Piirtäminen auttoi Seppo Fräntiä kestämään Jolon piinan – panttivankeudesta kulunut 15 vuotta

”Police! Police!”

Kellään ei ollut aavistusta, mitä oli tapahtumassa. Se oli kuitenkin selvä, että oikeista poliiseista ei ollut kyse.

Kansainvälinen turistiryhmä oli ollut ensimmäisellä sukelluksella ja istui illallispöydässä, kun heidät yllätettiin. Heiltä vietiin aluksi kellot, korut ja käteiset rahat.

Sitten asemiehet pakottivat turistit kahteen veneeseen. Veneiden moottorit ärjäisivät, ja Sipadanin sukellusparatiisin valot jäivät taakse pimeään yöhön.

Puuvene kulki eteenpäin saarten lomassa isoilla merenselillä. Taideharrastaja Seppo Fränti ja suuren insinööritoimiston omistaja Risto Vahanen makasivat muiden panttivankien kanssa veneen lattialla, räjähteiden ja ammusten keskellä, ja pelkäsivät. Valoja ei näkynyt missään. Alle kymmenmetrinen vene hyppi aalloilla.

”Luulin, että kuolemme jo sinne merelle”, Seppo Fränti muistaa.

Siitä, kun Fränti, Vahanen ja 11 muuta turistia joutuivat islamistisen Abu Sayyaf -järjestön panttivangeiksi Jolon saarelle Filippiineillä, tulee kuluneeksi huhtikuun lopussa 15 vuotta.

Borneon jättisaaren koillisnurkassa olevalta Sipadanilta on Jololle matkaa noin 350 kilometriä. Se on suunnilleen saman verran kuin Turusta Tukholmaan.

Venematka kesti koko yön ja seuraavan päivän. Välillä pysähdyttiin, kun vene ajoi saareen. Rantaan tuli mies eväiden kanssa.

”Saimme pienen pullon kokista ja pari keksiä.”

Vuorokauden kuluttua kaappauksesta veneet saapuivat Jolon saarelle. Sinne vankien elämä asettui 140 päiväksi.

Tätä matkaa Fränti maalaa yhä. Hän maalaa kankaalle niitä tuntoja, joiden hän tietää kulkevan mielessään loppuelämän.

Aamun teehetki

Rutiinit olivat asia, josta panttivangit halusivat pitää kiinni. Niiden avulla he selvisivät päivästä seuraavaan.

Yksi rutiineista oli ruokailu. Aamu alkoi teehetkellä. Haaleaan veteen sekoitettiin paikallista teetä, jota panttivangit ostivat vangitsijoiltaan.

Toinen rutiini oli kauhu.

Joka päivä ammuttiin. Vangit herkistyivät laukaussarjoille ja kammosivat niitä. Fränti heittäytyi maahan vähintään kerran päivässä peläten kuolevansa.

Kuoleman ajatus oli vankien mukana koko ajan. He pelkäsivät yötä päivää.

Panttivangit kehittivät omia keinojaan säilyttääkseen järkensä.

Fränti piirsi, aluksi banaaninlehdille. Kuivuttuaan ne olivat oiva alusta. Myöhemmin hän sai papereita ja kyniä.

Viiva muuttui koko ajan vihaisemmaksi.

Fränti piirsi Jolon panttivankiaikana noin 300 työtä. Yleensä niissä on ihminen. Useimmiten tuo ihminen on kyyryssä ja piilottelee. Joissain töissä näkyy terroristien asuinrakennelmia.

Kun Fränti katselee Jololla tekemiään piirroksia, hän näyttää siirtyvän pois harmaasta Helsingistä.

Fränti matkustelee yhä mielellään ja kauas. Hänellä on tapana viettää pimeimmät ajat vuodesta tropiikissa.

Mutta enää hän ei oleile trooppisilla saarilla, vaan viihtyy kaupungeissa. Bangkokin ja Ho Chi Minh Cityn ostoskadut ja -keskukset ovat hänelle tuttuja.

Kun hän matkustaa maailmalle, hänellä on yleensä muutama kilo matkatavaroita. Viimeksi palatessaan Bangkokista hänellä oli mukanaan kaksi 25 kilon matkalaukkua täynnä vaatteita.

Sukeltamassa Fränti ei ole vuosiin käynyt, vaikka lähes kaikki varusteet ovat edelleen tallella.

”Kuivapuvun olen kyllä myynyt, kun en halua sukeltaa täällä Suomessa.”

Suomessa vedet ovat kylmiä ja sameita. Fränti on tykästynyt lämpimiin ja kirkkaisiin meriin. Ja lämpimään ilmaan.

Samoin kuin lämpimiin värisävyihin.

Intohimona taide

Taide on Seppo Fräntille elämässä kaikki. Hän kertoo, kuinka hänen taiteellisuuttaan kannustettiin jo lapsuudessa niin koulussa kuin kotona Pohjanmaalla. Hän jopa maalasi suuren freskon opettajansa asuntoon. Hän valmistui Taideteollisen korkeakoulun yleislinjalta 1970-luvun puolivälissä.

Nykyään Fränti on intohimoinen taiteenkerääjä. Tai tarkemmin ottaen hän on harrastanut sitä koko elämänsä.

”Lapsesta asti”, Fränti sanoo hymyillen. Hän hymyilee paljon.

Ensimmäisen taideteoksensa Fränti sai lahjaksi kuvanveistäjä Martti Aihalta vuonna 1972. Aiha oli hänen opiskelukaverinsa.

Tuokin työ on edelleen hänen seinällään, sillä hän ei koskaan myy taidehankintojaan.

”Nämä jäävät mun kuolemani jälkeen.”

