Kun Hannu otti lasillisen laivaristeilyllä, hän joi kuukauden putkeen – Näin toivotonkin tapaus voi raitistua

Jaa kaverilleTilaa Seura
© tommi tuomi/otavamedia
Alkoholi hallitsi pitkään Hannu Ylösen, 61, elämää. Mies oli monen mielestä jo toivoton tapaus.

Kun Hannu Ylönen jäi lamavuosina työttömäksi, viina otti vallan hänen arjestaan. Vasta sairaalassa heräsi oma halu laittaa korkki kiinni.

Ensikokeilu

”Ensimmäisen kerran kokeilin alkoholia 13-vuotiaana koulun pikkujoulussa. Juomisesta saamani vahva mielihyvän tunne ruokki kokeilemaan toisen ja kolmannenkin kerran. Opiskelijana join tavallisesti viikonloppuisin. Työkavereiden kanssa 1980-luvulla tiemme kulki työpäivän jälkeen usein kaljalle ravintolaan. Myös viikonloput muuttuivat kosteiksi.

Vähitellen viina alkoi aiheuttaa rokulipäiviä, ja kun eräänä maanantaina palasin lomalta töihin promilleja veressäni, työnantaja ohjasi minut A-klinikalle. Kävin päihderyhmässä, mutta en raitistuakseni, vaan siksi, että työpaikkani säilyisi.

Juominen lähti käsistä

Jäin 1990-lamavuosina työttömäksi. Silloin juominen karkasi lopullisesti hallinnastani. Kun ei ollut töitä, arkirytmini katosi. Sinkkuna oli helppo juoda, olipa aamu tai ilta.

Rötöstelemään en alkanut, mutta kaatuilin viinapäissäni, ja toisinaan haavat vaativat tikkausta. Kavereiden mukaan viina muutti luonteeni hankalaksi, vaikka selvin päin olin kiva kaveri. Viinaan meni myös paljon rahaa. Humalapäissä soittelin pitkiä puheluja sinne tänne. Puhelinlaskut olivat valtavat, vaikken muistanut seuraavana päivänä puheluistani mitään.

Katkolle

Keväällä 1994 osallistuin yrittäjäkurssille. Minulle myönnettiin starttiraha oman yrityksen perustamista varten, mutta kurssi jäi kesken viinaputkeni takia. Se havahdutti, ja pääsin omasta toiveestani katkolle, jonka jälkeen juomiseni väheni. Tästä alkoi hidas toipumisen tie, jota kesti 14 vuotta.

Tärkeä askel toipumisessa oli neljän viikon laitoshoito Järvenpään sosiaalisairaalassa 1998. Vaikka tuurijuoppouteni jatkui sen jälkeenkin, minulla oli halu muuttaa elämääni. Aloin ymmärtää, että jos en lopeta, voin kuolla viinan takia ennenaikaisesti. Läheiseni olivat yrittäneet auttaa minua, mutta ilman omaa halua parantuminen on mahdotonta.

Vuosituhannen vaihteessa olin raittiina puolitoista vuotta, kunnes lähdin kaverini kanssa Tallinnaan laivaristeilylle. Tarkoitukseni oli ottaa vain yksi lasillinen, mutta join kuukauden putkeen. Juominen päättyi vasta katkolla sairaalassa.

Hyvästit viinalle

Laitoin korkin lopullisesti kiinni 10 vuotta sitten. Viimeiset kaksi juomaputkeni olivat keväällä ja syksyllä 2008. Minulla oli diagnosoitu masennus, ja aloin saada juodessani näkö- ja kuuloharhoja. En uskaltanut olla yksin kotona. Pelotti ja ahdisti. Jouduin molemmilla juomakerroilla sairaalaan, jossa pelot saatiin hellittämään.

Pääsin mukaan depressioryhmään, jossa jokaisen oli mietittävä, mistä tavallisista asioista saa mielihyvää. Ryhmän avulla löysin asioita, joista olin nauttinut nuorena mutta jotka olivat jääneet viinan alle, kuten urheilu ja luontoretket. Olen saanut paljon tukea myös rakkaalta elämänkumppaniltani, jonka löysin raitistumiseni aikoihin.

Tässä ja nyt

Raitistumiseni jälkeen sain pienin askelin kiinni työelämästä. Kun olin kirjoittamassa Vantaan A-killan 35-vuotishistoriikkia, pääsin mukaan kokemusasiantuntijakoulutukseen. Koulutuksen aikana opin ymmärtämään omaa sairastumistani paremmin ja sain valmiuksia tukea muita.

Valmistuin keväällä 2012, ja olen pitänyt siitä asti asiakasvastaanottoa Vantaan terveysasemilla. Työ oli aluksi määräaikaista, mutta tämän vuoden alussa Vantaan kaupunki perusti ensimmäisenä Suomessa kokemusasiantuntijan vakanssin.

Raittiuteni alussa olin katkera ihmisille, jotka pystyvät juomaan hillitysti ja nauttimaan hyvällä mielellä muutaman lasillisen viiniä. Nykyään en keksi yhtäkään hyvää syytä, miksi minun pitäisi juoda.

X