Kurkikuiskaaja Jouko Alhainen otti elämäntehtäväkseen kurkien auttamisen: ”Luonnolla ei ole rajoja – se on meidän yhteinen”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Jouko Alhainen
Jouko Alhainen on paimentanut pelastamiaan kurkia Humppilassa, omakotitalonsa pihalla jo 35 vuoden ajan. © Sara Pihlaja
”Kurkikuiskaajana” tunnettu humppilalainen Jouko Alhainen kiinnostui linnuista, koska ne näkevät maailman eri tavalla kuin ihminen: ”Linnut pääsevät lentämään, minä en.”

Hänen majesteetillaan on pitkät, hitaat askeleet.

Kun kurki pysähtyy nurmikolle, sen kaula oikenee ja ylväs ja korkea lintu katsoo Jouko Alhaista silmiin.

Alhainen kumartaa ja kurki kumartaa takaisin. Kun mies levittää kätensä, kurki levittää siipensä.

Humppilalaisen omakotitalon takapihan nurmikolla alkaa kurjen ja miehen tanssi.

Tanssiva kurki on 29-vuotias naaras nimeltä Kookka. Alhaisen pihalla astelee myös noin 15-vuotias koiraskurki Sähikäinen, vuoden ikäinen koiras Sisko ja kahden vuoden ikäinen naaras Sulo.

”Lastenlapsille meni kurkia ristiessä sukupuolet hieman sekaisin, mutta nimet ovat hyvät”, Jouko Alhainen sanoo.

71-vuotiaalla Alhaisella on ollut kurkia Humppilan omakotitalon pihalla jo 35 vuoden ajan.

Alhainen tunnetaan jo kautta Suomen ”kurkikuiskaajana”.

Kurkien pelastamisesta on tullut hänen elämäntehtävänsä.

Vakavista sairauksistaan huolimatta Jouko Alhainen on säilyttänyt elämänilonsa. Siitä kumpuaa hänen luova hulluutensa. © Sara Pihlaja

Vakavista sairauksistaan huolimatta Jouko Alhainen on säilyttänyt elämänilonsa. Siitä kumpuaa hänen luova hulluutensa. © Sara Pihlaja

Kurkien luvanvaraista pelastamista

Ensimmäisen kurkensa Jouko Alhainen haki vuonna 1985 Etelä-Savon Pertunmaalta. Orvoksi jäänyt poikanen oli jo ehtinyt kesyyntyä ja söi talon koiran kanssa samasta kupista.

Alhainen piti Kultakurjeksi ristimäänsä kurkea tyhjässä navetassaan talven yli, rengasti linnun ja vapautti sen keväällä muiden nuorten kurkien joukkoon.

”Kultakurjella oli kuitenkin ihmisen aiheuttama vamma eikä se selvinnyt luonnossa”, Alhainen kertoo.

Kohtaaminen kurjen kanssa jätti jälkensä ja johdatti Alhaisen kurkien pelastajaksi. Sen jälkeen Alhaisen hoivassa on ollut useita kymmeniä kurkia. Hänellä on Suomen Ympäristökeskuksen myöntämä pitolupa 20–30 kurjelle kerrallaan.

Alhainen on pitänyt pihapiirissään kerran jopa pop up -tyyppistä kurkikahvilaa.

”Odotimme paikalle noin 50 vierasta, mutta päivän aikana kurkia kävi katsomassa satoja ihmisiä.”

Alhainen on esiintynyt kurkien kanssa vuosien aikana taajaan eri tiedotusvälineissä. Hänestä on myös hiljattain julkaistu toimittaja Riitta Saarisen kirjoittama ja valokuvaaja Tapio Tuomelan ja Päivi Veijalaisen kuvittama kirja Kurkikuiskaaja (Docendo).

Alhainen sanoo, että hänen ja hänen hoidossaan olevien kurkien saaman julkisuuden kautta ihmiset oppivat tuntemaan kurkia ja parhaassa tapauksessa innostuvat luonnosta myös laajemmin.

”Ihmisten luontotietoisuuden lisääminen on tärkeää, että ihmiset oppisivat ymmärtämään, arvostamaan ja suojelemaan luontoa ja sen monimuotoisuutta nykyistä paremmin.”

Kookka on arvonsa tunteva ja ylpeä 29-vuotias kurkirouva. © Sara Pihlaja

Kookka on arvonsa tunteva ja ylpeä 29-vuotias kurkirouva. © Sara Pihlaja

Vapauttamista ja armahtamista

Kookka-kurki ottaa muutaman pitkän askeleen ja pysähtyy taas Jouko Alhaisen eteen. Lintu kääntelee päätään, levittää hieman siipiään ja alkaa sitten aukoa terävää nokkaansa.

Helle on käynyt vanhan kurjen voimille.

”Kurjet eivät pysty höyhenpukunsa vuoksi hikoilemaan, joten niiden on läähätettävä”, Jouko Alhainen kertoo.

Kun hän alkaa jutustella hiljaisella ja rauhallisella äänellä Kookalle, kurki kääntelee päätään aivan kuin ymmärtäisi puhetta.

”Totta kai Kookka ymmärtää. Se ymmärtää myös sen, mikä jätetään sanomatta”, Alhainen sanoo.

29-vuotias Kookka on ollut Alhaisen hoivassa vuodesta 1993 lähtien. Katkenneen siipiluunsa vuoksi Kookka ei enää koskaan lennä. Se elää loppuelämänsä Humppilan kotipihalla ja talvisin navetassa.

Sen sijaan Siilinjärveltä orpona löydetty vuoden ikäinen Sisko-kurki on täysin terve ja lentokykyinen, mutta lintu pysyttelee yhä Alhaisen pihassa.

Sisko on muutamaan otteeseen lähtenyt pariksi kolmeksi päiväksi laji- ja ikätovereidensa matkaan, mutta palannut Alhaisen pettymykseksi tähän mennessä aina takaisin.

”Totta kai tavoitteena on palauttaa orpona löytynyt poikanen luontoon. Jos kurki on loukkaantunut, se ei aina ole mahdollista. Toisinaan on myös oltava valmis lopettamaan monivammaisen ja kivuliaan linnun kärsimykset. En kuitenkaan koskaan lopeta kurkea toisten kurkien nähden.”

Luonnon puolustaja

Maataloon syntynyt Jouko Alhainen tarkkaili jo viiden vuoden ikäisenä puimakoneen ympärille ruumenia syömään tulleita lintuja.

”Rakensin läheiselle metsäsaarekkeelle oljilla vuoratun havumajan, mistä tähystelin punatulkkuja, keltasirkkuja ja tiaisia.”

Alhainen oli vuonna 1979 nykyään Forssaan kuuluvalla Koijärvellä tekemässä lintulaskentoja, kun Koijärven kuivaamista vastustavat luontoaktivistit synnyttivät Koijärvi-kansanliikkeen.

”En ollut varsinaisesti mukana Koijärvi-liikkeessä. Persoonana olen kuitenkin tinkimättömästi luonnon puolella. En aina säästele sanojani, vaikka se ei olisikaan kaikille mieleen.”

Linnuista Alhainen sanoo kiinnostuneensa sen vuoksi, että linnut näkevät eri lailla kuin ihmiset.

”Linnut pääsevät lentämään, minä en.”

Kurkiin Alhainen kiintyi aikanaan niiden alkukantaisuuden vuoksi. Hän kertoo, että fossiileista on voitu päätellä, että kurki on ollut likipitäen saman näköinen jo kymmenen miljoonan vuoden ajan.

”Kurkeen liitetään myös myyttisiä piirteitä, ja esimerkiksi Japanissa kurkea pidetään pyhänä lintuna. Toisaalta Afrikassa kurki on muiden lintujen tavoin ihmisten ravintoa.”

Lintutornien arkkitehti

Jouko Alhainen on elämänsä aikana työskennellyt maatalouslomittajana ja suunnittelijana talotehtaassa. Vielä nykyäänkin hän toimii yrittäjänä Sääksisäätiön Kangasalan Pohtiolammen sääksikeskuksessa.

Alhainen on myös suunnitellut noin 250 ja rakentanut omin käsin eri puolille Suomea yli sata lintutornia, joista Puurikärven ja Isonsuon kansallispuiston 20 metriä korkea ja sisähalkaisijaltaan 8,7-metrinen kahdeksankulmainen on Suomen suurin lintutorni.

Sen lisäksi, että Alhainen pelastaa kurkia, hän on rengastanut niitä satoja kappaleita.