Fränti on taiteilijana ja taideharrastajana ekspressionisti.

Mutta hän on ekspressionisti myös ihmisenä. Ilmeet ja eleet viestivät vahvasti.

Fräntin kulmat ja kädet liikkuvat vilkkaasti. Kun hän kertoo jostain teok- sestaan, hän innostuu oitis.

Ja hänellä on niistä paljon puhuttavaa.

Kerrottavaa riittäisi jo teosten lukumäärän vuoksi, sillä hänen asuntonsa on pullollaan ilmaisua ja tunnetta. Taideteoksia on seinillä yli kaksisataa, ja saman verran pinossa seiniä vasten.

Fräntin koti on taiteenkerääjän koti. Hänen unelmansa olisi saada kokoelma joskus kaikkien nähtäville, museoon.

Se vaatii tilaa.

Nuorten tukija

Mesenaatiksi kutsutaan ihmistä, joka tukee taloudellisesti taiteilijoita ostamalla heidän töitään.

Fränti on ostanut taidetta jo viidellä vuosikymmenellä, ja aina nuorilta tekijöiltä.

”He ovat olleet nuoria, kun olen ostanut. Muutama on ehtinyt kuolla.”

Hän myöntää olevansa mesenaatti, vaikka ostaakin taidetta ensisijaisesti itseään varten.

”Tietysti nuorille on todella tärkeää, että heidän teoksiaan ostetaan. Mutta mun on pakko ostaa, kun näen todella hienon työn”, Fränti sanoo.

”On todella tärkeää, että jollain tavalla tunnen taiteilijan. Kun tunnen ihmisen, tunnen myös enemmän teoksen sielua.”

Fränti on hyvin tuttu näky helsinkiläisissä taidenäyttelyissä.

”Ostan niistä jo ennakkoon. Valitsen yhden teoksen, jonka olen nähnyt.”

Hän tekee usein sopimuksen, että valitsee näyttelystä tietyn määrän teoksia. Joskus hän maksaa ne jo ennen kuin ne ovat valmistuneet, sillä taiteilijoilla ei aina ole varaa edes materiaaleihin.

Jotkut taiteilijat tuovat myös suoraan töitään Fräntille. ”Kyllä he tietävät, mistä pidän.”

Taideharrastukseen on Fräntiltä kulunut paljon rahaa, mutta hän ei halua kertoa raha-asioistaan tarkemmin.

”Ei raha ole tärkeää, taide on. Kun tulin nuorena poikana Helsinkiin, minulla ei ollut kuin pieni kassillinen tavaraa”, hän sanoo.

Fränti on vaurastunut sijoituksilla. Hän sanoo huvittuneena, että sijoitukset alkoivat marjojen ja käpyjen keräämisestä.

”Se on ihan totta. Ja omia rahojani ne ovat. En ole niitä perinyt tai mitään sellaista.”

Ei tähän maailmaan

Fränti ja Vahanen vapautuivat Jolon saarelta 140 panttivankeuspäivän jälkeen 11. syyskuuta 2000.

”Kaappauspäivä ja vapauteen pääsyn päivä ovat mielessä joka vuosi. Se ei mene koskaan ohi, se on sikäli ihan kuin äidin kuolinpäivä.”

Aika paluun jälkeen oli Fräntin mukaan ”hyvin, hyvin” vaikeaa.

”Olin primitiivitilassa. Yritin pitää sen tilan niin pitkään kuin mahdollista.”

Tällä hän tarkoittaa, että ei halunnut sopeutua sosiaalisiin tilanteisiin eikä normaaliin elämään.

”Oli kuin päälläni olisi ollut lasikupu. En halunnut tulla tällaiseen maailmaan.”

Saavuttuaan kotiin Fränti yritti käydä taidenäyttelyissä kuten ennenkin. Se ei onnistunut kovin hyvin. Yleensä hän astui sisään näyttelyyn ja lähti saman tien pois.

Kupu pysyi Fräntin päällä noin puoli vuotta.

Myöhemmin hän on katsellut noihin aikoihin hankkimiaan teoksia kiinnostuneena.

Teoksia katsellessaan hän muistaa tunteita, joita kävi tuolloin läpi.

Tampereen Tuomiokirkossa on yksi versio Hugo Simbergin kuuluisasta aiheesta Kuoleman puutarha, josta historioitsija Paula Kivinen on kirjoittanut: ”Rakkaudella on kahdet kasvot: toiset niistä ovat tuhon kasvot.”

Fränti on havainnut, että hänen kaappauksen jälkeen tekemänsä taidehankinnat henkivät samaa teemaa kuin Simbergin teos. Ja tuota teemaa hän jatkaa edelleen myös omissa uusissa töissään.

”Niissä heijastuu sama viiva. Näkyy se tuska ja ilo.”

Nyt Fräntin maalauksissa on myös värit. Saarella oli vain mustaa ja valkoista.

Nainen kyyryssä

Kymmenen vuotta sitten Fränti maalasi kuvan naisesta. Se tuo mieleen toisen työn, jonka hän piirsi Jololla.

Mustavalkoinen piirros esittää panttivanki Marie-Michel Moarbesia, joka piiloutuu takkinsa alle. Naisesta näkyvät silmä ja hiukset.

Viisi vuotta myöhemmin maalatussa työssä naishahmo on samoin kyyryssä, mutta ei enää piilossa. Maalauksen punertavat värit ovat vahvat ja dramaattiset.

Viimeisimmät maalauksensa Fränti teki Bangkokissa tammikuussa. Niiden värit ovat levolliset.

Teoksissa ei enää erotu selviä hahmoja. Monessa maalauksessa on aavistus avointa taivasta.

Ja viiva on hyvin herkkä.