Laulu on yhdistänyt kuoronjohtaja Marjukka Riihimäen satoihin ihmisiin: ”Laulaen pystymme tuntea yhdessä – se koukuttaa”

Miten ihmisääni voikin kuulostaa niin ihanalta. Sitä mietti kuoronjohtaja Marjukka Riihimäki­ viime kesänä, kun hän seisoi Philomela-kuoron edessä. Ensimmäiset fyysiset kuoroharjoitukset puolentoista vuoden koronakaranteenin jälkeen olivat juuri alkaneet helsinkiläisen korttelin sisäpihalla.

”Ja se ensimmäinen kappale alkoi pelkällä pitkällä yksiviivaisella D:llä. Se yksi sävel tuntui niin hienolta, että sitä kuunnellessa silmänurkat kostuivat!”

Laulua ruusun terälehdillä

Syksyn pimetessä yhteisharjoitukset ovat olleet taas ihan arkipäivää. Riihimäki johtaa 1980-luvulla perustamaansa Philomelaa, Klemetti-Opiston naiskuoroa ja aikoinaan Sibelius-lukion oppilaidensa kanssa perustamaansa sekakuoro Grex Musicusta. Jälkimmäisen kanssa juhlistetaan lokakuun juhlakonsertissa 30-vuotista taivalta.

Tavoitteellisten kuorojen lisäksi Riihimäki laulattaa senioreita ja perustamaansa Laulusta voimaa –kuoroa helsinkiläisen Wilhelmiinan palvelutalossa.

”Se on ainoa johtamani kuoro, johon ei ole koelaulua. Silti olen huomannut, että pystyn käyttämään heidänkin kanssaan ihan samoja työkaluja kuin tavoitteellisten kuorojen kanssa.”

Ja samalla tavalla seniorikuoronkin ensimmäiset fyysiset yhteisharjoitukset tuntuivat Marjukka Riihimäestä sanoin kuvaamattoman upeilta.

”Minulla on muutenkin aina Wilhelmiinaan mennessä sellainen olo kuin kuorolaiset heittelisivät ruusun terälehtiä eteeni. Vaikka nuorten kanssa on ihana työskennellä, heille tapahtuu kuitenkin niin paljon samaan aikaan kaikkea muutakin, kuoro ja laulaminen ovat heillä vain yksi osa elämää. Ikäihmisille jokainen yhteislaulun kaltainen hetki on merkityksellinen.”

Luottamus tärkeää

Marjukka Riihimäen ansiot kuoronjohtajana ovat melkoiset. Hän on muun muassa voittanut Tampereen Sävel -kuorokatselmuksen Grand Prix -palkinnon kahteen kertaan, ensin Philomelan sitten Grex Musicuksen kanssa. Lisäksi hän on Philomelan kanssa pokannut niin kuorojen maailmanmestaruuden kuin Euroopan mestaruudenkin.

Riihimäki ei osaa sanoa yhtä tai kahta syytä menestykselle. Laulajat ovat tietysti hyviä, ja töitä on tehty paljon. Silti usein on kyse ennen kaikkea tunnelmasta, joka ympäröi kuoroa niin harjoituksissa kuin konserteissa. Ja luottamuksesta. Kun jokainen luottaa vieressä laulajaan, sen kuulee myös lopputuloksessa.

”Huvitti pari vuotta sitten, kun jossain koulutustilaisuudessa painotettiin huumoria harjoittelussa. Ajattelin, että ahaa, minä olen sitten ihan tietämättäni noudattanut tätäkin ohjetta. Meillä harjoituksissa nauretaan aika paljon, se rentouttaa kummasti.”

Riihimäki pitää ihmisistä yhtä paljon kuin musiikista. Laulettavat kappaleet hän valitsee usein itse. Vuosien saatossa hänelle on kehittynyt omanlainen kuorokorva, joka etsii sopivaa laulettavaa niin konserteista, nuoteista kuin tallenteista. Hän myös kuuntelee tarkasti kuorolaisten toiveita. Ja jos jokin valittu kappale ei ollenkaan tunnu sopivan kuorolaisten suuhun, siitä neuvotellaan.

”Mutta aina en anna periksi. Joskus vain härkäpäisesti päätän, että nyt tämä biisi treenataan vaikka puoliväkisin, sekin tekee meille kaikille välillä hyvää.”

Niin kävi muun muassa Philomelan kanssa, kun kuoro harjoitteli Riiassa pidettyyn kansainväliseen kisaan erästä slovenialaista sävellystä. Se ei meinannut millään luistaa ja kuorolaiset eivät olisi halunneet jatkaa kappaleen kimpussa.

”Lopulta totesin, että nyt vain väännetään, sillä jos onnistuisimme, se menisi kuorolaisten piikkiin – ja jos taas epäonnistuisimme, se menisi minun, kuoronjohtajan, piikkiin.”

Ei epäonnistunut, vaan kisa päättyi voittoon.

Korvakuulolta kouluun

Marjukka Riihimäki on ollut eläkkeellä Sibelius-lukion musiikinopettajan työstään kymmenisen vuotta.

”Aina välillä joku tuttu kysyy, että etkö sä jo kyllästy noihin kuorohommiin, mutta en, laulaminen on niin älyttömän terapeuttista. Ja nuoret ihmiset, pakostahan heidän seuransa pitää omatkin ajatukset virkeinä.”

Ilman kuoroa ja koronaa Riihimäki ei varmasti olisi ottanut sellaista digiloikkaakaan, kun tuli karanteenivaiheessa ottaneeksi. Hän nimittäin pääsi – tai alkuun kyllä joutui – vetämään kuoroharjoituksia Zoomin ja tietokoneen avulla.

”Kyllä siinä alkuun nousi kylmä hiki otsalle kaikkien säätöjen kanssa, mutta hiljalleen se alkoi sujua.”

Niin Grex Musicuksen 30-vuotisjuhlakonsertin ohjelmistokin tuli pitkälti treenattua tietokoneiden ruutujen edessä.

Riihimäki on tehnyt elämäntyönsä kuorojen kanssa, mutta päätyi itse kuoroihin vasta aikuisiällä. Lapsuudenkodissa oli kyllä piano, jota Riihimäki istui koulutyttönä soittelemassa. Hän ei käynyt pianotunneilla, vaan oppi soittamaan kappaleita itsekseen, korvakuulolta.

”Kun sisar sitten pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, ajattelin, että mitä jos minäkin.”

Sisko järjesti hänelle hyvän yksityisen pianonsoitonopettajan. Niin hyvän, että parin harjoitteluvuoden ja lukion jälkeen Riihimäki uskaltautui Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin.

”Osasin pääsykokeissa ainoastaan vaadittavat pakolliset kappaleet, mutta ehdin soittaa vain ensimmäisen. Minulla oli ollut niin hyvä opettaja, että se yksi Bach riitti vakuuttamaan raadin. ”

Absoluuttinen sävelkorva

Hyvän opettajan lisäksi Marjukka Riihimäellä on absoluuttinen sävelkorva. Sen avulla hän on pystynyt soittamaan kappaleita aina korvakuulolta. Siitä on ollut valtavasti apua niin musiikinopettajan kuin kuoronjohtajankin työssä.

Kuorojen johtamista ja kuoroyhteisöä on Riihimäen mielestä vaikea verrata oikein mihinkään muuhun. Se vaatii paljon muutakin kuin musikaalisuutta. Ihmisten on tultava keskenään toimeen, haluttava laulaa yhdessä ja tukea toisiaan. Se kaikki kuuluu lopputuloksessa.

”Luultavasti olemme kaikki nähneet paljon sellaisia esityksiä, joissa lauletaan ihan kivasti, kansiot käsissä, vähän niin kuin johtajalle siinä edessä. Sitä en tavoittele. Esityksessä on aina kolme elementtiä, kuoro, johtaja ja yleisö, joiden on oltava vuorovaikutuksessa keskenään.”

Grex Musicuksen ja Philomelan kanssa tätä vuorovaikutusta on etsitty monin tavoin. Yksi Riihimäen kuoroelämän kohokohdista onkin ollut kokeelliset kuorolauluesitykset, joihin molempia kuoroja on haastettu. Esityksissä on tanssittu, keinuttu trapetsilla katonrajassa, laulettu katedraalissa ja jopa Cheekin kanssa Lahden mäkimontussa.

”Kerran olin yhden kansainvälisen kuorokilpailun tuomaristossa. Minun oli arvioitava viikossa kolme kappaletta 120 kuorolta ja kirjoitettava jokaisesta esityksestä muistiinpanoja. Siinä urakassa tulin pohtineeksi, että miten ihmeessä voi oikein erottaa hyvät esitykset, miten syntyy kuoroelämys. En osaa sitä kuvata muuten, kuin että kuoron pitää heittää taikaverkko kuoron ja yleisön ylle heti saapuessaan lavalle.”

Satojen ihmisten rohkeus

Edelleenkin Marjukka Riihimäki jaksaa tavoitella taikaverkkoja. Hän ei tunnista kyllästymisen merkkejä, vaikka uskoo, että Grex Musicuksen juhlavuosikonsertteja ei enää tulevaisuudessa johda.

”Mutta eihän tähän voi kyllästyä. Totta kai minäkin hidastun ja joudun ottamaan jo äänen ääniraudasta, mutta sitten se ­hetki, kun näkee taas ihmiset, vähän rupatellaan kuulumisia, aloitetaan ja etenkin kun jälleen kerran yllättyy, miten kauniisti äänet soivat yhteen, se tempaa mukaansa. Musiikki stimuloi ja piristää, aina.”

Hermot Riihimäellä eivät kuoroja johtaessa kiristy, tai joskus joku oikein paljon mielipiteitään esittävä voi hetken vähän kiristyttää leukaperiä, mutta varsinaisia purkauksia hän ei ole kuorojen edessä harrastanut.

”Mutta jos kysyttäisiin mieheltäni, miten hermostun meidän korttipeleissämme, se on eri juttu”, Riihimäki nauraa.

Enää hän ei itse juuri laula, paitsi lapsenlapsilleen. Hän on muutenkin kokenut olevansa pikemminkin kuorolaulaja ja ­artistien taustalaulaja kuin solisti. Silti­ laulu on pistänyt hänet kokeilemaan vaikka mitä. Jo vastavalmistuneena musiikinopettajana hän yllytti oppilaat kiertämään tiernapoikina kapakoissa tai uskaltautui lähtemään vasta perustetun kuoron kanssa tuosta vain New Yorkiin esiintymään.

Laulu ja musiikki on yhdistänyt Riihimäen kuoronjohtajana satoihin ihmisiin ja monet kuorolaisista ovat kuoron jälkeen pysyneet ystävinä tai yhteistyökumppaneina, jotkut ovat säveltäneetkin kuorolle myöhemmin. Jopa kaikki Riihimäen kolme lasta on jossain vaiheessa laulanut äidin kuoroissa.

”Se into ja palo tehdä yhdessä, kuorona, kyllä se on voittanut yleensä kaikki pelot ja epäilyt. Niin perustimme Grex Musicuksenkin aikoinaan, valtavalla palolla. Ja että laulaen pystymme koskettamaan niin monen tunteita ja tuntea yhdessä, se koukuttaa!”