Kirjailija Liisa Louhela kiinnostui vähemmistökulttuureista – Esikoisromaani vie 1930-luvulle Suomen romanien ja pääväestön välisiin suhteisiin

Liisa Louhelan romaanissa Kaikkeus on meidän piikatyttö Reeta ei suostu pienentämään unelmiaan ja elämään niin kuin ympäristö odottaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Minua ihmetyttää, miten vähän me saamme koulussa tietoa vähemmistöistä Suomessa”, sanoo esikoiskirjailija Liisa Louhela, jonka romaanissa romanikulttuuri on tärkeässä osassa.

Liisa Louhelan romaanissa Kaikkeus on meidän piikatyttö Reeta ei suostu pienentämään unelmiaan ja elämään niin kuin ympäristö odottaa.
Teksti: Marja-Terttu Yli-Sirniö

Kirjailija Liisa Louhela kirjoitti esikoisromaaninsa Kaikkeus on meidän. Siinä vanhempiensa kuoleman jälkeen romaanisi päähenkilö Reeta joutuu piiaksi vauraaseen Haikolan taloon, jonne asettuu myös kiertävä romaniseurue. Eletään vuotta 1938 jossain päin Kainuuta.

Miten esikoisteoksen tarina syntyi?

”Romaanin taustalla on kiinnostukseni romanien perinnelauluihin eli kaaleen lauluihin. Ne ovat vaikuttaneet minuun tosi vahvasti, ja luulen jopa, että ilman niitä tätä romaania ei olisi syntynyt. Vahvat ja kiinnostavat sanoitukset yhdistettynä runsaasta perinnekerrostumasta kertoviin melodioihin ja omintakeiseen laulutapaan ihastuttivat.

Kiinnostuin vähemmistökulttuureista jo opiskellessani aate- ja oppihistoriaa Oulun yliopistossa. Ajattelen, että meidän pääväestön velvollisuus on koettaa olla perillä siitä, minkälaisten asioitten parissa Suomessa vähemmistöt joutuvat painimaan.

Aikakautena 1930-lukua tulkitaan liian usein vain matkana kohti sotaa. Minua kiinnostaa enemmänkin se, mikä on ollut tuon ajan ilmapiiri. Silloin tapahtui paljon kiinnostavia asioita, esimerkiksi naisten työmahdollisuudet laajenivat ja nuorten naisten koulutusmahdollisuudet paranivat.

Tosi suuressa roolissa romaanin taustalla on myös kainuulainen tarinaperinne, joka on valtavan hieno ja omaperäinen. Sieltä olen ammentanut romaaniin kainuulaista mielenmaisemaa.”

Ulospäin Reeta on tavallinen piikatyttö, mutta pian lukijalle selviää, että hän ei tyydy ympäristön asettamiin odotuksiin, vaan hänellä on elämälle suuria haaveita ja suunnitelmia. Mistä Reetan unelmat ovat heränneet?

”Reetan hahmo oli mielessäni ihan ensimmäisenä. Halusin sijoittaa 1930-luvulle henkilöhahmon, joka ei sopeudu niihin raameihin, joita elämä hänelle tarjoaa. Ehkä aikakauden ilmapiiri oli otollinen sille, että tällaisia unelmia syntyi.

Tuohon aikaan nuoren naisen elämä oli hyvin erilaista riippuen siitä, asuiko hän maaseudulla vai kaupungissa. Käsittääkseni se oli juuri tuon ajan suuria kysymyksiä. Reeta saa vihiä elämästä kaupungissa lehtien ja elokuvien kautta.”

”Aina on ollut ihmisiä, joille ei riitä se, mitä heille annetaan ja jotka alkavat haaveilla paremmasta.”

Reetalla on myös suuri kaipuu vapauteen. Miksi se on hänelle niin tärkeää?

”Ajattelen niin, että me ihmiset olemme samanlaisia huolimatta siitä, millä aikakaudella elämme. Aina on ollut ihmisiä, joille ei riitä se, mitä heille annetaan ja jotka alkavat haaveilla paremmasta. Reeta on tässä tarinassa se henkilö.”

Ihmiset Reetan ympärillä ajattelevat, että hänestä tulee pari lapsuudenystävänsä Eljaksen kanssa. Reeta kuitenkin rakastuu romaniseurueen komeaan Tenhoon, jonka hän päättää saada omakseen. Mistä tämä Reetan päättäväisyys kumpuaa?

”Luulen, että rakkaus on itsessään niin hurjan mullistava voima, että harva pystyy sitä vastustamaan, vaikka haluaisikin. Varsinkaan, jos on nuori tyttö, jolla on elämä vasta edessä. Reeta on myös luonteeltaan hyvin päättäväinen.”

Liisa Louhela ja Kaikkeus on meidän -teos

Liisa Louhela paneutui 1930-luvun suomalaiseen kirjallisuuteen ennen kuin kirjoitti esikoisteoksensa Kaikkeus on meidän. © Aino-Reetta Väänänen

Kerrot tarinan Kainuun murteella. Kuinka päädyit siihen?

”Olen kotoisin Suomussalmelta, Kainuusta. En puhu Kainuun murretta, ja minun piti kerrata sen perusteita kirjaa varten. Kirjan murre on kuitenkin vahvasti tyyliteltyä.

Hain aika kauan Reetan ääntä ja kokeilin erilaisia kertojavaihtoehtoja. Kun lähdin kirjoittamaan tällaista tyyliteltyä murretta, tarina lähti elämään ihan uudella tavalla, ja se tuntui hyvältä.”

Romaanisi tunnelmassa ja teemoissa on jotain tuttua. Se asettuu suomalaisen klassikkokirjallisuuden jatkumoon ja on selvästi sukua esimerkiksi F.E. Sillanpään ja Juhani Ahon romaaneille.

”Luin romaania kirjoittaessani paljon 1930-luvun suomalaista kirjallisuutta ja taustalla ovat olleet tietyt tekijät ja traditiot. Ymmärrän, että sekä Sillanpää että Aho voivat tulla mieleen, vaikka juuri heitä en ajatellut kirjoit­taessani.

Olen lukenut ja ajatellut sellaisia kirjailijoita kuin Maria Jotuni ja Hella Wuolijoki. Heiltä olen saanut taustatukea joihinkin romaanini valintoihin.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 3/21.

Lue myös: Puuvillatehtaan varjossa – Kirjailija Ann-Christin Antellin romaani tuo esiin 1800-luvun yhteiskunnan ongelmia

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X