Video: Jouhikon sähköistäjä – Muusikko Pekko Käppi luottaa kansanmusiikin voimaan

Jaa artikkeliTilaa Seura
Pekko Käppi iloitsee, että jouhikkoperinne on vuosien saatossa elpynyt: 1990-luvulla jouhikonsoittajia oli Suomessa alle parikymmentä, nyt heitä on toistasataa.
Pekko Käppi iloitsee, että jouhikkoperinne on vuosien saatossa elpynyt: 1990-luvulla jouhikonsoittajia oli Suomessa alle parikymmentä, nyt heitä on toistasataa. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Kansanmusiikki elää parhaillaan uutta kulta-aikaansa, tietää tutkija ja muusikko Pekko Käppi. Hän sekä uudistaa että säilyttää suomalais-karjalaista perinnemusiikkia vahvistimeen kytketyn jouhikon voimin.

”Siinä oli enää yksi kieli jäljellä, enkä osannut tehdä sillä muuta kuin sormella näppäillä. Silti se alkoi heti lämmittää sielua ja sydäntä”, Pekko Käppi, 44, muistelee.

Vuosi oli 1995, kun Käppi sai ensimmäistä kertaa jouhikon käsiinsä. Hän oli sattumalta lukenut vanhasta perinnesoittimesta ja otti sen puheeksi tutun kitarakorjaajan kanssa. Korjaaja olikin rakentanut jouhikon opintojensa aikana ja kaivoi sen kätköistään Käpille kokeiltavaksi.

Käppiä kiehtoivat jouhikon rajalliset mahdollisuudet: kolmella kielellä sai perinteisesti soitettua vain viisi tai kuusi säveltä.

Jouhikko eli jouhikannel on lyyrasoitin, jota alettiin soittaa jousella Euroopassa noin tuhat vuotta sitten. Kolmikielisen perinnesoittimen historia yltää mahdollisesti jopa 4 000–5 000 vuoden taakse, mutta 1900-luvun alun jälkeen soitin oli kadota kokonaan. Ikiaikainen soittoperinne kuitenkin onnistuttiin pitämään hengissä, ja vuonna 2020 maailmassa on jouhikonsoittajia enemmän kuin koskaan.

Sähköä soittimeen

Pekko Käpin käsissä jouhikko on saanut uusia ulottuvuuksia. Opiskeltuaan vuoden jouhikonsoittoa Kaustisen kansanmusiikkilinjalla Käppi soitti kaduilla ystävänsä kanssa. Toverin säkkipilli raikui kilometrien päähän, mutta jouhikon ääni kantoi vain lähietäisyydelle. Käppi alkoi toivoa, että jouhikkoa voisi soittaa sähkökitaran lailla kovaa vahvistimen kautta.

Sähköjouhikoita oli viritelty jo 1980-luvulla, mutta varsinaista soitinta ei vielä ollut kehitetty. Käppikin hankki aluksi pienen vahvistimen ja kytki sen soittimeensa. Kun äänenvoimakkuuden käänsi täysille, ääni säröytyi – samalla löytyi soundi, josta Käppi edelleen tunnetaan.

Lisävauhtia sähköisen soiton kehittämiseen tuli, kun Käppi tutustui soitinrakentajamestari Rauno Niemiseen. Nieminen on 1970-luvun lopulta lähtien tutkinut, rakentanut ja kehittänyt jouhikkoja. Hän on myynyt soittimia ympäri maailmaa ja kiertänyt kouluttamassa soitinrakentajia.

”Rauno on elvyttänyt koko tämän jouhikkoperinteen, ja minä soitan hänen rakentamiaan soittimia.”

Käppi arvioi, että nyt jouhikonsoittajia löytyy Suomesta toistasataa. Ilmiö on maailmanlaajuinen: jouhikkoa soitetaan paljon esimerkiksi Virossa, Ruotsissa ja Venäjällä.

Jotain kertoo sekin, että Rauno Niemisen alun perin 1980-luvulla julkaiseman Jouhikko – The Bowed Lyre -kirjan uusi painos myytiin nopeasti loppuun. Kirjaa myös tilattiin lähes jokaiselle mantereelle.

Vuonna 2012 Käppi ja Nieminen alkoivat yhdessä kehittää jouhikosta yhä toimivampaa myös sähköiseen revittelyyn. Käppi on jo vuosien ajan soittanut akustisen musiikin lisäksi K.H.H.L-yhtyeensä kanssa rockia, jossa jouhikon äänimaailma jylisee efektipedaalien ja vahvistimen läpi.

Oli jouhikko kytketty vahvistimeen tai ei, se on Käpille silti vain työkalu.

