Kirjailija Satu Koskimies peri veistoksellinen anopinkielen 20 vuotta sitten äidiltään

Anopinkieli oli ennen hyvin yleinen huonekasvi. Se löytyi myös Satu Koskimiehen lapsuudenkodista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helsinkiläinen Satu Koskimies peri anopinkielen äidiltään lähes 20 vuotta sitten.

Anopinkieli oli ennen hyvin yleinen huonekasvi. Se löytyi myös Satu Koskimiehen lapsuudenkodista.
Teksti: Anna Muurinen

Kirjailija Satu Koskimiehen mieleen muistuu miekkamainen anopinkieli jo lapsuudenkodista. Äiti, kanteletaiteilija Ulla Katajavuori asetteli rakkaat viherkasvit kauniiksi asetelmaksi ikkunan eteen.

Miten anopinkieli on peräisin?

Perin anopinkielen äidiltäni lähes 20 vuotta sitten. Äitini eli 92-vuotiaaksi, ja muistelen, että kasvi olisi ollut meillä aina. Se on ilmeisen helppohoitoinen.

Mitä tiedät kasvin historiasta?

En muista, mistä kasvi oli äidille tullut, mutta meillä oli aina paljon viherkasveja. Ne olivat äidille hyvin tärkeitä. Lapsuudenkodissani Helsingin Meilahdessa meillä oli myös yksivärinen anopinkieli, mutta olen aina pitänyt juuri tästä keltareunaisesta.

Mitä muistoja kasviin liittyy?

Äiti sanoi aina, että kasveille pitää puhua. Meillä myös keskusteltiin niistä ja oltiin kiinnostuneita niiden hyvinvoinnista. Äiti jopa teetti ikkunalaudalle pitkän kukka-altaan, johon hän sommitteli kaktuksia ja viherkasveja. Altaan yläpuolella oli valot ja pimeässä valoa heijastavat kasvit olivat aika hauska näky.

Minustakin kotona pitää olla viherkasveja, ja huomaan aina ilahtuvani, kun jokin kasvi osoittaa viihtymisen merkkejä. Niitä ei voi käskeä eikä paimentaa, mutta jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa kuitenkin eletään.

Anopinkieli varastoi vettä, joten se saa kuivua välillä.

Anopinkieli varastoi vettä, joten se saa kuivua välillä. Susa Junnola

Miten anopinkieltä hoidetaan?

Sitä ei saa kastella liikaa. Se varastoi vettä, joten se saa kuivua välillä. Myös äiti muistutti aina, että talvella kasveilla on lepoaika, ja silloin kastelu on niukkaa.

Mikä kasvissa viehättää?

En tiedä, ostaisinko anopinkieltä, mutta juuri tämä yksilö on hyvin tärkeä. Sillä on niin rakas tausta ja se kuului lapsuusmaisemaani.

Liittykö siihen jokin erityinen tarina?

Kun äiti oli puoli vuotta Amerikan-kiertueella vuonna 1963, hän antoi valtameren toiselta puoleltakin hoito-ohjeita. Jo laivalta, viikon kestäneeltä menomatkalta, hän kirjoitti: ”Koita sormella kukkaruukkuja jos ovat veden tarpeessa. Kyllä niitä kaktuksiakin täytyy kastella ainakin kerran viikossa.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/20.

Lue myös: Saaronin lilja säilyy jopa jälkipolville – Tuulikki sai kriinumin anopiltaan 30 vuotta sitten

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X