Kotoa saatu positiivinen asenne kantoi Matti Suur-Hamarin moottoripyöräonnettomuuden jälkeen paralympialaisten kultamitalilaskijaksi

Jaa artikkeli
Lumilautakrossi vaatii monipuolista harjoittelua. Salilla Matti treenaa lihaskunnon lisäksi tasapainoa. Tämä temppu jää monelta harrastajakuntoilijalta tekemättä. © Harri Tarvainen
Moottoripyöräonnettomuus sysäsi Matti Suur-Hamarin elämässä käyntiin muodonmuutoksen, jossa vauhtia rakastavasta rokkijätkästä kouliutui maailman paras paralumilautailija.

Aurinkoinen elokuun päivä oli kääntymässä iltaan. Matti Suur-Hamari kierteli moottoripyörällään Tampereen autokauppoja.

23-vuotias ääniteknikko taittoi työ- ja koulumatkansa 800-kuutioisen Suzuki Intruderin selässä keväästä syksyyn. Talveksi oli kuitenkin tarve saada alle neljä pyörää.

Iltapäiväruuhka oli aluillaan. Autoliikkeen portilta ei seuraavalle ollut pitkä matka, mutta päätielle pääsyä joutui odottamaan.

”Vasemmalta tuli auto, jonka vilkku näytti miun suuntaan. Katsoin, että oikealta tuleva auto on tarpeeksi kaukana, laitoin vaihteen silmään ja lähdin kääntymään vasemmalle. Havahduin siihen että vasemmalta tuleva auto tulee suoraan päin.”

Sitten rysähti.

Jalka amputoitiin

Matti heräsi asfaltilla.

”Ensimmäinen ajatus oli, että prätkä on ihan solmussa, ja että millähän rahoilla mie senkin korjaan. Sellaista tajua ei ollut, että itselleni olisi käynyt jotain.”

Joku huusi ”Älä liiku!” Auttajat joutuivat pitämään Mattia aloillaan, kun tämä yritti nousta ylös asfaltilta. Kipua ei tuntunut.

Kun pelastuslaitoksen ensihoitajat nostivat Matin ambulanssiin, maailma alkoi sumentua. Verenhukka oli voimakas.

”Kovalla höökillä mentiin ensiapuun ja leikkaussaliin. Lääkäri sanoi, että kaikkemme tehdään, mutta tosi huonolta näyttää.”

Yöllä Matti heräsi teho-osastolta. Hoitaja kertoi, että jalka oli jouduttu amputoimaan.

”Siinä vaiheessa miulla ei ollut mitään tajua tilanteesta, mutta todella vahva lääkitys. Kysyin hoitajalta, että kumpi jalka ja mistä kohtaa.”

Vasen jalka oli jäänyt auton ja moottoripyörän väliin. Sääriluu oli murskana, lihakset, verisuonet ja hermot repeytyneet irti. Parin nahanpalan varassa roikkunut jalka oli käytännössä leikkautunut irti.

”Ensimmäinen ajatukseni oli kiitollisuus siitä, että ei käynyt pahemmin, vaikka oli sen verran kova rytinä.”

”En suostu katkeroitumaan”

Onnettomuuden jälkeen ajatukset kulkivat vuoristorataa. Miten tästä eteenpäin?

Ystävät ja silloinen puoliso vakuuttelivat, että heille Matti on se sama Matti kuin aina ennenkin. Kaverit ajoivat vanhasta kotikaupungista Imatralta Tampereelle tervehtimään.

”Kun he heittelivät puujalkavitsejä, tuli sellainen fiilis, että kyllä tämä käännetään vielä voitoksi. Jalka on leikattu pois, ja takaisin se ei kasva. Pitkä elämä tulee, jos alan 23-vuotiaana surkutella ja katkeroitua.”

Entä miten kävisi lumilautailun? Rovaniemen mummo oli vienyt 4–5-vuotiasta Mattia hiihtokouluun. Mutta kun hän kokeili ensimmäisen kerran lumilaudalla, sukset lensivät nurkkaan. Oma laji oli löytynyt.

”Asuin lapsuuteni Imatralla. Kolasimme Mellonmäen nyppylälle hyppyreitä. Olin se, joka veti aina pahimmat pannut, mutta miun juttu olikin nopeuslasku.”

Sairaalassa Matilla oli aikaa surffailla netissä. YouTubessa vastaan tuli amerikkalaisen vammaisurheilija Evan Strongin lumilautailu- ja skeittivideoita.

Evan oli saman ikäinen kuin Matti, syntynyt 1986, ja myös häneltä oli amputoitu vasen jalka polven alapuolelta.

”Videoista syttyi sellainen liekki sisälle. Jos joku tässä maailmassa pystyy proteesin kanssa tuollaisiin juttuihin, niin kyllä miekin jonain päivänä.”

Matti Suur-Hamarin elämä koki ison muutoksen

”Kun makasin kotona ilman jalkaa, ajattelin että on pakko lähteä ulos kämpästä ihmisten silmien alle. Kun sain ensimmäisen proteesin ja pääsin takaisin kaksijalkaisten maailmaan, olin tosi fiiliksissä.”  © Harri Tarvainen/Otavamedia

Matti urheili, opiskeli ja kiersi miksaajana – kunnes elämä vaihtoi suuntaa

Ensimmäinen haaste oli opetella siirtymään pyörätuoliin. Sitten viereen tuotiin kepit. Kotiutuksen ehdoksi asetettiin, että sairaalan käytävä piti päästä kepeillä päästä päähän.

Matti treenasi ahkerasti. Kolmen sairaalaviikon jälkeen oli kotimatkan aika.

”Oli uskomaton fiilis päästä omaan kotiin, josta olin kolme viikkoa aikaisemmin astunut ulos ja prätkän selkään. Nyt palasin ilman toista jalkaa.”

Kodin seinät tuntuivat turvallisilta, mutta Matti halusi ihmisten ilmoille.

Hän opiskeli äänisuunnittelua Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja lähti nyt keppien kanssa kouluun.

”Miulle oli tärkeää mennä ihmisten katsottavaksi.”

Amputoidun jalan tynkä parani hitaasti. Onnettomuus tapahtui elokuussa 2009, mutta ensimmäistä proteesia Matin täytyi odotella seuraavaan huhtikuuhun.

Matti urheili, opiskeli ja kiersi Suomea eri bändien kuten Viikatteen, Kotiteollisuuden ja CMX:n monitorimiksaajana. Hommaan kuului myös esitystekniikan roudaamista autosta lavalle ja takaisin. Proteesi ei painavien laatikoiden kantamista hidastanut.

Sitten tapahtui jotain, joka syöksi toipilaan elämään arvaamattomaan suuntaan.

Paluu rinteeseen ja kohti maailmancupia

Kevättalvella 2012 Matti soitti vanhalle laskukaverilleen, että nyt on aika kaivaa lauta naftaliinista.

”Joutsenon Myllymäessä lyötiin lauta kiinni. Kaveri tökkäsi rinteeseen ja sanoi, että koitahan pärjätä. Ekat metrit olivat pelokkaita, mutta kun sain vähän vauhtia, tuli fiilis että tämähän menee kuin ennenkin.”

Kun Matti pääsi mäen juurelle, koko keho tuntui olevan täynnä iloa.

”Se oli yksi parhaista laskuistani ikinä. Tuli mieleen kaikenlaisia mahdollisuuksia. Tiesin, että parapuolella lumilautailussa lasketaan maailmancupia.”

Matti soitti paralympiakomiteaan ja kysyi, onko Suomessa vammaislumilautailun puolella toimintaa Suomessa.

”Ei kuulemma ollut. Sanoin niille, että tässä mie olen, ruvetaan rakentamaan.”

Matti kutsuttiin harjoittelemaan lumilautakrossin maajoukkueen kanssa, alkuvaiheessa omalla kustannuksellaan.

Ensimmäiset kansainväliset kisat Sotšin paralympialaisissa 2014 eivät tuoneet mitalia. Matti laski 11. sijalle.

