Lapsuudesta asti vaivanneet vatsanpurut olivatkin keliakiaa

Tarkka diagnoosi selvisi vasta tähystyksessä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maarit Tellikka on huolestunut hallituksen aikeista poistaa keliaakikkojen ruokavaliokorvaus.

Tarkka diagnoosi selvisi vasta tähystyksessä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tuija Tiitinen

Maarit Tellikka, 54, sai tietää parikymppisenä, että lapsuudesta asti vaivanneet vatsavaivat johtuivat keliakiasta. Aluksi ruokavalion koostaminen oli vaikeampaa, sillä kaupoissa ei tuolloin vielä ollut gluteenittomia vaihtoehtoja.

Sairaus pysyy kurissa, kun muistaa olla tarkkana matkoilla ja ravintoloissa syödessä.

Tähän havahduin

Vatsani reistaili jo lapsena, ja olin usein sairaalassakin sen vuoksi. Diagnoosit olivat vatsaflunssaa ja muuta vastaavaa. Parikymppisenä vatsa oli jo niin kipeä, että syönnin jälkeen menin heti vessaan. Painoin tuolloin vain 45 kiloa, koska mikään ei pysynyt sisällä. Siinä vaiheessa hakeuduin tutkimuksiin.

Näin todettiin

Terveyskeskuksessa ajateltiin, että kyseessä olisi laktoosi-intoleranssi. Kun laktoositon ruokavalio ei parantanut tilannetta, sain lähetteen keskussairaalaan tähystykseen. Siellä selvisi, että kyseessä on keliakia.

Tieto ei ollut sokki, sillä tiesin jo ennestään keliakiasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta, koska työskentelin keittiöalalla.

Kesti vajaan vuoden ennen kuin olo tasaantui: olin virkeämpi, ruoka pysyi sisällä ja veriarvot paranivat. Painokin alkoi vähitellen nousta. Olihan se mahtavaa.

Tarkka ruokavalio

Aluksi pystyin syömään vehnätärkkelystä, jota monet keliaakikot voivat syödä, jos ei ole iho-oireita. Mutta myöhemmin jouduin jättämään senkin pois, koska iho alkoi reagoida.

Jos syön vahingossa ruokaa, jossa on vehnää, ohraa tai ruista, sen huomaa melko nopeasti. Vatsa on monta päivää sekaisin, saan juosta vessassa ja ulosteessa on verta. Viljojen gluteeni tuhoaa ohutsuolen nukkaa. Sen kasvaminen takaisin kestää puolisen vuotta.

Minulle uusien ruokatottumusten opettelu ei tuottanut vaikeuksia, mutta muiden oli vaikea ymmärtää kaikkea ruokavaliooni liittyvää. Joskus minulle sanottiin, että voit varmaan syödä tätä, kun tässä on niin vähän vehnäjauhoja. Aluksi otin kylään omat eväät mukaan.

Nykyään on tosi hyviä gluteenittomia jauhoseoksia, joista leivon paljon kaikenlaista. Minulle sopivat riisi, maissi, tattari, hirssi ja puhdas kaura, mutta senkin kanssa pitää olla tarkkana, että se on varmasti puhdasta.

Halusin alusta asti tukihenkilöksi, koska tiesin ruoanlaitosta paljon. Varsinkaan miehet eivät oikein tienneet, mitä olisivat kaupasta ostaneet. Nykyään keliaakikko voi onneksi syödä paljon monipuolisemmin kuin ennen.

Minua huolestuttavat myös vanhat ihmiset, jotka eivät näe pakkausten tuoteselostuksia, koska ne on painettu niin pienellä präntillä.

Tukihenkilönä olen myös huomannut, että moni keliaakikko masentuu sairautensa kanssa. On stressaavaa tarkkailla, mitä pystyy syömään. Ei ole helppoa kysyä ja epäillä aina ravintoloissa, että pystyykö nyt varmasti syömään annoksen. Esimerkiksi ruokalistan G eli gluteeniton merkki voi tarkoittaa sitä, että annoksen saa pyydettäessä gluteenittomana. Ja ranskanperunoista pitäisi aina tietää, onko ne paistettu samassa rasvassa kuin leivitetyt tuotteet. Jos tulee parikin kertaa sairaaksi ravintolaruoasta, niin ei välttämättä halua mennä kokeilemaan enää uudestaan.

Tässä ja nyt

Olen onnekas, koska en ole saanut keliakian liitännäissairauksia, kuten osteoporoosia. Perhe on tietysti joutunut sopeutumaan moniin asioihin. Kun olemme lomalla, heidän pitää tulla sellaiseen ravintolaan, jossa minäkin voin syödä. Hyvä apu ulkomaanmatkoilla on Keliakialiiton netissä julkaisema ruokasanasto eri kielillä.

Juuri nyt minua huolestuttaa hallituksen aikeet poistaa keliaakikkojen ruokavaliokorvaus. Jos sairastuneilla ei ole varaa ostaa gluteenittomia tuotteita, niin sitten tulee puutoksia, jotka aiheuttavat muita sairauksia.

Suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti. Kun hoidan sairauttani hyvin, sen ei pitäisi aiheuttaa muita sairauksia. Jos en olisi tarkka ruuan kanssa, olisin varmasti laiha kuin luuranko ja minulla olisi monia sairauksia.

Gluteenin aiheuttama sairaus

A. Keliakia on elinikäinen vehnän, ohran ja rukiin sisältämän valkuaisaineen eli gluteenin aiheuttama sairaus, jossa gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja suolinukan vaurion.
B. Suurin osa sairastuneista diagnosoidaan aikuisiässä. Suomessa keliakiaa sairastaa arviolta vähän yli 100 000 henkilöä. Näistä vain 
30 000 henkilöä on diagnosoitu.
C. Keliakian ainoa hoito on gluteeniton ruokavalio. Ihokeliakiassa voidaan käyttää myös lääkehoitoa aluksi. Keliaakikko pysyy työ- ja toimintakykyisenä noudattamalla ehdotonta gluteenitonta ruokavaliota.

Lähde: www.keliakialiitto.fi

X