Kuolemanvaarallinen työtapaturma – Oli sekunneista kiinni, ettei ollut Petrin viimeinen päivä

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Jyrki Nikkilä
Työtapaturma oli koitua Mikan kohtaloksi. Mieltä painoi pitkään yksi kysymys: mitä jos? Lopulta ahdistus ja painajaiset helpottivat puhumalla.

Sen piti olla aivan rutiininomainen työtehtävä. Kemiläinen kunnossapitomies Mika Perttunen, 51, oli saapunut aamuvuoroon Stora Enson sellutehtaalle Veitsiluotoon 7. marraskuuta kello kuudeksi. Työpäivä oli ensimmäinen pitkien vapaiden jälkeen.

Pukuhuoneessa yövuorossa ollut työkaveri kertoi, että hajukaasuputkistossa oli tapahtunut yöllä räjähdys, jonka korjaustyöt olivat jääneet kesken. Perttunen osasi odottaa, että joutuisi kokeneena työntekijänä räjähdyslevyn vaihtoon.

Kun työvaatteet oli vaihdettu, Perttunen haki varaosavarastosta tarvittavat työkalut. Hän lähti kiipeämään työkaverinsa kanssa kohti putkistoa, jossa vikakohta sijaitsi.

Pienempikokoisena Perttunen kampesi itsensä putkistojen väliin ja alkoi hoitaa tehtävää. Työkaveri seisoi hänen alapuolellaan putkien alla ja ojensi tarvittavia työkaluja.

Irrotettuaan rikkoutuneen räjähdyslevyn hän pyysi työkaveria ojentamaan uuden levyn oikein päin, jotta saisi asennettua sen tarkasti paikoilleen. Hän alkoi kiristää pultteja ristiin.

Tehtävä oli melkein suoritettu. Sitten Perttusen filmi katkeaa.

Onnea onnettomuudessa

Perttunen kyllä tiesi, että työ sellutehtaalla oli joskus riskialtista. Vakavien tilanteiden varalle oli laadittu suunnitelmia, ja onnettomuuksien ehkäisyyn oli keinoja.

Normaalisti Perttusen olisi tässäkin tapauksessa pitänyt kantaa mukanaan kaasumittaria. Sen puuttuminen oli koitua hänen kohtalokseen.

Äärimmäisen myrkyllistä hajukaasua pääsi purkautumaan putkesta, jota hän oli korjaamassa. Koska kaasu on väritöntä ja lamaa hetkessä hajuaistin, hän ei ehtinyt huomata vuotoa ennen kuin menetti tajuntansa.

”Työkaveri oli ihmetellyt, kun työkalut tipahtivat lattialle. Vähän niiden perään olin rojahtanut itsekin putkiston päälle”, Perttunen kertaa tapahtumia.

Työkaveri luuli, että Perttunen oli saanut sairaskohtauksen. Hän mietti hetken, lähtisikö yrittämään miehen siirtämistä yksin. Paikka oli kuitenkin hankala ja hän valitsi toisen vaihtoehdon: hän lähti hakemaan apua.

Se oli onni onnettomuudessa.

”Jos hän olisi tullut lähemmäksi, olisimme hyvin todennäköisesti molemmat jääneet sille tielle.”

Lisää hyvää onnea

Mika ja Niina olivat menneet naimisiin puoli vuotta ennen onnettomuutta. @Jyrki Nikkilä/Otavamedia

Työkaverit saivat siirrettyä Perttusen pois putkiston välistä ja siirsivät hänet suojaan. Tehdas evakuoitiin ja Perttusta lähdettiin siirtämään ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Toinen onnenkantamoinen oli vastalääke, jota ambulanssissa sattui olemaan valmiina.

”En ole edelleenkään uskaltanut selvittää, miten olisi käynyt, jos en olisi saanut tuota lääkettä heti.”

Puolentoista tunnin ajomatkan puolivälissä Perttunen havahtui hetkeksi hereille. Hänellä oli todella kylmä, koko vartalo kouristeli. Sitten filmi katkesi jälleen.

Seuraava muistikuva on sairaalan pihalta, jossa vilisi vihreäpukuisia ihmisiä.

”Olin saanut onnettomuudessa kaasun lisäksi päälleni lauhdevedet, ja haisin voimakkaasti rikille. Kaikki, jotka hengittivät sitä, altistuivat itsekin.”

Kohta Perttunen makasi teholla keho täynnä letkuja ja antureita. Vaatteet oli leikattu irti ja rintaan asti yltänyt parta oli poissa.

Se oli kuitenkin murheista pienin. Lääkäri katsoi Perttusta silmiin ja totesi, että kyse oli ollut minuuteista. Niin lähellä oli, että läheisten olisi täytynyt alkaa katsella hänelle tammiarkkua.

Sen kuuleminen pisti mietteliääksi.

Parrat pois myötätunnosta

Sairaalan sänkyä vastapäätä oli iso kellotaulu. Perttunen katseli sitä sängyssä maatessaan. Viisarit tuntuivat pyörivän ympäri vinhaa vauhtia.

Näytti siltä, kuin Perttusen elämä olisi juossut silmissä askeleen ajatusta edellä.

”Kelloa katsellessani minulle tuli vahva tunne siitä, etten halunnut vielä lähteä elämästä. Oli niin paljon asioita kesken.”

Perttunen oli mennyt naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa Niinan kanssa vain puoli vuotta ennen onnettomuutta. Virallisia papereita lainoista ja omistuksista ei oltu ehditty tehdä – oli ollut olevinaan liian kiire. Nyt kiire loppui.

Läheiset ja ystävät soittelivat ja lähettivät Perttuselle viestejä sairaalaan, mutta Perttunen oli liian väsynyt reagoimaan niihin. Hän ei nukkunut sairaalassa silmällistäkään. Vaimo istui sängyn vierellä itku silmässä.

