Kirjailija Pekka Matilainen on juoppo, joka selvisi
Kirjailija Pekka Matilainen ryyppäsi vuosikaudet. Lue, miksi hänen juopottelunsa loppui oivallukseen.
”Tämä on nyt koti, vaikka itse asiassa voisin sanoa, että kirjallisuus ja kulttuuri ovat minun oikea kotini”, kirjailija Pekka Matilainen sanoo.
Ensimmäiseksi juhlakutsun saivat vanhat ryyppykaverit, kun Pekka Matilainen, 71, sai valmiiksi uuden romaaninsa Takaisin nollapisteeseen. Kaikki tulivat, vain yksi jouduttiin hakemaan kapakasta.
Heillä kaikilla on kokemusta viinanhöyryisistä vuosista kadulla. Elämä siellä oli raakaa. Siitä Matilainen kertoo kirjassaan, joka vie 1960–1970-lukujen vaihteen Helsinkiin.
Vuonna 2017 Pekka Matilainen, filosofian maisteri ja Yliopisto-lehden entinen päätoimittaja istuu lempituolissaan kirjojen täyttämässä kodissaan Espoon Kivenlahdessa. Hän ihmettelee, että on ylipäätänsä elossa.
Matilainen ryyppäsi säännöllisesti 15 vuotta. Hän aloitti 18-vuotiaana ja lopetti 33-vuotiaana.
Millaista oli juopon elämä?
”Juoppovuosinani isäni kielsi minua käymästä kotona”
”Oli aikoja, jolloin minulla ei ollut asuntoa, ei työtä, ei naisystävää. Ainoat vaatteet olivat päälläni. Ne olivat roskiksesta tai varastettuja.”
Matilainen nukkui rappukäytävissä ja puskissa. Putkaan hän joutui niin monta kertaa, ettei edes muista.
”Se oli kovaa, hirveää elämää. Kun joskus keskellä päivää menin selvin päin kahvilaan, minulle ei myyty mitään, koska näytin niin dokulta. Oli karmea tunne luikkia kahvilasta ulos.”
Välillä Matilainen teki töitä rakennuksilla, satamassa, puutarhassa tai isänsä putkifirmassa. Tai kirjoitti lehtiin freelance-toimittajana urheilusta silloin, kun oli selvänä. Tosin pienessä tuiskeessakin hän sai jutun tehtyä.
”Joskus piti aamulla katsoa lehdestä, olinko ollut töissä.”
Matilaisella oli sinikantinen ruutuvihko, johon hän teki muistiinpanoja. Hänen haaveensa oli tulla kirjailijaksi. Hän lähtikin 19-vuotiaana Pariisiin kirjoittaakseen siellä ensimmäisen romaaninsa.
Reissu päättyi kurjasti, sillä hänet karkotettiin Ranskasta ei-toivottuna henkilönä irtolaisuuden vuoksi. Hän ei ollut tervetullut maahan kymmeneen vuoteen. Kirvelevät potkut unelmien kaupungista.
Potkut ovat usein seuranneet Matilaista. Hän sai ensimmäiset potkut pyhäkoulusta, toiset oppikoulusta.
”Rehtori sanoi, että huononnan käyttäytymiselläni koulun moraalia. Sähläsin kaikenlaista, en ollut ilkimys, mutta en osannut kunnioittaa auktoriteetteja. En piitannut säännöistä, ja se tulkittiin usein röyhkeydeksi ja ylimielisyydeksi.”
Matilainen syntyi Helsingin Kalliossa. Hän asui siellä kymmenen vuotta, kunnes perhe muutti Helsingin Punavuoreen. Lapsuusperheeseen kuuluivat äiti, isä ja veli.
”Juoppovuosinani isäni kielsi minua käymästä kotona. Äitini sanoi, että niin kauan kuin hän elää, Pekka on aina tervetullut. Äiti piti minua tavallaan pystyssä.”
Raitistumisen jälkeen todettiin syöpä
Kun Matilainen oli 32-vuotias, hän myönsi itselleen olevansa alkoholisti. Hän hakeutui Järvenpään alkoholistiparantolaan, mutta sai sieltäkin potkut.
”Karkasin Järvenpään keskustaan juomaan. Kun yritin tulla juovuksissa takaisin, poliisit veivät putkaan.”
Tämän jälkeen Matilainen joi rankasti vuoden. Sitten koitti kevät 1979.
”Olin loppuvaiheessa syvällä. Sain juoppohulluuskohtauksia, minulla oli maksa- ja haimatulehduksia, sydämenlaajentuma ja epilepsiakohtauksia.”
Keväällä 1979 hän oli ollut muutaman kuukauden juomatta ja oli käymässä Espoon Nöykkiössä, jonne hänen vanhempansa olivat rakentaneet omakotitalon.
Hän istui talon pihalla ja mietti, ettei hänen elämässään ole mitään järkeä. Hän ei enää jaksa juoda viinaakaan, joten ainoa vaihtoehto on tehdä itsemurha.
”Näin ruohikossa muurahaisten kulkevan ristiin rastiin. Katsoin niitä kuin ihmettä, aivan kuin olisin nähnyt ne ensimmäistä kertaa.”
Matilainen tajusi, että muurahaiset ovat elossa, ja että myös hän on osa suurempaa kokonaisuutta.
”Se oli zeniläinen oivallus, josta alkoi raitistuminen. ”
”Olin ehkä jo alitajunnassa päättänyt raitistua, nyt päätös vain tuli tietoisuuden tasolle.”
Matilainen työskenteli raitistumisen jälkeen vuoden nuorisoasiainkeskuksessa, kunnes kesällä 1981 tuli uusi isku. Hänellä todettiin suusyöpä.
”Mietin, että tämä ei ole reilua. Olin selvinnyt alkoholismista, ja nyt sitten tämä. Tiesin toki, että syöpä johtui osittain viinasta ja röökistä.”
Kolme päivää Matilainen murehti. Sitten hän sanoi itselleen, että saatanan jätkä, lopeta tämä pelleily.
Hän meni elokuviin ja päätti, ettei rupea nyyhkimään.
”En ole koskaan antanut periksi. Se selittää osaltaan sen, että olen selviytynyt.”
Ennen syöpäleikkausta hän poltti viimeisen tupakan.
Isyys ajoi Pariisista takaisin Suomeen
Raitistuttuaan Matilainen on kirjoittanut myös tietokirjoja renessanssista ja varhaishumanismista. ©VESA TYNI/OTAVAMEDIA
Kahden syöpäleikkauksen ja sädehoitojen jälkeen Matilainen lähti Pariisiin. Hän tuli välillä Suomeen, koska oli alkanut seurustella täällä, mutta lähti taas.
Oltuaan Pariisissa viikon hän sai tietää, että hänestä tulee isä. Hän palasi. Lapsia syntyi vielä kaksi lisää. Nyt hän on jo isoisä.
”Ajattelin, etten voi tulla Suomeen ja alkaa leikkiä perhe-elämää, koska olin tyhjän päällä. Halusin opiskella yliopistossa, mutta koska en ollut ylioppilas, anoin kanslerilta erivapautta. Aloin istua latinan ja klassisen kreikan luennoilla.”
Matilaiselle oli aikoinaan koulussa sanottu, ettei hänellä ole kielipäätä. Hän muisti sen, kun valitsi latinan ja klassisen kreikan.
Hän alkoi kirjoittaa juttuja Yliopisto-lehteen ja meni iltakouluun 1989. Samana vuonna hänestä tuli myös Yliopisto-lehden päätoimittaja.
Päätoimittajuuden ohella Matilainen tentti iltakoulussa kevään aikana peruskoulun ala- ja yläasteen sekä lukion, ja kirjoitti kuusi laudaturia. Hän valmistui filosofian maisteriksi 1992.
Yksi Matilaisen elämän huippukohta oli 1990, kun Helsingin yliopisto täytti 350 vuotta. Suomen kerma juhli Vanhalla ylioppilastalolla, jonne hän oli saanut dokuvuosinaan elinikäisen porttikiellon.
Nyt hän meni juhliin Yliopisto-lehden päätoimittajana frakissaan. Samat portsarit pokkuroivat ja toivottivat hänet tervetulleeksi. He eivät enää tunnistaneet häntä.
”Hymyilin itsekseni pitkään, mutta en kertonut kenellekään miksi.”
Päätoimittajasta kirjailijaksi
Yliopisto-lehden päätoimittajana kului 13 vuotta. Matilainen palkittiin työstään tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.
Hän sai kuitenkin potkut 2002, kun ei suostunut muuttamaan juttua, jossa Nokian silloisen pääjohtajan Jorma Ollilan hartioita väitettiin kapeiksi, henkisessä mielessä.
Potkujen jälkeen Matilainen kirjoitti tietokirjoja ja lehtijuttuja.
Vuonna 2008 hän kirjoitti ensimmäisen lauseen romaaniin. Se oli alku hänen esikoiselleen Kupoli.
Kustantaja toisensa perään hylkäsi käsikirjoituksen, kunnes syksyllä 2012 tärppäsi.
Alkukesällä 2013 hän meni Helsingissä Akateemiseen kirjakauppaan. Siellä oli yksi pöydällinen hänen kirjojaan korkeissa pinoissa.
”Se tuntui ihmeelliseltä.”
Matilainen oli 13-vuotiaasta saakka halunnut kirjailijaksi. Unelma oli lopulta toteutunut.
Elokuussa ilmestyy Kupolin itsenäinen jatko-osa. Se kertoo Roomasta.
Juttu on julkaistu ensikerran Vivassa 7/2017.
Avopuoliso kertoo: Älykäs ja herkkä
”Tapasimme parikymmentä vuotta sitten Helsingissä Vanhan kellarissa, kun Pekka haki minua tanssimaan. Hän oli mielettömän hyvä tanssija, ja minuun teki vaikutuksen hänen kosketuksensa. Käymme vieläkin usein tanssimassa.
Olin ollut pitkään sinkkuna, eikä minulla ollut mitään aikeita ryhtyä seurustelemaan. Kun Pekka kertoi alkoholistitaustastaan, mietin, että voi ei, taasko yksi alkoholisti. Isäni, setäni, veljeni ja ainoan poikani isä olivat alkoholisteja, myös edellinen miesystäväni oli alkoholisti.
Itselleni alkoholi ei koskaan maistunut. Työskentelin yli neljäkymmentä vuotta kirjanpitopäällikkönä suuressa lääkeyhtiössä, jossa järjestettiin paljon juhlia, usein kosteitakin. itse en pystynyt koskaan juomaan, koska tulen huonovointiseksi.
Vaikka Pekan kanssa oli alusta pitäen tosi hyvä olla, varoin rakastumasta. Kun kerran olin hänen luonaan kylässä ja hän tarjosi minulle gin tonicia, ymmärsin, että hän on tosi vahva raittiudessaan. Muuten hän ei pystyisi pitämään alkoholia kotonaan. Silloin uskalsin rakastua.
Pekka on älykäs ja herkkä. Olemme kummatkin itsenäisiä ihmisiä. Meille sopii se, että Pekka kirjoittaa viikot mökillä Mustiossa, ja minä olen kaupungissa. Luotamme toisiimme sataprosenttisesti.”
Helka Kovanen