Maailmanpankkiin maalaiskylästä – Ritva Reinikka tekee työtä paremman maailman eteen

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ritva Reinikka sanoo, että tyttöjen koulutus on avain köyhyyden hävittämiseen. Koulutuksen pitää olla myös riittävän hyvää. ”Esimerkiksi Nigeriassa tyttö on voinut käydä koulua kuusi vuotta, mutta ei silti osaa lukea.”
Ritva Reinikka sanoo, että tyttöjen koulutus on avain köyhyyden hävittämiseen. Koulutuksen pitää olla myös riittävän hyvää. ”Esimerkiksi Nigeriassa tyttö on voinut käydä koulua kuusi vuotta, mutta ei silti osaa lukea.” Kuva: Mikko Nikkinen
Ritva Reinikka eteni sinnikkyydellään johtaviin kansainvälisiin tehtäviin. Suomalaisia voisi hänen mielestään olla maailmalla korkeissa asemissa enemmänkin.

Kesällä 1980 Ritva Reinikka oli New Yorkissa Manhattanilla Yhdistyneiden kansakuntien päämajan kirjakaupassa. Hän oli 25-vuotias ja vasta valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Reinikka oli Suomen ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosastolla töissä ja päässyt kesäharjoitteluun YK:n päämajaan, missä harjoittelijat tutustuivat maailmanjärjestön toimintaan.

”Harjoitteluohjelma oli hirveän kiva. Meitä nuoria oli tullut sinne ympäri maailmaa.”

Mutta YK:n kirjakaupassa hän selaili talouskehitystä käsitteleviä teoksia ja tajusi, ettei ymmärtänyt lukemaansa.

”Mietin, että miten voin ulkoministeriössä tehdä työtä maailman talouskehityksen eteen, ellen ymmärrä taloustiedettä.”

Lapsuuskoti maalla Valkealassa

Ritva Reinikan lapsuudenkoti oli kaukana Manhattanilta, maalaistalossa Valkealassa.

”1970-luku toi kansainväliset asiat ja kehityskysymykset jopa maalaiskylän nuoren maailmaan.”

Koulussa Reinikka rakasti maantietoa, ja viiden laudaturin ylioppilaana hän lähti Helsingin kauppakorkeakouluun opiskelemaan muun muassa talousmaantiedettä.

Ensimmäisessä työpaikassa ulkoministeriössä diplomatiaa pidettiin kehitysyhteistyötä arvokkaampana. Reinikkakin kävi diplomaattiuralle valmistavan ministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin 1980.

Diplomaatin pestin sijaan hän kuitenkin päätyi 1982–1983 Afrikan Lesothoon YK:n lasten oikeuksia ajavan Unicef-järjestön apulaisasiantuntijaksi.

YK:n kirjakaupassa syntynyt ymmärrys talousasioiden tärkeydestä ei jättänyt Reinikkaa rauhaan. Lesothosta palattuaan hän lähti vuodeksi Kanadaan opiskelemaan taloustiedettä ranskaksi.

”Olin opiskellut neljä vuotta ranskaa kauppakorkeakoulussa, mutta silti opiskelu oli kamalan rankkaa. Ajattelin, että minun on osattava ranskaa, koska se on diplomatian kieli.”

Montrealin-vuoden jälkeen Reinikka päätti lähteä ulkoministeriöstä ja jatkaa taloustieteen opintoja.

”Tiesin, etten vieläkään tiennyt tarpeeksi.”

Nuoren perheen tragedia

Ritva Reinikka opiskeli kauppakorkeassa neljä vuotta kansantaloustiedettä, matematiikkaa ja tilastotiedettä. Hän oli avioitunut ja sai pojan 1984, mutta nuorta perhettä kohtasi tragedia 1988: puoliso menehtyi aivokasvaimeen ja Reinikka jäi yksinhuoltajaksi 32-vuotiaana.

Hän kuitenkin lähti Oxfordin yliopistoon tekemään taloustieteen väitöskirjaa. Mukana olivat 5-vuotias poika ja suomalainen au pair, joka mahdollisti arjen sujumisen.

Oxfordissa hän tapasi USA:sta tulleen jatko-opiskelijan Peter Deweesin, avioitui hänen kanssaan ja sai kaksostytöt 1992.

