Kaihi leikattiin molemmista silmistä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kaihileikkauksen jälkeen Leena Laaksonen ei tarvitse silmälaseja nähdäkseen lähelle. Kaukolasien voimakkuus on lievä. © pekka nieminen
Kaihi hankaloitti Leena Laaksosen elämää, kunnes näkö parani leikkauksella.

Leena Laaksosen, 73, kaukonäkö alkoi huonontua teini-iässä, ja kaksikymppisenä lasien käyttö tuli välttämättömäksi. Vähän yli 50-vuotiaana lähinäkökin alkoi heiketä, joten käyttöön tulivat moniteholasit.

Noin 65-vuotiaana Leena Laaksonen huomasi, ettei hän nähnyt enää lukea moniteholaseillaan yhtä hyvin kuin ennen. Hän päätti hankkia lukulasit.

”Monella tutullani on huono lähinäkö, ja heiltä kuulin, että pelkät lukulasit tuntuvat paremmilta tarkkaa hommaa tehdessä”, hän kertoo.

Hän hakeutuikin optikolle ostaakseen lukulasit hyvästä tarjouksesta. Luvassa oli kuitenkin epämiellyttävä yllätys. Optikko ei myynyt laseja vaan lähetti Leenan silmälääkärille.

Silmälääkäri totesi, että näön huonontumisen syy oli alkava kaihi. Sitä ei kuitenkaan kannattanut vielä leikata.

Sopeutujan asenne

Kaihi paheni vähitellen. Leena Laaksonen otti sopeutujan asenteen.

Hän oppi sietämään huimausta sekä sitä, että lenkillä vastaan tulleet tuttavat alkoivat näyttää tutuilta vasta parin metrin päästä. Lukiessaan hän taitteli sanomalehden pieneksi neliöksi, jota hän pystyi pitämään silmiensä alla juuri oikeassa kulmassa.

Loppujen lopuksi häntä alkoi hieman harmittaa, että teatterissa ja elokuvissa oli enää turha käydä.

”Kerran istuin elokuvateatterissa aika edessä, ja valkokankaalla oli paljon suuria lähikuvia kasvoista. Tiesin näyttelijät, mutten siltikään tunnistanut heitä.”

”Sen jälkeen kieltäydyin, kun muutamat ihmiset pyysivät minua elokuviin. En viitsinyt sanoa, etten näe, joten keksin jonkin muun selityksen.”

Tuntui ikävältä tunnustaa, että hänellä oli näköä merkittävästi haittaava sairaus.

”Muutoin olin ollut koko aikuisikäni hirveän terve. Tuntui melkein loukkaukselta minua kohtaan, että minulla olisi jokin sairaus.”

Rypyt näkyviksi

Leena Laaksonen lykkäsi uutta silmälääkärikäyntiä aina viime syksyyn asti.

Silmälääkäri totesi kaihin pahentuneen huomattavasti. Näöntarkkuutta ei enää pystynyt korjaamaan edes siedettäväksi silmälaseilla.

Leena Laaksonen saikin heti palvelusetelin molempien silmien leikkaukseen. Leikkaukseen meno arvelutti häntä, koska hänellä oli 70-luvulta ikävä kokemus oman lapsensa silmän hoidosta.

”Nelivuotiaana lapsellani meni metallinsiru silmään. Lapsen piti laittaa leuka laitteeseen, ja minun käskettiin pitää häntä paikoillaan, kun hänen silmäänsä työnnettiin jokin pitkän piikin näköinen.”

Hän kuitenkin kuuli ystävältään, että kaihileikkaus olisi nykytekniikalla helppo juttu. Elokuussa leikkaukseen mennessään hän ei enää pelännyt.

Leikkaus oli täysin kivuton. Heti sen jälkeen Leena Laaksosesta tuntui siltä, että näköhavainnot syöksyivät päälle.

Peiliin katsottuaan hän yllättyi omista rypyistään. Kotona hän huomasi, että keittiön pinnat olivat likaiset, koska hän ei ollut nähnyt siivouksensa lopputulosta.

Näön paranemiseen on pitänyt totutella pikku hiljaa.

”Leikkauksen jälkeisenä päivänä lähetin yhden tekstiviestin. Tähtäilin ja tähtäilin kirjaimia. Silti viestiin tuli virhe. Vasta seuraavana päivänä tajusin, etten voi enää katsoa kännykkää niin läheltä”, hän kertoo.

Nyt Leena Laaksonen pystyy lähtemään esimerkiksi metsäretkille.

”Kyllähän siitä tulee virkistävä ja vapauttava tunne, ettei tarvitse koko ajan hapuilla.”

Seura 41/2012

Silmän linssi sumentuu

A Kaihiksi kutsutaan näkökykyä haittaavaa silmän linssin eli mykiön samentumista. Huomattavin oire on näöntarkkuuden asteittainen huonontuminen, joka ei korjaudu silmälaseilla. Kaihi voi muun muassa herkistää häikäisylle ja heikentää etenkin hämäränäköä. Näön heikkeneminen altistaa loukkaantumisille. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kaihi-leikkaus pienentää lonkkamurtumariskiä ikääntyneillä. Kaihi ei parane itsestään.

B Kaihia esiintyy myös pienellä osalla työikäisistä, mutta se on erottamaton osa ikääntymistä. Riskitekijöitä ovat esimerkiksi muut silmä-sairaudet, ylipaino ja kortisonilääkkeiden käyttö.

”Noin kolmanneksella 65 vuotta täyttäneistä on näkökykyä alentavia kaihimuutoksia, ja yli 85-vuotiaista noin 80 prosentilla”, kertoo silmä-kirurgi Timo Flink yksityissairaala Laser Tilkasta.

C Kaihileikkaus parantaa sairauden pysyvästi. Se on Suomen yleisin leikkaus ja kaihin ainoa hoito-keino. Kirurgi suorittaa sen käsin ultra-äänilaitteen avulla.

“Kaihin laserleikkauskin on mahdollista, ja se yleistyy lähivuosina”, Timo Flink kertoo. Julkisessa terveydenhuollossa leikataan pitkälle edenneet kaihitapaukset. Jos haluaa päästä eroon kaihista sairauden alkuvaiheessa, leikkaus on maksettava itse.

X