Katosi hyvästä virasta, aloitti uuden elämän – Päijänteen erikoinen erakko opetti Rapalan perustajalle, kuinka tehdä uistimia

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Toivo Pylväläinen
Kalastus oli Toivo Pylväläisen intohimo. © Heikki Halijoki
Toivo Pylväläinen ei piitannut hygieniasta, mutta kalaa hän osasi jekuttaa.

Radiossa puhui tuttu ääni.

Lahden torilla haastatellun kalakauppiaan äänessä oli samanlainen sointi kuin Heikki Laitisen äidillä.

Nimeään ukko ei halunnut sanoa, mutta kertoi asuvansa Päijänteellä Koreakoivun saaressa.

Pikkupoikana Laitinen oli kysellyt 1930-luvun alussa kadonneen enonsa kohtalosta. Äiti kertoi tämän hukkuneen Kymenvirtaan.

Nyt kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin eno, kuollut mies, palasi kummittelemaan ja puhui radiossa.

Salaperäinen mies

Laitinen päätti lähteä tapaamaan salaperäistä kalakauppiasta. Hän järjesti venekyydin Koreakoivun saareen, jossa Päijänteen erakkona tunnettu kalastaja Toivo Pylväläinen asui.

Laitinen tunnisti miehen heti. Äidin veljen kasvonpiirteistä ei voinut erehtyä.

Eno taas ei tunnistanut siskonpoikaansa vaan närkästyi tämän uteliaisuudesta. Kysymyksiin erakko kieltäytyi vastaamasta, kunnes Laitinen keksi kysäistä, mitä kalastajan Hilda-siskolle kuuluu.

”Tuollahan se on maatalon emäntänä Pertunmaalla”, Pylväläinen vastasi.

Kun erakko kuuli, että tunkeilija oli hänen Hilda-siskonsa nuorin poika, hän ilahtui silminnähden ja halasi vierastaan.

Pylväläiseltä alkoi tapansa mukaan tulla tarinaa.

Toivo Pylväläisen elämäkerran kirjoittanut Markku Lepistö tutki aihettaan viisi vuotta. Haastatteluissa hahmottui kuva mestarikalastajasta ja omintakeisesta miehestä, jonka menneisyydestä parhaat ystävätkään eivät tienneet mitään.

Pylväläinen oli kova tarinoimaan, mutta kertoi vain juttuja, joita itse halusi. Hän muuttui huonokuuloiseksi, jos joku uteli perheasioista.

Ruokkoja pakoon

Mutta miten on mahdollista, että ihminen katoaa ja aloittaa uuden elämän ilman, että kukaan kyselee hänen peräänsä? 1930-luvun alun Suomessa se oli helppoa.

Pylväläinen työskenteli Rautatiehallituksen työnjohtajana Heinolassa, kun kanttiinin pitäjä tuli raskaaksi. Työkaverit muistuttivat, että tulevan isän olisi syytä kantaa vastuunsa.

Seuraavana yönä Pylväläinen katosi.

Siskonpoika sai kolme vuosikymmentä myöhemmin selville, että kanttiinin pitäjälle oli syntynyt tytär. Kun kirjailija Lepistö esitteli tv-uutisissa Pylväläisen mökkiä, hän sai puhelun.

Kymenlaaksolainen rouva kertoi, että myös hänen miehensä oli erakon poika. Toivo Pylväläisellä oli siis ainakin kaksi lasta, tytär ja poika.

Kirkonkirjoista Pylväläisen tunnustamia lapsia ei kuitenkaan löydy.

Maantien viettelys

Lapsuudessaan Pylväläinen oli kokenut sarjan raskaita menetyksiä. Pikkuveli oli kuollut tulirokkoon alle vuoden vanhana. Samana syksynä äiti menehtyi keuhkotautiin ja toinen veli vatsatautiin. Seuraavana vuonna kuoli sisko.

Nuori Toivo lähti kotoaan 11-vuotiaana ja kierteli renkinä talosta taloon.

Kymmenen vuotta Rautatiehallituksen työnjohtajana osoittivat, että Pylväläisellä oli kykyä myös vastuullisiin tehtäviin. Mutta kun kanttiininpitäjä tuli raskaaksi, vastuunkanto unohtui ennen seuraavaa aamunkoittoa.

Kadottuaan Heinolasta Pylväläinen vietti viisi vuotta kiertolaiselämää eri puolilla eteläistä Päijännettä. Hän asettui aloilleen tutustuttuaan asikkalalaiseen Gideon Liuhtolaan, jolla oli hirsimökki Koreakoivun saaressa keskellä Päijänteen suurinta selkää.

Pylväläinen muutti saareen vuonna 1936 ja elätti itsensä kalastuksella. Tuohon aikaan Päijänteellä oli vahva taimenkanta. Pylväläinen pyydysti arvokalaa verkoilla ja koukkupyydyksillä.

Rapalan kalakaveri

Erakoksi Pylväläistä kutsuttiin, koska hän asui yksin keskellä järven selkää. Hän oli kuitenkin seurallinen mies, jonka saaressa viihtyivät vierailulla niin lapsiperheet kuin kalamiehetkin. Kalakavereista legendaarisin oli suomalaisen vaapputeollisuuden isä Lauri Rapala.

Koreakoivun mökissä, öljylampun ja kynttilän valossa Pylväläinen opetti Rapalalle, kuinka vaappuja tehdään. Miehet veistelivät uistimia ja testailivat niitä rantavedessä.

Rapalalla oli perhe elätettävänä ja liikemiehen taitoja. Hän kehitti uistimistaan maailmanlaajuisesti tunnetun menestystuotteen.

Pylväläinen taas tyytyi kaupittelemaan vieheitään kalakavereilleen.

Puhtaus yliarvostettua

Hygieniasta Päijänteen erakolla oli omanlaisensa käsitys. Hän ei omistanut tiskiharjaa, vaan eipä tuolle ollut tarvettakaan.

Kun ystävällinen isäntä keitti vieraalleen kahvit, hän vain pyyhkäisi kupista sanomalehden nurkalla paksuimmat töhnät.

Sähköttömässä mökissä ruoan säilytys oli haasteellista varsinkin kesäisin. Esimekiksi makkaroita Pylväläinen säilytti maakuopassa suolavedessä.

Kun hän ryhtyi paistamaan niitä vierailleen, ei näillä useimmiten ollut nälkä.

Taloudenpitoon mies sai apua lukuisilta ystäviltään. Talvisin hänelle toimitettiin polttopuita hevosella jäätä pitkin.

Kesäisin paikalliset telttailivat saaressa. Ajan tasa-arvokäsityksen mukaisesti naiset laittoivat ruokaa ja miehet ottivat sahtia erakon kanssa kuunnellen tämän tarinointia. Juttujen todenperäisyydestä vastuu jäi kuulijalle.

Kerrankin Pylväläinen kehui opastaneensa kalapaikkoja kahdelle hienolle herrasmiehelle. Ulkomaalainen oli ollut sotilasarvoltaan korpraali ja hänen suomalainen ystävänsä marsalkka. Mökkinsä laveria hän kehui sanomalla, että se oli kelvannut Kekkosellekin.

Erakon huumori ei sopinut tosikoille eikä herkkävatsaisille. Eräitä vieraita tervehti mökin vierustalla kärpästen peittämä lahnan puolikas, joka oli auringonpaisteessa edennyt pitkälle hajoamistilaan.

Kun asiasta huomautettiin Pylväläiselle, tämä lupasi, että iltaan mennessä kala olisi juuri sopivan pehmeä syötäväksi.

Yliluonnollisia kykyjä

Levottomuus vaivasi Toivo Pylväläistä läpi elämän. Koreakoivun saari oli paikka, jossa kulkumiehen sielu rauhoittui.

”Mulla oli se luonto”, totesi Pylväläinen radiohaastattelussa.

Liekö kyse ollut luonnon keskellä herkistyneistä aisteista vai tarinankertojan luovuudesta, sillä Pylväläisellä kerrottiin olleen yliluonnollisia kykyjä.

Kun siskonpoika Heikki Laitinen kyläili Koreakoivussa pimeänä tuulisena syysiltana, eno pomppasi yhtäkkiä pystyyn, nappasi myrskylyhdyn ja sanoi:

”Täytyy laittaa valoa, että näkevät tulla!”

Parin tunnin kuluttua mökille raahusti kaksi märkää miestä, joiden vene oli kaatunut.

Selittämättömiä koki myös mökin omistanut Gideon Liuhtola. Kerran hän oli käymässä saaressa, ja Pylväläinen oli ollut kalassa. Liuhtola kuuli oven narahduksen ja töminää, kuin joku olisi kopistellut roskia saappaistaan. Sitten tuli hiljaista. Eteisessä ei ollut ketään.

Puolen tunnin kuluttua ovi narahti uudestaan, ja Pylväläinen astui tupaan.

Erakko itse kertoi, että varsinkin Koreakoivun alkuaikoina menninkäisillä oli tapana koijata häntä. Useamman kerran hän oli kuullut lehmänkellojen soivan rannassa.

Kun hän lähti hakemaan tuoretta maitoa, ei rannassa ollut ketään. Ajan myötä metsän väki hyväksyi uuden asukkaan ja lopetti jekuttamisen.

Erityisen läheinen suhde Pylväläisellä oli luontoon. Kesyt teeret, vesilinnut ja jänikset vierailivat usein mökin pihalla. Ne viihtyivät erakon seurassa.

Pylväläinen oli aidannut saareen alueen, jonka sisälle ihmisiltä oli pääsy kielletty. Telttailevia vieraitaan hän kielsi astumasta jalallaan aitaukseen, jotta siellä kasvavat kasvit eivät tallautuisi.

Lumo ei haihdu

Niukka ruokavalio ja ulkoilmaelämä kasvattivat Pylväläisestä hennon, mutta sitkeän vanhuksen. Ikääntyessään hän kuitenkin kärsi alati pahenevasta Parkinsonin taudista.

Kun kuppi ei enää pysynyt kädessä, itsepäinen mies joi kahvinsa pöydällä olevalta lautaselta.

Ystävät auttoivat Pylväläistä parhaansa mukaan. Täytettyään 81 vuotta hän joutui muuttamaan Kuhmoisten vanhainkotiin. Rakkaaseen saareensa erakko pääsi viettämään kesälomaa, jolta hän ei palannut vapaaehtoisesti.

Syksyn tullen vanhainkoti joutui kirjallisesti muistuttamaan, että nyt olisi korkea aika tulla takaisin kesälaitumilta.

Yksin ei tarinankertoja vanhainkodissakaan jäänyt. Hänellä kävi usein vieraita. Mustalla autolla tulleet herrat toivat tuliaisina konjakkia, jonka nauttimista henkilökunta pyrki parhaansa mukaan rajoittamaan.

Kerran lasillisen nauttinut erakko joutui voimakkaan kaipuun valtaan. Hän heitti saappaansa ikkunasta pihalle, mutta kunto ei enää kestänyt kiivetä perässä.

Pylväläinen yritti ottaa hatkat, vielä kerran.

X