”Ymmärrän kyllä soittimen arvon, sillä se erottaa minut monesta muusta. Mutta kansanmusiikkiin liittyy paljon muutakin.”

Taiteilijan vapaus

Kansanmusiikista Pekko Käppi kiinnostui jo ennen kuin tiesi jouhikosta mitään. Hän lähti 17-vuotiaana vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja tutustui isäntäperheensä veljen kautta Grateful Dead -yhtyeeseen. Kansanmusiikin elementtejä ja rockia yhdistelevä orkesteri esitti perinteisiä kertovia lauluja ja improvisoi soiton aikana. Kansanmusiikkiin on aina kuulunut se, etteivät asiat toistu kahta kertaa täysin samanlaisina.

Suomalaisesta musiikista erityisesti Värttinä inspiroi nuorta Käppiä. Mutta mitä kansanmusiikki oikeastaan on?

”Yksiselitteistä vastausta ei ole. Kansanmusiikki muuttuu ajan kuluessa, ja jokaisessa ajassa on myös keskenään erilaista musiikkia. Voidaan sanoa, että jos puolet Suomen kansasta osaa JVG:n Ikuisen vapun sanat ulkoa, niin ehkä se on jollain lailla kansanmusiikkia.”

Jos sama kysymys kysyttäisiin tuhannen vuoden päästä, olisi JVG jo arkaaista musiikkia. Arkaaisella musiikilla tarkoitetaan usein jonkin kulttuurin perinnemusiikin varhaisempia vaiheita. Tänä päivänä esimerkiksi jouhikon soitto lasketaan arkaaiseksi musiikiksi.

Jonkinlaisena suomalaisen ja karjalaisen kansanmusiikin kulta-aikana voi pitää 1800-lukua. Tällöin eli ja syntyi lukuisia legendaarisia soittajia ja laulajia, kuten runolaulaja Arhippa Perttunen ja viulisti Elias Tallari.

1960-luvulla kansanmusiikki nousi taas pintaan, kun nuoret alkoivat versioida esivanhempiensa aikaista musiikkia Yhdysvalloissa. Ilmiö levisi Suomea myöten ympäri maailman. 1980-luvulla Suomessa alkoi kansanmusiikin akateeminen opetus.

Säkkijärven polkka ja Karjalan kunnailla -kappaleet mielletään perinteisiksi suomalaisiksi kansanlauluiksi. Välttämättä ei tulla ajatelleeksi, että mikä tahansa tämän päivän musiikki sisältää enemmän tai vähemmän kansanmusiikkielementtejä. Käppi itsekin yhdistää perinteisiä suomalaisia ja karjalaisia elementtejä rock’n’rolliin, joka sekin on monen perinteen muokkaamaa musiikkia.

Mutta miten käy perinteen, jos kaikki tekijät muovaavat sitä mielensä mukaan?

”Mikään perinne ei voi säilyä elävänä hirveän pitkään, ellei se uudistu myös. Mutta onhan se toki suotavaa, että joku on kärryillä siitä, mitä 300 vuotta sitten mahdollisesti soitettiin.”

”Mikään perinne ei voi säilyä elävänä pitkään, ellei se uudistu myös.”

Käppi ei ole viime vuosina pohtinut liikaa sitä, millä tavalla perinne hänen musiikissaan ilmenee – se on kuitenkin aina läsnä ja tekemisen lähtökohta.

”Olen ikääntyvä aikuinen ja taiteilija, joten kyllä minulla on mielestäni oikeus ratkaista asioita myös ihan itse ja katsoa mitä tapahtuu.”

Pekko Käppi soittaa päivittäin myös kitaraa ja bassoa, mutta palaa aina takaisin jouhikkoon. ”Se viehättää minua edelleen, että kolmella kielellä on pärjättävä.”

Pekko Käppi soittaa päivittäin myös kitaraa ja bassoa, mutta palaa aina takaisin jouhikkoon. ”Se viehättää minua edelleen, että kolmella kielellä on pärjättävä.” Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Taruista lauluiksi

Tärkeä osa kansanlauluperinnettä ovat tarinat, jotka vilisevät monimutkaisia loitsuja sekä jättiläisten ja peikkojen kaltaisia yliluonnollisia otuksia. Runonlaulu- ja balladiperinteissä kerrotaan usein pitkä ja vaiherikas, hyvin kummallinen ja traaginenkin tarina.

