Avustajakoira on huonokuuloisen Iida Heinämäen retkikaveri – Ensiretki kaksin koukutti: ”Oli niin hyvä fiilis, kun pystyin yöpymään metsässä”
Rinkka selässä vaeltava valkoinenpaimenkoira herättää hilpeyttä kanssapatikoijissa ja houkuttelee turisteja nappaamaan yhteiskuvia. Ilman Vilhoa Iida Heinämäki ei metsässä yksin edes yöpyisi.
Koira on retkellä Iida Heinämäelle, 32, tärkeä tuki, mitä ilman hän ei metsässä yöpyisi. Omaa rinkkaa kantava valkoinenpaimenkoira Vilho ilahduttaa myös poluilla vastaantulevia kanssakulkijoita. Moni turisti on halunnut yhteiskuvaankin Vilhon kanssa.
Iida Heinämäen retkeilyinnostus syttyi toukokuussa 2020, jolloin hän pakkasi rinkat ja ajoi kaksivuotiaan Vilhon kanssa Evolle.
Yksin koiran kanssa ensimmäisellä metsäretkellä
Yöpakkanen oli ympäröinyt Evon metsät. Mukana oli turhan ohut makuupussi, mutta toukokuisen aamuauringon säteet lämmittivät teltassa heräilevän Iida Heinämäen kohmeista kehoa. Hän oli vilusta huolimatta nukkunut yllättävän hyvin.
Vieressä heräili myös valkoinenpaimenkoira Vilho.
”Oli niin hyvä fiilis siitä, kun pystyin yöpymään metsässä kaksin Vilhon kanssa”, Iida muistaa miettineensä aamutulia sytyttäessään.
Toisen retkipäivän aamuna hän oli iloinen ja ylpeä itsestään. Aamukahvikin maistui erityisen hyvältä.
Evon retkeilyalueella kiemurtelee kilometreittäin polkuja ja metsäreittejä. Iida oli suunnitellut reitin etukäteen, mutta silti hän sai suunnistaa myös kompassin avulla. Kännykästäkään ei juuri ollut apua, sillä kenttä oli surkea.
”Kyllähän se jännitti olla niin keskellä metsää. Mutta viihdyn hyvin pitkiäkin aikoja itsekseni, joten halusin kokeilla, miten pärjään siellä.”
Kuka tahansa voisi tuntea keskellä metsää olonsa orvoksi. Iida Heinämäellä on kuitenkin vielä yksi lisähaaste – hänellä on huono kuulo.
Lue myös: Reportaasi: Yö Evon majavamailla – Öinen metsä saa pienet asiat tuntumaan suurilta
Hyödyllinen sienestyskaveri
Suurikokoinen valkoinenpaimenkoira tuo turvaa metsässä, mutta Vilho on myös huonokuuloisen Iida Heinämäen avustajakoira. Hän voi ottaa teltassa huoletta sisäkorvaistutteidensa ulkoiset osat yöksi pois päästään, sillä Vilho tarvittaessa osaa herättää hänet.
Koska Iidan suuntakuulo on huono, Vilhosta on apua myös puolison kanssa sienimetsällä samoillessa. Silloin kaksijalkaiset saavat keskittyä rauhassa sienten poimimiseen, kun ei tarvitse pelätä sitä, että toinen katoaa näkökentästä. Jos Iida ei näe puolisoaan, hän kutsuu Vilhon luokseen ja pyytää sitä näyttämään tien puolison luokse.
Vilhon kehonkieltä tarkkailemalla Iida myös huomaa, mistä suunnasta jokin ääni kuuluu.
”En tosin aina välttämättä edes halua tietää, mille äänelle Vilho pimeässä metsässä haukahtaa.”
Vaikka Vilho on virallinen avustajakoira, retkeily on ennen kaikkea kaksikon yhteinen vapaa-ajan harrastus. Metsäreiteillä Vilhokin viipottaa taluttimen toisessa päässä ilman kuulokoiraliiviään, mättäitä ja varpuja nuuskutellen.
Työliivin sijaan Vilhon ylle on jouduttu usein pukemaan sadetakki, sillä aurinko on ollut kaksikon vaelluksilla kosteita pilviä harvinaisempi ilmestys.
Koira vaatii retkellä omat varusteet
Syksyllä 2021 koitti Vilho-koiran, Iida Heinämäen ja tämän puolison ensimmäinen yhteinen Lapin-vaellus.
Ensimmäisenä päivänä aurinko helli vaeltajia, mutta toisena päivänä Urho Kekkosen kansallispuiston maisemia sumensi rankka sade.
”Sade alkoi kahdeksalta aamulla ja jatkui pitkälle yöhön saakka. Vettä tuli koko päivänä 30–40 milliä.”
Viiden päivän vaelluksella vettä satoi muinakin päivinä, joten sopiva varustus oli tarpeen. Oma sadetakki kävellessä ja toppaloimi yöllä teltassa pitivät Vilhon lämpimänä.
”Vaikka Vilholla on paksu turkki ja alusvilla, on sadetakki ollut ihan ehdoton. Se pysyy lämpimänä, eikä meidän tarvitse ottaa läpimärkää koiraa telttaan.”
Vilho kantaa rinkassaan useimmat omat tavaransa, kuten kuivattua jauhelihaa, kuivaruokanappuloita, makuualustan, ensiaputarvikkeet, lääkkeet sekä tossut käpälähaavojen varalta.
”Olen aina katsonut, että rinkan paino on korkeintaan kymmenen prosenttia Vilhon painosta. Se painaa 42 kiloa, eli kantaa helposti neljän kilon rinkan.”
Iida tuntee retkeilyetiketin. Niin mukava seuralainen kuin oma koira retkellä onkin, myös muut luonnossa liikkujat tulee ottaa huomioon. Koira on pidettävä kytkettynä ja ennen autiotupaan astumista on hyvä kysyä, sopiiko koiran läsnäolo muillekin siellä levähtäville matkalaisille.
Joskus avustajakoiraakin jännittää
Nyt nelivuotias Vilho on jo kokenut telttailija, ja avustajakoirana se on tottunut monenlaisiin ääniin ja alustoihin. Välillä vastaan tulee kuitenkin ihan uusia ja yllättäviä asioita, kuten kesällä 2021.
Iida Heinämäki oli puolisonsa ja Vilhon kanssa matkalla Tammisaaren kansallispuistoon Jussarön saareen. He olivat varanneet paikat veneestä, jonka luulivat olevan risteilijän kokoinen alus.
Laiturissa odottikin keskikokoisen keittiön kokoinen paatti, jonne mahtui tusinan verran matkustajia.
”Menimme sinne isojen rinkkojemme kanssa edeltä. Vilhoa alkoi jännittää, kun pudotus laiturilta veneeseen oli aika iso. Se piti ihan kauhean huutokonsertin siinä laiturilla.”
Kun Vilho tovin ulistuaan uskalsi loikata veneeseen, se sai muilta matkustajilta raikuvat aplodit. Jännitys purkautui veneessä niin, että Vilholta irtosi melkoinen määrä karvaa.
”Veneessä oli sitten sellainen kunnon karvapyörre. Silloin vähän hävetti, mutta muuten matka meni hyvin.”
”Ilman koiraa olisi kyllä todella outoa lähteä metsään”
Tulevaisuudessa Iida Heinämäki aikoo suunnata yön yli kestäville reissuille entistä enemmän myös Vilhon kanssa kahdestaan.
”Ilman koiraa olisi kyllä todella outoa lähteä metsään. Vilho on retkellä myös keskustelukumppani: minulla on tapana kertoilla sille ääneen, mitä seuraavaksi tapahtuu.”