Kirjailija Riitta Jalonen lopettaa – Omat kuvat -romaani jää viimeiseksi: ”Tämän kirjan jälkeen kynä harjoittelee pysähtymistä, elämä ei”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Riitta Jalonen
”Odotan innokkaasti ensi kevättä ja sitä, mitä tulee kirjoittamisen tilalle”, Riitta Jalonen sanoo. © Marjaana Maikamäki / Tammi
Mitä tapahtuu kirjailijalle, kun hän päättää lopettaa romaanien kirjoittamisen? Tätä miettii nyt kirjailija Riitta Jalonen.

Taiteilijat harvoin luopuvat työstään, mutta Riitta Jalonen on nyt ilmoittanut, että Omat kuvat (Tammi) jää hänen viimeiseksi romaanikseen.

Kuinka tämä päätös syntyi?

Jo aika varhain urani alussa ajattelin, että joskus haluan nähdä kokonaisuuden, jonka olen kirjoittanut. Tätä viimeistä kirjoittaessani alkoi tuntua siltä, että tässähän se kokonaisuus on: kaikki päähenkilöni ovat kasassa, sulassa sovussa rinnatusten eikä yksikään heistä ole enää utelias tietämään, minkälaisen ihmisen kirjoitan seuraavaksi heidän rinnalleen.

Nyt kun romaani on ilmestynyt, koen että eräänlainen ryhmäkuva kirjoittamisestani ja sen lähteistä on valmis.

Mutta päätös ei ole mustavalkoinen. Koen nimenomaan romaanimuodon kovin raskaaksi, ja se vie paljon aikaa. Voi olla, että vielä kirjoitan jotain pienimuotoisempaa.

Omat kuvat on elämäkerrallinen romaani kirjoittamisesta, tarinoitten synnystä, muistoista ja elämästä, johon kuuluu paljon tärkeitä ihmisiä, sairauttakin. Onko se surutyökirja vai kirjallinen tilinpäätös?

Tämä on näiden romaanihenkilöiden tarinan päätös, heidän kuvansa on tullut valmiiksi. Olen aika ajoin palannut vanhoihin kirjoihini, koska ne ovat olleet minulle kuin aarrearkkuja. Olen tiedostamatta tallentanut niihin paljon elämääni ja tärkeitä kosketuskohtia, jotka ovat olleet niin hiljaisia, että olen tarvinnut romaanihenkilöiden elämän tavoittaakseni näitä elämäni painaumia.

Olet lapsesta saakka kirjoittanut ja haaveillut kirjailijan ammatista. Kirjailijuus on siis läpäissyt koko elämäsi. Entä siitä luopuminen?

Haaveilin kirjailijan ammatista jo varhain, olin yhdeksänvuotias, kun sanoin ääneen, että minusta tulee kirjailija. Kirjoitin tuon haaveen pienelle lappuselle. En nimittäin voinut pitää päiväkirjaa, koska muutaman sivun jälkeen rinnalle työntyi fiktiivinen tarina.

Myöhemmin opiskelin kirjallisuutta ja ylläpidin haavetta runoja kirjoittamalla. Lopulta minusta tulikin prosaisti.

Kirjailijuus ei jätä minua enkä tiedä tulevasta. En esimerkiksi tiedä, jos elämä tekee minulle lisää painaumia, jotka haluavat tulla kirjana ulos.

Tästä eteenpäin aion lukea entistä enemmän, sillä sitä olen kaivannut. Olen ollut lapsesta asti intohimoinen lukija, mutta kirjan kirjoittamisen vuodet ovat ottaneet oman aikansa, eikä lukemiselle ole jäänyt niin paljon tilaa, kuin olisin tahtonut.

Romaanissa muistikirja on kuin yksi päähenkilö. Miten luulet tulevaisuudessa pärjääväsi ilman muistikirjaa?

Ihanasti sanot: muistikirja on kuin yksi päähenkilö. Niin on, ja ne ovat olleet äärimmäisen tärkeitä. Muistikirjoissani on paljon tekstiä, joka ei ole sopinut romaaneihin ja olen hylännyt ne. Ehkä joskus luen niitä nähdäkseni, mitä olen jättänyt sivuun.

Se, kuinka pärjään ilman muistikirjaa, jää nähtäväksi. Aikaisemmin kuljin lappu ja kynä taskussa kävelyilläni, aika näyttää tulevatko ne takaisin.

Kuka on salaperäinen Jean, josta kerrot tässä romaanissa ja josta kirjoitit myös romaanissasi Kuka sinut omistaa?

Jean on pikkuveli, joka esiintyi jo esikoisteoksessani Enkeliyöt ja myös lastenkirjassa Elisabet, nalle ja pikkuveli jota ei ole. Hän on yksi elämäni tärkeistä ihmisistä ja tunteisiini hyvin paljon vaikuttanut ihminen.

”On mielenkiintoista nähdä, minkälaista elämä on, kun ei koko aikaa kuljeta mukanaan toista todellisuutta.”

Kirjassasi on kristallinkirkkaita, kauniita ajatuksia ja lauseita. Kirjoitat muun muassa ”Tämän kirjan jälkeen kynä harjoittelee pysähtymistä, elämä ei.” Kuinka elämäsi tästä sitten jatkuu?

Elämän luonteeseen kuuluvat muutokset ja harvoin niistä tietää etukäteen, jollei itse ole tuota muutosta luomassa. On hyvin mielenkiintoista nähdä, minkälaista elämä on, kun ei koko aikaa kuljeta mukanaan toista todellisuutta.

Voi ihan rauhassa kävellä ja katsella ympärilleen, eikä tuo ympärillä oleva palvele esimerkiksi romaania. Jatkan siis metsässä kävelemistä, toivottavasti enemmän kuin ennen, jatkan kesäuimista Ahveniston järvessä, jatkan lukemista ja ystävien tapaamista – sille toivon enemmän aikaa. Ja jatkan ihmettelemistä ja haaveilen hyvistä asioista kaikille ihmisille.

Elämä siis ei pysähdy, mutta kynää voin yrittää pysäyttää, koska nyt se itse niin tahtoo.

Omat kuvat jatkaa Riitta Jalosen aiemmista romaaneista tuttua aihemaailmaa, johon kuuluvat muun muassa ihmisen mieli, kirjoittaminen ja rakkaus.

Omat kuvat jatkaa Riitta Jalosen aiemmista romaaneista tuttua aihemaailmaa, johon kuuluvat muun muassa ihmisen mieli, kirjoittaminen ja rakkaus.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 11/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X