Kadonneiden etsijä Reino Savukoski etsii tunteja laskematta: ”Minulla on kova työmoraali – omaisille kadonneen löytyminen tuo aina rauhan”
Kuolevan äidin elämänohjeet, ankarat lestadiolaistädit, rajavartijana koettu vääryys ja punaisten puolella taistellut pappa. Reino Savukosken, 73, tie Suomen tunnetuimmaksi kadonneiden etsijäksi on täynnä yllättäviä käänteitä.
Reino Savukoski on etsijä henkeen ja vereen. Jokunen vuosi sitten hän luopui jo välineistöstään ja päätti jättää etsinnät nuoremmille, mutta kutsumus oli voimakkaampi. © Mikko Nikkinen
Suomessa katoaa vuosittain tuhatkunta ihmistä. Suurin osa kadonneista löytyy noin viikon sisällä katoamisesta ja useimmiten hengissä. Mutta sitten on niitä tapauksia, kun kadonnut ei etsinnöistä huolimatta löydy. Kun hätä on suurin, avuksi kutsutaan punkaharjulainen eläkeläinen Reino Savukoski.
Savukosken lupsakan kuoren alla piilee kovan linjan ammattilainen: hän on itseoppinut vesillä etsinnän mestari, joka lakkasi laskemasta löytämiään ruumiita jo kymmenkunta vuotta sitten. Luku oli silloin 112.
Viime vuodet Reino Savukoski on keskittynyt etsimään Kalajoella jatkosodan aikana kadonnutta Oulu II -hinaajaa, joka upposi mereen ja vei mukanaan yhdeksän miehistön jäsentä. Hän uskoo, että hylyn jäljille päästiin vihdoin viime kesänä.
On kyseessä sitten poliisin apupyyntö tai kadonneen omaisen hätä, Savukoksi tekee työtään tunteja laskematta, vapaaehtoisperiaatteella.
Rehellisyys maan perii
On mentävä kauas, Reinon lapsuuteen asti, jos haluaa vastauksen siihen, miten hänestä tuli Suomen kuuluisin kadonneiden etsijä.
Tornion Kyläjoella kasvanut Savukoski menetti äitinsä nelivuotiaana. Kun mies muistelee vakavaan sairauteen kuollutta äitiään, kyyneleet nousevat yhä hänen silmiinsä.
”Muistan, kun äiti otti syliin, silitti minua ja sanoi, että hänen pitää lähteä tuonne ylös. Ennen kuolemaansa äiti ehti antaa elämänohjeita. Hän kehotti olemaan rehellinen ja auttamaan muita. Hän sanoi myös, että kyllä Taivaan Isä pitää huolen omistaan.”
Isä Savukoski oli matkatöissä, joten Reino-poika sijoitettiin kahden vanhoillislestadiolaisen tädin luokse asumaan.
Kasvatus oli tiukkaa.
”Kyllä he olisivat voineet vähän enemmän antaa siimaa. Kun kylälle tuli televisio, se oli tätien mielestä pirun mylly. Opin tädeiltä kuitenkin myös hyvän elämän periaatteita, rehellisyyden lisäksi päihteettömyyttä ja työteliäisyyttä.”
Onneksi Reino pääsi myöhemmin muuttamaan vähemmän jyrkkien sukulaisten luo. Siellä asuessaan hän sai maistaa nuoren miehen elämää, johon kuului tansseja ja elokuvia.
Eläkkeelle parhaassa iässä
Armeijan jälkeen Reino Savukoski sai töitä rajavartiolaitokselta, jossa hän työskenteli koirankouluttajana ja varusmiesten kouluttajana. Pohjoisesta hänet siirrettiin kaakkoisrajalle, Raja- ja merivartiokoululle Immolaan.
”Olin erittäin kiinnostunut koirien hajuaistin käytöstä. Koulutin koiria hyvällä, sillä silloin koira tekee reippaasti ja iloisesti. Nyrkillä ja potkuilla koulituista koirista tulee arkoja ja pelokkaita.”
