Katja Kuurakorpi syntyi ilman vasenta kättä – ”Olen tottunut siihen, että elämässä voi oppia monta asiaa, kun vain jaksaa yrittää”
Katja Kuurakorpi ei koskaan ajatellut, että vasemman käden puuttuminen estäisi häntä tekemästä samoja asioita kuin muutkin. Katja tietää, että sisulla ihminen voi oppia lähes mitä tahansa.
Kun Katja tapasi Tepon Tinderissä, hän selvitti heti, oliko mies eläinrakas. Nopeasti kävi ilmi, että myös Teppo haaveili arjesta eläinten täyttämässä kodissa.
Kun aamu Mörkölän tilalla Merikarvialla valkenee, Katja Kuurakorpi, 44, hiippailee ruokakupilta toiselle. Perheen neljä koiraa, kaksi kissaa, kaksi ponia, kanat, kukot ja kanit saavat ruokaa ennen kuin Katja kaataa itselleen kupin kahvia.
Arkisin aviomies Teppo on ajamassa rekkaa, joten Katjalla on talo kokonaan itsellään. Yleensä hän vetäytyy työhuoneelleen ulkorakennuksen päätyyn. Siellä Katja valmistaa pääkallo- ja lohikäärmeaiheisia sisustusesineitä ja kynttilöitä
Eteisen naulakossa riippuu irtokäsiä. Sieltä Katja valitsee päivään sopivan vasemman käden proteesin, jos lähtee käymään kotitilan ulkopuolelle.
”Kotona olen melkein aina ilman kättä, mutta kotitilan ulkopuolella pidän huolen siitä, että proteesi on paikoillaan”, Katja Kuurakorpi sanoo.
Sisukas nuori tyttö vailla vasenta kättä
Hevonen oli valtavan kokoinen. Teini-ikäinen Katja Kuurakorpi katseli tammaa ja sen vieressä seisovaa vanhempaa konstaapelia. Hän oli hakenut töihin poliisin talleille ja nyt oli aika antaa työnäyte ja valjastaa ensimmäinen hevonen.
Kun konstaapeli huomasi, että Katjalla ei ollut vasenta kättä, hän ilmoitti, että koko asian voisi yhtä hyvin perua. Näin suuren hevosen valjastaminen olisi mahdotonta, jos käytössä ei olisi molempia käsiä. Selvä juttu, Katja totesi ja alkoi sitten keskittyneesti valjastaa hevosta.
”Kun olin saanut sen valmiiksi mies totesi häkeltyneenä, että tervetuloa töihin.”
Katja syntyi ilman normaalia vasenta kättä. Vasen käsi on vain muutamia kymmeniä senttejä pitkä.
”Kaikki voimani on oikeassa kädessä, koska olen koko elämäni tehnyt kaiken sillä.”
Kädettömyyden syy ei selvinnyt koskaan, mutta vanhemmat epäilivät sen ehkä johtuvan jostakin äidin 70-luvulla raskausaikana käyttämästä lääkkeestä. Äiti valmisti pienelle Katjalle itse paitoja, joiden toinen hiha oli lyhyempi.
Katja Kuurakorpi ja Caru kävelyllä Merikarvialla Koittankoskella. © Jussi Partanen
”Yleensä minua aliarvioivat erityisesti keski-iän ylittäneet miehet”
Vanhemmat päättivät jo Katjan ollessa pieni, että tyttö ei saisi mitään erikoiskohtelua. Niinpä oli vain luontevaa, että hänet vietiin 9-vuotiaana hevostalleille. Katja rakastui hevosiin, mutta oppi ratsastamaan vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
Littoisissa ratsastuksenopettaja päätti ottaa käyttöön vain Katjalle tarkoitetun apukapulan, jonka avulla hän saattoi ohjastaa itse.
Kun Katja näin oppi liikkumaan erilaisten hevosten ja ponien kanssa, kapulan käyttö jäi vähitellen pois ja ratsastus alkoi sujua hyvin yhdellä kädellä ja kaksilla ohjilla.
”Olen tottunut siihen, että elämässä voi oppia monta asiaa, kun vain jaksaa yrittää. Yleensä minua aliarvioivat erityisesti keski-iän ylittäneet miehet. Toisaalta naiset tapaavat voivotella vaikka venähtänyttä sormeaan ja pohtia, voivatko tehdä sen kanssa yhtään mitään kun joutuisi tekemään yhdellä kädellä ja sitten ovatkin kovin avuttomia. Ajattelen silloin kaikkea sitä, mihin ihminen pystyy, kun on pakko.”