Vuotta myöhemmin tuuli kääntyi. Matti laski parakrossin MM-kultaa Espanjan La Molinassa, jossa taakse jäi myös Evan Strong – sama kaveri, jonka temppuvideoista Matti innostui maatessaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syksyllä 2009.

Matti Suur-Hamar poraamassa

Talvikaudet Matti asuu ja harjoittelee Rukalla. Ennen urheilu-uraansa hän kiersi ympäri Suomea rock-bändien monitorimiksaajana. © Harri Tarvainen/Otavamedia

Kultamitalimies

Lumilautailun tuore paralympiamestari laskee kahvikupin pöytään ja haukkaa patonkia.

Matti Suur-Hamari on 31-vuotias ja viettänyt viimeisen kuukauden reissun päällä. Etelä-Korean Pyeongchangista mukaan tarttui paralympialaisten lumilautakrossin kultamitali.

Kultaa Matti on laskenut myös vuoden 2017 parakrossin MM-kisoissa ja vuoden 2016 X-Gamesissa, joka on extremelajien kutsukilpailu Coloradon Aspenissa.

Maailman kärkeen Matti on laskenut myös avoimissa eli vammattomien luokissa. Tällä kaudella hän sijoittui viidenneksi Pohjois-Amerikan osakilpailussa.

Vuosi sitten Matista tuli ensimmäinen paralautailija, joka on voittanut lumilautakrossin avoimien sarjojen Suomen mestaruuden.

Matti on nyt täysipäiväinen ammattiurheilija, jolla on valtion urheilija-apuraha ja sponsoreina muun muassa Battery, Toyota ja Imatran kaupunki. Talvikaudet hän asuu Rukalla, kesät Helsingissä ja Imatralla, josta urheilu-ura varsinaisesti alkoi.

”Usko unelmiin – heittäydy!”

Kun sää on sortseille suotuisa, Matti ei peittele polven alapuolelta alkavaa proteesiaan.

”Olen ylpeä siitä, että pystyn elämään täysipainoista elämää. Tähän päivään mennessä en ole löytänyt juttua, jota ei sääriproteesin kanssa pystyisi tekemään.”

Entä jos kaikki olisi mennyt toisin tuona kohtalokkaana elokuun päivänä 2009?

”En usko, että minusta olisi koskaan tullut ammattilumilautailijaa. Reissaisin varmaan bändien mukana. Viikatteen ja Kotiteollisuuden kanssa ollaan vieläkin hyviä kavereita. Yritän käydä konserteissa ja moikkaamassa jätkiä silloin, kun ehdin.”

Matti Suur-Hamarilla on positiivisen ihmisen maine. Mistä se tulee?

”Miulla oli turvallinen lapsuus. Kotoa olen saanut sellaisen ajatusmaailman, että kaikesta tässä maailmassa selviää, eikä ole mitään ylitsepääsemätöntä. En hetkeäkään pelännyt, etteikö minua hyväksyttäisi sellaisena kuin olen. Yritän antaa tätä samaa omille läheisilleni.”

Entä se autoilija, jonka kanssa Matti kolaroi kesällä 2009?

”Kolari ei mennyt oikeuteen. Se oli inhimillinen vahinko ja miun syytäni. Autoilija oli unohtanut vilkun päälle, mutta mie en olisi saanut luottaa siihen sokeasti, koska vilkku ei ole liikennemerkki. Olen sanonut kuskille, että turha tästä on tunnontuskia kantaa.”

Kesän tullen Matti aikoo taas hypätä moottoripyörän selkään.

”Jotta niistä jutuista pääsee yli, pitää lähteä saman tien ulos ja tekemään asioita. Aikaa ei voi kelata taaksepäin. Mie kävin lähellä kuolemaa ja olen nyt saanut toisen mahdollisuuden.”

Toisen mahdollisuuden?

”Tarkoitan omien unelmien ja haaveiden toteuttamista. En halua enää koskaan sanoa, että olisi pitänyt tehdä jotain. Jos on unelma, siihen pitää uskaltaa heittäytyä, hypätä kylmään veteen ja katsoa mitä tapahtuu.”

X