Yllättävä taito auttoi – Näin koulukisattu Sini löysi voimavaransa ja oppi luottamaan itseensä: ”Voin olla kiltti ja herkkä mutta samalla rohkea ja vahva”

Sini Mäkinen oli koettelemusten keskellä suojaton. Rohkeus omaan elämään löytyi yllättävästi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sini Mäkisen suurin unelma 9-vuotiaasta asti on ollut äidiksi tuleminen. Se toteutuu tänä keväänä. ”Aion pitää huolen siitä, ettei lapseni tarvitse koskaan pärjätä yksin ja pitää asioita sisällään.”

Sini Mäkinen oli koettelemusten keskellä suojaton. Rohkeus omaan elämään löytyi yllättävästi.
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Oli aivan tipalla, ettei Sini Mäkinen puuttunut linja-autossa kuulemaansa keskusteluun. Ikääntyneet naiset moittivat kilpaa nykyajan lasten käytöstapoja: kylässäkin menevät suoraan kahvipöytään herkkuja ottamaan. Toinen naisista muisteli äitinsä oppeja: ”Kiltit lapset odottavat niin kauan, että jäävät ilman.”

Lause särähti Siniin kipeästi.

Sini oli pitkään tyttö, joka jäi aina ilman. Huomiota, hyväksyntää, huolenpitoa. Kun on syntynyt erityisen herkäksi, jää helposti ulkopuoliseksi.

”Enää en suostu siihen. Olen kiltti, mutta nyt pidän puoleni.”

Joskus omat voimat löytyvät yllättävää reittiä.

Pärjäävä pikkuaikuinen

Päiväkodissa oli ruokana mustaa makkaraa. Sini ei ollut nähnyt sellaista koskaan eikä halunnut sitä syödä. Hän joutui istumaan lautasensa ääressä vielä silloinkin, kun muut lapset menivät päiväunille.

Levon jälkeen lapsille annettiin välipalaksi hedelmäsalaattia. Sinin eteen tuotiin syömättä jäänyt makkara. Se tuntui epäreilulta.

Sini ei kertonut siitä kotona.

”Minä keräsin asiat sisälleni.”

Vanhemmat erosivat ennen kuin Sini aloitti koulun. Hän jäi asumaan äidin ja vajaat kaksi vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa.

Isosiskona oli oltava kiltti ja pärjäävä.

”Jostain syystä koin, että koska äiti huolehtii pikkuveljestä, minun on hoidettava omat asiani.”

Sini teki kaikkensa ollakseen aiheuttamatta kenellekään vaivaa.

”En osannut pitää puoliani, uskaltanut kertoa toiveitani ja tarpeitani, enkä kokenut oikeutta olla kiukkuinen. Olin aika näkymätön.”

Onnellisimmat lapsuusmuistot karttuivat mummilassa. Siellä Sini leikki serkkunsa kanssa, kävi onkimassa ja leipoi mummin kanssa.

”Mummilassa sain olla lapsi, kun muualla olin pikkuaikuinen.”

Erilainen ja ulkopuolinen

Englannin tunnilla opettaja pyysi Siniä kertomaan luokalle kesä-, heinä- ja elokuun nimet, vaikka tämä ei ollut viitannut. Sini ei kyennyt, koska ei ollut varma, osaisiko lausua sanat oikein. Opettajan painostaessa hän puhkesi itkemään.

”En viitannut tunneilla, sillä pelkäsin vastaavani väärin ja toisten nauravan. Koin tarvetta olla täydellinen.”

Sini olikin luokkansa parhaita oppilaita. Silti hänestä tuntui, ettei hän kelvannut. Olisi pitänyt olla reippaampi, puhua kovempaa eikä olisi saanut itkeä niin herkästi.

”Kerran sain läksyksi mennä huutamaan metsään niin kovaa kuin pystyin, jotta oppisin puhumaan kuuluvasti.”

Sini kuitenkin viihtyi koulussa ja ala-asteella hänellä oli paljon kavereita. Muutos alkoi viidennellä luokalla. Kun saman ikäiset tytöt alkoivat muuttua teineiksi, Sini tunsi olevansa erilainen.

”Minä leikin vielä 12-vuotiaana barbeilla, viihdyin ulkona ja tykkäsin rakentaa majaa.”
Vähitellen Sinistä tuli hyljeksitty. Hänet jätettiin ulkopuolelle, hänelle naureskeltiin, häntä osoiteltiin, tavaroita rikottiin ja joskus tönittiin.

Sini ei kertonut kiusaamisesta kotona.

Koulukiusaamisesta syömishäiriö – Paastoa ja pakkoliikuntaa

Kun Sini oli pieni, oli helpointa luetella ruoka-aineet, joille hän ei ollut allerginen: riisi, maissi, muutamat marjat, tattari ja hirssi. Allergiat helpottivat iän myötä, mutta suhde ruokaan jäi rajoittuneeksi. Se oli otollinen alusta syömishäiriölle, johon Sini sairastui koulukiusaamisen seurauksena.

”Ajattelin, että laihana minua ei kiusattaisi. Kelpaisin.”

Sini oli 13-vuotias.

Ensin jäivät karkit, sitten margariini leivän päältä, maito vaihtui veteen ja ruoka-annokset pienenivät. Vähitellen hän lakkasi syömästä aamupalaa, sitten lounasta.
Rinnalle tuli pakkoliikunta. Vaikka päivä oli mennyt ravinnotta, oli iltamyöhällä pakko lähteä lenkille.

”Juoksin, juoksin ja juoksin. Joskus pyörryinkin lenkkipolulle.”

Öisin Sini jumppasi.

”Koulussakin juoksin välitunneilla ja joskus kesken tunninkin vessaan jumppaamaan.”

Toisinaan Sini retkahti ahmimaan. Sitä seurasi katumus ja oli pakko oksentaa. Sini laihtui, mutta kiusaaminen ei loppunut eikä elämässä alkanut onnellinen jakso.

Päinvastoin.

Seksuaalinen hyväksikäyttö syvensi ahdistusta ja masennusta

Sini oli 14-vuotias joutuessaan laivaristeilyllä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, mutta tilanne oli ahdistava.

”Siinä rikottiin rajoja.”

Siitäkään Sini ei kertonut kenellekään. Pakko pärjätä yksin oli juurtunut syvälle.

Hän ei kuitenkaan kyennyt unohtamaan tapahtumia. Muistikuvat ahdistivat unissa ja valveilla.

”Vihasin itseäni entistä enemmän.”

Syömishäiriö ja masennus syvenivät. Lopulta Sini otti yhteyttä nettipoliisiin ja siitä alkaneen tapahtumaketjun kautta pääsi käymään tilannettaan läpi psykologin kanssa.

Aluksi Sini tunsi saavansa tarvitsemaansa apua, mutta jonkin ajan kuluttua psykologi vaihtui useitakin kertoja eikä luottamusta uuden henkilön kanssa enää syntynyt.

Kurimusta kiihdytti siirtyminen lukioon.

Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,4. Lukiossa arvosanat alenivat. Se oli täydellisyyteen pyrkivälle tuhoisaa.

”Saatoin valvoa koko yön yrittäen tehdä pitkän matematiikan läksyjä saamatta ainuttakaan laskua lasketuksi.”

Mieliala oli synkkä, itsetuhoinenkin.

”Ajattelin, ettei elämästäni tule mitään. En osaa mitään, olen huono ja niin väsynyt.”

Käännekohta – terveydenhoitaja ohjasi hoitoon

Lukion ensimmäisen vuoden keväällä Sini kertoi ajatuksistaan koulun terveydenhoitajalle. Hänet ohjattiin hoitoon sairaalan nuorisopsykiatrian osastolle.
Se oli ensimmäinen käännekohta.

”Enää ei tarvinnut pärjätä yksin. Minua kuunneltiin ja autettiin.”

Muutaman kuukauden hoitojakso ei jäänyt ainoaksi. Neljä seuraavaa vuotta olivat Sinin tähänastisen elämän vaikeimmat. Niitä hän ei halua muistella. Sen sijaan hän kertoo, kuinka lopulta yllättävä taito auttoi häntä löytämään omat voimat.

Sini oppi luottamaan itseensä ja pärjäämiseensä naapurimaassa. ”Nyt olen onnellinen ja elän sellaista elämää kuin olen aina halunnut.”

Sini oppi luottamaan itseensä ja pärjäämiseensä naapurimaassa. ”Nyt olen onnellinen ja elän sellaista elämää kuin olen aina halunnut.” Pekka Nieminen / Otavamedia

Valintojen aika

Kun peruskoulun 7. luokalla alettiin opiskella ruotsin kieltä, siitä tuli Sinin intohimon kohde. Ikäisistä tuskin kukaan piti kielestä, joten se tarjosi hänelle mahdollisuuden olla jossain ainutlaatuinen. Kielestä tuli myös hänen pakokeinonsa.

”Ruotsin kieli oli oma salainen maailmani, jossa koin olevani hyvä, osaava ja riittävä.”