Viimeksi Katja todisti tämän opetellessaan käyttämään lumilinkoa.
”Periaatteessa sitä voi käyttää vain kahdella kädellä, mutta kun sitoo toiselle puolelle nippusiteen, käyttö sujuu yhdellä kädellä.”
Katja ja Teppo pitävät erityisesti suurista ranskalaisista beauceronpaimenkoirista, mutta pariskunnan kotona vilistää myös pienempiä koiria ja kissoja. © Jussi Partanen
Punkkarit hyväksyivät – ”Hyvät ystävät ovat olleet elämässäni aina todella merkityksellisiä”
Nuorena Katja Kuurakorpi inhosi rumia käsiproteeseja ja kävi koulussa mieluummin ilman kättä. Teini-ikäisenä tyhjä hiha alkoi tuntua vaivaannuttavalta.
”Aristelin kättä silloin kovasti. Tuntui vaikealta käydä vaikka treffeillä ja pohtia, pitäisikö puuttuvasta kädestä sanoa treffikumppanille jotakin.”
Katjan pelastus olivat punkkariajat. Hän vietti monia onnellisia teinivuosia käyden vuoron perään punk-keikoilla ja hevostalleilla.
”Punk-porukassa ei pantu merkille, oliko jollain yksi vai kolme kättä. Hyvät ystävät ovat olleet elämässäni aina todella merkityksellisiä.”
”Tuntui vaikealta käydä vaikka treffeillä ja pohtia, pitäisikö puuttuvasta kädestä sanoa treffikumppanille jotakin.”
Ilman käsiproteesia liikkuminen tuntuu Katjasta edelleen vaikealta.
”Vielä näin päälle nelikymppisenäkään en halua mennä uimahalliin tuijotettavaksi, vaikka rakastan uimista. Olen luonteeltani introvertti ja minusta tuntuu kiusalliselta vetää huomiota puoleeni.”
Ikioma koti – sekä luonto, rauha ja eläimet
Katja Kuurakorpi ehti muuttaa 17 kertaa ennen kuin hän löysi oikean kodin. Aloilleen asettuminen tuntui vaikealta, Katja kokeili eri töitä ja tottui muuttamaan mahdollisuuksien perässä.
”Äiti sanoi aina, että nyt kyllä pysähdyt ja lopetat elämältä pakenemisen. Kun äiti vuonna 2012 kuoli, päätin ostaa hänen perinnöllään itselleni kunnollisen kodin.”
Katja kaipasi elämäänsä luontoa, rauhaa ja eläinten seuraa. Sitä kaikkea hän toivoi Mörkölältä, maatilalta, jonne hän muutti silloisen puolisonsa kanssa syksyllä 2014 . Hän oli unelmoinut oman pienen eläinhoitolan perustamisesta.
Muuttaminen aiemmasta kodista Merikarvialle oli raskasta ja heti muuton jälkeen Katja tunsi kehossaan merkillisiä kipuja. Syyksi paljastui lonkan nivelrikon paheneminen.
Puujalkaiset-ryhmästä vertaistukea lonkkaleikatuille
Postilaatikolle oli matkaa 200 metriä, mutta sekin tuntui liian pitkältä. Katja oli ehtinyt asua uudessa kodissaan vasta joitakin kuukausia, kun oikea jalka lopetti toimimisen.
Seuraavien vuosien aikana Katjan molemmat lonkat leikattiin. Leikkauksesta toipuminen vaati aivan uudenlaista sisua ja pärjäämistä.
Toipumisensa aikana Katja perusti Facebookiin lonkkaleikatuille tai leikkausta odottaville ihmisille ryhmän nimeltä Puujalkaiset. Katja kokosi ryhmäläisille ohjeita leikkaukseen valmistautumiseen ja toipumiseen. Muiden tukeminen antoi voimia myös omaan parantumiseen.
Sellaista elämä on
Kuinka ihanaa olikaan liikkua ilman kipua! Oli syksy 2016 kun Katja Kuurakorpi suuntasi uusien kivuttomien lonkkiensa kanssa metsäpoluille ja vei koirat ja ponit mukanaan pitkille kävelyille.
Syyskuussa avopuoliso muutti pois Katjan kodista ja suhde päättyi. Seuraavassa kuussa Katja latasi puhelimeensa Tinderin.
”Tuntui, että suhteemme oli todellisuudessa päättynyt jo kauan aikaa sitten. Olin valmis johonkin uuteen ja onnelliseen.”
Pian Katja alkoi kirjoitella mukavan oloisen miehen kanssa kiihtyvään tahtiin.
