Sota jätti pitkät arvet sukupolvelta toiselle – ”Särkyneelle mielelle ei ollut tilaa, vaikka sodan aiheuttamaa haurautta oli jokaisessa perheessä”
Kirjailija-kouluttaja Marianna Stolbow on huomannut, että monen ihmisen ongelmat juontuvat yhä sodasta ja sen jälkeisestä puhumattomuudesta.
Marianna Stolbow toivoo, että Suomessa rohkaistuttaisiin puhumaan myös vaikeista tunteista.
Parisuhdetekouluttaja-kirjailija Marianna Stolbow tietää, että sodan kokeneen sukupolven kokemat kauheudet olivat niin järkyttäviä, ettei niille ollut sanoja.
Joltakin perheeltä meni sodassa isä tai poikia, toisilta meni koti. Sellaisille menetyksille ei ole helppo löytää sanoja.
Kokemus haluttiin jättää taakse
”Kun asioille ei ole sanoja, lapset kasvavat ilmapiirissä, jossa ei tunneta lainkaan tunnesanoja.
Sen tähden oma sukupolveni ramppaa terapioissa, koska meidän täytyy löytää asioille sanat. Emme oppineet sanoja vanhemmiltamme, koska sitä edellisen sukupolven kokemukset olivat liian isoja käsiteltäviksi.
Suomalainen yhteiskunta on aina korostanut työntekoa ja selviytymistä, ja myös virallinen tarina tuki selviytymistarinaa.”
Sota kosketti jokaista suomalaista perhettä jollakin tavalla. Sukupolvien vaihtuessa muistot säilyvät perhetarinoissa. Susa Junnola
Syyllisyys sodasta selviytymisestä
”Sodasta hengissä selvinneillä on ollut myös valtava syyllisyys selviytymisestään. Ajan henkeen kuului, ettei vaivojaan saanut valittaa.
Oli oltava reipas, koska jollakin oli aina kuitenkin asiat huonommin. Särkyneelle mielelle ei ollut tilaa, vaikka sodan aiheuttamaa haurautta oli jokaisessa perheessä.
Joissakin perheissä se näkyi väkivaltaisena käyttäytymisenä, joissain alkoholinkäyttönä.”
Kokemukset sukupolvien sillassa
”Lapsi kantaa lapsuudenkokemuksiaan aikuisuuteen ja siten myös omaan vanhemmuuteensa. Asiat liudentuvat vähitellen, sukupolvien kuluessa.
Asioiden käsittelyä voi kuitenkin jouduttaa, kun niistä puhuu turvallisessa ympäristössä.
Kirjani Vanhempieni kaltainen (2016) pohjalta syntyi kirjallisuusterapeuttinen menetelmä Sukupuusta tarinoiksi, jonka avulla perehdytään sukuhistoriaan.
”Olisi tärkeää saada sanoa, että sota oli hirveää. Sodan kokeneen ei tarvitse olla sankari”, Marianna Stolbow sanoo. Susa Junnola
On armollista huomata, että tietyt asiat itsessä heijastelevat suvun kokemuksia. Miksi reagoin joihinkin asioihin näin? Minkälaiset asiat saavat minut voimaan huonosti?
Ihmismieli on kuin tynnyri, josta täytyy kaivaa mönjää pois aivan reunoja myöten. Silloin näemme helpommin pohjalle ja voimme ymmärtää millaisesta rakennelmasta on kohdallamme kyse.
On tärkeää, että vaikeista kokemuksista puhutaan ja että niitä pääsee purkamaan jollakin tavalla. Purkaminen voi olla myös kirjoittamista, tanssimista, piirtämistä. Jos emme päästä kipeitä asioita ulos, ne jäävät kehoomme ja alkavat vaivata somaattisina oireina.
Suosittelen asioiden läpikäymistä kaikille.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti