Kulttuuriperintöä jälkipolville – Näin kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen pelastaa ja vaalii Suomen arvorakennuksia: ”Ennen elämä oli työtä ja velanmaksua – nyt se on työtä ja jakamista”

Kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen elämäntehtävä on pelastaa eri puolilta Suomea arvorakennuksia – ja pitää niiden ovet kaikille avoimina.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen osti ja tuunasi Yhtyneiden paperi­tehtaiden entiset edustus­tilat kaikille avoinna olevaksi taidemuseoksi.

Kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen elämäntehtävä on pelastaa eri puolilta Suomea arvorakennuksia – ja pitää niiden ovet kaikille avoimina.
Teksti: Hannu Teider

Merkillinen mies, tämä Kauko Sorjonen nykyajan bisneskellokkaiden joukossa. Yrityksensä myynnillä rikastunut kotiseutuneuvos ei juokse rahan perässä, eikä sijoita varojaan suuria tuottoja havitellen.

Hän ajattelee tulevaisuutta ja miettii tarkasti, mitä kaunista perintöä voi jättää tuleville sukupolville.

”Mitä iloa siitä olisi, jos sijoittaisin rahaa tuottamaan. Kuolinpaidassa ei taida olla taskua. Joillakin on ilmeisesti salaista tietoa”, julkisuudessa harvoin esiintyvä Sorjonen hymähtää sarkastisesti.

Kauko Sorjonen, 78, on hankkinut säätiölle tuhoutumisvaarassakin olleita arvorakennuksia, joiden kunnostukseen ja ylläpitoon on uponnut miljoona toisensa jälkeen.

Kittilässä kuvataitelija Kalervo Palsan (1947–1987) työ- ja kotipaikka oli lahoamassa sijoilleen, kunnes Sorjonen tuli ja pelasti tilat.

Reidar Särestöniemen (1925–1981) museoalue Kittilän Kaukosessa taas oli muuttumassa markkinatoriksi joulupukin pajoineen. Sorjonen pani kapuloita rattaisiin ja palautti Särestöniemen vahvemmin taiteilijan perintöä kunnioittavaksi vierailukohteeksi.

Sodankylässä säätiö omistaa Andreas Alarieston (1900–1989) gallerian, jossa avautui joulukuussa juhlanäyttely. Joulukuun 11. päivänä Alarieston syntymästä tuli kuluneeksi 120 vuotta.

”Päätökset ostettavista kohteista teen yksin. Ehdotuksia tulee paljon”, Kauko Sorjonen kertoo.

Koti kuin museo

Kauko Sorjosen koti Jyväskylässä on mikäs muukaan kuin arvorakennus. Hän asuu Jyväskylän ydinkeskustan tuntumassa historiallisessa rakennuksessa, jonka suunnitteli arkkitehti Wivi Lönn itselleen. Taloon 1911 muuttanut Lönn perusti oman toimiston ensimmäisenä naisarkkitehtinä Suomessa.

Sorjonen osti Kymi-yhtiölle siirtyneen 380-neliöisen, kolmikerroksisen rakennuksen vuonna 1989. Tilat oli jaettu 1950-luvun alussa kolmeksi eri asunnoksi. Vuosikymmenten aikana rakennus oli repsahtanut huonoon kuntoon, joten Sorjonen kunnosti ja entisöi sen puutarhoineen pieteetillä vanhojen piirustusten pohjalta.

Kauko Sorjonen on julkaissut ja tukenut säätiönsä nimissä historiaan liittyviä kirja­hankkeita.

Kauko Sorjonen on julkaissut ja tukenut säätiönsä nimissä historiaan liittyviä kirja­hankkeita. © Petri Blomqvist

Ympyrä sulkeutui, sillä Sorjonen työskenteli 14-vuotiaana Kymi-yhtiön metsurina. Siitä on muistona lokakuussa 1959 kuitattu viimeinen Kymin palkkakuitti (19 525 markkaa, noin 427 euroa). Kaikki tarpeellinen ja ylimääräistäkin Sorjosella on yhä tallessa.

Sorjosen kodin seiniä koristavat kymmenet taulut, ja löytyypä talosta vehreä sisäpuutarhakin. Vuonna 2011 ostettu salikalusto tuo mieleen paljon muistoja. Kaluston omisti aikoinaan Putikon asemapäällikkö Lennart Latvala, joka oli voittanut sen pääpalkintona Suomen Taide­teollisuusyhdistyksen arpajaisissa.

Sorjonen syntyi jatkosodan aikana 1942 Putikon kylässä, lähellä asemarakennusta. Hän kävi pikkupoikana Putikon asemalla katsomassa junia.

Putikossa syttyi myös kiinnostus Suomen historiaan ja heräsi kunnioitus sotaveteraanien tekoja kohtaan. Sorjosen naapuri Eero Seppänen tuhosi kesäkuussa 1944 Siiranmäessä 19-vuotiaana sotilaana kahdeksan venäläispanssaria. Urotyö palkittiin Mannerheim-ristin ritarin arvolla.

Kulttuuri jää jalkoihin

Kauko Sorjosen rakennushankintojen lähtökohta on tarjota kulttuurikohteita jokaisen taiteesta kiinnostuneen ulottuville. Joskus rakennushistorian mesenaatin työ on vaikeaa, sillä arvorakennusten suojelu herättää myös vastarintaa.

Jyväskylässä Lönnin talon ympäristöä koristivat idylliset puutalojen korttelit. Eheys särkyi, kun väliin rakennettiin koppimaisia kerrostalo­laatikoita, joiden pimentoon puutalot jäivät.

”Suojeltujen ja merkittävien arvotalojen kohtalo on entistä enemmän liikemiesten ja sijoittajien armoilla”, Sorjonen ihmettelee.

Hänen mielestään yhteiskunnan pitäisi ottaisi enemmän vastuulleen arvorakennusten suojelua.

”Suojeltujen ja merkittävien arvotalojen kohtalo on entistä enemmän liikemiesten ja sijoittajien armoilla”

Sorjonen haraa nyt tiukasti Jyväskylän kirkkopuiston tuhoamista vastaan. Puiston alle kaavaillaan parkkihallia.

Sorjonen sanoo pettyneensä Jyväskylän bisnesvetoiseen kaavoitus- ja rakennuspolitiikkaan, ja kääntäneensä katseensa muualle. Hän on luopunut Jyväskylässä Kirjailijatalosta, Beckerin talosta ja vanhasta Juomatehtaasta. Kuokkalan kartano vuodelta 1904 on parhaillaan myynnissä.

Mäntässä kulttuurityö kuitenkin jatkuu. Sorjosen säätiö omistaa Mäntän tehtaan perustajasuvun Serlachiuksen rakennuksia, joista klassismia edustava Mäntän klubi vuodelta 1920 ja funkkistyylinen Honkahovi vuodelta 1938 on tuunattu myös yöpymiseen sopiviksi. Viime kesänä säätiölle ostettu Honkahovin viereinen rakennus Silva täydentää Sorjosen ajatusta toimivasta kulttuurikeskittymästä.

Taidekokoelmien koti

Menneen ajan arvokasta henkeä huokuu myös Jämsänkosken Pässinmäki, jonka rakennutti 1950-luvulla Yhtyneiden paperitehtaiden toimitusjohtaja vuorineuvos Juuso Walden. Pässinmäeltä Sorjonen on löytänyt henkisen kodin, joka täyttää hänen toiveensa.

”Pässinmäessä puitteet olivat valmiina. Ihastuin heti ensi näkemältä rakennukseen”, Sorjonen kertoo.

Istumme Yhtyneiden paperitehtaiden Jämsänkosken tehtaan isännöitsijän Lauri Tiilikan entisessä kodissa, joka valmistui 1958 ja palveli myös yhtiön edustustiloina.