”Vielä 1980–90-lukujen taitteessa Euroopan Kurkityöryhmän kokouksessa väitettiin, että tervettä kurkea on mahdotonta saada kiinni. En tiedä tarkkaa lukua, mutta olen saanut kiinni arviolta 500–1 000 kurkea.”

Erilaisten kansainvälisten kurkiin liittyvien suojeluhankkeiden ja tehtävien tiimoilta Alhainen on matkustanut Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Siperiassa ja Lähi-Idässä.

Iranissa uhanalaisten lumikurkien sikäläisten vartijoiden mielestä kurkien kanssa seurustellut ja niitä taitavasti käsitellyt Alhainen oli pyhä mies.

”Pyhyys karisi pois, kun lentokoneen pyörät osuivat Helsinki–Vantaan lentoaseman asvalttiin”, Alhainen kertoo.

”Kurkien ansiosta olen kuitenkin nähnyt maailman luontoa monelta tasolta ja oppinut, että luonnolla ei ole rajoja, vaan se on meidän kaikkien yhteinen.”

Joukon matka lintukuiskaajana alkoi jo pienenä poikana. © Sara Pihlaja

Joukon matka lintukuiskaajana alkoi jo pienenä poikana. © Sara Pihlaja

Lajitoverin haudalla

16 vuotta sitten Jouko Alhainen sai punkin puremasta borrelioosin, mikä levisi hänen selkäytimeensä.

Alhainen oli hetken kainaloitaan myöten liikuntakyvytön. Hän on sairastanut myös myyräkuumeen, eturauhassyövän ja käynyt läpi kaksi sydäninfarktia.

Alhainen sanoo muuttuneensa sairastelujensa myötä inhorealistiksi, mutta hän ei ole antanut sairauksien hallita elämäänsä.

”Kun säilyttää elämänilonsa, niin elämässä säilyy myös luova hulluus.”

Alhaiseen välittyy elämäniloa kurjista. Hän hieman naurahtaa kertoessaan, miten kurki ilmaisee iloaan, eleillään, liikkeillään ja tanssillaan.

Alhaisen mukaan kurjet myötäelävät toistensa iloja ja suruja ja ymmärtävät toisiaan enemmän kuin ihminen pystyy käsittämään.

”Myös samassa ympäristössä elävät eri lajien linnut kommunikoivat keskenään tavalla, mikä jää ihmiseltä ymmärtämättä ja huomaamatta.”

Alhainen kertoo, että työskennellessään taannoin kotikonttorissaan hän ei yhtäkkiä nähnytkään kurkia pihallaan.

”Kurjet olivat kokoontuneet joutomaalle pihan reunalle, minne olin haudannut yhden lopettamani kurjen. Ne tiesivät, että kuollut lajitoveri on siellä.”

”Kurjet olivat kokoontuneet joutomaalle pihan reunalle, minne olin haudannut yhden lopettamani kurjen. Ne tiesivät, että kuollut lajitoveri on siellä.” © Sara Pihlaja

”Kurjet olivat kokoontuneet joutomaalle pihan reunalle, minne olin haudannut yhden lopettamani kurjen. Ne tiesivät, että kuollut lajitoveri on siellä.” © Sara Pihlaja

Ystävät yhdessä

Jouko Alhainen on tottunut siihen, että hänet tunnetaan ”kurkikuiskaajana”. Hän ei kuitenkaan tunne itseään tärkeäksi, vaan korostaa, että kaikki luonnon puolesta tehtävä työ on tärkeää.

Ilmaston lämpeneminen ja lajikato kielivät siitä, että luonto on koko maailmassa ihmisten toimien takia enemmän uhattuna kuin kenties koskaan.

”Vaikka ihmisellä on kokoonsa nähden ja muihin lajeihin verrattuna hyvin suuret aivot, niin ei ihmistä voi pitää viisaana.”

Kookka-kurki tulee taas pitkillä askelillaan kohti. Lintu pysähtyy, sen pitkä kaula kaartuu ja nokka käy maassa. Kookka astelee Alhaisen eteen ja kääntelee päätään, aivan kuin lintu kuuntelisi.

Alhainen katsoo hymyillen ylpeänä patsastelevaa kurkea.

”Joskus epäilen, että Kookka tuntee minut paremmin kuin minä itse.”

X