Kaksostytöt lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin – Täysin poikkeavat lapsuudenkokemukset jättivät jälkensä Marjan ja Ritvan elämään

Jaa kaverilleTilaa Seura
Marja Salomaa
”Olen iloinen, että vanhampani lähettivät minut pois sodan jaloista Ruotsiin. Aika Ruotsissa on ollut elämässäni suuri rikkaus”, Marja Salomaa sanoo.
Marja ja Ritva, viisivuotiaat kaksostytöt, lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin. Heidän erilaiset kokemuksensa ovat karu todiste siitä, kuinka paljon lapsuus ihmiselle merkitsee.

Tyttö ravistaa kirsikkapuuta, jonka alle viritettyjen valkoisten lakanoiden päälle putoilee makeita, punaisia kirsikoita. Innoissaan tyttö pistelee niitä suuhunsa.

Kirsikkapuuta ravistanut tyttö on nimeltään Marja, ja muisto vie vuosikymmenten taakse aikaan, jolloin hän oli sotalapsena Ruotsissa.

Marja ja hänen kaksossisarensa Ritva oli lähetetty Ruotsiin pian jatkosodan alkamisen jälkeen.

Marja muistaa edelleen hyvin Ruotsiin lähdön. Sen, kuinka hän ja Ritva odottivat lappu kaulassa evakkojunaa kotikaupunkinsa Lahden rautatieasemalla isän, Juho Kustaan, ja äidin, Sallin kanssa.

Lappuihin oli kirjoitettu lapsen nimi ja numero.

”Emme olleet yhtään apeita, päinvastoin valtavan onnellisia. Olimme lähdössä Ruotsiin! Vaikka ei meillä ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mikä tämä Ruotsi oikein oli”, Marja naurahtaa.

”Toinen meistä tytöistä lupasi tuoda isälle nahkatakin ja toinen äidille läskiä, ja näitä me sitten lähdettiin sieltä hakemaan.”

Sotalapsijuna oli valtavan pitkä ja täynnä eri-ikäisiä poikia ja tyttöjä, joista osa itki lohduttomasti ikäväänsä. Hoitajat kiersivät lasten joukossa lohduttamassa ja pitämässä heistä huolta.

Kaksossisarukset Marja ja Ritva tukeutuivat toisiinsa. Mutta matka tuntui loputtoman pitkältä, ennen kuin pohjoisen Suomen ja Ruotsin kautta kiertänyt juna saapui Ruotsin pääkaupunkiin.

Evakkokeskuksesta uusiin koteihin

Tukholmassa siskokset päätyivät evakkokeskukseen, josta matka jatkui kohti lopullista päämäärää Etelä-Ruotsin Skånea. Kalmarin kaupungin lähellä lapset koottiin uudestaan vastaanottokeskukseen.

”Meille tehtiin erilaisia terveystarkastuksia ja täisyynejä. Lisäksi jouduimme olemaan karanteenissa. Se oli todella rankkaa, ja sainkin sieltä elinikäisen kammon valkotakkisia kohtaan.”

Marja muistaa, kuinka he Ritvan kanssa katselivat hiljaa, kun lapsi toisensa jälkeen katosi heidän ympäriltään aikuisten valikoidessa tulijoita.

Sisarukset Marja (vas.), Eila ja Ritva.

Sisarukset Marja (vas.), Eila ja Ritva. Kaksoset lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, mutta esikoinen Eila jäi kotiin. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Sisaruksista tuntui, että vain kauniit ja kiharatukkaiset tytöt kelpasivat ja he suoratukkaiset jäivät hännille.

”Lopulta luokseni tuli vanhempi rouva, joka halusi ottaa minut. Rouvan kuullessa, että minulla on kaksossisar, hän oli sitä mieltä, ettei sisaruksia kuulu erottaa toisistaan. Niinpä hän sanoi naapurilleen, että ota sinä tuo toinen tyttö.”

Marjan valinnut nainen oli nimeltään Hildur Svensson, naapurin nainen oli Lydia Johansson.

”Lydia joutui ikään kuin Hildurin painostamana ottamaan Ritvan. En tiedä, oliko Lydia edes suunnitellut ottavansa sotalasta vai oliko vain tullut katselemaan ja pohtimaan asiaa.”

