Kehitysvammaisen tyttären syntyminen muutti Riitta Peltosen koko elämän: ”Sofian myötä kaikki entinen meni – myös avioliitto lasten isän kanssa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sofia Renard, Riitta Peltonen
Sofia Renard, 17, asuu perheensä kanssa Nokialla. Mutta muutaman vuoden kuluttua Sofia itsenäistyy ja pääsee muuttamaan omaan asuntoon Sofiakylään, äitinsä elämätyöhön, jota ei olisi olemassa ilman Sofiaa. © SARA PIHLAJA / OTAVAMEDIA
Sofia-tyttären kehitysvammaisuus oli aluksi sokki Riitta Peltoselle. Mutta se mikä aluksi tuntui katastrofilta, osoittautui avaimeksi täydempään elämään.

Sofia Renard, 17, näyttää lintumaisen hennolta, kun hän painaa korvansa kiinni iPadiin ja kuuntelee keskittyneenä Pikku Kakkosen Nimipäiväonnitteluja.

Hentous on kuitenkin vain silmänlumetta. Sofiassa on sellaista voimaa, että se on muuttanut ison ihmisjoukon elämän.

Paremmaksi.

Ensimmäiseksi hän muutti äitinsä Riitta Peltosen, 51, elämän.

Jokin on vialla

”Tunsin jo raskauden alussa, että kaikki ei ollut kunnossa. Minulla oli erilainen olo kuin aiemmilla kerroilla”, Riitta sanoo.

Odottaessaan Sofiaa vuonna 2001, Riitalla oli jo kaksi lasta. Amanda oli tuolloin seitsemänvuotias ja Alex kuusi.

Siihen aikaan Riitan sukunimi oli vielä Renard. Perhe oli muuttanut pari vuotta aiemmin Belgiasta Suomeen, kun Riitta oli saanut töitä Nokia Networksin teknisessä tuessa Tampereella.

Raskauden aikana otettiin ultrakuvia 11 kertaa. Yksikään rakeisista kuvista ei paljastanut sitä, mitä oli tulossa.

Pärjään kyllä

Sofia syntyi kuukauden etuajassa.

Synnytyksestä Riitta ei muista muuta kuin kätilön ilmeen, kun tämä tuli kapaloitu vastasyntynyt sylissään Riitan luo. Ilme oli hämmentynyt kuin ihmisellä, joka ei oikein tiedä, miten kertoisi huonot uutiset.

Riitta sai tytön syliinsä.

”Hänessä oli sama ihana vauvantuoksu kuin sisaruksissaan oli ollut. Katselin pieniä kasvonpiirteitä ja tuoksuttelin tyttöä. Sofia tuntui niin pieneltä ja hauraalta. Sillä hetkellä minussa syntyi voimakas rakkaus ja tarve puolustaa häntä.”

Riitta ja Sofia

Kahden viikon ikäinen Sofia Riitan sylissä sairaalassa. Tyttö pääsi kotiin kolmen viikon ikäisenä. © Peltosen kotialbumi

Seuraava päivä toi järkytyksen. Sofia siirrettiin teho-osastolle. Silloin huoli ja pelko valtasivat elämän.

”En saanut koskea häneen moneen päivään. Sydämeni pamppaili koko ajan jännityksestä ja pelosta. Selviääkö tyttö? Mitä tutkimukset tuovat tullessaan?”

Ensimmäiset viikot Sofiaa tutkittiin sairaalassa intensiivisesti. Iltaisin Riitta meni kotiin ja kertasi miehelleen flaamiksi, mitä oli selvinnyt.

Mutta se mitä selvisi, ei ollut paljon. Sofian tilalle ei ollut nimeä.

Tytöllä oli poikkeavat kasvonpiirteet, epäsymmetrinen selkäranka, kuudet varpaat, peukalot alaspäin ja sydän oikealla puolella. Hän itki taukoamatta eikä syönyt. Kukaan ei osannut sanoa, mitä olisi odotettavissa.

”En osannut kertoa perheelle, miten paha tilanne oli. Ehkä se oli itsesuojelua, jolla kielsin tilanteen myös itseltäni.”

Sairaalan sosiaalityöntekijä valisti Riittaa, missä vaiheessa mitäkin vammaistukea kannattaa hakea ja milloin tytön eläkepaperit laitetaan vetämään. Tämä kaikki meni saman tien toisesta korvasta ulos. Riitta ei ollut valmis vastaanottamaan sellaista tietoa.