Sitten vaimo näytti tabletiltaan, kuinka moottoripyöräkerhon, johon Perttunen kuului, veljet laittoivat yksi toisensa jälkeen kuvia ajelluista leuoistaan. Tunne oli sanoinkuvaamaton.

”Osalla heistä parta oli saanut kasvaa viimeiset 30 vuotta. Oli todella liikuttavaa nähdä, miten he olivat valmiita luopumaan parroista minua tukeakseen.”

Luca-koira vartioi

Kun kävely alkoi onnistua ilman että keuhkoihin sattui, Mika oli valmis lähtemään töihin. @Jyrki Nikkilä/Otavamedia

Paras hetki koitti neljän päivän sairaalassa makaamisen jälkeen, kun Perttunen pääsi kotihoitoon. Luca-koira oli odottanut isäntäänsä kärsimättömänä, eikä enää päästänyt tätä näkyvistä. Se aisti, ettei isännällä ollut kaikki hyvin.

”Luca istui kuin tatti vieressä ja tapitti minua silmiin. Ulkona se kävi vain pienen mutkan ja taputti sitten tassulla ikkunaan huolestunut ilme kasvoillaan.”

Hajukaasu oli päässyt polttamaan Perttusen keuhkoja niin, että ponnistellessa keuhkoissa tuntui repivää kipua ja hengittäminen oli raskasta.

Päivät kuluivat sängyn ja sohvan välillä. Urheilukanava oli pelastus, se sai ajatukset hetkeksi pois tapahtuneesta.

Yksi kysymys ei kuitenkaan jättänyt Perttusta rauhaan. Se pyöri mielessä ahdistukseen asti öisin, jolloin painajaiset pitivät häntä hereillä, ja päivisin, jolloin toimettomuus jätti tilaa ajatella: Mitä jos?

Jos työkaveri olisi jäänyt vierelle ja tuupertunut itsekin? Jos häntä ei olisi saatu ajoissa pois saastuneelta alueelta? Jos aikaa olisi kulunut ne muutamat minuutit pidempään, joista lääkäri puhui? Jos elämä olisikin päättynyt siihen?

Ahdistus kasvoi ajatus ajatukselta.

Takaisin töihin

Reilu puoli vuotta onnettomuuden jälkeen Perttusen parta on jälleen kasvanut ja kasvoilla on vapautunut hymy. Edessä on viiden päivän vapaa, jonka Perttunen aikoo viettää mökkiremonttia tehden.

Mies vietti lopulta sairauslomaa kolme kuukautta. Pidempäänkin lääkäri olisi pitänyt hänet kotona, mutta aktiivisena ihmisenä Perttunen koki, ettei kotona makaaminen enää tehnyt hyvää.

”Tarvitsin muuta ajateltavaa. Kun kävely ja ulosmeno alkoivat onnistua ilman että keuhkoihin sattui jatkuvasti, olin valmis takaisin työmaalle.”

Viimeisen kuukauden sairauslomastaan Perttunen vietti vaimonsa ja ystäväpariskunnan kanssa Thaimaassa tutussa lomakohteessa. Ensimmäiset kaksi viikkoa ahdistus jylläsi takaraivossa, mutta lopulta lämpö ja maisemanvaihto tekivät tehtävänsä. Mieli alkoi keventyä.

Parasta terapiaa on ollut puhuminen.

”Olen onneksi avoin ihminen ja minulla sattuu olemaan monta ystävää hoitoalalla. He ja muut läheiset ovat jaksaneet kuunnella ja antaa tukensa”, Perttunen kiittää.

”Kävin myös työpaikan järjestämän psykologin juttusilla. Tapahtumien läpikäyminen kerta toisensa jälkeen auttoi pääsemään ahdistavina kiertäneistä ajatuksista eroon.”

Huumori auttaa

Työpaikalle palaaminen ei pelottanut Perttusta. Ensimmäisenä työpäivänä työkaverit kävivät tervehtimässä häntä ja toivottamassa tervetulleeksi takaisin. Onnettomuus oli koskettanut koko työyhteisöä.

Tapahtunutta käytiin läpi työterveyshuollon kanssa, mutta Perttunen teki selväksi, että menneeseen ei takerruta. Työpaikkahuumori jatkui siitä mihin se oli kohtalokkaana päivänä jäänyt.

Yhdessä työkavereiden kanssa hän on nauranut, että ensin ei kahteenkymmeneen vuoteen tapahdu mitään kiinnostavaa ja sitten ollaan heti iltapäivälehtien lööpeissä.

Moni on kysynyt Perttuselta, tuleeko joku asia hänen elämässään nyt muuttumaan. Perttunen ei ole varma. Hän on aina ollut positiivinen ihminen ja tehnyt niitä asioita, joista nauttii.

Kunto ei ole vielä onnettomuuden jäljiltä entisellään ja riski astmaan sairastumisesta on edelleen olemassa, mutta katse on tulevassa: harrikka ja jenkkiauto odottavat tallissa ajelulle pääsyä ja mökkirannan portaat ovat jo työn alla. Vaimon kanssa Perttunen haluaa viettää aikaa niin paljon kuin mahdollista.

”Kävin lähellä portteja, mutta elämä jatkui. Olen erittäin onnellinen, että sain uuden mahdollisuuden”, Perttunen sanoo.

”Elämämme on kuitenkin hyvää juuri tällaisena. En kaipaa mitään enempää.”

Lue myös:

Traaginen onnettomuus kultakaivoksessa: Varotoimien laiminlyönti johti kaivurikuskin kuolemaan Kittilässä

Tommi putosi neljä metriä – triggerhieronta vei hermokivut

X