Kadonnut isä on saanut Kirsti Kaijan, 73, selvittämään johtolankoja Venezuelaan asti – Kuka oli Leo Kuujärvi, vuonna 1947 Kiteellä työskennellyt renki?

Kirsti Kaija etsii kiteeläisellä tilalla vuonna 1947 työskennellyttä renkiä. Pienikin yksityiskohta voisi auttaa Kirsti Kaijan kadonneen isän jäljille.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kadonnut isä on saanut Kirsti Kaijan kääntämään vuosien varrella kiven jos toisenkin.

Kirsti Kaija etsii kiteeläisellä tilalla vuonna 1947 työskennellyttä renkiä. Pienikin yksityiskohta voisi auttaa Kirsti Kaijan kadonneen isän jäljille.
Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Kuka oli kadonnut isä? Orimattilalainen Kirsti Kaija, 73, on etsinyt jo yli kymmenen vuotta isäänsä. Etsintöjen mukaan Kiteen Puhossalossa syntyneen äiti Alma Vaittisen aviomies Einar Valve ei ollutkaan Kaijan isä.

Ei myöskään mies, jonka äiti oli haastanut käräjille isyydestään.

”Tuntuu todella kummalliselta, miksi äiti haastoi talvikäräjille rengin, joka ei ollut äidin tilalla piikomisen kanssa samaan aikaan paikalla. Jos hän olisi isä, raskaus olisi kestänyt yli vuoden”, Kirsti Kaija sanoo.

Vasta kuolinvuoteellaan vuonna 2005 äiti kertoi, että Kirstin isä oli Leo Kuujärvi, joka työskenteli Kiteen Vauhkosten tilalla renkinä. Äidin mukaan Kuujärvellä oli suomalaiset henkilöllisyyspaperit.

Alma Vaittinen paljasti kuolinvuoteellaan tiedon isästä Kaijalle.

Alma Vaittinen paljasti kuolinvuoteellaan tiedon isästä Kaijalle. Kirsti Kaijan kotialbumi

Kirsti Kaija alkoi etsiä Leo Kuujärveä vuonna 2009 käymällä äidin kotiseudulla Kiteellä kyselemässä paikallisilta ihmisiltä isästään. Johtolankoja ei löytynyt.

Itse asiassa Leo Kuujärveä ei ole Suomen väestörekisterissä. Nimittäin Kuujärvi-sukunimeä ei ole käytössä Suomessa muuta kuin taiteilijanimenä. Myöskään Leo Kuusjärvi tai Leo Kuusijärvi -nimisiä ihmisiä ei löydy väestörekisteristä tai sukuseuran tiedoista.

”Kuujärven on pakko olla peitenimi”, Kaija miettii.

Kirsti Kaija on syntynyt kymmenes elokuuta vuonna 1948. Mutta kenen olisi pitänyt hankkia väärät henkilöpaperit loppuvuonna 1947, jolloin Kirsti Kaija on saanut alkunsa Kiteellä?

Kirsti Kaija etsii yhä tietoja, jotka johtaisivat isänsä jäljille.

Kirsti Kaija etsii yhä tietoja, jotka johtaisivat isänsä jäljille. Tässä hänen omakuvansa nuoruusvuosilta. © Kirsti Kaijan kotialbumi

Oliko tumma ripaskan tanssija kadonnut isä?

Äidin kertomuksen mukaan Kuujärveksi esittäytynyt mies oli tummahiuksinen, tanssi ripaskaa, oli puhelias ja puhui useita kieliä. Kaija epäilee hänen tulleen itärajan takaa. Neuvostoloikkareita uhkasi luovutus takaisin kotimaahansa.

Kaija alkoi etsiä tietoa neuvosto-siirtolaisista. Isän pitäisi osata puhua myös suomea, joten hän voisi olla kotoisin Neuvosto-Karjalasta.

Yksi varteenotettava ehdokas löytyi ministeriön sivuilta Neuvostoliittoon luovutettavaksi vaadittavista miehistä, josta löytyi äidin kuvailun mukainen tarpeeksi nuori mies: Pekka Kakkonen.

”Hän oli sillä listalla ainut niin nuori, kuin äiti väitti isäni olleen”, Kaija sanoo.

Kakkosen henkilötarina on kiinnostava. Suomalaiset kaukopartiomiehet olivat pelastaneet Pekka Kakkosen teini-ikäisenä Repolasta Suomen puolelle, jonka jälkeen majuri Pauli Marttina adoptoi hänet ja kuljetti myöhemmin mukanaan Venezuelaan.

Kaija kertoo löytäneensä nuorukaisesta merkintöjä useilla nimillä: Pjotr Vasikev, Pekka Kakkonen, Pekka Kaikkonen ja Pekka Marttina.

Voisiko hän olla käyttänyt myös nimeä Leo Kuujärvi vuonna 1947 Kiteellä?

Hämmästyttäviä dna-osumia

Kirsti Kaija teki dna-testin – ja sai osumia sekä Venezuelasta että Kaikkosen nimellä.

”Pekka Kakkosella oli jopa sama syntymäaika kuin äiti sanoi Leo Kuujärvellä olleen eli 12.8.1928, vaikka se on merkitty kyllä myös toisin päin eli 8.12.1928”, Kaija sanoo.

Kaija etsi Pekan lähisukulaisia sosiaalisen median ilmoituksella ja löysi Pekan pojan Alberto Kakkosen Venezuelasta.

Matkustajatiedoista selvisi kuitenkin, että 18-vuotias Pekka Kakkonen oli lähtenyt 1. maaliskuuta 1947 Venezuelaan, eikä palannut Suomeen.

Yhtäläisyyksistä huolimatta Pekka Kakkonen ei siis ole todennäköisesti voinut saattaa Kaijan äitiä raskaaksi loppuvuonna 1947.

”Toivon silti, että voisin teettää Pekka Kakkosen lasten kanssa dna-testin, että pystyn poissulkemaan hänet kokonaan pois vaihtoehdoista”, Kaija sanoo.

Mutta jos Kakkonen ei ollut isä, kuka sitten oli Leo Kuujärvi?

”Sitten en tiedä. Jos tarinani jossain herättäisi muistikuvia Kiteeltä, pienikin johtolanka voisi auttaa”, Kirsti Kaija sanoo.

Jos tiedät jotain Kirsti Kaijan isästä ”Leo Kuujärvestä”, voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla: kai3ki@gmail.com.

Lue myös: Etsitkö kadonnutta sukulaistasi? Unohda häpeä – näin pääset kadonneen jäljille

X