Läheisen kuolema valoi Riittaan voimaa suhtautua tyynemmin omaan poismenoonsa – ”Silti kuolema on lopullisuudessaan hyvin vaikea asia”
Riitta Tulustolle, 74, kuolevan rinnalla kulkeminen on ollut ainutlaatuista ja arvokasta. Omaan kuolemaansa hän suhtautuu nyt hieman tyynemmin.
”Ihminen ei muutu vain potilaaksi vaan hän elää edelleen kaikkine persoonallisine piirteineen”, kertoo Riitta Tulusto.
Kun Riitta kuuli ystävänsä Britan sairastavan harvinaista luusyöpää, hän järkyttyi. Silti hän oli toiveikas, sillä Britta oli kivuistaan huolimatta hyväkuntoinen ja reipas.
”Ajattelin, että totta kai hänet voidaan parantaa. Totta kai hän selviää. Hoidotkin ovat kehittyneet.”
Lopullinen järkytys iski vasta, kun Britan syöpä uusiutui ja levisi. Silloin Riitta purskahti lohduttomaan itkuun. Ajatus Britan kuolemasta alkoi tuntua pelottavan todelliselta.
”Minulle heräsi valtava halu pystyä jotenkin tukemaan häntä enemmän, puhumaan enemmän hänen kanssaan, olemaan hellä. Saatoin aloittaa tekstiviestin sanoilla Britta-pieni.”
Pitkä saattohoitojakso – ”Tajusin, että ei tätä voi suorittaa”
Sairastuttuaan Britta oli muuttanut lapsuusmaisemiinsa Hämeeseen. Riitta asui Helsingissä, ja ystävykset tapasivat harvoin. Riitta iloitsi niistä hetkistä, kun he kohtaamisissa tai puheluissa saavuttivat ystävyytensä ytimen, tietyn huumorin ja suoraan puhumisen.
Britan saattohoitojakso hämeenlinnalaisessa saattohoitokodissa oli pitkä, liki puoli vuotta.
”Kun menin ensimmäistä kertaa katsomaan häntä sinne, minulla oli mukanani runokirja, josta ajattelin lukea hänelle runoja. Mutta siellä odottikin entinen konstailematon Britta. Silloin tajusin, että ei tätä voi suorittaa, vaan tilanteisiin on mentävä avoimin mielin omana itsenään.”
Läheisen kuolema valoi voimaa ja tyyneyttä
Samoihin aikoihin, kun Britta sairasti, Riitta seurasi toisenkin vakavasti sairastuneen ystävän loppuelämää. Hän on ollut myös äitinsä vieressä, kun tämä nukkui pois.
Riitalle nämä ovat olleet ainutlaatuisia kokemuksia.
”Olen oppinut sen, että ellei sitten ole kyse aivoja rappeuttavasta sairaudesta, ihmisen ydinminä säilyy loppuun asti. Ihminen ei muutu vain potilaaksi vaan hän elää edelleen kaikkine persoonallisine piirteineen.”
Kun Britta kuoli joulukuussa 2017, Riitta menetti elämästään kiinnostavan, älykkään ja hauskan ihmisen. Riitta näki ystävänsä valtavan sopeutumiskyvyn ja elämänhalun kuoleman lähestyessä. Se valoi häneen voimaa suhtautua tyynemmin myös omaan kuolemaan.
”Silti läheisen kuolema on lopullisuudessaan hyvin vaikea asia. Kyllä tämä elämä on vain niin kivaa ja houkuttelevaa. Toivon, että kun itse teen kuolemaa, omaiset ja läheiset olisivat lähelläni ja yhteydessä. Toisten läsnäolo tuo turvallisuutta.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 1/21.
Lue myös: Siskon saattohoito muutti Mariannea: ”Koen tulleeni herkemmäksi ja hauraammaksi”
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti