Matti Pouhula selvisi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä: ”Se on ihmisten mielissä, vaikka siitä ei paljon puhutakaan”
Lapuan patruunatehtaan räjähdys tapahtui 13. huhtikuuta 1976, mutta murhenäytelmä kulkee yhä lukemattomien lapualaisten elämässä. Yksi heistä on suuronnettomuudesta selvinnyt Matti Pouhula.
Matti Pouhula, 79, teki koko työuransa Lapuan patruunatehtaalla. Hän tunsi jokaisen räjähdyksessä kuolleista 40:stä tehtaan työntekijästä, joiden kasvot katsovat kappelin valokuvataulusta.
Kaunis kappelirakennus on viileä, vaikka ulkona, vanhan Lapuan patruunatehtaan pihalla, kiehuu yli kolmenkymmenen asteen helle. Kappeliin on juuri astunut sisään Matti Pouhula, 79.
Hänelle rakennus on hyvin tuttu, kuten on myös hiljaisen kappelin seinällä riippuva valokuvataulu.
Taulusta katsovat neljänkymmenen ihmisen kasvot.
Pouhula vilkaisee kasvoja vain pienen hetken, ennen kuin kääntää katseensa auringonsäteitä tulvivaan ikkunaan.
”Ovat kaikki tuttuja”, Matti Pouhula sanoo nielaisten ja vaikenee sitten pitkäksi aikaa.
Valokuvan ihmiset ovat kaikki Pouhulan entisiä työkavereita, jotka menehtyivät täällä, kun Lapuan patruunatehtaan räjähdys sattui 13. huhtikuuta 1976.
Neljäkymmentä ihmistä kuoli. Heidän elämänsä päättyi, ja samalla lukemattomien ihmisten elämä muuttui pysyvästi.
Työnjohtajana tehtaalla työskennellyt Pouhula oli hyvin lähellä menettää itsekin henkensä.
Patruunatehtaan räjähdys jätti hänet parimetrisen oven alle. Matti Pouhulan käsi pilkotti oven alta, ja eräs pelastajista astui käden päälle eloonjääneitä etsiessään. Silloin huomattiin, että oven alla on joku.
Räjähdyksestä Pouhulalla ei ole mitään muistikuvaa.
”Tulin töihin, päivä oli vasta aluillaan. Olin juuri astunut ulos lataamosta. Kävelin pari metriä ja huikkasin työkaverilleni, että katso ovatko pojat siellä tilitoimistossa. Sen jälkeen heräsin sairaalasta.”
Patruunatehtaan räjähtävä ruuti
Patruunatehtaan räjähdys sattui päivänä, jona lataamossa oli käynnistetty kuusi patruunoiden lataamiskonetta täysin tavalliseen tapaan aamuseitsemältä.
Neljäkymmentäkaksi minuuttia myöhemmin eräällä latauskoneista ruuti syttyi palamaan, ja silmänräpäyksessä ketjureaktio eteni pitkin lataamoa. Seurasi valtava räjähdys, jossa rakennus tuhoutui täysin sen katon lennettyä ilmaan ja seinien kaaduttua. Betonia ja terästä sinkoili joka suuntaan niin suurella voimalla, että kaikkiaan noin 150 muutakin rakennusta Lapualla vaurioitui kimpaleiden voimasta.
Tapahtumat ruudin syttymisen jälkeen osataan kertoa hyvin tarkasti, mutta vielä tänäkään päivänä ei ole täyttä varmuutta siitä, mistä syntyi kipinä, joka ruudin sytytti.
Mutta mitä kauemmaksi onnettomuuspäivästä on tultu, sitä selvemmäksi on käynyt yksi asia:
Räjähdys ei ole tärkeä, ihmiset ovat.
Harva, jos kukaan, Lapualla haluaa nostaa esiin omaa tuskaansa, kun tietää muidenkin menettäneen niin paljon.
Matti Pouhulakin suostui haastatteluun hieman vastahakoisesti.
”Kun ei haluaisi vanhoja haavoja avata uudelleen.”
Patruunatehtaan alue oli pieni elinvoimainen kylä Lapuan sisällä
Nyt Matti Pouhula kuitenkin on saapunut vanhalle työpaikalleen Lapuan patruunatehtaalle.
”Tuolla oli luotiosasto, tuolla hylsyosasto, tuolla konttori ja tuolla suunnittelutoimisto. Öljyvarasto ja putkiverstas. Nykyinen kappeli oli silloin paja”, hän luettelee astellessamme patruunatehtaan, nykyisen kulttuurikeskuksen pihalla. Entisissä tehtaan tiloissa toimii nyt muutama ravintola, kirjasto, elokuvateatteri ja muita yrityksiä.
Ulkoisesti pihapiiri näyttää jokseenkin samalta kuin tehtaan huippuaikoina 1970-luvulla ennen räjähdystä. Lataamon tuhoutunutta rakennusta ei tietenkään enää ole, ja muutama muukin on purettu, mutta pääpiirteissään maisema saa edelleen Pouhulan muistot pulppuamaan pintaan.
Patruunatehtaan huippuaikoina alue oli kuin pieni elinvoimainen kylä Lapuan sisällä. Alueellisesti suuri työllistäjä nosti koko kaupungin merkittävyyttä taloudellisesti ja kulttuurisesti.
”Neljältä iltapäivällä työntekijät lähtivät kotiin. Portille syntyi ruuhka, sitten väki levisi polkupyörillä eri suuntiin.”
Pouhula muistelee tehtaan hyviä hetkiä lempeyttä äänessään. Tavallisen työarjen muistoja hän vaalii. Työkaverit olivat enemmän kuin työkavereita, sillä patruunatehdas oli yhteisö.
Kun patruunatehtaan räjähdys tapahtui, osa yhteisöstä meni sen myötä iäksi.
© OM-arkisto
© OM-arkisto
© OM-arkisto
© OM-arkisto
© OM-arkisto
Lapuasta tuli yksinhuoltajien kaupunki
Työpaikan räjähdys taivaan tuuliin, kymmenien työkaverien kuolema ja oma vakava loukkaantuminen veivät Matti Pouhulan monin tavoin inhimillisen kestokyvyn äärirajoille ja sen ylikin.
Hän makasi vielä sairaalan sängyssä, kun televisio esitti työntekijöiden hautajaiset.
Pouhula katsoi lähetystä puolitajuissaan.
”Ilmeisesti ne laittoivat minuun jotain rauhoittavaa piikkiä, en kai muuten olisi pystynyt katsomaan lähetystä ollenkaan.”
Hautajaiset tuntuivat Pouhulasta hirvittävän raskailta, sillä kuvissa ei näkynyt pelkästään kymmeniä arkkuja, vaan myös menetettyjen surevia perheenjäseniä. Äitinsä menettäneitä lapsia.
Räjähdyksessä menehtyneestä neljästäkymmenestä ihmisestä peräti 35 oli naisia, hyvin moni heistä perheenäiti.
Yhdessä päivässä pieneen kaupunkiin tuli monta yksinhuoltajaisää.
Lesken kohtalo oli lähellä Pouhulankin perheessä, mutta Matti Pouhulan hengen pelasti – joskin vakavat vammat aiheuttanut – päälle lentänyt lataamon suurikokoinen ulko-ovi.
Henki pysyi ruumiissa. Kehoon ommeltiin noin sata tikkiä, ja syvältä niskasta poistettiin ikkunalasin sirpale. Toinen sirpale koteloitui iäksi Pouhulan keuhkoihin.
Elämä koetteli mutta jatkui.
Neljä vuotta oikeudessa
Matti Pouhula teki koko työuransa patruunatehtaalla.
”Tulin tehtaalle töihin ammattikoulun jälkeen. Välissä kävin vain sotaväessä, minkä jälkeen palasin lataamoon töihin.”
Titteli muuttui työnjohtajasta tuotantopäälliköksi ja lopulta räjähteistä vastaavaksi johtajaksi. Kirjallista työsopimusta Pouhulalla ei omien sanojensa mukaan koskaan ollut, vaan järjestelyistä sovittiin aina suullisesti. Ja sana piti puolin ja toisin.
”Täällä on aina uskottu toisen puheisiin.”
Puheisiin uskomisen periaate sai käänteen räjähdystä seuranneena vuonna, kun Vaasan työsuojelupiiri vei räjähdyksen oikeuteen työsuojelulain rikkomisesta.
Lataamon työnjohtaja Pouhulaa, tehtaan toimitusjohtajaa, teknistä johtajaa sekä osastoinsinööriä syytettiin laiminlyönneistä johtuneista 40 kuolemantuottamuksesta ja 44 vammantuottamuksesta sekä pienemmistä rikkomuksista.
Lapualainen toisen sanaan uskominen muuttui oikeudessa kysymyksiin siitä, kuka oli antanut kenellekin minkäkinlaiset työohjeet ja millä sanamuodoin.
”Totta kai oikeudenkäynti mietitytti ja jännitti, kun ei sellaisesta ollut sitä ennen mitään kokemusta.”
Raskas oikeussaliprosessi kesti lopulta neljä vuotta.
Lapuan kihlakunnanoikeus hylkäsi syytteet loppuvuodesta 1979. Vain toimitusjohtaja sai sakot siitä, ettei lataamossa ollut kirjallisia ohjeita ruudin käsittelyyn.
”Onneksi oli hyvä asianajaja”
Seuraavaksi asiaa käsiteltiin Vaasan hovioikeudessa, joka tuomitsi elokuussa 1980 Matti Pouhulan ja kolme muuta vähäisiin sakkorangaistuksiin työturvallisuusmääräysten rikkomisesta. Sen sijaan vapauttava tuomio kuoleman- ja vammantuottamuksista säilyi hovissakin.
Kesäkuussa 1982 korkein oikeus antoi asialle lopullisen kantansa. Syytetyt vapautettiin kaikista syytteistä, eli kansankielisemmin sanottuna he olivat syyttömiä. Se oli tietenkin koko Pouhulan perheelle valtava helpotus.
”Onneksi oli hyvä asianajaja. En tiedä, miten siinä muuten olisi käynyt.”
Matti Pouhula esittelee latauskonetta, josta suuronnettomuuden aiheuttanut patruunatehtaan räjähdys sai alkunsa. Taustalla valokuva räjähdyksen uhrien hautajaisista. © Juha Harju
Eläkeläisen kiireitä
Lapualla aina asunut Matti Pouhula on viettänyt eläkepäiviä jo 21 vuotta, leskimiehen elämään hän on totutellut nyt kaksi ja puoli vuotta.
Edesmennyt vaimo työskenteli aikoinaan myös patruunatehtaalla, mutta oli räjähdyksen aikaan kotona pariskunnan puolivuotiaan pojan kanssa.
”Eläkkeellä elämä on kiireistä. Tässä on jo monta vuotta pitänyt siivota autotalli, mutta en ole vielä ehtinyt.”
Polvi vihoittelee toisinaan ja haittaa kävelemistä, mutta ei estä pyöräilemistä, joka onkin Pouhulan tärkeimpiä harrastuksia. Nytkin hän on saapunut paikalle pyörällään.
Pyöräilyharrastuksensa lisäksi hän antaa mielellään aikaansa poikansa perheelle, pitää huolta isänsä vanhasta kotitalosta, saunoo, tapaa kavereitaan ja on mukana Lapuan patruunatehtaan museotoiminnassa.
Eläkeläisen kiireistä huolimatta elämä on rauhallista.
Matti Pouhulan ja hyvin monen muun lapualaisen elämässä patruunatehtaan räjähdys kulkee mukana vielä kauan, vaikka siitä on jo 46 vuotta, eikä tehdaskaan ole ollut toiminnassa enää yli kahteenkymmeneen vuoteen.
Vaikka puheenaihe on aina ollut Lapualla arka ja vaikea, tapahtuma ja sen seuraukset tuskin unohtuvat koskaan.
Patruunatehtaan museossa vierailee päivittäin kymmeniä ihmisiä. Räjähdyksestä on tekeillä tälle syksylle näytelmä Seinäjoen kaupunginteatteriin sekä elokuva ensi keväälle.
”Kyllä se ihmisten mielissä on, vaikka siitä ei paljon puhutakaan.”
Lue myös: Kuolema silmänräpäyksessä – Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 järkytti Suomea syvästi