Millaista on deittailu yli 50-vuotiaana? Maria, 51, latasi rohkeasti Tinderin avioeron jälkeen: ”Miehen löytäminen perinteisesti baarista ei ole enää niin helppoa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Deittailua Tinderissä
Maria päätti testata Tinderiä – millaista on nykyajan deittailu, avioeron jälkeen? © Tommi Tuomi / Otavamedia
Marian seurustelu alkoi hänen annettuaan Tinderissä mahdollisuuden myös pari vuotta nuoremmille.

Millaista on aloittaa deittailu uudestaan avioeron jälkeen – ja miten? Maria, 51, kertoo oman tarinansa.

Tinder hämmensi ensin: ”Miehetkin poseeraavat kokovartalokuvissa”

“Liki neljännesvuosisisadan kestänyt liittoni päättyi pohdiskeltuun, kypsään eroon. Eron jälkeen tunsin, että haluan olla yksin jonkin aikaa – nuorimmainenkin oli vielä kotona.

En haaveillut parisuhteesta, mutta en toisaalta sulkenut sitä ehdottomasti poiskaan.
Aika nopeasti tapasin erään miehen, ihan perinteisesti baarissa. Siihen ei liittynyt mitään vakavampaa. Ajattelin, että tämä on tällainen kevyt kesäihminen, ja hän ajatteli minusta varmasti samoin. Tapailimme toisiamme vielä syksylläkin ennen kuin panimme sille pisteen.

Seksi uuden miehen kanssa ei pelottanut minua. Päinvastoin, kaikki oli jännittävää ja kihelmöivää – aivan kuin joskus nuorena. Mitään epävarmuuksia oman viehätysvoimani tai naisellisuuteni suhteen minulla ei ollut. Totta kai sitä voisi olla kiinteämpi ja muuta, mutta kaikkihan me vanhenemme. Ulkonäköni suhteen olen sinut itseni kanssa.

Kun kokeilin kesäkissan löytämistä seuraavanakin kesänä, se ei enää onnistunutkaan. Aloin uskoa sinkkuystäviäni, jotka sanoivat, että miehen löytäminen perinteisesti baarista ei ole enää niin helppoa kuin 90-luvuilla.

Päätimme yhdessä erään ystäväni kanssa laittaa profiilimme Tinderiin. Yksin en olisi siihen ryhtynyt, kynnys olisi ollut liian korkea. Tinderhän on kuin kuvakatalogi, jossa olet toisten selattavana ja arvioitavana. Erityisesti minua hämmensi se, miten avoimesti miehet poseerasivat kokovartalokuvissa ja esittelivät hauiksiaan. Mutta tietenkin miehet saavat poseerata siinä missä naisetkin. Sehän on tasa-arvoa.

Deittailua Tinderissä

Millaista on deittailu avioeron jälkeen? Maria kokeili rohkeasti Tinderiä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Erään miehen kanssa aloin jutella – sorruin heti aloittelijan virheeseen. Juttelimme viikon ennen kuin tapasimme. Siinä ajassa ehtii jo luoda vahvan mielikuvan toisesta.

Minua jännitti valtavasti tuntemattoman miehen tapaaminen. Vastaisinko minä hänen mielikuvaansa minusta ja vastaisiko hän minun? No, ei vastannut. Hänen habituksensa oli aivan toisenlainen kuin olin ajatellut. Tapaaminen meni kuitenkin hyvin. Hän oli fiksu ja luki tilanteen heti. Juttelimme niitä näitä ja ehdin jo unohtaa, että olemme treffeillä.

Olin todella ylpeä itsestäni, kun en sortunut yliystävällisyyteen hänen kanssaan, vaan osasin siirtyä eteenpäin. Aloin oppia deittailun pelisääntöjä.“

Tinderin Mr Aurinko

“Viime syksynä menin katsomaan A Star Is Born -leffaa. Se säkenöivä yhteys ja kemia, joka päänäyttelijöiden välillä vallitsi, inspiroi minua valtavasti. Aloin taas kaivata hellyyttä, yhteyttä ja toisen ihmisen läsnäoloa. Olin yksin liikkeellä, joten päätin mennä leffan jälkeen ottamaan yhden oluen ja katsomaan, miten käy.

Baari oli täynnä juuri minun ikäisiäni miehiä. Tuumin, että wau, mikä otanta! Mutta ainutkaan mies ei lähestynyt minua. Kun olutta oli sentti jäljellä, tuli eräs todella humalainen tyyppi selittämään jotain bisnesmatkastaan.

Poljin pettyneenä kotiin. Päätin laittaa Tinderin kilomerit niin pitkälle, että varmasti löytyy joku.

En pitänyt Tinderiä auki kuin viikonloppuisin. Kerran olin ystäväni luona salaatilla ja viinillä, ja avasimme Tinderimme yhdessä. Olin saanut kolme matchia, ja aloin chattailla.

Yksi ilmoitti suoraan, että on vilpertti naisten suhteen ja hakee vain hetken juttuja. Toinen puhui vain itsestään, eikä kertaakaan kysynyt minulta mitään. Kolmas – hän oli Mr Aurinko.“

”Viisari värähti heti”

“Jostain syystä en ollut saanut määriteltyä profiiliini hakemieni miesten ikää, vaan alaikäraja oli 48:n sijaan jumittunut 46 vuoteen. Onneksi, sillä Mr Aurinko oli 46.

Ensimmäisenä kiinnitin huomiotani siihen, että hänellä ei ollut yhtään poseerausselfietä, vaan hän hymyili kuvissa, jotka oli otettu kuin sattumalta.

Chattailimme hetken, ja hän ehdotti tapaamista seuraavaksi päiväksi. Suostuin heti. Hän asui noin sadan kilometrin päässä. Sovimme treffit matkan varrelle erään hotellin kahvilaan.

Kun näin hänet, viisari värähti. Hänen kanssaan oli helppo jutella, välillämme ei ollut kilpiä eikä suojia. Tapasimme pian uudestaan. Kohta jo seurustelimme. Hän tuntui tutulta alusta asti ja häntä oli helppo katsoa suoraan silmiin.

Suhteeseemme tuo sopivaa väljyyttä se, että asumme eri kaupungeissa. Nautin siitä, että saan seurustella ja treffailla. On ihanaa, kun on jotain, mitä odottaa.“

Haastateltavan nimi on muutettu.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/19.

Lue myös: Eronnut Anne Kukkohovi: ”Kaduttaa, että nuorena pihtailin – nyt olen valmis flirttiin ja deittailuun”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X