Seuraavana vuonna Reinikka pääsi töihin Maailmanpankkiin, ja perhe asettui asumaan järjestön päämajakaupunkiin Washingtoniin Yhdysvaltoihin.

Reinikka koki vihdoin tietävänsä tarpeeksi taloudesta.

”Olin opiskellut seitsemän vuotta kansantaloustiedettä päätoimisesti, ja minulla oli työhön aika hyvät valmiudet.”

Työnä Ugandan talous

Maailmanpankissa Reinikan ensimmäisenä tehtävänä oli Ugandan talousuudistus. 1962 itsenäistynyt maa oli käytännössä romahtanut Idi Aminin diktatuurin, Milton Oboten hirmuhallinnon ja sissisodan jälkeen.

”Maa oli jo rauhallisempi, vaikka yöllä Kampalassa kuului vielä laukauksia. ´Mzungu, mzungu´, ´valkoinen, valkoinen´, huusivat lapset minulle Kampalan kaduilla kävellessäni. Silloin muistan ajatelleeni, että teen mitä ikinä vain pystyn, jotta köyhyys vähenisi tässä maassa.”

Reinikka kokosi maan hallitusta, yksityissektoria, kansalaisjärjestöjä ja yliopistoja edustavan ryhmän rakentamaan köyhyydenpoisto-ohjelmaa.

”Vaikka koko yhteiskunta oli romahtanut, ja uudistuksia vetämässä oli vain tusina ihmistä, luottamuksella ja yhteistyöllä sai paljon aikaan. Onnistuimme, ja Ugandalle tehtyä ohjelmaa käytettiin mallina kaikille muillekin köyhille maille.”

Hänen aloitteestaan muun muassa kehitysohjelmien vaikuttavuutta alettiin tutkia kyselytutkimuksilla ja ohjelmien läpinäkyvyyttä lisättiin, mikä vähensi niihin liittynyttä korruptiota.

”Ei” Afrikka-itkulle

Ritva Reinikka on kyllästynyt Afrikan kurjuuden korostamiseen, sillä kurjuus on yhä pienenevä siivu mantereen todellisuudesta. Afrikan maat ovat ottaneet jättiharppauksia esimerkiksi lukutaidossa ja köyhyyden vähentämisessä.

”Valtioiden parantuneen makrotalouspolitiikan ansiosta Afrikan talous on kasvanut 25 vuotta yhteen menoon. Kymmenestä nopeimmin kasvaneesta taloudesta kuusi oli Afrikassa ennen koronavirusta.”

Hän ei myöskään halua kinastella kehitysapurahojen määrästä, mutta uskoo, että Suomikin voi kehitysyhteistyöllä saada tuloksia aikaan.

”Suomi on osannut hoitaa oman maansa asioita hyvin, miksi se ei pystyisi tekemään sitä myös kehitysyhteistyössä?”

Kehitysyhteistyö voi parantaa valtion rakenteita ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, joka auttaa valvomaan valtaa pitäviä ja estämään mielivaltaa. Viime kädessä jokainen maailman valtio kuitenkin kehittää itse itseänsä.

”Kiinasta tulee demokratia vasta, kun kiinalaiset niin haluavat.”

Maaseudulta kotoisin oleva Ritva Reinikka ei päätynyt maailmalle diplomaatiksi, vaan hyväntekeväisyysjärjestö Unicefiin ja lopulta Maailmanpankkiin, jossa hän sai osallistua muun muassa Ugandan jälleenrakentamiseen.

Maaseudulta kotoisin oleva Ritva Reinikka ei päätynyt maailmalle diplomaatiksi, vaan hyväntekeväisyysjärjestö Unicefiin ja lopulta Maailmanpankkiin, jossa hän sai osallistua muun muassa Ugandan jälleenrakentamiseen. Kuva: Mikko Nikkinen

Pelastusrenkaita

Maailmanpankki on osuuskunta, jonka jäseninä on 189 maata. Pankki ottaa lainaa markkinoilta ja antaa edullista rahoitusta keskituloisten ja köyhien maiden kehityshankkeisiin. Tavoitteena on talouskasvu, jota ilman köyhyyttä on hyvin vaikea vähentää.

Ritva Reinikka pitää Maailmanpankkia ja maailman alueellisia kehityspankkeja pelastusrenkaina, joiden merkitys korostuu koronapandemian kaltaisissa maailman laajuisissa tuhoisissa kriiseissä.

”Muut avustustahot ovat covidin vuoksi lennättäneet työntekijänsä kotiin, ja monet valtiot unohtivat Afrikka-strategiansa saman tien.”

Maailmanpankin ja muiden edelleen toimivien tahojen ansiosta lukemattomat ihmiset kuitenkin pelastuvat pandemian aiheuttamalta kuolemalta tai köyhyydeltä.

Suomikin on hänen mukaan oppinut aiemmista kriiseistä. Toisin kuin 1990-luvun lamassa, nyt on tarjolla yritystukia ja helpotuksia yksityishenkilöiden lainojenmaksuun.

Koulussa olo ei riitä

Tyttöjen koulutus on avain köyhyyden hävittämiseen, ja lähes kaikki maailman lapset pääsevät jo kouluun. Silti monissa köyhissä maissa on vakava oppimisen kriisi.

”Esimerkiksi Nigeriassa tyttö on voinut käydä koulua kuusi vuotta, mutta ei silti osaa lukea. Tutkimusten mukaan kolmanteen luokkaan mennessä opetuksessa pahasti jälkeen jääneet lapset eivät enää usein pysty kirimään muita kiinni”, sanoo Reinikka.

Kriisin taustalla ovat muun muassa liian täydet ja kunnianhimoiset opetusohjelmat ja opettajien puutteelliset pedagogiset taidot. Koronapandemia syventää kriisiä.

Pandemian hellitettyä otteensa maailmasta uudelleen avautuvien koulujen pitäisikin huomioida se, että jo opeteltuja asioita on kerrattava ja opetussuunnitelmat on sopeutettava vallitsevaan tilanteeseen.

Historian dramatiikkaa

Uganda-vastuun jälkeen Ritva Reinikka vastasi Maailmanpankissa muun muassa Etelä-Afrikan ohjelmasta. Viimeksi, vuoteen 2013 asti, hän johti Maailmanpankin koko Afrikan inhimillisen kehityksen ohjelmaa ja eteni pankin hierarkiassa korkeammalle kuin kukaan toinen suomalainen.

Tällä hetkellä hän on Aalto-yliopiston kehitystalouden ja -politiikan työelämäprofessorina. Reinikalla koti on Washingtonissa, mutta toinen koti on jo pitkään ollut Saimaan rannalla Taipalsaarella.

Reinikka on esimerkki paitsi henkilökohtaisesta sinnikkyydestä, myös suomalaisen hyvinvointivaltion tarjoamasta mahdollisuudesta edetä elämässä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.

”Suomalainen kuuntelee kaikkia ja on rauhallinen. Tulee tunne, että olet tasapuolinen.”

Reinikan mielestä suomalaisia voisi olla kansainvälisissä huipputehtävissä paljon enemmän esimerkiksi koulutuksen ja opetuksen saralla. Suomalainen mentaliteettikin sopii kansainvälisiin tehtäviin.

”Suomalainen kuuntelee kaikkia ja on rauhallinen. Ihmisille tulee tunne, että olet tasapuolinen”, hän arvioi.

Enimmillään Reinikalla oli Washingtonissa yli 200 alaista, jotka edustivat 75 eri kansalaisuutta. Hänen assistenttinsa olivat Ghanasta, Kamerunista, ja Pakistanista. Erityisesti Reinikan mieleen jäänyt Venäjän Arkangelista kotoisin ollut Ljudmila.

Ljudmilan isä oli taistellut toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton joukoissa Suomea vastaan, Reinikan isä taas Neuvostoliittoa vastaan. Nyt sotilaiden tyttäret tekivät kaukana Washingtonissa yhdessä työtä paremman maailman eteen.

”Silloin ajattelin historian dramaattisuutta: kukaan ei olisi voinut kuvitella tätä historian käännettä etukäteen.”

Lue myös: Sukunsa viimeinen maanviljelijä – Juha Pihanen vaihtoi peltotyöt näyttelemiseen

X