Kriisikokemusta on taas tarjolla: Vastaanottokeskuksen johtaja Niina Mitikka sai rauhanturvakeikalta perustaidot poikkeusoloissa pärjäämiseen
Suomi hakee jälleen uusia ihmisiä kriisinhallintatehtäviin. Niina Mitikalle rauhanturvaajana olo opetti poikkeusolojen johtamistaitoja – ja oman kestämisen rajat.
Moni koronan takia lomautettu ammattilainen pohtii nyt rauhanturvakeikkaa. ”Ehdottomasti kannattaa lähteä reissuun. Tulet oppimaan ennen kaikkea itsestäsi paljon,” Niina Mitikka sanoo.
Rauhanturvaaminen on parissakymmenessä vuodessa muuttunut valtavasti, osittain siksi että maailman kriisipesäkkeissä konfliktitkin ovat jo toisenlaisia kuin ennen.
Tänä syksynä Säkylässä Porin prikaatissa haetaan uusia vapaaehtoisia suomalaisiin kriisinhallintajoukkoihin. Kysyntää on monen alan ammattilaisilla: sairaanhoitajilla, lääkäreillä, laite- ja koneasentajilla sekä raskaiden ajoneuvojen kuljettajilla.
Perinteisesti taantuma ja talouslama ovat lisänneet hakijoiden määrää. Palkkaus on samaa tasoa kuin vastaavissa tehtävissä yksityisellä sektorilla kotimaassakin, mutta 30–80 euron verottomat päivärahat lisäävät käteen jäävien tulojen määrää. Takavuosien rekrytointihoukutin, verottomien autojen tuontietu on sen sijaan päättynyt jo 2010-luvulla.
Vastineeksi vaativalle työlle saa muutakin kuin elämyksiä eksoottisista paikoista: nykyinen Porin vastaanottokeskuksen johtaja Niina Mitikka kertoo saaneensa parikymppisenä rauhanturvaajana perustaidot ihmisten johtamiseen jopa poikkeusoloissa.
Ensin fyysinen haaste
Niina Mitikka kertoo harrastaneensa lapsuudesta asti liikuntaa ja olleensa kilpailuhenkinen. Siksi armeijaan meno ja rauhanturvaajaksi päätyminen olivat luonnollisia jatkumoita.
”Ennen kuin naisten vapaaehtoinen asepalvelus oli mahdollista, olin aiheesta kiinnostunut. Armeijaan menemisessä kyse oli omien fyysisten rajojen kokeilemisesta. Halusin myös saada valmiusjoukkokoulutuksen, koska rauhanturvatehtävät houkuttivat”, terveystieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisterintutkinnot suorittanut Mitikka sanoo.
”Kansainvälisyys on kiinnostanut aina, ja halu nähdä maailmaa oli olemassa jo ennen armeijaa. Rauhanturvaamisessa molemmat yhdistyivät.”
Aseiden hallinta kuuluu rauhanturvaajan perustaitoihin. Sitä harjoiteltiin Mitikan yksikössä paljon. © Niina Mitikan kotialbumi
Gurkhien opastamana
Mitikan koulutus- ja valintatilaisuus Kosovon-operaatioon järjestettiin Säkylässä kesällä 1999. Kyseessä oli ensimmäinen rauhanturvaoperaatio, johon valmiusjoukkokoulutetut osallistuivat.
”Jotenkin kohdallani on toistunut se, että olen ollut monesti niin sanotusti ensimmäisten joukossa”, Mitikka sanoo.
Kosovon toimialueella odottaneet brittiarmeijan nepalailaistaustaiset gurkhajoukot perehdyttivät elokuussa suomalaiset vastuualueeseen.
”Helikopterissa sivuovi auki maastoon tutustumassa, tai pitkän pimeän maatalousrakennuksesta majoitushalliksi muutetun tilan palaverissa hämyisessä valaistuksessa noin sadan gurkhan parissa jouduin nipistelemään välillä itseäni, olinko tosiaan siellä vai näinkö unta. Oli upeaa seurata ammattisotilaiden työskentelyä alkuvaiheessa, ennen kuin he poistuivat operaatiosta noin kuukauden jälkeen”, tilannepäivystäjänä ja tiedustelutehtävissä toiminut Mitikka muistelee nyt.
”Tilannekeskuspäivystäjä on linkki partioihin, sekä hänellä on kokonaiskuva oman vastuualueen tapahtumista ja siitä, kuka siellä liikkuu. Tilannepäivystäjä välittää tilannekuvaa pataljoonaan tai ylempään esikuntaan.”
Sai mitata jaksamista
Syksyllä 1999 suomalaisten vastuualueella Kosovossa oli melko levotonta. Naton ilmaiskut olivat lopettaneet serbien ja albaanimaakunnan verisen sodan vasta kesäkuun alussa.
”Tehtäviä oli paljon, ja tilannepäivystäjänä partioiden kokemukset välittyivät suoraan tikeen (tilannekeskukseen). Stressitaso oli korkealla, ja unenpuutteesta johtunut muistin heikkeneminen yllätti ajoittain.”
Kosovossa CIMIC-upseeri joutui myös tarkkailemaan paikalliskylien arkea ja elinoloja. © Niina Mitikan kotialbumi
Naissotilas oli uutta
Vielä vuosituhannen vaihteessa armeijan käyneissä naisissa oli sulattelemista niin henkilökunnalle kuin reserviläisillekin. Varusmiespalvelus oli avattu naisille vasta 1995.
”Saunavuorot olivat ja tulevat varmaan olemaan ainainen haaste. Se oli aina väärään aikaan. Taasko ne naiset on saunassa? Sai tottua siihen, että olit aina silmätikkuna. Koskaan et voinut kaikkia miellyttää.”
”Kohtaamani paikalliset ihmiset taas olivat pääsääntöisesti ystävällisiä. Toki asiaan vaikutti se, että kohtasin heitä CIMIC- eli siviili-sotilasyhteistyöupseerina, jolloin he varmuudella yrittivät vaikuttaa minuun saadakseen taas ajamalleen asialle tai kylälle jotakin yhteistyötä, palveluita tai vaikkapa alkuvaiheessa polttopuita, joista oli kova pula”.
”Joukkomme oli hengeltään aivan huippu, minulla oli vähän kuin monta veljeä. Kosovon-kokemus oli meille kaikille sellainen, että jutut jatkuvat vuosien jälkeenkin siitä, mihin ne 20 vuotta sitten jäivät.”
Suurimpana oppinaan Mitikka kokee, että hän kykenee tunnistamaan, miten reagoi stressiin ja miten paineenalaisissa tilanteissa toimii ja käyttäytyy.
”Olen saanut testata omaa paineensietokykyäni, seurata erilaisia tapoja johtaa ja olla esimiehenä. Olen saanut oppia vaikeissa tilanteissa toimimisesta ja ennen kaikkea omasta itsestäni.”