Savukoski ylennettiin ylirajavartijaksi jo alle 30-vuotiaana, ja ura oli hyvässä vauhdissa. Sitten tapahtui jotakin, josta Savukoski on katkera edelleen. Kertomansa mukaan hän törmäsi työpaikallaan väärinkäytöksiin, joista hän teki ilmiannon. Samalla hän astui liian monille varpaille, ja asiat menivät solmuun.
Kaikki päättyi siihen, että Reino Savukoski todettiin työkyvyttömäksi ja hänet passitettiin työkyvyttömyyseläkkeelle vähän yli nelikymppisenä.
Nuo tapahtumat ovat Savukosken elämän suurin painolasti ja hän palaa niihin toistuvasti haastattelun aikana.
”Kaikki prenikat, joita olen Suomi Oy Ab:lta saanut, olen palauttanut. Mitään en huoli, sillä kyllä se sellainen vääryys oli.”
Mutta ilman surullisia tapahtumia Savukoskesta ei olisi ehkä koskaan tullut kadonneiden etsijää. Eläkkeellä hänellä oli aikaa. Kallista etsintävälineistöä hän sai yksityisetsivänä toimivalta ystävältään, jota hän oli auttanut virkatyönsä ohella.
Nuori Reino Savukoski univormussaan. Armeijan jälkeen hän pääsi töihin Rajavartiolaitokselle. © Mikko Nikkinen
Ratkaiseva katoaminen
Jo ennen uransa äkillistä loppua Reino Savukoski oli osallistunut joidenkin kadonneiden etsintään. Ratkaiseva kokemus oli, kun yksi hänen parhaista ystävistään katosi Simpeleenjärvellä juhannuksena 1989.
Tarina oli se tavallinen: mies oli lähtenyt pienessä maistissa kokemaan verkkoja, ja illalla rantaan ajelehti tyhjä vene.
Ystävän vaimo pyysi Savukoskea koirineen apuun. Mies etsi ystäväänsä kolmen kuukauden ajan joka ilta töistä päästyään. Vasta syksyllä kadonnut löytyi, kun teinipojat näkivät vedessä kelluvan ruumiin.
Etsintöjen aikana Reino Savukoski seurasi läheltä ystävän vaimon tuskaa. Hän oivalsi sen, miten tärkeää omaisten on saada päätepiste tapahtumille.
”Tässä työssä on kaksipiippuinen juttu puhua löytämisen ilosta, koska löytäminen vahvistaa liki poikkeuksetta sen, että kadonnut on kuollut. Uhria ei voida enää auttaa, mutta omaisille kadonneen löytyminen tuo kaikesta huolimatta jonkinlaisen rauhan.”
Elämäntehtävänä etsiminen
Vuosien saatossa Reino Savukoski on ollut mukana etsijänä monissa kuuluisissa tapauksissa.
Kesäkuussa 1991 Karjalan prikaatin miehistönkuljetusvaunu upposi Taipalsaarella Saimaaseen vieden mukanaan seitsemän varusmiestä. Kyseessä oli Puolustusvoimain rauhan ajan vakavin onnettomuus.
Mutaisen pohjan takia vaunun löytäminen oli haasteellista. Savukoski paikallisti ylösalaisin kääntyneen vaunun vedenalaiskameran avulla onnettomuutta seuranneena yönä.
Kymmenen vuotta myöhemmin espoolaisnuorukaisten tekemät suunnitelmalliset murhat kohahduttivat Suomea. Savukoski oli mukana etsimässä henkirikoksen kohteiksi joutuneiden Elise ja Martti Heinon ruumiita Suomenlahdesta. Savukosken koira ilmaisi sijainnin, ja Puolustusvoimien etsintäalus löysi jääkiekkokassiin sullotun Martti Heinon ruumiin 42 metrin syvyydestä.
Savukoskelle itselleen mieleenpainuvimpia ovat olleet etsinnät Laatokalla. ”Hemmetin iso ja syvä” Laatokka haastaa taitavimmankin etsijän.
