Jan halusi aina olla paras kaikessa – mitä hän oivalsi koettuaan rajun uupumuksen?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Veneenrakentaja Jan Backman teki vuosia töitä itseään säästämättä. Nyt hän on hiljentänyt vauhtia ja oppinut nauttimaan yksinkertaisista asioista. Viime aikoina hän on kunnostanut Henrietta-venettään. © Juha Harju/Otavamedia
Janin piti olla aina paras ja reippain. Sitten hän ei enää jaksanutkaan.

Veneenrakentaja Jan Backman, 52, muistaa päivän hyvin. Silloin veistämölle tuli vaativa asiakas, joka halusi itselleen 12 metriä pitkän höyryveneen, unelmiensa täyttymyksen.

Backman alkoi paiskia töitä itseään säästämättä. Hän urakoi asiakkaansa eteen hartiavoimin, nukkui vain muutaman tunnin yössä ja söi silloin kun muisti. Vaativalle ja varakkaalle asiakkaalle ei tuntunut riittävän mikään. Vaatimuksia tuli koko ajan lisää, ja Backman toteutti mukisematta kaiken. Vene valmistui määräpäivänä, se oli komea ja näyttävä, mutta Backmanin voimat olivat aivan lopussa.

”Vedin vain jalkojani perässäni veistämön lattioita pitkin ja lopulta jouduin muutamaksi päiväksi sairaalaan, Backman muistelee.

Sairaalassa häntä hoiti psykologi, joka auttoi Backmania sopeutumaan tilanteeseen.

”Minun piti hyväksyä, että oli sairastunut. Tajusin, että en ole huono ihminen, vaikka olin sairastunut ja palanut loppuun.”

Sairaalassa Backman oli lyhyen aikaa, mutta toipuminen kesti pitkään. Backman ei pystynyt vuoteen tekemään töitä, ja hänen elämänsä alkoi pikkuhiljaa muuttua.

”Sain ystäviltä hyviä neuvoja esimerkiksi ravinnosta. Jätin sokerit, vehnät ja nopeat hiilihydraatit pois. On uskomatonta, miten oikea ravinto vaikuttaa hyvinvointiin. Kun ajatukset lähtivät laukkaamaan väärään suuntaan, aloin keskittyä hengittämiseen. Tietoinen hengittäminen jarrutti, palautti jalat maan pinnalle. Hyvät keskustelut inspiroivien ihmisten kanssa auttoivat näkemään myös valoa elämässä.”

Backman selvitti myös suhteensa vaativaan, varakkaaseen ja entiseen asiakkaaseensa.

”Mies oli niitä tyyppejä, jotka olivat tottuneet ostamaan kaiken ja kaikki. Raha oli hänelle muita orjuuttava vallanväline. Opin tästä kaikesta sen, ettei minua voi ostaa.”

Aina piti olla projekti

Nyt Backman on muuttunut mies.

”En enää ota stressiä mistään, en elä kellon mukaan. En omista kalenteria, enkä suunnittele seuraavaa päivää. Asiat tuppaavat loksahtamaan paikoilleen silloin kun niiden pitää. Raha ei kiinnosta minua. Minulla on pienet tarpeet ja pienet menot. Elän ruohonjuuritasolla”, hän sanoo.

Ennen oli toisin. Backmanilla oli vaimo, kolme lasta, omakotitalo, auto, työ ja kilpaurheilu. Mitaleita ropisi purjehduksesta, jääpurjehduksesta, maastopyöräilystä ja maantiepyöräilystä. Häviäminen oli hänelle vierasta, hän ei yksinkertaisesti osannut hävitä.

”Meissä jokaisessa on jonkinlainen kilpailuvietti, mutta minulla se meni äärimmäisyyksiin. Kilpailu piti minut hengissä, se oli jonkinlainen venttiilini. Minun piti olla kaikessa paras ja reippain. Koko ajan piti olla jokin projekti päällä.”

Nyt Jan Backman on heittänyt kaikki pokaalit ja palkinnot hyllyistään pois.

”On tyhmää kilpailla muiden kuin itsensä kanssa”, hän sanoo.

Jan Backman on ollut yrittäjänä 30 vuotta Pietarsaaren satavuotiaassa veneveistämössä, joka on vanhin toiminnassa oleva veneveistämö Suomessa. Backmanilla ei enää ole alaisia, tosin muutama hänen kavereistaan työskentelee veistämöllä itsenäisinä yrittäjinä. Puhelinkaan ei enää pirise entiseen malliin.

”Onhan minulla vielä hieman bisneksiä, mutta kaikki turha on jäänyt”, hän sanoo.

Seikkailuja maailmalla

Alun perin Jan Backman valmistui ammattikoulusta autonasentajaksi loistavin arvosanoin. Sitä ennen hän oli yrittänyt käydä peruskoulua, mutta huonolla menestyksellä.

”Kun koulut alkoivat, jaksoin pari viikkoa, sitten aloin katsella ympärillä olevia puita”, Backman kertoo.

Koulussa Backman ei viihtynyt siksikään, että häntä kiusattiin.

”Kiusaaminen loppui vasta, kun minusta tuli vahvempi. Sain vapautuksen koulunkäynnistä ennen yläasteen viimeistä luokkaa. Päästötodistusta en minulle ei koskaan annettu.”