Sodan runtelema Suomi unohtui

Uranäsin kylä, johon sisarukset asettuivat, oli pieni ja vauras. Viisi isoa maalaistaloa kiersi ympäri kylän järveä. Kuudentena joukossa oli hammaslääkäri Nilssonin kesähuvila.

Maisemat ja olosuhteet olivat tyystin erilaiset kuin sodan runtelemassa köyhässä Suomessa.

Suomessa Marjan ja Ritvan kotona oli huone ja keittiö, mutta perillä talot olivat valtavan kokoisia ja kaksikerroksisia.

Svenssoneitten suuressa maalaistalossa oli lehmiä, kanoja, porsaita sekä koira. Svenssoneilla Marjan sydämeen syttyikin elinikäinen rakkaus eläimiin, varsinkin koiriin.

Marja sopeutui hyvin uuteen perheeseensä – vaikka alussa hänen oli vaikea olla erossa siskosta, jonka kanssa hän oli tottunut olemaan yhdessä.

Sijaisvanhemmat Hildur ja Hugo kohtelivat Marjaa kuin omaa tytärtään. Samoin talon poika Rune ja tytär Maja ottivat Marjan sisarparveensa.

”Perhe otti minut mukaan kaikkialle, missä he vain kävivät. Talvella mentiin reellä ja kesällä talon hevoselle valjastettiin kärryt. Kävimme ostoksilla kirkonkylällä Fagerhultissa ja kyläilimme ystäväperheissä. Elämäni oli harmonista ja samalla täynnä tapahtumia.”

Pikkuhiljaa suomen kieli alkoi unohtua, ja tilalle tuli ruotsi, jonka Marja oppi jo muutaman kuukauden kuluttua tulostaan.

Isä ja äiti Suomessa unohtuivat lapsen mielestä lopulta miltei tyystin, ja Marja alkoi pitää Hilduria ja Hugoa vanhempinaan.

Ritva istui arestissa

Kun Nilssonin hammaslääkäriperhe ilmestyi kesäisin huvilalleen, perheen poika Bo haki Marjaa leikkimään kanssaan. He puolestaan kävivät yhdessä kysymässä Ritvaa mukaansa.

Marjan kodista oli vain kilometrin verran matkaa Ritvan luokse. Ritvan perheeseen kuuluivat vanhempien lisäksi tytär Igna-Lill ja pojat Ragnar ja Verner.

Talon vahvatahtoisen emännän vakiovastaus Marjalle ja Bolle oli kuitenkin tyly.

”Ritva ei nyt pääse. Ritva on ollut tuhmana ja istuu nyt arestissa.”

Marja yritti kurkkia oven raosta, että näkisi edes vilahduksen siskostaan, joka oli suljettu eteisen komeroon. Ritva ei uskaltanut protestoida, vaikka leikkimään teki kovasti mieli.

Sama toistui aina, kun Marja ja Bo juoksivat hakemaan Ritvaa leikkeihinsä. Lydia kielsi, koska ”Ritva on ollut taas tuhma ja istuu komerossa rangaistusta kärsimässä”.

Tämän vuoksi sisarukset eivät olleet kesäisin paljonkaan tekemissä toistensa kanssa, mutta talvisin he tapasivat toisiaan koulussa. Marja ei silti osannut olla huolissaan siskostaan.

Koulutodistus Ruotsista

Marja on säilyttänyt koulutodistuksensa muistoksi Ruotsin ajoilta. Kun hän aloitti koulutaipaleen, hän osasi jo sujuvasti ruotsia ja pärjäsi hyvin koulussa. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Sodan loputtua paluu Suomeen

Viiden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen Marjan rauhallinen ja onnellinen elämä sai yllättävän käänteen. Sota Suomessa oli päättynyt, ja vanhemmat halusivat kaksostyttärensä takaisin kotiin.

Lähtö tuntui vaikealta. Marja oli tuolloin asunut puolet elämästään Ruotsissa, ja myös Svenssonit olisivat halunneet pitää hänet.

”Mikään ei auttanut, palattava oli. Itkin ja surin aivan hirveästi. En voinut ymmärtää, miksi minun piti lähteä Suomeen, josta en muistanut juuri mitään”, Marja kertoo.

