Marja Roth-Sopanen ehti asua New Yorkissa yli 40 vuotta – Mark-poika sai palaamaan ja arki kotimaassa asettui: ”Kamppi on oma Manhattanini”
Marja Roth-Sopanen, 80, muutti takaisin Suomeen asuttuaan New Yorkissa yli 40 vuotta. Vanhaan kotimaahan vetivät poika ja lapsenlapset – myös uusi rakkaus yllätti.
Vaati rohkeutta muuttaa takaisin Amerikasta Suomeen 40 vuoden jälkeen, mutta Marja on nyt tyytyväinen ja onnellinen. Hän saa olla lähellä poikaansa.
Marja Roth-Sopanen on juuri palannut kotiinsa Töölöön Kampin palvelukeskuksen päivätansseista. Siellä hän pyörähteli elävän musiikin tahdissa miesystävänsä Jyrki Rinteen, 86, kanssa.
”Tapasimme Jyrkin kanssa Kampissa konsertissa. Hän näki minut ystäväni kanssa ja päätti tutustua minuun, koska näytin kuulemma erilaiselta kuin muut naiset siellä. Jyrki hakeutui seuraani, ja aika pian ehdin kertoa olleeni kahdesti naimisissa ja että molemmat mieheni ovat kuolleet. Jyrki ei tätä pelästynyt, vaan olemme seurustelleet kahdeksan vuotta”, Marja kertoo.
Yhteen ei ole ollut tarvetta muuttaa. Pariskunta viettää viikonloppuja Jyrkin luona Espoossa, jossa Marja saa nauttia Jyrkin kokkaamista ruoista. Musiikki ja tanssi yhdistävät heitä. He molemmat laulavat Kampin sekakuorossa.
Vauhdikas elämä
Siirrymme katsomaan vanhoja valokuvia yhdessä Marjan pojan Mark Rothin, 50, kanssa. Marja kohtasi tulevan miehensä David Rothin Suomessa, kun tämä oli Fulbright-stipendiaattina vuonna 1964. Valmistuttuaan Yalesta arkkitehdiksi David halusi Suomeen. Hän oli innostunut Suomesta jo koulussa Illinoisissa, jossa oli ollut suomalainen vaihto-oppilas.
David ihastui Marjaan, mutta Marja toppuutteli, koska oli lähdössä vanhempiensa ja kahden siskonsa kanssa vuodeksi Los Angelesiin. Isä työskenteli siellä yliopiston vierailevana professorina UCLA:ssa.
”Se oli kauhean kiva seikkailujen vuosi.”
Kun Marja palasi Suomeen, hän huomasi lehti-ilmoituksen, jossa Pan Am haki suomalaistyttöjä lentoemäntäkoulutukseen. Hän haki, ja niin 21-vuotias Marja valittiin koulutukseen yhtenä viidestä suomalaisesta.
”Kurssilla meille opetettiin muun muassa maantietoa, tarjoilua ja ruoanlaittoa, sillä ensimmäisessä luokassa kokattiin. Meille kaikille leikattiin samanlaiset polkkatukat.”
Valmistumisen jälkeen Marja muutti Seattleen ja lensi sieltä vuoden Alaskaan, Havaijille ja Tokioon. Sitten hän halusi New Yorkiin, josta pääsi lentämään kaikkiin maanosiin ja satoihin kaupunkeihin.
”Odotimme aina paluulentoa 2–4 päivää. Oli mahtavaa käydä silloin museoissa ja konserteissa.”
Lentokoneessakin Marja koki monia mieleenpainuvia hetkiä. Kun kone ei päässyt laskeutumaan, Diana Ross lauloi yllättäen matkustajille. Marja on tarjoillut niin Maria Callakselle kuin Alfred Hitchcockillekin.
David Roth etsi Marjan käsiinsä Amerikassa, rakkaus syttyi ja he menivät naimisiin Suomessa. Häämatka tehtiin Leningradiin, jotta nuoripari pääsi Viipuriin katsomaan Alvar Aallon suunnittelemaa kirjastoa.
”Tienasin hyvin Pan Amilla, mutta kyllästyin viidessä vuodessa ja halusin asettua paikoilleni. Siinä vaiheessa Davidin arkkitehtitoimisto oli jo niin menestyvä, että saatoin jäädä kotiin, ja pian syntyi Mark.
Myöhemmin menin töihin matkatoimistoon, joka oli erikoistunut Pohjoismaiden matkailuun.”
Suomi-kulttuurin lähettiläänä
Marja poimii esille valokuvia, joissa hän on suomalaisten muusikoiden kanssa. Hän toimi New Yorkissa aktiivisesti Suomen kulttuurilähettiläänä. Hän oli Finlandia Foundationin puheenjohtaja ja järjesti vuosien ajan New Yorkissa ensikonsertteja Sibelius-Akatemiasta valmistuneille nuorille huippumuusikoille Monica Groopista Laura Mikkolaan.
Mark muistelee, että konserttien järjestäminen vei äidiltä paljon aikaa. Yleensä suomalainen muusikko asui heillä kotona 1–2 viikkoa.
”Äiti piti yllä vahvasti suomalaista identiteettiäni ja kielitaitoani. Meillä kyläili koko ajan suomalaisia, ja äiti puhui minulle aina suomea. Olen tästä hyvin kiitollinen. Kävimme myös Suomessa säännöllisesti”, Mark kertoo.
Marja ehti olla Davidin kanssa yhdessä lähes 30 vuotta. Perhe vietti paljon aikaa Beaverkillissa Catskillsin vuorilla, jonne David oli suunnitellut suomalaistyyppisen mökin ilman mukavuuksia.
