Irti lääke-koukusta
Seppo Hakola, 56, turrutti kipujaan vahvoilla lääkkeillä vuosikausia. Kun hän vihdoin pääsi irti kierteestä, äärimmilleen viritetty keho ja mieli rentoutuivat. Ilo löytyi taas elämään.
Seppo Hakola piti monta vuotta itseään keinotekoisesti pystyssä lääkkeiden avulla. ”Kun se kehikko poistui, luhistuin tyhjän päälle.”
Kaikki alkoi iskiaskivuista kolmekymmentä vuotta sitten. Lääkäri määräsi lapualaiselle Seppo Hakolalle keskivahvoja kipulääkkeitä.
1990-luvulla Seppo sai aivorunkoinfarktin, joka jätti jälkeensä jatkuvan päänsäryn. Sitten häneltä poistettiin sappi sekä leikattiin olkapää ja polvi. Kivut lisääntyivät.
Seppo paiskoi töitä huoltomekaanikkona ja oli aktiivisesti mukana ammattiyhdistystoiminnassa – ja napsi pillereitä.
Opioidit vaikuttavat keskushermoston kautta ja voivat synnyttää lääkeriippuvuuden. Näin oli käynyt Sepolle. Mikään ei enää riittänyt, sillä lääkkeet nostivat kipukynnystä.
”Olin kuin zombie. Koko keho oli tunnoton möykky, ja pää oli sekaisin. Oloni oli epätodellinen.”
Lääkecocktail oli melkoinen. Pohjalla oli koko ajan kaksi kipulääkettä, mutta rinnalla kulki vaihdellen muitakin vahvoja lääkkeitä.
Vuosien kipu- ja lääkekierre vei Sepon pohjalle 2000-luvun lopulla.
Hän joutui läpikäymään ison kasvainleikkauksen. Leikkauksesta herättyään hänestä tuntui kuin hän olisi katkennut kahtia.
Pahimmillaan hän söi kipulääkkeitä kuusinkertaisia määriä verrattuna siihen, mitä lääkäri oli määrännyt.
”Popsin niitä parin tunnin välein, mutta olo ei kohentunut. Hermonikin olivat riekaleina. Olin jatkuvasti vihainen, tuskainen ja ärtynyt.”
Hän alkoi turruttaa oloaan myös alkoholilla. Nousuhumala sai aikaan ohimenevän hyvänolontunteen.
Alkoholin myötä tuli häpeä. Seppo joi piilossa ja vajosi synkkyyteen. Pahinta vaihetta kesti kaksi vuotta.
Seppo oli jo aiemmin yrittänyt hakea apua lääkeriippuvuuteen, mutta kukaan terveyskeskuslääkäri ei ottanut asiakseen hänen lääkearsenaalinsa perkaamista.
Keväällä 2010 Seppo oli kypsä: tilanteeseen oli saatava muutos. Hän haki apua terveyskeskuksesta ja sai lähetteen katkaisuhoitoon.
Kaiken piti olla selvää, paikkakin katkolla oli jo varattuna. Yllättäen lääkäri tuli kertomaan, etteivät he voikaan ottaa häntä hoitoon. Lääkärin mukaan heillä ei ollut keinoja purkaa Sepon lääkemääriä turvallisesti.
”Se oli shokki. Minulla oli kova halu päästä irti lääkkeistä ja alkoholista, ja sitten vedettiinkin matto alta. Olin antanut yhteiskunnalle kaikkeni, mutta kun tarvitsin apua, en saanut sitä.”
Seppo hakeutui Lapualla toimivaan Minnesota-hoitoon, joka oli tullut hänelle tutuksi toipumistarinoiden kautta. Minnesota-hoito on niin sanottuun todellisuusterapiaan perustuva hoitomalli, jolla hoidetaan alkoholisteja, lääkeriippuvaisia ja sekakäyttäjiä.
”Vihdoin kaikki lähti sujumaan. Minua hoiti nuori naislääkäri, jolla oli itsellään ollut lääkeriippuvuus. Hän ymmärsi, hänellä oli keinot ja menetelmät.”
Kaikki keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet jätettiin pois. Tilalle otettiin vaarattomampia lääkkeitä.
Vieroitusoireet olivat rajuja. Seppo kärsi krampeista, tuskaisuudesta, unettomuudesta, hikoilukohtauksista ja hallusinaatioista. Hän piti ranneketta, joka hälyttäisi, jos sydän pysähtyisi.
”Tottahan se pelotti. Kropassa ja mielessä tapahtui valtava myllerrys. Olin pitänyt itseäni keinotekoisesti pystyssä lääkkeiden avulla. Kun se kehikko poistui, luhistuin tyhjän päälle.”
Sepon usko toipumiseen kasvoi silti päivä päivältä. Ryhmä- ja yksilöterapiassa hän sai purkaa pahaa oloaan.
Minnesota-hoitoon kuuluu myös läheisten viikonloppu, jolloin perheenjäsenet voivat kertoa, miten toisen riippuvuus on heihin vaikuttanut.
”Oli aikamoista tuskaa istua siinä piinapenkissä kuuntelemassa, miten läheiseni olivat kärsineet.”
Viiden viikon jälkeen hoito jatkui 11 kuukauden ajan avohoitona. Jatkohoidon aikana oli osallistuttava säännöllisesti ryhmätapaamisiin.
Vaikka Seppo pääsi irti lääkekoukusta perushoitojakson aikana, lääkkeet eivät hevillä jättäneet häntä. Vielä puolen vuoden kuluttuakin hän sai vieroitusoireena kramppikohtauksen.
Nyt kipuja lievennetään lääkkeillä, jotka eivät vaikuta keskushermostoon. Seppo käy hoidossa Seinäjoen keskussairaalan kipupoliklinikalla, jonka neurologi määrää hänen kipulääkkeensä. Epilepsian hoitoon tarkoitetusta lääkkeestä hän on saanut suuren avun.
Kipujen lisäksi Seppo kärsii muun muassa sydämen rytmihäiriöistä ja diabeteksesta.
”Olen rikki päästä varpaisiin. Joka paikkaa repii ja kolottaa.”
Toipuminen lääkeriippuvuudesta ottaa aikansa, kun turtunut kroppa ja mieli hiljalleen heräävät eloon.
”Olin sivuraiteilla vuosikausia. Kun minut vihdoin nostettiin oikealle raiteelle, näin valon tunnelin päässä.
Vieläkin minulle tulee ahaa-elämyksiä, että kylläpä tuntuu hyvältä – sellaista oloa ei koskaan aiemmin ollut.”
Seppo sanoo vahvistuneensa erityisesti henkisesti. Hän ei ole enää äärimmilleen viritetty viulunkieli, joka katkeaa ensimmäiseen tielle tulevaan kupruun.
”Elämäni on normaalia, sellaista kuin sen kuuluukin olla. Olen parempi puoliso ja parempi isä, kun nuppi ei ole koko ajan sekaisin.”
Hyvän hoidon ja motivaation lisäksi lääkeriippuvuudesta toipumisessa auttoi iloinen perhetapahtuma. Syksyllä 2010 Hakoloille syntyi tytär, pikkusisko 2006 syntyneelle esikoispojalle.
Lapset olivat suurin syy siihen, että Seppo jäi maaliskuussa työkyvyttömyyseläkkeelle. Vaihtoehtona olisi ollut myös työn keventäminen tai osa-aikatyö.
”Valitsin eläkkeen, koska haluan olla lähellä lapsiani.”
Viva 7/2016
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti