Lapsettomasta Aulista tuli mummi: ”Olen saanut paljon enemmän kuin olen antanut”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Auli Malimaa
Lapsettomuuden hyväksyminen oli Auli Malimaalle pitkä prosessi. ”Samalla kun tajusin, ettei minusta tule äitiä, ymmärsin, että vielä enemmän olisin halunnut olla mummi.” © Sampo Korhonen / Otavamedia
Lapsettomaksi jäänyt Auli Malimaa suri pitkään sitä, ettei voisi koskaan saada lapsenlapsia. Mutta sitten hän sai ihanan pyynnön: esikoistaan odottava kummityttö halusi hänet mummiksi.

Olohuoneen lattialla pyörii iso paperirulla ja läjä värikyniä levällään. Lelukori on myös kipattu lattialle, mutta pikkuinen tyttö häärää keittiöapulaisena maistelemassa lihapullia.

”Mummin muru” -nimellä kutsuttava pieni neiti on viettämässä aamupäivää Auli Malimaan kotona Espoon Jupperissa. Tytön nimeä ei mainita tässä jutussa vanhempien toivomuksesta, mutta Aulin mukaan eniten käytössä onkin juuri kyseinen hellittelynimi. Se on Aulille erityisen mieluinen, koska mummiuden ei pitänyt olla hänelle koskaan mahdollista.

Toiveissa lapsi

Auli oli 15-vuotias, kun hän pinnasi koulun liikuntatunnilta ja meni valittamaan terveydenhoitajalle kipeää etusormeaan. Verikokeet paljastivat heti, että kyse oli reumasta – aivan kuten nuori Auli oli arvellutkin. Sairautta oli heidän suvussaan paljon.

Oli lokakuu. Satoi paljon vettä.

”Muistan yhä sen, kun katsoin ulos ikkunasta ja päätin, että minusta ei tule koskaan katkeraa. Tiesin kuitenkin, että sormeni muuttuvat erinäköisiksi, ja sairaus tulisi vaikuttamaan liikkumiseeni.”

Parin vuoden ajan reuma oireili vaan Aulin sormissa, mutta eteni sitten nopeasti muualle kehoon. Jo abivuonna Aulin liikkuminen oli vaikeaa. Mutta se ei pidätellyt elämäniloista nuorta naista: 19-vuotiaana hän avioitui nuoruudenrakkautensa Tommin kanssa. Parin toiveissa oli yhteinen lapsi.

Lapsettomuuden hyväksyminen

Kun Aulin paras ystävä Kirsti eli Kippa sai esikoisensa Lindan muutama vuosi ylioppilaskirjoitusten jälkeen, hän pyysi heti Aulia lapsensa sylikummiksi. Jo lukioaikana alkanut ystävyys tiivistyi entisestään. Auli pysyi läheisenä aikuisena Lindan elämässä – siitäkin huolimatta, että Auli ja Tommi asuivat miehen töiden vuoksi ulkomailla 11 vuoden ajan.

”Kävimme Suomessa pari kolme kertaa vuodessa ja joka kerta vierailin heidän luonaan Seinäjoella. Tiedän, että olen aina ollut heidän mielessään ja valokuvia on katsottu usein. Kippa teki paljon töitä suhteemme eteen.”

Toiveistaan huolimatta Auli ei koskaan tullut raskaaksi. Pari yritti lasta useiden vuosien ajan, mutta teki päätöksen siitä, ettei hedelmöityshoitoja kokeiltaisi. Aulin keho oli muutenkin kovilla reuman vuoksi.

”Lapsettomuus ei tietääkseni johtunut reumasta, ellei kyse ollut luonnon valinnasta: kun keho on huonossa kunnossa, se ei välttämättä lähde lisääntymään.”

Syytä lapsettomuuteen ei koskaan tutkittu.

”Linda antoi 5-vuotiaana neuvon, että minun pitäisi vain pyytää Tommilta kauniisti siementä. Totesin pienelle Lindalle, että aina se siemen ei lähde kasvamaan, vaikka sen saisikin.”

Joka kuukausi Auli odotti ja toivoi ihmettä – ja joka kuukausi hän myös pettyi.

”Elämäni suurin suru oli se, kun lopulta ymmärsin, etten voisi koskaan saada lasta. Se oli järkyttävän raskasta. Lapsi syntyi jo mielessäni ja kuvittelin sen niin monta kertaa ajatuksissani.”

Auli Malimaa

Auli haaveilee siitä, että voisi lähteä joskus tulevaisuudessa ulkomaan-matkalle yhdessä Lindan ja tämän tyttöjen kanssa. Sampo Korhonen / Otavamedia

Auli kuului naisporukkaan, joka kerääntyi kerran viikossa maalaamaan. Vetäjä oli koulutukseltaan taideterapeutti.

”Kun muut maalasivat asetelmia hedelmistä ja kukista, minä rupesin maalaamaan lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa ulos itsestäni.”

Syntyi sarja lapsettomuusaiheisia tauluja. Ensimmäisessä taulussa välittyy vielä toive vauvasta: siinä Auli pitelee sylissään näkymätöntä lasta. Toisessa taulussa on tummansininen kohtu, jossa vain pieni höyhen.

”Olin kuullut, että vauvan ensimmäiset liikkeet tuntuvat höyhenen kosketukselta. Se kipu oli fyysinen, kun ajattelin, että se höyhen ei koskaan koskettaisi minua.”

Sitä seuraavaan tauluun Auli maalasi ympärilleen paljon odottavia äitejä ja lapsia. Hän itse makasi maassa kyyristyneenä, mutta yksi lapsista näki hänet. Neljännen taulun Auli maalasi tulipunaiseksi.

”Siinä olen polvillani maassa, kädet nyrkissä ja huudan ei. Se kuvaa vihaa ja tuskaa siitä,

etten halua hyväksyä asiaa, vaikka on pakko.”
Sen jälkeen maalatussa taulussa jäätynyt Auli istuu jäätyneen meren rannalla, kun kaikki on puhallettu hänestä ulos. Jäljellä on vain voimattomuus.

”Niinpä viimeisessä teoksessa seison meren rannalla vahvana, ikään kuin uudelleen syntyneenä. Se kuvaa sitä hetkeä, kun hyväksyin lapsettomuuden.”

Lopulta Auli asetteli taulut riviin sohvalleen.

”Ajattelin, että olkoon sitten näin. Samalla hetkellä suru tipahti harteiltani.”

Yhteinen mummius

Vaikka Auli pääsi eteenpäin lapsettomuuden tuskasta, toinen, ehkä vielä suurempi suru oli edessä.

”Samalla kun tajusin, ettei minusta tule äitiä, ymmärsin, että vielä enemmän olisin halunnut olla mummi.”

Hän päätti vaalia välejään sisarustensa lapsiin ja kummilapsiinsa, jotta he aikuisenakin tulisivat käymään Aulilla ja Tommilla.

”Ajattelin, että minussa on olemassa emorakkautta, jota haluan jakaa mahdollisimman laajasti ympärilleni, vaikka omaa lasta en saanutkaan.”

Erityisesti Linda tukeutui Auliin muuttaessaan opettajaopintojensa perässä Helsinkiin vuonna 2011. Välit olivat niin tiiviit, että Auli aavisti kummityttönsä raskauden jo ennen kuin tämä puhui asiasta.

”Välillämme pyöri iso asia, jota ei kumpikaan sanonut ääneen. Päätin kuitenkin, että en kysy, koska tiesin miten kipeää utelu tekisi, jos hän ei olisikaan raskaana.”

Kun Auli ja Tommi palasivat kolme viikkoa kestäneeltä purjehdusreissulta, keittiön pöydällä odotti kortti. Siinä Linda miehensä kanssa kysyi, tulisiko Auli hänen lapselleen mummiksi.

”Se tuntui aivan huikealta. Mutta vielä enemmän olin innoissani siitä, että Lindasta oli tulossa äiti.”

Pian myös Lindan Seinäjoella asuva äiti Kippa soitti Aulille ja pyysi, että tämä hoitaisi mummin hommat etelässä.

”En uskaltaisi olla mummi, jos uskoisin Kipan olevan mustasukkainen. Minun ei tarvitse pelätä, että astun kenenkään varpaille. Olemme yhdessä mummeja Lindan lapsille.”

Rakkauden tunne on valtava

Mummius konkretisoitui Aulille, kun tyttö syntyi. Hän oli ensimmäinen, joka tuli sairaalaan ja sai pitää pientä kääröä sylissään.

”Minusta tuli sittenkin mummi.”

Tänä keväänä ”mummin murusta” tuli myös isosisko, kun perheeseen syntyi toinen tyttö.

”Elämässäni on nyt ihan hirveän paljon enemmän sisältöä kuin ennen. Näemme vähintään kerran viikossa. Sen jälkeen kertaamme Tommin kanssa muutaman päivän ajan, mitä kaikkea tyttö teki ja sanoi.”

Aulin ja Tommin luona tyttö leikkii, piirtää ja haluaa olla mukana arkitouhuissa.

”Höpötellään, kutitellaan ja hassutellaan. Pienen lapsen kehityksen seuraaminen on aivan mieletöntä.”

Kun Auli on lapsista erossa, hän katselee heidän valokuviaan. Myös videoviestejä lähetellään puolin ja toisin. Matkoilta hän ostelee tuliaisia, joskus tavalliselta kauppareissulta saattaa tarttua mukaan nätti mekkokin.

”Lapsi avaa rakkauden − ja se rakkauden tunne on valtava.”

Onnellisuusvalmentajana työskentelevä Auli julkaisi hiljattain esikoiskirjansa Onni asuu jo sinussa. (Otava). Teos käsittelee eri persoonallisuustyyppien tapoja rajoittaa onnellisuuttaan ja olla onnellinen.

”Intohimoni onnellisuutta kohtaan alkoi silloin, kun päätin etten katkeroidu. Aina kun tipahdin pohjalle, muistin sen ajatuksen. Etsin keinoja, joiden avulla pääsisin ylös ja olisin onnellisempi.”

Auli toivoo, että hän ja Linda lapsineen olisivat jatkossakin yhtä tiiviisti osa toistensa elämää.

”Tarvitsen reumani takia apua arjessa, ja usein Linda on myös minun tukenani. Voin aina luottaa siihen, että vierelläni on ihminen, joka tukee ja auttaa. Olen saanut paljon enemmän kuin olen antanut.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 6/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X