Ensin paloi talo, sitten tuli uupumus ja ero – Lue Katja Sevanderin koskettava tarina: ”Kaikki voi hävitä hetkessä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Neljävuotias Vili-koira ihmettelee suuria lumihiutaleita. Tulipalo opetti Katja Sevanderille, miten tärkeitä eläimet ovatkaan hänelle.
Neljävuotias Vili-koira ihmettelee suuria lumihiutaleita. Tulipalo opetti Katja Sevanderille, miten tärkeitä eläimet ovatkaan hänelle. © Teija Soini
Ensin Katja Sevander ajatteli, että hän menetti tulipalossa kaiken. Lopulta hän oivalsi, että tärkeintä elämässä ovat ihmissuhteet ja eläimet.

Ystävänpäivänä, seitsemän vuotta sitten oululainen Katja Sevander, 52 nautti talvilomasta Sveitsin Alpeilla naisporukan kesken. Lomaa oli vielä pari päivää jäljellä. Aurinko paistoi ja kelit olivat mitä parhaimmat.

Olo tuntui kuitenkin oudolta. Edellisenä yönä Katja oli nähnyt unen, jossa hänen äitinsä oli sisustanut perheelle uuden keittiön.

”Äiti, meidän talo palaa”

Laskettelun jälkeen naiset menivät After ski -pubiin, kuten käytäntöön kuuluu. Katja huomasi, että puhelimeen oli tullut useita WhatsApp -viestejä.

Naisilla riitti rupateltavaa, joten viestien lukeminen siirtyi tuonnemmaksi. Sitten Katja huomasi, että tytär oli yrittänyt soittaa lukuisia kertoja. Niinpä hän soitti heti takaisin. Toisessa päästä kuuluivat sanat: Äiti, meidän talo palaa.

Katjan poika lähetti WhatsAppiin kuvia palosta. Pihalla seisoi seitsemän paloautoa, ja sammutustyössä uurasti kaksikymmentäyksi palomiestä.

Naapuri oli soittanut palokunnan havaittuaan savuvanan ilmastointiluukusta.

Katja meni shokkiin. Tuntui kuin hän olisi joutunut paksun sumun keskelle.

Tärkein viesti koti-Suomesta oli, ettei kukaan ollut loukkaantunut tai kuollut.

”Silloinen mieheni oli ollut palon alkaessa töissä. Rakas lemmikkikoiramme Sandi oli tyttärellä hoidossa ja lapsemme eivät asuneet enää kotona.”

Katja innostui maalaamisesta pitkän tauon jälkeen. Hän uskoo, että taide on terapiaa, jonka avulla voi käsitellä traumojaan rauhassa ajatustensa kanssa.

Katja innostui maalaamisesta pitkän tauon jälkeen. Hän uskoo, että taide on terapiaa, jonka avulla voi käsitellä traumojaan rauhassa ajatustensa kanssa. © Teija Soini

Rintamamiestalo odotti isoa remonttia

Pariskunta oli ostanut 1950-luvulla rakennetun rintamamiestalon vuoden 1997 syksyllä. Sinne, punaiseksi maalattuun ”Peppi Pitkätossun taloon” he olivat muuttaneet kahden alakouluikäisen lapsensa kanssa. Talon yläkerrasta löytyivät lastenhuoneet ja keskikerroksesta vanhempien makuuhuone, olohuone, keittiö sekä saunaosasto. Kellarikerroksessa olivat pyykkitupa ja lämminvesivaraaja.

Suunnitelmiin kuului tehdä taloon iso remontti.

”Olemme rakennusalan yrittäjiä. Sanonnassa suutarin lapset kävelevät ilman kenkiä on vinha perä. Ehdimme toteuttaa vain osan remontista, saunaan ja pesuhuoneeseen.”

Savun haju traumatisoi

Katjan palatessa Sveitsistä kotimaisemiin oli ilta. Hän meni suoraan poikansa luokse, josta pariskunta sai väliaikaisen asuinsijan. Poika nukkui olohuoneessa, Katja miehensä kanssa makuuhuoneessa. Seuraavana päivänä, valoisan aikana, perhe meni katsomaan palon aiheuttamia tuhoja.

Oli harmaa, pilvinen päivä.

Pahinta oli savun haju. Sen haju jäi sieraimiini vuosikausiksi enkä ole päässyt siitä vieläkään eroon.”

”Pakkasta oli muutama aste ja näky lohduton. Näytti kuin talossa olisi räjähtänyt pommi.”