Ammattikoulun jälkeen Backman meni töihin paperitehtaalle, mutta vakituinen työ teollisuudessa ei kiehtonut, ja hän lähti Loviisaan opiskelemaan veneenrakentamista.

”Siellä tein ensimmäisen puuveneeni. Jostain syystä en ole vieläkään laskenut sitä vesille”, Backman sanoo.

Veneenrakentajana hän seikkaili aikansa eri puolilla maailmaa, Yhdysvalloissa, Alankomaissa ja Englannissa. Hän jopa rakensi veneitä Wightin saarella Englannin etelärannikolla.

21-vuotiaana hän purjehti yhden ruotsalaisperheen kanssa Karibialle. Matkalla kuitenkin henkilökemiat menivät umpisolmuun, ja reissu päättyi katastrofiin.

”Uin maihin ja jätin veneen ennen kuin se ankkuroitui laituriin”, Backman muistelee purjehdusta.

Avioero oli väistämätön

Seikkailujen jälkeen Backman asettui aloilleen, meni naimisiin ja sai kolme lasta.

”Menin naimisiin kuten muutkin, elin jonkinlaisessa kuplassa. Vähitellen, vuosien mittaan ymmärsin, että emme olleet vaimoni kanssa hyvä yhdistelmä. Vaimoni hoiti lapsia kotona ja minä paiskin töitä veistämöllä. Vaikka halusin perhe-elämän toimivan, niin ei vain käynyt. Kaikkeni yritin, mutta minulla ei kerta kaikkiaan ollut enää työkaluja korjata liittoa. Tajusin, ettei huonossa liitossa kannata olla. En olisi enää voinut kehittyä ihmisenä, jos olisin jäänyt kitumaan siihen liittoon.”

Backmanilla oli liitossaan loppuaikoina niin karmea olo, että hän oli musertua.

”Itkin pahaa oloani joka päivä pitkän ajan. Olihan se ristiriitaista sellaiselle kovalle urheilijarämäpäälle”, Backman sanoo.

Onneksi välit lapsiin eivät avioerossa katkenneet.

”Minulla on nyt erittäin hyvät välit lapsiini, vaikka onhan niissäkin ylä – ja alamäkensä. Meillä on kuitenkin jykevä luottamus ja turva toisistamme.”

Polkuauton hurmaa

Veneveistämön pihalla tepastelee kanoja, Backmanin kanatarhassa on kukkokin, mutta nyt se on piilossa. Backman on itse rakentanut pihalle myös kasvihuoneen, sieltä saa salaattia ja tomaatteja. Lähellä on myös varasto, jossa on Backmanin aarre. Se on punainen polkuauto, joka on peräisin Hollannista. Tämä polkuauto on tuttu näky myös Pietarsaaren kaduilla.

”Muista autoista olen luopunut täysin. Tällä minä poljen kesät talvet.”

Äskettäin Backman polki 135 kilometriä Pietarsaaresta Pyhäjoelle. Matkan määränpäässä hän protestoi ydinvoimaa vastaan.

Kovakuntoiselle Backmanille esimerkiksi 470 kilometrin ja 16 tunnin polkeminen Pietarsaaresta Helsinkiin ei tunnu missään, ja tiellä hänet on otettu hyvin vastaan.

”Autot antavat tietä ja kuskit näyttävän peukkua ylöspäin”.

Aikoinaan Backman on pyöräillyt neljä kertaa Alppien yli. Silloin hän oli vielä kilpailuhenkinen ja pyöräily oli vakavaa.

”Kun halusin mennä tauoilla uimaan, muut patistivat matkaan ja sanoivat, että aika käy, aika käy. Mutta, kun samaisille herroille koitti oma aikalisä he halusivat oluelle pubiin. Silloin olikin aikaa.”

Backman kyllästyi tällaiseen meininkiin.

”Reissuilla selkiytyi, että olen oman tieni kulkija. Kun muut herkuttelivat karkilla, minä vedin raakoja kananmunia.”

Halaamista ja rakkautta

Nykyään Jan Backman kyselee usein itseltään elämän tarkoitusta.

”Kaipaan edelleen parisuhdetta, mutta sen tiedän, että jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan. Elämä ei ole mikään helppo reissu. Kaikkien meidän pitää purjehtia aallokon ristitulessa. ”

Backman on myös miettinyt, miksi rento elämä alkoi vasta aikuisena.

”Ei ole helppoa olla rento, kun lapset ovat pieniä ja perhe-elämä vaatii paljon. Ja, kun samalla piti olla maailman paras puuveneidenrakentaja.”

Kaikki tuttavat eivät ole ymmärtäneet Backmanin muutosta.

”Minulle on ihan turha tulla esittelemään uutta urheiluautoa! Ennen ajattelin, että uusi hiilikuitupyörä tekisi tosiaankin onnelliseksi. Liian moni elää keinotekoisessa muovimaailmassa eikä ymmärrä, että se on pelkkää harhaa. Elämän tarkoitus on se, että ihmiset rakastaisivat toinen toistaan ja että he halaisivat toisiaan. On tutkittu juttu, että ihmisen pitäisi halata toisiaan 12 kertaa päivässä.”

Ensi vuonna Backman tekee taas yhden siirron elämässään.

”Aion jättää kaiken, nostaa purjeet ja lähteä kuin mustalainen. Aion purjehtia vielä syvemmälle myös itseeni.”

X