Tässä Pässinmäen arvorakennuksessa järjestetään nykyään näyttelyjä, konsertteja ja kirjojen julkistamistilaisuuksia sekä juhlia ja ihan kaikille olevia avoimien ovien päiviä. Pässinmäellä on näyttävästi esillä Keski-Suomessa työskennelleiden taiteilijoiden maalauksia.

Kuvanveistäjä Sonja Vectomovin Uittojätkä-patsaan mallina oli nuori Kauko Sorjonen metsurina. Patsas on Pässinmäen pihamaalla.

Kuvanveistäjä Sonja Vectomovin Uittojätkä-patsaan mallina oli nuori Kauko Sorjonen metsurina. Patsas on Pässinmäen pihamaalla. © Petri Blomqvist

Aula on avara, katto korkealla, salit tilavia ja kattokruunut kirkkaita. Kauko Sorjonen itse ei loistossa kuitenkaan paistattele, sillä hän johtaa säätiötään mieluummin taustalla kuin eturivissä julkisuudessa.

Sorjonen kertoo siirtäneensä Pässinmäkeen kalusteita Jyväskylän Kuokkalan kartanosta, ja osalla niistä on hyvinkin mielenkiintoinen tarina.

Muun muassa taidokkaasti käsin tehty salin sohvakalusto paljastui historialtaan varsin mielenkiintoiseksi. Sorjonen löysi pöydän alapuolelta osoitelapun Tuomioja, mikä viittasi siihen, että kalusto oli kuulunut suurlähettiläs Sakari Tuomiojan perheelle.

Tuomiojan poika, kansanedustaja Erkki Tuomioja vahvisti kuvista kaluston tutuksi. Tuomiojan mukaan kalusto on lähtöisin hänen isoäitinsä Hella Wuolijoen Marlebäckin kartanosta Iitistä.

Elämä kuin elokuvasta

Kauko Sorjonen on tottunut ikänsä tekemään paljon töitä. Nousu työmiehestä Suomen eturivin mesenaatiksi on vaatinut ahkeruuden lisäksi myös älyä ja sisua.

Ensimmäiset kauppansa Sorjonen teki kuusivuotiaana Putikossa, kun hän myi kaupanhoitajalle kastematoja.

Armeijan jälkeen tuli muutto Jyväskylään, jossa Sorjonen työskenteli tukkuliikkeen pakkaajana. Nuori mies asui äitinsä kanssa omakotitalon yläkerrassa kahden huoneen ja keittiön asunnossa.

Lisätienestiä tuli, kun Kauko Sorjosen veli Heikki tarjosi töitä tilitoimistostaan. Työ sai kiinnostumaan luvuista ja firmojen taseista niin paljon, että Sorjonen siirtyi 1967 päätoimisesti tilitoimistoon.

”Huomasimme miten paljon firmoissa ja toimistoissa käytettiin rahaa kopioihin. Siitä syntyi idea omasta firmasta”, Sorjonen kertoo.

Veljekset perustivat 1977 Kopijyvä Oy:n, josta Kauko osti veljensä osuuden 1986. Yritys lähti sittemmin suorastaan lentoon, ja Kopijyvän toimistoja avattiin Kuopiossa, Joensuussa, Varkaudessa, Kouvolassa, Tallinnassa, Vilnassa…

Nousukiidon ollessa kiivaimmillaan Sorjonen myi yrityksensä Panostajalle 2008.

”Aika ei enää riittänyt yrityksen hoitoon. Se oli kasvanut liian suureksi”.

Yrityskaupasta saadut miljoonat Sorjonen sijoitti 1998 perustamansa säätiön pääomaksi, josta on rikastutettu laajasti suomalaista kulttuuria. Säätiön tehtävän Sorjonen kiteyttää mainiosti Risto Lindstedtin hänestä kirjoittamassa elämäkerrassa Mesenaatti:

”Ennen elämä oli työtä ja velanmaksua. Nyt se on työtä ja jakamista.”

Lue myös: Aulangon puistometsä on Hugo Standertskjöldin perintö koko kansalle

X