”Kirjoitin hänelle melko pian, että minulla ei sitten ole toista normaalia kättä. En halunnut kiintyä liikaa, jos kädettömyys olisikin kynnyskysymys. Teppo vastasi, että sellaista elämä joskus on.”
Pelkästään marraskuun aikana vaihdettiin 30 000 viestiä.
Teppo kosi soittamalla Katjalle kappaletta Tuu mun vaimoksein. ”Hän sai soittaa sen kahtena iltana ennen kuin ymmärsin, mistä oli kyse.”
Teppo toi kanat
Musta poni pääsi vahingossa karkuun, kun Katja piti puhelinta korvallaan. Hän oli päättänyt soittaa Tepolle ensimmäisen puhelun metsäkävelyllä. Jännitys sai Katjan ajatukset harhailemaan.
”Ponin naru pääsi siinä kesken puhelun irti puhelinta pitävästä kädestä. Pelästyin aluksi, mutta sitten jo nauratti, sillä poni lähti kävelemään kotitilaa kohti.”
Teppoa Katjan rempseä asenne tuntui kovasti hymyilyttävän.
Katja oli ajatellut edetä suhteessa hitaasti, mutta huomasi pian olevansa korviaan myöten rakastunut. Teppo oli huomaavainen, lämmin, hyväsydäminen.
”Ja hän rakasti eläimiä aivan yhtä paljon kuin minäkin!”
Katja ja Teppo pitivät hyvin pienet häät kesällä 2018. Maistraattiin tulivat vain läheisimmät sukulaiset ja ystävät.
Katja Kuurakorpi halusi kuitenkin jarrutella ja katsella rauhassa, mihin suuntaan suhde kehittyisi. Yhteisen elämän aloittaminen oli samaan aikaan houkuttelevaa ja kauhistuttavaa.
”Suunnitelmani oli ollut jatkaa elämää itsekseni vain eläimet seuranani.”
Kun Teppo sitten tuli käymään Katjan luona, hän purki autostaan pihalle monta täyttä kassia. Katja järkyttyi ja kysyi suoraan, että ei kai mies ollut heti muuttamassa hänen luokseen. Kävi ilmi, että kassit olivat täynnä herkkuja, jotka Teppo oli ostanut yhteistä iltaa varten.
”Teppo oli aivan ihana. Minä en halunnut alkuun antaa tunteilleni valtaa, vaan olin pidättyväinen, pidin yllä panssaria ja yritin vastustaa hurmaantumista.”
Katja arvelee, että hänen käytöksensä on tyypillistä ihmiselle, joka on tottunut selviytymään vaikeistakin asioista yksin.
Häämatka tehtiin Katjan ja Tepon unelmien kaupunkiin, Pariisiin. Sen liepeillä kasvatetaan beauceronpaimenkoiria, joita heillä itselläänkin on. Niiden kasvatustilalla ei kuitenkaan päästy vielä vierailemaan.
”Jännitin kovasti ja pelkäsin pettymystä. Lopulta halusin kuitenkin Tepon luokseni ja minun oli tehtävä päätös, rohkea rokan syö.”
Keväällä 2017 Katja pyysi Teppoa muuttamaan luokseen Mörkölään. Teppo toi mukanaan monta hyvää muutosta. Ensimmäiseksi taloon tuli kanaparvi ja kolmas beauceron- koira, sitten oma yritys.
”Teppo on itse yrittäjä kuljetusalalla. Hän totesi, että jos olen aina haaveillut omasta yrityksestä, miksi en vain perustaisi sitä? Niin sitten syntyi Dragons and everything -niminen verkkokauppa.”
Häämatka Pariisiin
”Nopeasti suhteemme muuttui siihen suuntaan, että jaamme kaiken, päätökset tehdään yhdessä. On helpottavaa, kun voin kertoa asioistani ja puhua huoletta. Teppo on aina lähellä ja auttaa, varmasti.”
Parasta Katjan elämässä on suhde Tepon kanssa. Kesällä 2018 pari meni naimisiin.
”Hän on se mies, jota olen koko elämäni odottanut vierelleni. Kenenkään muun kuin Tepon kanssa en ole voinut olla tällä tavalla oma itseni.”
Katja ajattelee, että raskaat lonkkaleikkaukset olivat sisua koettelevia mullistuksia. Niistä toipuessaan hän todisti itselleen pärjäävänsä vaikka ilman toista kättä ja jalkaa.
”Ajattelen, että meillä jokaisella on omat taistelumme käytävinä.”