Jatkuva väsymys, alavireinen ja vetämätön olo – Nämä Susan, 40, kaamosväsymyksen oireet helpottuivat kirkasvalolampun avulla

Jaa kaverilleTilaa Seura
Susa Kokko
Susa Kokko tervehtii aamuisin kirkasvaloa joogaamalla. © SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA
Lokakuusta on helmikuuhun pitkä aika, jos koko ajan väsyttää. Kun virkistävää luonnonvaloa on vähän, Susa Kokko laskee tietoisesti kierroksia.

Kaamosväsynyt tuntee hämärän haitat voinnissaan. Jatkuva väsymys, alavireinen ja vetämätön olo vaivaavat. Susa Kokko, 40, saa virtaa ystäviltä saadusta joululahjasta.

Arjesta tuli selviytymistä

”Olin aiemmin loppusyksyt ja talvet jatkuvasti väsynyt ja alavireinen – toisin kuin valoisaan vuodenaikaan. Koin oloni kesällä huomattavasti energisemmäksi; silloin sain aikaan asioita ja suhtauduin elämään valoisammin.

Kun voimat talvikaudella olivat vähissä, mikään ei huvittanut ja arjesta tuli selviytymistä.

Aamulla oli todella vaikea päästä ylös sängystä. Kun herätyskello soi, minusta tuntui kuin olisi ollut keskiyö. Olen aloittanut aamuni joogaharjoituksella jo vuosia, mutta välillä olin nukahtaa joogamatolle. Jotenkuten sain silti itseni hereille ja pääsin töihin.

Liikunta kuuluu arkeeni ja elämääni. Töiden jälkeen halusin kyllä lähteä lenkille tai kuntosalille, mutta monesti se jäi tekemättä. Välillä olin niin väsynyt, että en voinut kuin itkeä.

Joululahjaksi kirkasvalolamppu

Kesällä ahnehdin ulkoilmaa ja valoa ja liki asun ulkona. Valovarastot alkavat kuitenkin olla tyhjät viimeistään lokakuussa.

Olen ammatiltani luokanopettaja, ja koulujen loma-ajat rytmittävät vuottani. Otin tavakseni lähteä syyslomalla aurinkolomalle. Loma helpotti oloani muutamaksi viikoksi.

Joitain vuosia sitten siirryin väliaikaisesti yrittäjäksi, ja syysloma jäi pitämättä. Olin uupunut ja vetämätön ja valittelin väsymystäni ystävilleni. Kolme vuotta sitten he antoivat minulle joululahjaksi kirkasvalolampun. Otin sen heti käyttööni, enkä enää luovu siitä.

Tekoaurinkoa tankataan aamulla

Lokakuun alussa kaivan kirkasvalolampun esiin ja viritän sen joogamaton viereen. Se saa seistä siinä helmikuun alkuun, joskus loppuun.

Niin kauan kuin syksyllä ulkona riittää lämmintä, joogaan lamppuni valossa kotini lasitetulla parvekkeella. Kotini on pieni, ja haluan olla ulkona aina kun mahdollista.

Herään työaamuina kuuden maissa ja sytytän saman tien keinoaurinkoni. Teen sen valossa vartin–puolen tunnin mittaisen joogaharjoituksen: välillä venyttelen, välillä liikun voimallisemmin.

Valo ja jooga yhdessä valmistavat minut lempeästi uuteen päivään.

Käytän joskus satunnaisesti kirkasvaloa myös iltapäivisin. Varon kuitenkin nauttimasta tekoaurinkoa liian myöhään, etteivät yöunet kärsi.

Marraskuu on kuukausista pahin – lumi tuo valoa ja helpottaa oloa

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalampia talvet ovat minulle. Siksi ennakoin ja varaan mahdollisuuksien mukaan syksyn aurinkoloman jo kesällä.

Matkoilla herään auringonnousuun ja nukahdan liki sen laskun aikaan. Suomessa pimeys on talvella niin jatkuvaa, että uni-valverytmini menee sekaisin. Ilman kirkasvalolamppua kehoni ei tunnu tietävän, onko päivä vai yö.

Koska käytän talvikauden kirkasvaloa, jaksan taas harrastaa ja ohjata liikuntaa ja tavata ystäviä. Kuuntelen ja kunnioitan kehoani. Jos olen väsynyt, kevennän joogaharjoitusta tai lähden uimahallille ensisijaisesti saunomaan enkä uimaan. Jos ulkona on lunta, voin lähteä pulkkamäkeen.

Joka syksy mietin, miten jaksan tulevan pimeän kauden. Marraskuu on kuukausista pahin. Joulukuussa lähestyvän joulun odotus ja valmistelu piristävät jonkin verran. Toivottavasti viimeistään tammikuussa tulee pysyvä lumi. Se tuo valoa ja helpottaa oloa.

En enää yritä pysytellä väkisin illalla hereillä. Menen viimeistään kymmeneltä nukkumaan, jotta saan nukuttua riittävästi.

Tiedän, että olen saanut tarpeeksi unta, kun herään aamulla ennen herätyskellon soittoa.

En ehkä saa talvella yhtä paljon asioita aikaiseksi kuin kesällä, mutta ehkä minun ei pidäkään. Kaamos opettaa armollisuutta.”

X