Kadonneita etsineen Reino Savukosken kohtalo koskettaa – ”Hän oli suurempi kuin ymmärrämme”
Syksyllä kuollut Reino Savukoski oli mies, joka etsi kadonneita ihmisiä pyyteettä ja rankoissa oloissa. Etsijäkollegoiden mukaan Savukosken vertaista ei tässä maailmassa ole.
Reino Savukoskelle kadonneiden etsiminen oli elämäntehtävä. ”Kaiken pohjalla oli syvä lähimmäisenrakkaus”, sanoo ystävä.
Tieto levisi kadonneiden etsintäpiireissä nopeasti: Reino Savukoski oli kuollut. Kohta siitä kertoivat tiedotusvälineetkin: Suomen kuuluisin kadonneiden etsijä oli menehtynyt 73-vuotiaana liikenneonnettomuudessa.
Legenda oli kohdannut loppunsa.
Punkaharjulla asunut Reino Savukoski oli ollut koeajamassa mopoautoa Savonlinnan ja Punkaharjun välisellä tiellä, kun henkilöauto oli törmännyt mopoautoon kohtalokkain seurauksin.
”Haluan ajatella, että Reino lähti täältä iloisena taivaaseen. Hän oli siitä mopoautosta niin kauan unelmoinut. Kauppakirjat piti tehdä seuraavana päivänä”, kertoo Savukosken ystävä ja etsijäkollega, sipoolainen Anne Järvinen.
Järvisellä ja Savukoskella oli tapana soitella säännöllisesti. Viimeisen kerran he puhuivat noin viikko ennen Savukosken kuolemaa.
”Reino totesi minulle silloin, että parasta, mitä hänen elämässään on tapahtunut, on ystävyys Pääkaupunkiseudun Etsinnän Annen ja Jennin kanssa. Minä vastasin hänelle, että olet meille tosi tärkeä.”
Aivan kuin se olisi ollut jäähyväispuhelu, Järvinen miettii. Siitä hän on kiitollinen, että he ehtivät sanoa toisilleen nuo arvokkaat sanat.
Lestadiolaisella työmoraalilla
Viime syksynä kuollut Reino Savukoski oli itseoppinut vesillä etsinnän mestari, ”omaisten viimeinen toivo”. Tuli avunpyyntö sitten poliisilta tai omaisilta, Savukoski teki työtään pyyteettä, rankoissa oloissa ja usein yksin.
Hän lakkasi laskemasta löytämiään ruumiita jo kymmenkunta vuotta sitten. Silloin niitä oli yli sata.
Seuralle antamassaan, viime tammikuussa julkaistussa haastattelussa Savukoski totesi, että kadonneen etsinnässä ei voi puhua löytämisen ilosta, koska löytö vahvistaa liki poikkeuksetta sen, että kadonnut on kuollut.
”Uhria ei voi enää auttaa, mutta omaisille kadonneen löytäminen tuo kaikesta huolimatta jonkinlaisen rauhan.”
Hän esitti tuolloin myös oman arvionsa siitä, miksi onnistuu mahdottominakin pidetyissä tehtävissä.
”Annan aina kaikkeni, en koskaan laiskottele. Nipistelen vaikka itseäni pysyäkseni hereillä.”
Anne Järvinen uskoo, että kohtalo viitoittaa tiemme. Tämä ajatus sopii hyvin Savukosken elämänpolkuun. Hän menetti äitinsä jo pienenä, ja vanhoillislestadiolaiset tädit kasvattivat hänet tiukassa kurissa ja nuhteessa. Mutta samalla hän omaksui periaatteita, joista hänet myöhemmin tunnettiin, kuten tinkimätön ote työhön ja rehellisyys.
”Minulla on vanhoillislestadiolainen työmoraali”, Savukoski itse kuvaili.
Elämänsä suurimman vääryyden hän koki, kun hänet passitettiin Imatran Rajakoulusta työkyvyttömyyseläkkeelle vähän yli nelikymppisenä. Mutta tuokin surullinen tapahtuma tarvittiin, sillä eläkkeellä hänellä oli aikaa omistautua etsinnälle.
Jo ennen uransa äkillistä loppua Savukoski oli saanut sysäyksen etsintään, kun hänen hyvä ystävänsä katosi Simpelejärvellä juhannuksena 1989. Savukoski etsi ystäväänsä koko kesän ja seurasi läheltä ystävän vaimon tuskaa.
Vesillä Savukoski keskittyi sataprosenttisesti käsillä olevaan tehtävään. © Maiju Torvinen
Huumori yhdisti
Vuosien saatossa media on kertonut lukemattomista etsinnöistä, joissa Reino on ollut mukana. Hänestä on tehty lehtijuttuja, dokumentti ja kirja. Hänellä oli myös pieni rooli Auli Mantilan tv-sarjassa Transport, jossa hän esitti vakuutusetsivää.
Mutta millainen hän oli ihmisenä?
”Hän oli niitä harvoja suomalaisia suoraselkäisiä miehiä. Rehellinen – toki jokin valkoinen valhe saattoi joskus lipsahtaa, huumorintajuinen, hyvä ihminen. Hän halusi tehdä oikeita asioita”, kuvailee Järvinen.
Hän tutustui Savukoskeen kesällä 2020, kun tämä tuli Espooseen auttamaan erään kadonneen muistisairaan vanhuksen etsinnöissä.
”Reinon piti tulla luokseni yöksi maanantaina ja olla keskiviikkoon, mutta hän soittikin jo lauantaina, että on kohta auton ja veneen kanssa pihassa. Reino oli juuri tuollainen seikkailija, tuli ja meni miten sattui – mutta etsinnöistä ja niihin liittyvistä lupauksista hän piti aina kiinni.”
Tuolla samaisella matkalla kävi niin, että etsijä katosi itse. Nyt Järvistä jo naurattaa, kun hän kertoo tapahtumista.
Ennen etsintöjä Savukoski oli Mantilan tv-sarjan kuvauksissa Porkkalanniemessä. Hänen kännykkänsä ja navigointilaitteensa kastuivat ja lakkasivat toimimasta, eikä hän osannut ajaa muualle kuin Jakomäkeen, jossa hänen ystävänsä asui. Ystävä ei kuitenkaan ollut kotona.
Aamuyöstä Savukoski ja hänen koiransa vihdoin löydettiin autosta tienposkesta, läpimärkinä ja kylmissään.
”Toin Reinon meille, tein hänelle pedin ja aamulla lähdimme ostamaan hänelle uutta kännykkää”, Järvinen kertoo.
Järvisen ja Savukosken välille syntyi side. Heitä yhdisti muun muassa samanlainen huumorintaju.
”Uskon, että huumori oli Reinolle keino käsitellä vaikeita asioita, kuten kuolemaa ja omaisten hätää”, Järvinen miettii.
Savukosken huumori tuli esiin myös hänen vauhdikkaissa runoissaan ja riimittelyissään.
Lähtövalmiina kello 6
Pääkaupunkiseudun Etsinnän perustajajäsen Jenni Sundell kohtasi Savukosken ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2013, kun Reino tuli Helsinkiin auttamaan kadonneen raitiovaunukuljettajan etsinnöissä.
”Reino teki minuun heti vaikutuksen sitoutuneisuudellaan. Hänellä oli monenlaisia kiinnostavia itse kehittämiään laitteita, joita hän käytti etsinnässä apuna.”
Sittemmin Sundell tapasi Savukoskea vuosittain eri etsinnöissä ja vaikuttui myös siitä, miten tämä osasi kohdata kadonneiden omaiset – kyselemällä, kertomalla, mitä on odotettavissa, antamatta turhia lupauksia mutta silti tuomalla toivoa.
Sundellin mieleen on jäänyt erityisesti Tallinnassa kadonneen ammattiyhdistysaktiivi Ari Saarilammin etsintämatka loppuvuodesta 2017. Savukosken mukana ollut Sundell yllättyi siitä, miten lämpimästi omaiset ja viranomaiset ottivat heidät vastaan ja millaisen vaikutuksen Savukosken tietämys ja tuntemus tekivät virolaisiin viranomaisiin. Suomessa sellainen oli harvinaisempaa.
”Etsijänä hän oli periksiantamaton. Jos oli sovittu, että lähdetään kello 10, hän oli jo kello 6 aamulla valmiina lähtöön. Hän teki työtään tunteja laskematta, ruokana saattoi olla joku makkarapötkö”, Sundell kuvailee.
Ihmisenä Reino Savukoski oli Sundellin mielestä jopa liian kiltti.
”Sanoin hänelle monta kertaa, että älä anna ihmisten käyttää sinua hyväksi. Kun pyyntö tuli, Reino hyppäsi heti autoon ja lähti auttamaan. Usein häneltä jäivät bensarahatkin saamatta.”
Oulu II -hinaajaa Reino Savukoski etsi useana kesänä. Etsinnöissä mukana Timo Taari (vas.) ja Raimo Lehtimäki. © Maiju Torvinen
Sairaanakin palo etsintään
Kun Savukosken tunteneiden kanssa juttelee, piirtyy esiin mies, joka kutsumuksensa takia laiminlöi itsensä ja oman hyvinvointinsa. Etsiminen antoi Savukosken elämälle tarkoituksen.
”Se oli hänen elämäntehtävänsä. Uskon, että kaiken pohjalla oli syvä lähimmäisenrakkaus”, sanoo kalajokinen Timo Taari, joka etsi Savukosken kanssa jatkosodan aikaan kadonnutta Oulu II -hinaajaa.
Järvinen ja Sundell kantoivat usein huolta Savukoskesta, joka asui yksin vaatimattomissa oloissa entisessä koirahoitolassa Punkaharjulla. Puolisostaan Savukoski oli eronnut vuonna 1998. Pariskunnan vuonna 1984 syntynyt poika asuu Keski-Suomessa.
”Reino oli hyvin omalaatuinen ja persoonallinen tapaus. Ei ollut kenenkään vika, että hänen elämänsä oli sellaista kuin oli. Oma itse oli hänelle ihan sivuseikka, eikä hän välittänyt sairauksistaan”, Järvinen sanoo.
Kun Savukoski oli syksyllä 2021 pääkaupunkiseudulla auttamassa neljä vuotta aiemmin kadonneen Riina Mäkisen etsinnöissä, Järvinen laittoi hänelle isänpäivän kunniaksi ruoan ja leipoi kakun. Järvinen kertoo, että Reino oli niin väsynyt, että hän nukahteli välillä pöydässä.
Vuosien saatossa Savukoski sai kaksi aivo- ja kaksi sydäninfarktia. Viimeinen, alkuvuodesta 2022 saatu aivoinfarkti ei sekään estänyt häntä jatkamasta etsintöjä. Kesä kului Kalajoella, jossa hän taas kerran etsi Oulu II:sta.
Suuriin saappaisiin
Vaikka Reino Savukoskea ei enää ole, hänen työnsä jatkuu. Savukoski iloitsi siitä, että alalle tuli uutta, tuoretta verta.
Sukellusrobotin kehittäneet Antti ja Arto Suannon hän toivotti vinosti hymyillen tervetulleeksi ”miljoonabisnekseen”. Savukoskihan eli itse pienen eläkkeen turvin eikä ottanut etsinnöistä rahaa.
”Reinolla oli sellaista kullanarvoista tietoa, mitä ei löydy mistään etsintäoppaista”, sanoo Sundell, joka teki aina muistiinpanoja Savukosken kanssa työskennellessään. Sundell, Järvinen ja muut Pääkaupunkiseudun Etsinnän aktiivit ovat seuranneet Savukosken jalanjälkiä ja erikoistuneet vesietsintään.
Järvisen ääni sortuu, kun hän muistelee edesmennyttä ystäväänsä.
”En usko, että tässä maailmassa on toista Reinon kaltaista etsijää. Hän teki valtavan tärkeää työtä epäkiitollisissa olosuhteissa pienillä resursseilla. Reino oli suurempi kuin mitä me ikinä tulemme ymmärtämään.”
Reinon poika on lukenut jutun ja hyväksynyt sen julkaisemisen.