Kun Sofia pääsi sairaalasta kotiin, Riitta huomasi olevansa hyvin yksin.

Edellisten synnytysten kohdalla Belgiassa oli ollut aivan toisin. Ensimmäisinä viikkoina vieraita oli käynyt satoja – isoa osaa Riitta ei edes tuntenut.

Mutta nyt: ei vieraita, ei juuri edes puheluita. Hänet jätettiin rauhaan.

”Tuntui kuin minut olisi hylätty.”

Riitta tarrasi arkeen ja toimi kuin robotti. Hän hoiti Sofiaa, joka tuskin nukkui, itki koko ajan ja yökkäsi maidon.

Miehen oli vaikea hyväksyä Sofian poikkeavuutta, mutta sisarukset ottivat tulokkaan mutkattomasti vastaan.

Kun joku soitti, Riitta kertoi pärjäävänsä hyvin.

Kunnes hän eräänä päivänä murtui. Hätiin hälytetty sisko löysi Riitan lattialta itkemästä.

Perspektiivi muuttuu

Kun pahin sokki ja suru hellittivät, Riitta alkoi syyllistää itseään.

”Mietin pääni puhki, minkä virheen olin tehnyt raskausaikana, kun en ollut uskaltanut edes särkylääkettä ottaa.”

Sofia alkoi saada kotikaupunkinsa Nokian kustantamaa kuntoutuspalvelua muutaman kuukauden ikäisenä. Siitä tuli Riitalle käänteentekevä asia.

Kuntoutusohjaaja Tuula Holmström tuli heille kotiin jumppaamaan Sofiaa, mutta tuli samalla terapoineeksi Riittaa.

Siihen asti Riitta oli tuntenut olevansa ainoa maailmassa, jonka elämä oli tällaista. Tuula tunsi työnsä kautta suuren määrän kehitysvammaisten lasten perheitä ja sai Riitan vakuuttuneeksi, että tämä ei ole ainoa.

Sofia, Amanda, Alex

4-vuotias Sofia, 11-vuotias Amanda ja 10-vuotias Alex poseeraavat lähisukulaisille lähetettävää joulukorttia varten. © Peltosen kotialbumi

”Se oli tosi arvokasta ja muutti perspektiivini.”

Tuulan kanssa jutellessa Riitta alkoi hyväksyä tapahtunutta.

”Olin alkanut rakastaa Sofiaa heti kun hän syntyi, mutta kehitysvammaisuuden hyväksyminen vei aikaa.”

Vähitellen sen hyväksymisestä alkoi syntyä jotain suurempaa: ajatus uudenlaisesta tulevaisuudesta.

Sielultaan yrittäjä

Idea lähti hyvin arkisista huomioista.

Kuten: Miksi hänen on niin vaikeaa löytää tietoa vammaistuista silloin, kun tietoa tosissaan tarvitsee.

Tai: Miksi hän ei saa omaishoitajana Sofialle hoitopaikkaa edes lakisääteisten vapaapäivien ajaksi?

Riitta on sielultaan yrittäjä.

Hän oli 13, kun teki ensimmäisen kerran kauppaa torilla.

Kauppaopiston jälkeen hän oli perustanut ystävänsä kanssa vaateliikkeen teollisuusalueelle Raisioon. ”Olette hulluja”, heille oli sanottu. Mutta paikka oli oiva: kun miehet tulivat huollattamaan autoaan, he kävivät rouvineen samalla vaateostoksilla.

Yrittäjyys kangasteli Riitan mielessä myös Suomeen palatessa.

Sofian takia Riitan päässä alkoi muovautua ajatus, jota ei koskaan olisi syntynyt ilman tyttären kehitysvammaisuutta.

Aluksi Riitta tosin yritti jatkaa entistä elämäänsä.

Sofia ja Riitta

Sofia oli 8-vuotias, kun hän juhli Riitan sylissä Alexin ripille pääsyä 2010. Samana vuonna avattiin Sofiakylä. © Peltosen kotialbumi

Vanha rooli ei sopinut

Kun Sofia kolmevuotiaana meni avustajan kanssa perhepäiväkotiin, Riitta palasi töihin tietoliikenneverkkojen pariin.

Työkaverit olivat mukavia, eikä työnantajallekaan ollut ongelma, että Riitta joutui usein viemään Sofiaa tutkimuksiin ja hoitoihin.

Silti Riitasta alkoi yhä vahvemmin tuntua, että hän ei ollut oikeassa paikassa.

Sama toistui vapaa-ajalla. Riitta alkoi taas seistä kentän laidalla poikansa jalkapalloharjoituksissa. Mutta ne arjen harmit, flunssat ja muut vastoinkäymiset, jotka puhuttivat muita, tuntuivat hänestä merkityksettömiltä.

Sofia oli muuttanut elämän mittakaavan.

Riitta ei tuntunut mahtuvan vanhaan rooliinsa.

Kaikki entinen meni

Sofia oli viisivuotias, kun hän sai diagnoosin: Rubinstein Taybi -oireyhtymän. Sen osuminen juuri Sofian kohdalle on ollut täyttä sattumaa. Rubinstein Taybi -sydrooma ei periydy vaan johtuu harvinaisesta geenivirheestä.

Sofia oppi ajan mittaan kävelemään, mutta puhumaan hän ei ole oppinut. Hän kommunikoi kuvakorteilla, tukiviittomilla ja GoTalk-ohjelmalla.

Sofian kasvaessa Riitta ymmärsi, että tyttö ei aikuisenakaan pysty asumaan itsenäisesti. Se ymmärrys sysäsi Riittaa toteuttamaan haaveensa yrityksen perustamisesta.

Kun Sofia oli kahdeksan, Riitta perusti Sofiakylä-hoivakodin kehitysvammaisille.

Sofia ei muuttanut vain elämän mittakaavaa ja äitinsä arvoja. Tyttö muutti äidin koko elämän.

”Sofian myötä kaikki entinen meni. Myös avioliitto lasten isän kanssa.”

Pari laittoi eron vireille viisi vuotta sitten. Ero on tavallinen tarina kehitysvammaisten perheissä. Kun kaikista avioliitoista kariutuu puolet, on määrä kehitysvammaisten perheissä vielä paljon suurempi.

Tämä on Riitan mielestä osittain yhteiskunnallinen ongelma. Se kertoo oikeanlaisen tuen puutteesta.

Ilman Sofiaa Riitta ei olisi tavannut myöskään nykyistä miestään ja yrityskumppaniaan Jussi Peltosta. Heidän tiensä kohtasivat työn merkeissä, sillä Jussi on hoivakotiyrittäjä ja vetää perheyritystään Hovikoti-ryhmää. Jussi auttoi Riittaa Sofiakylän käynnistyksessä. Viime vuosina heidän ystävyytensä kasvoi rakkaudeksi. Pari avioitui kaksi vuotta sitten.

Riitan perhe

Riitan perheeseen kuuluvat hänen lapsensa Amanda, 24, Sofia, 17 ja Alex, 23, sekä aviomies Jussi Peltonen ja tämän 8- ja 11-vuotiaat pojat. Riitan isot lapset ovat lentäneet pesästä. Amanda on jo itsekin äiti ja työskentelee Sofiakylässä. Alex opiskelee. © SARA PIHLAJA / OTAVAMEDIA

Hyvä leviää

Yhdeksässä vuodessa Sofiakylä on kasvanut merkittäväksi työllistäjäksi Nokialla. Palkollisia on 50, lisäksi noin 30 ihmistä tekee työtä osa-aikaisesti.

Riitta on halunnut rakentaa yrityksestä sellaisen pelastusrenkaan, jota olisi itse tarvinnut.

Se on myös paikka, jonne Sofia muuttaa asumaan, sitten kun on sen aika.

Vielä se aika ei ole tullut. Tiiviissä symbioosissa eläneet äiti ja tytär harjoittelevat kuitenkin erossa oloa.

Riittaa on nimittäin viime aikoina pyydetty puhumaan Sofiakylän ideasta ulkomaita myöten.

Yllättävin yhteydenotto tuli joulun alla Saudi-Arabian terveysministeriöstä. He pyysivät Riittaa osallistumaan kilpailutukseen maan kehitysvammahuollon suunnittelemiseksi.

”Kiitin kauniisti, ja selitin, että resurssini eivät riitä sellaiseen.”

Paljoon ne ovat kuitenkin jo tähän mennessä riittäneet. Sofia toi mukanaan niin jykevän rakkauden, että sen voimalla rakennettu Sofiakylä ei muuttanut pelkästään Riitan elämää oman näköiseksi. Sofian synnyttämä rakkaus on tuonut hyvää satojen ihmisten elämään.

Riitta Peltosen ja Sofian tarina Sydän oikealla puolella (Bazar) ilmestyy kirjana 22.2.

X