Talon rakenteita ja tavaraa lojui sikin sokin pitkin pihaa. Oli sotkuista. Lumi oli värjäytynyt nokeen. Sisälle rakennukseen ei päässyt, mutta Katja yritti kurkistella ikkuna-aukosta.

”Kaikki oli jotenkin sulanutta, valunutta ja mustaa. Pahinta oli savun haju. Se haju jäi sieraimiini vuosikausiksi enkä ole päässyt siitä vieläkään eroon.”

Irtaimistoa ei voitu pelastaa – Palo ehkä jyrsijöiden syytä

Savun hajun ja yön yli kestäneestä palonsammutuksesta johtuneen kastumisen takia jäljelle jäänyttä irtaimistoa ei voitu pelastaa. Katja sai käsiinsä vain muutamia muumimukeja ja Aallon lasimaljakon. Niitä puhdistettiin Coca Colassa liottamalla.

Valokuvat, joita oli ollut paljon, olivat liimautuneet toisiinsa kiinni ja tuhoutuneet. Vain muutama säilyi, mutta ne haisevat vielä vuosienkin jälkeen hiukan savulle.

Palon syttymissyyn selvittely kesti puoli vuotta. Kävi ilmi, että palo paloi, koska se oli saanut alkunsa talon välipohjasta, jossa johto oli mennyt oikosulkuun mahdollisesti jyrsijöiden tekemien puremien seurauksena.

Irtaimistovakuutuksesta pariskunta sai 8 000 euroa, kiinteistövakuutus oli pienin mahdollinen. Onneksi talosta ei ollut enää paljon velkaa jäljellä.

Katja ja hänen ex-miehensä saivat vuokrattua kaksion viikon kuluttua palosta.

”Ostimme vakuutusrahoilla sängyn, pyykkikoneen, kuivausrummun ja muita kodin koneita.”

Katja oppi huomaamaan, että ihminen tulee lopulta toimeen hyvin vähällä. Myös ystäviltä saatiin astioita ja vaatteita, jotta päästiin alkuun.

Peppi Pitkätossun talosta ei olisi päällepäin uskonut, että palo tuhosi sisältä kaiken. Yläkuvassa talo odottaa kesällä 2014 purkuaan.

Peppi Pitkätossun talosta ei olisi päällepäin uskonut, että palo tuhosi sisältä kaiken. Yläkuvassa talo odottaa kesällä 2014 purkuaan. © Katja Sevanderin kotialbumi

Katjan talo paloi

Tämän kuvan Katja otti, kun taloon pääsi sisälle kuukausien jälkeen tapahtuneesta.​ © Katja Sevanderin kotialbumi

”Mieluummin vanha talo, jossa nauretaan kuin palatsi, jossa itketään”

Katjalta on kysytty, miltä tuntuu, kun menettää kaiken, etenkin valokuvat koko elämänhistorian ajalta.

”Ihan joka ikinen kodin asia oli ostettava ja kaikki ne muistot, mitä oli perheen kanssa yhdessä koettu ja hankittu, olivat tuhoutuneet. Taulut, matkamuistot, cd-kokoelmat valokuvien lisäksi. Miehelläni ei ollut muita vaatteita kuin sen hetkinen vaatekerta. Itkin vuolaasti ensimmäiset yöt, kunnes ajattelin: elämä ei lopu tähän.”

Palon jälkeen Katja kävi muutaman kerran terapiassa, mutta paras apu löytyi ystävistä.

”He tuntevat minut. He tiesivät ja ymmärsivät. Olen kova puhumaan ja käsittelen myös ikävät asiat puhumalla. Ei ole ongelmaa, josta en voisi puhua. En salaa vaikeitakaan tunteita. Usein vaikeuksien keskellä myös hurtti huumori auttaa.”

Lopulta materian menettäminen harmitti Katjaa hänen omaksi yllätyksekseenkin vähän. Eniten hän on kaivannut tunnelmaa vanhassa talossa.

”Ex-miehelläni oli tapana sanoa, että Kilikkälässä ovet ovat aina auki. Elimme välitöntä, elävää elämää. Ovi kävi. Lapsilla oli paljon vieraita, meillä sai olla ja elää. Ehkä kaikki ei aina ollut tip top, mutta ajattelen: mieluummin vanha talo, jossa nauretaan kuin palatsi, jossa itketään.”

Katjan äidinäidinäiti piti vuosina 1924–1943 Oulun Tuirassa maja­taloa. Katja uskoo, että perheen tapa pitää tiiviisti yhteyttä ja vieraan­varaisuus kumpuavat suvun kulttuuriperinnöstä.