Yrityksistään huolimatta Savukoski ei ole onnistunut löytämään Laatokalla kalastusreissulla vuonna 2002 kadonnutta hiihtosuunnistuksen maailmanmestaria Olavi Svanbergia ja hänen kalastuskaveriaan.
”Nyt minulla olisi 250 metrin kamerakaapeli. Sillä voisi onnistuakin.”
Sen sijaan 90-luvun alussa Laatokalla veneilyretkellä kadonneet venäläiset – neljä lasta ja kaksi isää – Savukoski löysi helposti melko alkeellisen viistokaikuluotaimen avulla.
”Surullista oli se, että lasten ruumiit löytyivät veneen uppoamispaikalta, isien ruumiit taas lähempää saarta. Isät olivat siis yrittäneet uida maihin jättäen lapset yksin kuolemaan.”
Reino Savukoski on ollut mukana myös Tampereella kadonnen Raisa Räsäsen, Nuuksion kansallispuistossa kadonneen Nela Utkinan sekä Loviisassa kadonneen Riina Mäkisen etsinnöissä.
Utkina löydettiin, mutta Räsänen ja Mäkinen ovat edelleen kadoksissa.
”Kaikkia ei ole tarkoitettu minun löydettävikseni”, Savukoski sanoo.
Lue myös: Riina Mäkisen katoamismysteeri kuohuttaa – Sisko epäilee, ettei kaikkea ole kerrottu
Tinkimättömällä työmoraalilla
Mitä Reino Savukoksi tekee toisin kuin muut? Miksi hän on niin hyvä?
”Minulla on vanhoillislestadiolainen työmoraali”, mies naurahtaa.
”Annan aina kaikkeni, en koskaan laiskottele. Nipistelen vaikka itseäni pysyäkseni hereillä.”
Kun Savukoski etsii hukkunutta, hän käyttää apunaan koiraa ja etsintälaitteita, joita hän saa hankittua sponsoreiden tuella. Savukosken ex-vaimo oli kemisti, ja mies kertoo vaimon kehittäneen hukkuneen etsintähajun. Sen avulla etsijä koulutti koiriaan.
Koira merkitsee ensin paikan hajun perusteella ja sen jälkeen etsitään viistokaikuluotaimella ja vedenalaiskameralla. Kokemuksen myötä on vahvistunut tietämys siitä, mistä kohtaa järveä tai jokea hukkunutta kannattaa alkaa etsiä.
Reino Savukoski näyttää patteja, jotka ovat nousseet hänen kyynärvarsiinsa 30 kiloa painavan vedenalaiskameran nostelusta. Nykykamera painavat vain puolitoista kiloa. Kevyt on myös Savukosken nykyinen lujitemuovista valmistettu etsintävene.
Viimeinen velka
Reino Savukoski on vasta toipunut sydäninfarktista ja pallolaajennuksesta. Hän lupaa kuitenkin jatkaa etsijänä niin kauan kuin hänen jalkansa nousee veneeseen.
Hän iloitsee siitä, että alalle on tullut nuorta verta, kuten Antti ja Arto Suanto, jotka ovat kehittäneet sukellusrobotin kadonneiden etsintään ja löytäneet muun muassa pitkään kadoksissa olleen Jussi Peltolan.
”Kun he olivat yhteydessä minuun, sanoin, että tervetuloa vaan tähän miljoonabisnekseen”, Savukoski virnistää.
Haastattelu on jo lopuillaan ja mehut Punkaharjun huoltoasemalla juotu, kun Savukoski alkaa puhua uudestaan papastaan, Aapo Aukusti Savukoskesta.
Sahalla työskennellyt pappa valittiin sisällissodan aikaan paikallisten punaisten päälliköksi. Pappa ei ollut Savukosken mukaan ”mikään punikki” mutta joutui asemansa takia tekemään raskaita päätöksiä, kuten antamaan tappamiskäskyjä.
Niitä tekoja Savukoski yrittää nyt hyvittää.
Reino Savukoski on avioeronsa jälkeen asunut yksin Punkaharjulla. Hänen 1984 syntynyt poikansa on koulutukseltaan varatuomari. © Mikko Nikkinen