”Suomen vanhemmistani minulla oli vain jokin utuinen muisto.”

Onnekseen tytöt saivat palata kotiin yhdessä. Vanhemmat olivat tehneet kaikkensa, että lasten kotiinpaluu Suomeen olisi onnellinen. He antoivat jopa omat hetekansa tyttärille, ja siirtyivät itse nukkumaan keittiöön.

Marja ja Ritva jatkoivat Ruotsissa aloittamaansa koulunkäyntiä koulun kolmannelle luokalle täysin ummikkoina, suomea taitamattomina. Ruotsia ei saanut puhua koulussa sanaakaan. Siitä piti huolta topakka kouluhoitaja.

”Koulunhoitaja saapui jopa kotiimme tekemään tarkastuksia ja hävitti kaikki löytämänsä meille tärkeät ruotsinkieliset lehdet. Kyselin jälkeenpäin vanhemmiltani, miksi ette laittaneet vastaan. Äitini vastasi, että he eivät yksinkertaisesti uskaltaneet.”

Pysyvät arvet

Myöhemmin Marja yritti kysyä siskoltaan, minkälaista tämän elämä oli ollut Johanssoneilla, mutta Ritva vaikeni Ruotsin ajasta täydellisesti. Hän myös kieltäytyi lähtemästä mukaan, kun Marja vieraili oman kasvattiperheensä luona.

”Hän ei suostunut tulemaan luokseni edes silloin, kun Ruotsin perheeni poika Rune ja Ritvan perheen poika Ragnar tulivat vierailulle luokseni. Syytä tiedustellessani Ritva vain totesi, ettei halua nähdä heitä.”

Ritva sulki kuorensa alle kaiken sen, mitä Ruotsin perheen luona oli saanut kokea, ja vei kaiken tapahtuneen mukanaan hautaan saakka.

Marja Salomaa

Marjalla oli Ruotsissa kaikki hyvin, mutta hänen kaksossisarensa Ritva ei koskaan halunnut puhua omista kokemuksistaan. © LAURI ROTKO / OTAVAMEDIA

”Sen tiedän, että Ruotsissa Ritvan itsetunto putosi nollaan. Ja kun ihmiseltä viedään itsetunto, oman arvon tunto, hän on kuin märkä rätti, jolle saa tehdä mitä haluaa.”

Ritva solmi avioliiton alkoholistimiehen kanssa, joka kohteli häntä kaltoin, pahoinpiteli ja löi. Lapsia syntyi kahdeksan. Lopulta hänelle tehtiin sterilisaatio.

”Ritva ei oma-aloitteisesti puhunut kokemastaan perheväkivallasta. Mutta näinhän minä ne jäljet. Kovistelun kautta hän myönsi miehensä lyöneen, mutta toisinaan hän vain totesi kävelleensä ovea päin.”

Marja uskoo, että juuri rakkaudeton ajanjakso Ruotsissa viitoitti Ritvan elämää eteenpäin. Jo valmiiksi alistettuna hän ei pystynyt lähtemään väkivallan täyttämästä parisuhteesta.

”Lopulta Ritva masentui ja hänelle alkoi tulla kaikenlaista sairautta. Ne veivät hänet mennessään vain 64-vuotiaana. Se oli minulle kova paikka.”

Vielä yhteydessä Ruotsin perheeseen

Marja, 80, solmi onnellisen avioliiton Seppo Salomaan kanssa, ja heille syntyi kolme lasta. Seppo kuoli 2009 syöpäleikkauksen komplikaatiohin. Marja teki pitkän työuran miehensä kanssa perustamassaan kirjapainossa ja Omalähiö-lehdessä.

Hän pitää edelleen yhteyttä Ruotsin perheeseensä, jonka kokee olleen itselleen suuri rikkaus.

”Yhteys on säilynyt tähän päivään. Ensin kirjoittelin Runen ja Majan kanssa. Nyt kun heistä on aika jo jättänyt, kirjoitan Majan Ulla-tyttären kanssa.”

Mutta sitä makua, joka skånelaisen auringon kypsyttämissä kirsikoissa oli, Marja ei ole tavannut missään, vaikka yli seitsemänkymmenen vuoden jälkeen yhä yrittää sitä tavoitella.

X