”Isä rakensi sinne ensin omin käsin pienen saunamökin. Puulämmitteinen kiuas tuotiin Suomesta lentokonerahtina ja kivet käsimatkatavaroissa. Mökki oli minullekin hyvin tärkeä, sillä puuhasin siellä paljon isän kanssa. Kaupungissa hän oli erittäin paljon töissä.”
Yhteinen onni päättyi ampujan luoteihin
Seesteinen perhe-elämä loppui traagisesti. David Roth kuoli vuonna 1995. Vankilasta vastikään vapautettu mies alkoi ampua silmittömästi Manhattanilla juuri kun David sattui tulemaan ulos lähtiessään lounaalle. Hän oli yksi seitsemästä uhrista.
”David hengitti vielä, kun hänet vietiin sairaalaan. Annoin luvan elinlahjoitukseen, koska kauheasta tapahtumasta täytyi seurata jotain hyvääkin”, Marja kertoo.
Sain kolmelta perheeltä myöhemmin kiitoskirjeen, kun heidän lähimmäisensä oli saanut lisäelämää Davidin elinlahjoituksilla. Elinlahjoitus auttoi minua surun käsittelyssä.”
21-vuotiaalle Markille isän kuolema oli nopea heitto aikuisuuteen. Äiti ja poika tukivat toisiaan surussa, mutta pian Mark lähti töihin Suomeen ja Ruotsiin.
Poika houkutteli äidin takaisin Suomeen
Kaksi vuotta Davidin kuoleman jälkeen Marja alkoi seurustella jo 70-luvulta tuntemansa perheystävän Jeri Sopasen kanssa. Naimisiin he menivät vuonna 2000. Nuorena Yhdysvaltoihin muuttanut Jeri Sopanen oli muusikko ja elokuvaaja, joka kuvasi muun muassa ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun televisiosarjaa Meren salaisuudet.
Mark näyttää kuvaa, jossa Marja ja Jeri poseeraavat mökillä.
”New Yorkissa ei ole monia mieskandidaatteja, jotka pärjäisivät alkeellisessa erämökissä. Suomalaisen Jerin kanssa äiti pystyi nauttimaan mökkielämästä vuorilla”, Mark nauraa.
Jeri kuoli vuonna 2008 syöpään 79-vuotiaana New Yorkissa. Mark asui tuolloin jo Suomessa ja alkoi pohtia äidin houkuttelemista takaisin kotimaahan.
”Olen ainoa lapsi, ja minä ja lapseni olemme pysyvästi Suomessa. Vaikka äidin sosiaalinen ympäristö oli vilkas, vanheneminen Manhattanilla ei ole välttämättä iloinen asia. Moni jää hyvin yksinäiseksi”, Mark sanoo.
”Laskin, että taloudellisesti äidin ei olisi mahdollista asua Manhattanilla loppuelämäänsä. Rationaalisena ihmisenä äiti ymmärsi sen. Kun hän oli jäämässä eläkkeelle, oli sopiva taitekohta.”
Marja muutti Suomeen vuonna 2013.”
Kamppi on Marjan oma Manhattan
Mark muistelee, että ensimmäiset pari vuotta Suomessa olivat hänen äidilleen rankkoja. Marja oli jonkin aikaa jopa hieman masentunut, koska elämänmuutos oli niin valtava.
”Mutta kun äiti löysi Kampin palvelukeskuksen yhteisön, hänen elämäänsä palasi toiminta ja ilo.”
Marja nauraa, että Kamppi on lähempänä newyorkilaista sosiaalista ympäristöä kuin mikään paikka Helsingissä. Siellä voi jutella hetken kepeästi kaikkien kanssa.
”Se on minun oma Manhattanini täällä. Suomessa ei voi höpöttää ratikassa tuntemattomille, mutta Kampissa voi.”
Mark kuvailee äitiään taitavaksi verkostoitujaksi, joka myös yhdistää ihmisiä toisiinsa.
”Äiti on luonteeltaan todella sosiaalinen ja puhelias. Tätä ei ole muuttanut edes alkava muistisairaus. Se on hyvässä hoidossa. Lääkitys rauhoittaa ja hidastaakin sitä vähän. Äiti ei alkavaa muistisairauttaan murehdi.”
Marja lisää, että Kampissa on muillakin muistiongelmia.
”Elän päivän kerrallaan. En halua murehtia tulevaisuutta.”
Kotihoito ja turvanappi ovat arjen turvana
Mark kertoo, että äidillä on tukenaan kotihoito, siivous kerran kuussa ja turvanappi ranteessaan.
”Olen myös laittanut äidin luvalla hänen olohuoneeseensa videoyhteyden, johon voin puhua, jos äidillä on puhelin äänettömällä enkä saa häntä kiinni.”
Mark toteaa, että nyt on hänen vuoronsa huolehtia äidistä.
”Kun minä olin pieni, arkiasiat olivat aina äidin kontolla isän tehdessä töitä. Äiti on tehnyt paljon kompromisseja minun takiani. Hän teki monta vuotta lyhyempää työpäivää vuokseni. Yritän käydä äidin kanssa kävelyllä kerran viikossa, mutta aina se ei onnistu. Puhelimessa puhumme lähes päivittäin.”
Syksyllä on mukavaa odoteltavaa, sillä Marja ja Mark lähtevät kiitospäivän aikaan tapaamaan Amerikan sukulaisia.
”Lentäminen ei minua, entistä lentoemäntää, rasita yhtään. Manhattanilla on ihanaa käydä, kävin viimeksi kaksi vuotta sitten. Kaipaan sieltä yhtä kenkäkauppaa, jossa myydään saksalaisia hyviä tanssikenkiä. Ehkä ehdimme Markin kanssa piipahtaa siellä.”