Lyhytkasvuinen Arja: ”Säälittely suututtaa”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Arjalle on tarjottu näytelmässä kääpiön roolia. ”En loukkaannu suorapuheisuudesta, mutta säälittelystä suutun.” © Pekka Rautiainen
Lapset haluavat tietää, miksi Arja Lankinen on pieni aikuinen. Aikuiset yleensä vaikenevat ja tuijottavat.

Arja Lankinen, 59, on 130 senttimetriä pitkä. Sen minkä hän pituudessa menettää, hän korvaa voimalla. Pärjäämisen asenne on peräisin lapsuudesta.

Tähän havahduttiin

”Synnyin 50-senttisenä, likimain samanpituisena kuin vanhemmat sisarukseni. Kasvuvauhtini oli kuitenkin heitä hitaampi, ja siihen ja ulkomuotooni havahduttiin pian neuvolassa: pääni oli muuhun vartaloon verrattuna suuri ja raajat lyhyitä.

Sairaalalääkärit olivat sitä mieltä, että minulla on vesipää, aivojen nestekierron häiriö, enkä tulisi elämään kahta vuotta kauempaa. Diagnoosi ja elinaikaennuste olivat onneksi vääriä, sillä syy lyhytkasvuisuuteeni on akondroplasiassa. Se on geenimutaatio, joka haittaa luuston kasvua. Luustovauriot tekevät sääristä käyrät, minkä vuoksi kävelen vaappuen.

Näin suhtauduttiin lapsena

Noin 80 suomalaisella on akondroplasia. Omassa suvussani sitä ei ole lisäkseni kellään muulla. Kotona lyhytkasvuisuudestani ei puhuttu, sillä vanhempani eivät halunneet, että kokisin itseni erilaiseksi – enkä kokenutkaan. Jos en itse yltänyt jonnekin, hain tuekseni tikkaat. Ellen pysynyt kävellen muiden vauhdissa, vaihdoin juoksuksi. En saanut enkä halunnut erityiskohtelua. Opin omatoimiseksi ja sinnikkääksi.

Pihapeleissä kipitin ketterästi muiden lasten mukana, vaikka olinkin hippaleikeissä helppo kiinniotettava. Luistelin, hiihdin ja pyöräilin ihan kuten toisetkin. Tuolloin en vielä tiennyt, että myöhemmin liikkumiseni vaikeutuisi.

Näin suhtaudutaan nyt

Olen ammatiltani päivähoitaja ja tein työurani lasten parissa. Hoitolapset kysyivät suoraan, miksi olen näin pieni. Minä kerroin, jonka jälkeen lapset eivät enää asiasta kyselleet. Toisinaan otin päiväkotiin mukaani valokuvia, joissa olin hoidettavieni ikäinen. En nykyäänkään loukkaannu lasten uteluista, päinvastoin. Lapsi kysyy aitouttaan ja uteliaisuuttaan, eikä säälittele.

Aikuiset eivät kysy, vaan tuijottavat, mutta en huomaa sitä. En kiinnitä huomiota sellaiseen. Lapsena sisareni irvisti ihmisille, jotka tuijottivat minua. Nyt hän haluaa auttaa minua, ja saan useimmiten vakuutella hänelle, että minä pärjään.

Tässä ja nyt

Akondroplasia voi aiheuttaa terveysongelmia, kuten huonokuuloisuutta ja aivonesteen kiertohäiriöitä. Siihen liittyvät virheasennot kuluttavat niveliä. Niitä voi joutua korvaamaan tekonivelillä. Minulle akondroplasia on aiheuttanut pahoja selkäkipuja. Ne estävät pitkään istumisen ja toisessa ammatissani eli graafisena suunnittelijana toimimisen.

Selkäongelmat vaikeuttavat myös liikkumista ja estävät lastenhoitotyön. Olenkin eläkkeellä. Kotona liikun kävelykepin avulla, ulkona sähkömopolla. Enää ihmiset eivät niinkään kiinnitä huomiota minuun, vaan ajopeliini. Saan vastailla sen teknisiä hienouksia koskeviin kysymyksiin.

Nykyinen kotini on asunnoistani ensimmäinen, lyhytkasvuisille sopivaksi muutettu asunto. Mutta toisin kuin joku ehkä luulee, pienen ihmisen kodissa kaikki ei ole eikä tarvitse olla miniatyyrikokoa. Minulla on vahvat kädet, joiden avulla kiskon itseni tuolin tai sängyn reunalta ylös. Bodya löytyy.”

X