Leila Lammen perheessä on adoptiolapsia jo kahdessa sukupolvessa – lasten kulttuuritaustat ovat läsnä luonnollisesti
Leila Lampi sai 1990-luvulla kaksi adoptiolasta Guatemalasta. Nyt myös hänen tyttärillään on kaksi adoptiolasta, Etelä-Afrikasta ja Thaimaasta.
Serkukset viihtyvät keskenään. Kun Daniel tulee lomilla mummulaan, Seinäjoella asuva Jalo tulee seuraksi.
Kun Leila Lampi, 69, sai ensimmäistä kertaa syliinsä puolivuotiaan Daniel-vauvan, se oli hänelle hellyttävä hetki. Leila oli lentokentällä vastassa, kun hänen tyttärensä palasi miehensä kanssa adoptiomatkalta Etelä-Afrikasta Suomeen keväällä 2009.
Nyt Daniel, 10, on iloinen koulupoika, joka on hyvin perillä juuristaan.
”Juurten tunteminen on tärkeää, koska sille lapsen identiteetti rakentuu”, Leila Lampi sanoo.
Synnyinmaa Etelä-Afrikka onkin Danielin Lahden-kodissa vahvasti läsnä. Pojalla on huoneensa seinällä Etelä-Afrikan lippu ja tauluja, jotka vanhemmat ovat tuoneet adoptiomatkalta.
Isovanhemmatkin saavat siinä sivussa kulttuurivaikutteita. Seppo-vaarin ja Danielin yhteinen juttu on afrikkalainen tervehdys, jossa vahva käsiote ulottuu melkein vastapuolen kyynärpäähän asti.
Oma adoptiolapsi
Lähes 20 vuotta ennen Danielin saapumista Suomeen Leila ja hänen miehensä olivat kokeneet ensimmäisen oman adoptiolapsensa ensikohtaamisen. Vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä guatemalalaisesta lastenkodista tuotu poika pyrki heti Vantaan lentokentällä Leilan syliin. Ja sydämeen.
Viitisen vuotta Jussin adoptiosta Seppo sai noutaa lähes kaksivuotiaan tytön pariskunnan Seinäjoen-kotiin. Kuten adoptioveljensä, myös Jessica oli syntynyt sisällissodan runtelemaan Guatemalaan.
Omien kokemustensa pohjalta Leila suhtautui myönteisesti kahden biologisen tyttärensä ja heidän aviomiestensä adoptioaikeisiin. Esikoistytär alkoi jo parikymppisenä miettiä miehensä kanssa adoptiota. Muutaman vuoden hakuprosessin jälkeen perheeseen saatiin Thaimaasta 3,5-vuotias Tomas.
”Biologiset tyttäremme ovat eläneet lapsuutensa adoptiosisarustensa kanssa, joten he eivät ryhtyneet epärealististen motiivien pohjalta adoptiovanhemmiksi.”
Ilo on molemminpuolinen, kun Leila Lampi ja hänen tyttärenpoikansa Daniel kohtaavat Seinäjoen mummolassa. Juha Harju
Leilan ja Sepon adoptiomotiivit kumpusivat heidän arvomaailmastaan. Se oli saanut uuden ulottuvuuden, kun molemmat olivat tulleet uskoon. Lähimmäisen rakkaus muuttui sanoista teoiksi.
”Emme halunneet sädekehää päämme päälle, eikä kyse ollut hyväntekeväisyydestä. Me emme vain enää kysyneet itseltämme, miksi adoptoida lapsi, vaan miksi ei. Kummilapsia meillä oli ollut jo pidempään useista eri maista, mutta halusimme antaa enemmän.”
Leilan mielestä jokainen lapsi tarvitsee ennen kaikkea ehdotonta rakkautta. Ja sitä Lammen perheessä on riittänyt kaikille.
Perehtymistä kulttuuriin
Leilan viidestä lastenlapsesta vanhin, Tomas, on varttunut fiksuksi nuoreksi mieheksi ja on ollut hyvä isoveli kahdelle adoptiovanhempiensa biologiselle lapselle. Aarre on häntä viisi vuotta ja Jalo kahdeksan vuotta nuorempi. Jessican Maya-tytär, 3, viihtyy mummulassa serkkupoikiensa kanssa.
”Me isovanhemmat iloitsemme siitä, että meillä on mahdollisuus osallistua lastenlastemme elämään.”
Kaikki muut lapsenlapset asuvat Seinäjoella paitsi Daniel.
Leilan ja Sepon mielestä jokaisen adoptiolapsen kulttuuritausta tulisi huomioida, vaikka heidän juurensa olisivatkin olleet vielä hennot Suomeen tullessa.
He perehtyivät aikoinaan Mayojen kulttuuriin, koska sekä Jussi että Jessica ovat alkuperältään Maya-intiaaneja.
”Me vanhemmat koimme synnyinmaahan tutustumisen lapsille tärkeäksi, mutta emme halunneet tuputtaa sitä. He kokivat olevansa ennen muuta suomalaisia.”
Vasta nyt aikuisena Jessica haluaisi lähteä Sepon kanssa tutustumismatkalle Guatemalaan. Tomas on käynyt 10-vuotiaana perheensä kanssa Thaimaassa. Danielin juurimatka on suunnitelmissa.
Daniel käy mielellään Seinäjoen mummulassa. Pojalla on myös kotikaupungissaan Lahdessa läheiset isovanhemmat. Juha Harju
Leila on tyytyväinen siihen, että kulttuurien kirjo on lisääntynyt Suomessa ja kansainvälisyys on kehittynyt niistä ajoista, jolloin heidän adoptiolapsensa olivat pieniä. Kulttuurien väliset erot tuntuvat pienenenevän kaiken aikaa.
”Joskus minua kuitenkin huolestuttaa, kun rasismi näyttää nostavan päätään.”
Leila toivoo, että jokaista lasta ja aikuista kunnioitetaan ja arvostetaan omana itsenään.
”Ihmisarvo ei saa olla ihonväristä kiinni, eikä ennakkoluuloille ja stereotypioille saa antaa sijaa.”
Lammen perheessä ei korosteta eri kulttuuritaustoja, ne ovat luontaisesti läsnä. Kolmesta sukupolvesta on muodostunut omanlaisensa perheyhteisö: ikään kuin yksittäisistä palapelin osista olisi muodostunut juuri se oikea kuva.
”Olemme perheenä tiivis. Yhteiset tapaamiset ovat meille tärkeitä, etenkin serkuksille. Ja kaikki ihanat lapsenlapsemme ovat meille ison kiitoksen aihe, suuri lahja ja rikkaus.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti