Näin sankarikoira Bruno pelasti kaatuneen, iäkkään naisen

Jaa artikkeliTilaa Seura
Herkkävaistoinen ja voimakas­tahtoinen Bruno teki vajaa vuosi sitten uroteon, mistä se palkitaan sankarikoiran arvonimellä.
Herkkävaistoinen ja voimakas­tahtoinen Bruno teki vajaa vuosi sitten uroteon, mistä se palkitaan sankarikoiran arvonimellä. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Kultaisen noutajan, Brunon, valppauden ansiosta pihalleen kaatunut iäkäs nainen välttyi paleltumiselta. ”Ilman Brunon valppautta nainen olisi paleltunut pihalleen.”

Tässä on aito, oikea sankarikoira.

Kun lähdetään ulos, sateenvarjo otetaan suuhun.

8-vuotias kultainen noutaja Bruno on ikäisekseen vilkas koira. Roteva uros kääntyilee ja rymistelee tuulikaapissa ennen kuin Brunon kotkalainen omistaja, 38-vuotias Hanna Saarinen avaa ulko-oven.

Bruno ottaa portailla kuono pystyssä vielä öisen sateen jälkeen kosteasta ilmasta hajuja kunnes kipittää emäntänsä seuraamana pihalta tielle. Bruno nuuhkaisee vielä piennartakin, horjahtaa hieman merkatessaan kulkuaan jalkaa nostamalla ja alkaa astella sateenvarjo poikittain suussaan eteenpäin.

Koiran tassut napsahtelevat asfalttiin, mutta Bruno ei kisko. Kahdella lukolla, selästä ja kaulan alta koiran punaisiin valjaisiin kytketty hihna ei kiristy.

Helmikuun toisena päivänä Bruno ja Saarinen kiersivät iltalenkillään samoja kotitienoonsa kortteleita. Ilma oli silloinkin kostea, välillä vihmoi räntää ja tuuli kävi topattujen vaatteiden läpi kylmänä iholle. Jo maahan satanut, rännänsekainen lumi oli hyytynyt sohjoksi asvaltille.

Kesken matkan Bruno pysähtyi punaisen omakotitalon portille, istahti aloilleen eikä suostunut nousemaan Saarisen maanitteluista huolimatta eikä edes hihnasta kiskomalla ylös ja jatkamaan matkaansa.

Koiran lihakset jännittyivät ja se tuijotti hievahtamatta suoraan eteenpäin.

Bruno vaistosi vaaran.

Tabascoa talutushihnassa

Pentuna Bruno oli jopa hieman kiusallinen veijari.

Hanna Saarinen kertoo herättäneensä kotikulmillaan huomiota painimalla koiranpentunsa kanssa pyöräteillä.

”Brunolla oli tapana repiä hampaillaan hihnaa ja näykkiä hihansuista. Ranteeni olivat joskus puremisista mustelmilla”, Saarinen muistelee.

Brunon riehumista hillitäkseen Saarinen voiteli talutushihnan tabascolla, mutta koira nuoli tuliset chilikastikkeet suihinsa ja jatkoi riehumistaan. Pentuiässään Brunolla oli tapana myös kiskoa pyykkejä narulta ja ruualle persona tyhjentää pöydälle unohtuneita lautasia.

Kahdeksanvuotias Bruno on ikäisekseen varsin vilkas ja leikkisä kaveri.

Kahdeksanvuotias sankarikoira Bruno on ikäisekseen varsin vilkas ja leikkisä kaveri. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Kerran Bruno pääsi livahtamaan myös juustotarjottimen äärelle. Koira ehti hotkia juustot suihinsa, mutta Saarinen sai viime hetkellä kiskottua viinirypäletertun Brunon kurkusta.

”Koira voi saada viinirypäleistä ja rusinoista vatsanväänteitä ja ruveta oksentamaan ja ripuloimaan”, Saarinen kertoo.

”Pahimmillaan rypäleistä seuraa myrkytystila, mikä saattaa vahingoittaa koiran munuaisia.”

Viime helmikuussa Brunosta itsestään tuli herkän vaistonsa ansiosta pelastaja ja lokakuussa Suomen Kennelliton hallitus myönsi Brunolle Sankarikoira-arvonimen.

Emännän kuntouttaja

Sankarikoira Bruno jolkottaa puolijuoksua pientareella kunnes pysähtyy haistelemaan heinikkoa ja pudottaa jalkaa nostaessaan sateenvarjon suustaan.

Hanna Saarinen poimii kiireellä sateenvarjon pois koiran jaloista.

”Sitäkin on sattunut, että sateenvarjon reunoista on putoillut lenkin jälkeen keltaisia pisaroita”, Saarinen kertoo.

Kuutisen vuotta sitten Brunoa talutti Saarisen sijasta hänen avomiehensä Janne Uusitalo tai heidän sukulaisensa ja ystävänsä. MS-taudin vuoksi opettajan työstään sairaseläkkeelle jäänyt Saarinen pysyi hädin tuskin jaloillaan niin pitkään, että sai hampaansa harjattua.

Bruno vaistosi emäntänsä hädän, rauhoittui ja makasi pitkiä aikoja sängyssä Saarisen vieressä.

Saarisella on yhä vaikeuksia keskittyä ja muistaa asioita ja hän myös väsyy helposti. Hänen fysioterapeuttinsa pitää kuitenkin Saarisen toipumista sängyssä kokkiohjelmia katsovasta potilaasta uutteraksi lenkkeilijäksi poikkeuksellisen nopeana.

Bruno piirittää koti­nurmikolle ilmestynyttä pehmolelu­delfiiniä korvat heiluen.

Bruno piirittää koti­nurmikolle ilmestynyttä pehmolelu­delfiiniä korvat heiluen. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Saarinen itse kiittää kohentuneesta kunnostaan Brunoa.

”Kun koira seisoi sängyn vieressä odottamassa lenkille lähtöä, päätin, että vielä minä sen vien”, Saarinen kertoo.

”En ole varma, olisiko minulla riittänyt motivaatiota tervehtyä ja nousta jaloilleni, ellei koiraa olisi ollut.”

Bruno on emäntänsä oma sankari. Valtakunnallisen sankarikoiran arvonimen Bruno kuitenkin sai, kun se vaistosi, kuuli tai haistoi punaisen omakotitalon portilla, että pimeän pihan perukoilla joku oli avun tarpeessa.

Liikahdus pimeässä

Punaisen omakotitalon piha on laaja. Pitkäksi kasvanut nurmikko viheriöi vielä. Piharakennuksen edustalla seisoo kaksi suurta, vanhaa omenapuuta.

Talon ikkunat ovat pimeinä. Harja on kaatunut portaiden viereen.

Talo on ollut viime talvesta lähtien asumaton.

Vielä helmikuussa omakotitalossa asui yksin kyynärsauvojen varassa kulkenut, jo iäkäs nainen.

”En ole varma, olisiko minulla riittänyt motivaatiota tervehtyä ja nousta jaloilleni, ellei koiraa olisi ollut.”

Kun kultainen noutaja Bruno jähmettyi talon portille tuijottamaan, Hanna Saarinen yritti nähdä, mitä koira oli pimeässä vaistonnut.

”Äkkiä huomasin, miten maassa liikahti jotain. Huutelin portilta, mutta en saanut vastausta”, Saarinen kertoo.

Vaikka vieras ja pimeä piha vaikutti pelottavalta, Saarinen kytki koiransa portinpielessä kasvavaan kuuseen ja asteli talon ohi, askel askeleelta yhä kauemmas katulampun valosta.

Pihan perällä Saarinen näki takimmaisen omenapuun alla makaavan naisen. Hänen äänensä ei ollut kuiskausta kuuluvampi, kun hän sanoi olevansa aivan voimaton ja pyysi apua.

Saarinen haki naisen naapurin avukseen ja he saattoivat yhdessä jo kylmettyneen vanhuksen sisälle kotiinsa.

Naapuri jäi auttamaan naista ja Saarinen palasi Brunon kanssa kotiinsa.

”Ambulanssia ei tarvittu, vaan nainen toipui ja virkosi päästyään lämpimään, Saarinen kertoo.

”Liikakilojen kertymisen pelossa yleensä varsin säännöstellysti ruokaa saava Bruno palkittiin kotona urotyöstään ylimääräisillä maku­paloilla.”

Bruno on ollut MS-tautia sairastavalle emännälleen Hanna Saariselle vaikeina hetkinä tärkeä tuki ja turva.

Bruno on ollut MS-tautia sairastavalle emännälleen Hanna Saariselle vaikeina hetkinä tärkeä tuki ja turva. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Pysähdys portille

Sankarikoira Bruno lenkkeilee nyt tavallista reippaammin. Omistajansa Hanna Saarisen jääräpääksi luonnehtima koira saattaa pysähtyä kesken matkan eikä Saarinen saa houkuteltua heti Brunoa liikkeelle.

Koira tekee oman tahtonsa mukaan eikä omistajan auta kuin odottaa.

Vielä kuukausia sen jälkeen, kun Bruno oli vaistonnut maassa maanneen naisen, koira pysähtyi punaisen omakotitalon portille aivan kuin varmistaakseen, että kukaan ei ole avun tarpeessa.

”Nainen löytyi iltaseitsemän aikoihin eivätkä kotihoidon hoitajat olisi enää sinä päivänä tulleet käymään hänen luonaan”, Hanna Saarinen kertoo.

”Ilman Brunon valppautta nainen olisi paleltunut pihalleen.”

Nainen ei enää asu talossaan, vaan ainoastaan muutama päivä kaatumisensa jälkeen hän sai paikan kotkalaisesta vanhusten palvelutalosta.

Jälkeenpäin Saarinen on saanut tietää, että naisen lähimmät sukulaiset asuvat Norjassa. Saarinen ei ole heitä tavannut eivätkä he ole yrittäneet ottaa Saariseen yhteyttä.

Saarinen korostaa, että naisen pelastuminen oli ennen kaikkea Brunon ansiota.

Saarista kauhistuttaa ajatellakin, miten olisi käynyt, jos hän ei olisi luottanut Brunon vaistoihin.

”Se olisi ollut kohtalokasta pelastetulle naiselle ja se olisi vaivannut minua koko lopun ikäni.”

Poteron pohjalla

Bruno ja 21 muuta vuoden 2020 sankarikoiraa palkitaan joulukuun sijaan (koronatilanteen salliessa) vasta maaliskuussa Helsingin Messukeskuksissa pidettävillä Koiramessuilla.

Sankarikoira Bruno on kuitenkin saanut uroteostaan jo yhden, Hanna Saarisen 10-vuotiaan kummityttö Sonja Saarisen pahvista askarteleman sankarimitalin.

Tieto Brunolle myönnetystä Sankarikoira-arvonimestä saatiin samoihin aikoihin lokakuun lopulla, kun Bruno vietti syntymäpäiviään.

Kaksinkertaisen juhlan kunniaksi Brunolle leivottiin maksapateesta, nakeista ja pikkuherkuista kakku, jota koira söi niin innolla, että se alkoi kärsiä ensimmäistä kertaa elämässään närästyksestä.

”Brunon vatsa lääkittiin kuntoon ja jatkossa koiran kanssa juhlitaan hieman hillitymmin”, Saarinen toteaa.

Vaikka Bruno on kotioloissa riehakas ja omapäinen koira, metsästäjän avuksi siitä ei ole, vaikka kultaisena noutajana sen rotuominaisuuksiin pitäisi kuulua saaliin noutaminen.

”Kun Bruno vietiin kyyhkysmetsälle, koira kaivoi itselleen syvän poteron, missä se lymyili niin kauan kunnes lähdettiin takaisin kotiin.”

Lue myös: Koirat eivät ole suotta ihmisen parhaita ystäviä! Ruotsalaistutkimuksen mukaan koiran omistaminen laskee sydänsairauden riskiä

X