Pekko Käppi törmäsi mytologiaviittauksiin jo nuorena DC Comicsin Sandman-sarjakuvia lukiessaan. Hän alkoi etsiä näiden mytologiaviittausten alkuperäisiä lähteitä. Yksi tällainen lähdeteos on kymmeniä osia käsittävä Suomen kansan vanhat runot -antologia eli SKVR. Teos sisältää eri puolilta Suomea ja Karjalaa kerättyjä loitsuja, kalevalamittaisia runoja ja kehtolauluja.

”SKVR on minulle hyvin rakas, olen selaillut sitä myöhäisteinistä saakka. Minulle tulee aina hyvä mieli, kun näen sen.”

Vuosi sitten Käppi julkaisi albumin Finnish Folk Songs Vol. 1, jossa hän säestää lauluaan akustisella jouhikolla. Kappaleiden sanoitukset ovat peräisin useista eri lähteistä. Jonkun sananparren Käppi kuuli kaksikymmentä vuotta sitten kansanmusiikkijameissa, toisen löysi Elias Lönnrotin riimillisiä kansanlauluja koonneesta teoksesta. Yksi Käpin suosikkilähde on 1700-luvulla ilmestynyt Vanha virsikirja.

”Loitsuissa kiehtovinta on, että käsikirjoituksissa kerrotaan taikasanojen lisäksi hyvin tarkasti eri asioita, joita loitsijan pitää tehdä vaikka oman kalaonnen parantamiseksi tai toisen onnen pilaamiseksi.”

Eräs Käpin suosikki hänen akustiselta albumiltaan on Poovariakka. Kappaleen tarinassa nuori neito Hilma tahtoo naida Antin ja suuntaa tietäjänaisen luokse kysymään lemmenloitsua. Tietäjä neuvoo Hilmaa pesemään kuukautisverellä paitansa ja juottamaan pesuveden Antille.

”Pidän myös rakkauslauluista, joissa ei tapahdu mitään pahaa tai outoa. Mutta kyllähän nuo kummalliset tarinat kiehtovat myös.”

Jouhikot tyttärille

Käpin mukaan kansanmusiikki elää parhaillaan uutta kulta-aikaansa. Suomessa on paljon toimeliaita tekijöitä, ja levyjen tuotantoon sekä markkinointiin panostetaan yhä ammattimaisemmin. Vuosittain järjestetään myös lukuisia kansan- ja maailmanmusiikin festivaaleja, ja suomalaiset orkesterit kiertävät maailmalla.

”Meillä esiintymismahdollisuuksia tarjoavat myös Tampereen Klubin ja Telakan kaltaiset paikat, jotka eivät ole erikoistuneet kansanmusiikkiin.”

Pekko Käppi uskoo, että perinnemusiikki säilyy tulevaisuudessakin. Erityisesti häntä ilahduttaa, että nuoriakin tekijöitä löytyy.

”Parikymppiset tekevät hyvin omaehtoisesti kansanmusiikkia, mikä on terveellinen merkki missä tahansa skenessä. Mitä enemmän on tekijöitä, sitä enemmän on painetta, että tulee hyvää musiikkia. Toivon myös, että perinnemusa olisi joka vuosi entistä luontevampi osa kaikkea muuta musiikkia.”

Tärkeää olisi, että tulevaisuuden tekijät kiinnostuisivat jo varhain perinnesoittimista. Käppi itse oli parikymppinen, kun tutustui jouhikkoon. Hiljattain hän ja Rauno Nieminen saivat valmiiksi hankkeen, jossa he suunnittelivat ja rakensivat pienikokoisia lasten jouhikoita. Nyt myös Käpin tyttäret ovat alkaneet soittaa.

”En tiedä kuinka kauan he jaksavat soittaa, mutta ideana se on kauhean kiva. Kun lapsillakin on mahdollisuus soittaa perinnemusiikkia, kulttuuri vankistuu ja monipuolistuu.”

Käppi jatkaa tulevaisuudessakin kansanmusiikin säilyttämis- ja uudistustyötä K.H.H.L.-yhtyeen kanssa. Akustisen Finnish Folk Songs Vol. 1 -sooloalbumin nimi viittaa siihen, että perinnemusiikin juurille palaavaa, jouhikon säestämää tarinointia saadaan kuulla jatkossakin. Seuraavan osan pitäisi ilmestyä jo tänä vuonna.

”Olen suunnitellut sen 10-osaiseksi sarjaksi, josta tulee ikään kuin oma perinneantologiani. Vielä pyörittelen ideoita, mutta jollain levyllä voisi olla esimerkiksi vain yksi pitkä laulu. Sellaista en ole vielä itse tehnyt.”

Lue myös: Aija Puurtinen: ”Ole rohkea! Rakastu kansanmusiikkiin!”

X