Palossa perheen lapsetkin menettivät paljon. Varsinkin opiskelija-asunnossa asuneella tyttärellä jäi taloon paljon tavaraa.

”Nyt kun hänellä on perhe, hän on harmitellut kastemekon ja vanhojen barbinukkien perään. Olen sanonut, että kaupasta saa uusia. Hän on sisäistänyt näkökulmani.”

Ero tuli – yritys yhdistää yhä

Pariskunta otti uuden kodin rakentamista varten lainaa.

”Rakentajia ja vähän suuruudenhullujakin kun olimme, päätimme rakentaa tontille kaksi taloa. Toisessa olisimme asuneet me, toisessa lapsistamme toinen perheineen. Siinä olisimme jatkaneet Kilikkilän elämäämme.”

Kuten nykyäänkin Katja teki paljon kotitoimistossa töitä. Siten hän olisi ollut lähellä auttamassa nuorempaa sukupolvea ja lastenlapsia.

Katja maalaa mielellään naishahmoja hennoin vedoin. ”Valmiissa teoksissa hahmoja tuskin erottaa, mitähän sekin merkitsee”, hän pohtii.

Katja maalaa mielellään naishahmoja hennoin vedoin. ”Valmiissa teoksissa hahmoja tuskin erottaa, mitähän sekin merkitsee”, hän pohtii. © Teija Soini

Rahat loppuivat kuitenkin rakennusvaiheessa kesken. Kustannuslaskelmat oli tehty reilusti alakanttiin. Vain toinen rakennuksista on valmistunut, toinen seisoo tontilla keskeneräisenä.

”Oli tapahtunut liikaa, rakensimme uusia talojamme ja painoimme töitä yrityksen puolella hullun lailla. Emme nähneet enää metsää puilta. Uuvuimme ja erosimme.”

Katja toimi – ja toimii yhä ex-miehensä kanssa yhdessä perustetussa yrityksessä. Myös heidän poikansa on työskennellyt yrityksessä viimeiset kymmenen vuotta.

Yrityksen takia Katjan ja hänen ex-miehensä oli oltava erosta huolimatta yhteydessä päivittäin.

”Joskus se vaati molemmilta kymmeneen laskemista moneen kertaan. Nykyään me olemme mitä parhaimpia kavereita.”

Talo paloi – ”Kaikki voi hävitä hetkessä”

Erorytäkässä Katja löysi nykyisen miehensä, jonka työpaikka oli Kittilän Levillä, jonne Katjakin muutti. Kotvasen kuluttua muutettiin Helsinkiin, jonne miehen työtehtävät siirtyivät.

Katja sahasi vuosia ensin Oulun ja Levin, sitten Helsingin ja Oulun väliä välillä etänä töitä tehden.

Katjan ex-mies oli jäänyt palotontille rakennettuun uuteen taloon, mutta muutti vuosi sitten pois ja ehdotti Katjalle ja tämän nykyiselle miehelle muuttoa rakennukseen. Se sopi elämäntilanteeseen, joten näin myös tehtiin.

Tätä nykyä paloturvallisuuden kanssa ollaan tarkkana. Kaikissa huoneissa on sekä palo- että häkävaroittimet. Katja polttaa paljon kynttilöitä, joiden kanssa hän noudattaa tarkkuutta.

”Olen edelleen äärimmäisen herkkä. Jos tunnen vähänkään savun hajua, kaikki paha palaa mieleen. Saatan kysyä puolisolta illalla nukkumaan mennessä, tunnetko jossain savun hajua. Enhän vain jättänyt kynttilää palamaan. Kiskon latureita irti töpseleistä, kun niitä pakkaa unohtumaan seinään kiinni.”

Kokemustensa perusteella Katja neuvoo ihmisiä verkottamaan taloon menevät aukot, etteivät jyrsijät ja oravat pääse pesimään vinteille sekä huolehtimaan vakuutukset kuntoon.

Tulipalo muutti Katjaa. Tavaroilla ei ole enää merkitystä.

”Entisessä elämässäni haaveilin joskus glitteristä ja hienoista autoista. On toki kiva, jos omistaa kauniita ja hienoja esineitä, mutta elämä on arvaamatonta. Kaikki voi hävitä hetkessä eikä se ole maailmanloppua lähelläkään. Paljon tärkeämpiä ovat ihmissuhteet ja eläimet.”

Lue myös: Lapsiperheen painajainen – Unelmien talosta tuli homekoti, joka piti polttaa poroksi

X