Sitä puhuessaan Sini pystyi olemaan hetken joku muu.

”Se teki minusta toisenlaisen ihmisen, iloisen ja pirteän.”

Rohkeankin.

”Oli rohkeaa rakastaa pakkoruotsia, josta kukaan muu ei pitänyt.”

Ruotsin kielen taidosta alkoi Sinin matka kohti omannäköistä elämää.

Yksi Sinin parhaista ystävistä teki itsemurhan joulukuussa 2014. Sini alkoi miettiä, minkälaista hänen oma elämänsä oli. Seuraavana keväänä hän koki, että oli valintojen aika.

”Itsemurha ei ollut minulle enää vaihtoehto enkä halunnut jatkaa masennuksessa vellomista. Minullakin oli oltava oikeus olla onnellinen.”

Ruotsalainen identiteetti

Sini oli 20-vuotias ja elämä Suomessa tuntui ajautuneen umpikujaan. Hän päätti pestautua lastenhoitajaksi Ruotsiin.

Elokuussa 2015 punaisen puutalon pihassa Saltsjöbadenissa häntä olivat vastassa perheen äiti, isä, 4-vuotiaat kaksospojat, 8- ja 10-vuotiaat tytöt sekä rasavilli koiranpentu.

Kukaan Sinin läheisistä ei uskonut hänen pärjäävän aupairina ulkomailla, mutta toisin kävi.

”Olin elämäni ensimmäisen kerran hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin olen. Sain näyttää pärjääväni. Se vahvisti, korjasi ja kasvatti.”

Sini ei kertonut perheelle etukäteen menneisyytensä synkistä ajoista. Luottamuksen rakentuessa hän avautui vähitellen myös niistä.

Vuoteen mahtui kaikenlaista muutakin, kuten uusia ystäviä ja ensimmäinen melkein seurustelusuhde.

Ahdistavan risteilykokemuksen jälkeen Sini luuli, ettei kykene ikinä seurustelemaan: ajatuskin ahdisti.

Eräänä iltapäivänä häntä vastaan käveli Drottningsgatanilla mies ja heidän katseensa kohtasivat. Pian Sini tunsi koputuksen olkapäällään.

”Oli pakko tulla sanomaan, että olet tosi söpö”, mies sanoi.

Sini häkeltyi, mutta pian keskustelu alkoi sujua. He vaihtoivat puhelinnumeroita ja tapasivat muutamia kertoja.

”Sekin kokemus vahvisti.”

Tärkeintä oli löytää oma voima.

”Koin, että pystyn vaikuttamaan onnellisuuteeni ja toteuttamaan unelmiani.”

Hän lakkasi etsimästä muiden hyväksyntää. Hän oppi myös asettamaan omat rajansa.

”En enää hyväksy tai jätä puuttumatta, jos minua tai ketään muutakaan kohdellaan väärin. En enää pidä asioita sisälläni.”

Sini on nyt vaihtanut äidinkielensä ruotsiksi.

”Se on tärkeä osa identiteettiäni.”

Hän uskoo jonain päivänä asuvansa vakituisesti Ruotsissa.

”Aina astuessani laivasta tai lentokoneesta Tukholmassa, on kuin olisi kevään ensimmäinen päivä, täynnä toivoa ja iloa. Tunnen onnellisuuden koko kehossani.”

Herkkä ja vahva

Suomeen palattuaan Sini opiskeli lastenohjaajaksi. Siitä hän haaveili jo päiväkodissa. Kesällä 2019 hän perusti yrityksen, jonka kautta hoitaa lapsia eri perheissä.

”Olen oivaltanut, että voin tehdä juuri niin kuin itse haluan. En koe päiväkotimaailmaa omakseni, koska siellä en voi antaa lapsille tarpeeksi aikaa. Näen työssäni paljon kaltaisiani lapsia enkä anna heidän jäädä huomiotta vain siksi, että he ovat helppoja ja hiljaisia.”

Herkkyydestään Sini ei luovu.

”Voin olla kiltti ja herkkä, mutta samalla rohkea ja vahva.”

Lue myös: Pitkä matka isän luo – Adoptoitu Antti Rantakari janosi tietoa biologisista vanhemmistaan: ”Olen kaivanut ja kaivanut – ja olen saanut löytää”

Lue myös: Ikätovereiden ilkeys synnytti syömishäiriön ja murensi itsetunnon – Tangokuningatar Saija Tuupanen tunnustaa: ”Koin, etten ole riittävän hyvä – Taistelen yhä sellaisia tunteita vastaan”

X