Miniästä tuli kartanonrouva ja mehustamon perustaja – Brita Anderssonin ansiosta Hommanäsin kartanon tarina on voinut jatkua

Keittiön pöytä oli täynnä laskuja ja ulosottokirjeitä. Mies virui makuuhuoneessa huonossa kunnossa.

Brita Andersson oli arvannut jonkin olevan vialla, kun hänen lastensa isä ei ollut viikkoon vastannut puhelimeen.

Pariskunta oli eronnut jo vuosia aiemmin, mutta lasten vuoksi Brita oli huolehtinut alkoholisoituneesta miehestään.

Laskuvuoren nähtyään Brita järkyttyi. Hän ei ollut tiennyt lääkärimiehen taloudellisen tilanteen olevan niin huono, suorastaan katastrofaalinen. Suvun kartano, porvoolainen historiallisesti arvokas Hommanäs, menisi varmasti vasaran alle.

Brita oli ehtinyt kiintyä kartanoon avioliiton aikana, ja lapset olivat viettäneet siellä kesiään eron jälkeenkin.

Brita soitti pankinjohtajalle, että tämän pitäisi tulla itse katsomaan, mikä on tilanne. Pankinjohtaja yritti vastustella, ettei hän nyt sentään kotikäyntejä tee.

”Sanoin, että nyt on pakko.”

Jotain Britan määrätietoisuudesta kertoo, että pankinjohtaja tosiaan tuli paikalle. Siitä alkoi prosessi, jonka päätteeksi Brita lunasti itselleen Hommanäsin. Kaupassa tuli mukana anoppi, joka sai asua talossa kuolemaansa saakka.

Niin miniästä tuli kartanonrouva – ja sittemmin mehustamon perustaja. Nykyään Hommanäsin nimi tunnetaan jo paremmin hilloista ja muista tuotteista kuin kartanosta.

Matka Hommanäsin kartanonrouvaksi on ollut pitkä. Se alkoi eräänä uudenvuodenyönä, kun nuori konttoristi kohtasi unelmien prinssin.

Mies, jolla oli aina rusetti

Håkan oli aivan jotain muuta kuin Britan siihen asti tapaamat miehet.

Seitsentoistavuotias Brita oli vanhempiensa eron jälkeen muuttanut äitinsä kanssa Sipoon Nikkilästä Porvooseen ja työskenteli Nesteen konttoristina. Äidin kurkkusyövän vuoksi koulunkäynti oli tyssännyt keskikouluun.

Uudenvuodenaattona 1963 Brita päätyi jatkoille Hommanäsin kartanoon.

Hommanäs oli 1900-luvun alussa siirtynyt Anderssonin suvulle. Kartanon kuuluisin asukas oli 1700-luvulla tilan haltuunsa saanut Tapani Löfving, isovihan aikaan venäläisiä joukkoja tihutöillään piinannut sissi.

Kartano oli jo kovin rapistunut 1960-luvulla, kun sitä isännöi Håkan Andersson veljensä ja äitinsä kanssa. Talo ei niinkään tehnyt vaikutusta Britaan, mutta komea ja älykäs Håkan teki.

”Vieläkin hätkähdän, kun tapaan miehiä, joilla on rusetti. Håkanilla oli aina rusetti.”

Håkan oli jo aikuinen mies, Britaa kymmenen vuotta vanhempi. Hän opiskeli lääkäriksi ja hänen oli määrä kunnostaa Hommanäs uuteen loistoon. Tehtävä oli langennut hänelle, sillä hänen isänsä oli kuollut Håkanin ollessa parikymppinen.

Isä oli kuollut viinaan. Rakastunut Brita ei nähnyt, että alkoholi oli ongelma myös pojalle.

Hommanäsin kartanon kuuluisin asukas oli Tapani Löfving, joka piinasi venäläisiä isovihan aikaan. Pekka Nieminen / Otavamedia

Kaksi kiloa pirtua kuussa

Brita Anderssonia etoo yhä se, miltä pirtu haisee kahvin tai tuoremehun joukossa.

Brita ja Håkan vihittiin 1968, ja pariskunta asettui Kotkaan, missä Håkan piti vastaanottoaan. He saivat pian tyttären ja pojan.

Kaikkien mielestä niin komea ja miellyttävä sisätautilääkäri oli silloin jo pahasti alkoholisoitunut. Håkan otti paukun tai kaksi jo ennen lähtöään töihin. Pirtua kului kaksi kiloa kuukaudessa.

”Hän oli synnynnäinen juoppo. Håkan pystyi juomaan kolmen vartin viskipullon illassa niin, ettei sitä hänestä juuri huomannut. Hän oli niin viehättävä, ettei kukaan ymmärtänyt pitkään aikaan, mistä oli kysymys.”

Jossain vaiheessa Brita jopa soitti Lääkintöhallitukseen ja kertoi, että mies tekee töitä humalassa. Hän myös järjesti hoitopaikan Tanskasta, mutta Håkan ei suostunut lähtemään.

Niinpä Brita joutui tekemään elämänsä raskaimman päätöksen. Hänen oli jätettävä suuri rakkautensa. Se oli vaikeaa siksikin, että mies ei esimerkiksi ollut aggressiivinen.

”Lisäksi lapset olivat pieniä, ja tuska siitä, miten mies pärjää jatkossa, oli hirveä. Kaikki, joilla on alkoholistipuoliso, joutuvat miettimään hyvin tarkkaan, mikä on seuraava askel. Mutta ei saisi jäädä kuluttamaan itseään loppuun, ja päätös pitää tehdä silloin, kun on vielä voimia.”

Ero tuli seitsemän aviovuoden jälkeen, eikä sitä kukaan ihmetellyt.

Britasta tuli kolmikymppisenä kahden lapsen yksinhuoltaja. Toki lapset näkivät isäänsä ja viettivät aikaa Hommanäsissa.

Brita muutti lapsineen Heinolaan, kouluttautui luokanopettajaksi ja osti 50 000 markalla pientilan kesäpaikaksi. Hän kunnosti tilaa pikkuhiljaa ja myi sen kymmenen vuoden kuluttua miljoonalla markalla.

Se miljoona meni Hommanäsin kartanon ostamiseen – sillä kuitattiin entisen miehen velat, ja talo siirtyi Britan nimiin.

Reilusti yli toinen mokoma kului vielä kartanon kunnostamiseen.

Muusikkomiehen peukalo

Keittiön ulkonurkka oli 70 senttiä matalammalla kuin vastapäinen nurkka. Salin katto roikkui. Yksi ulkoseinä piti purkaa kokonaan. Ranta oli yhtä ryteikköä.

Joku toinen olisi suosiolla purkanut koko rotiskon. Mutta Brita Andersson halusi säilyttää Hommanäsin kartanon lapsilleen, joilla oli taloon ja sen tarinaan verisiteet.

Ostaessaan kartanon 1987 Brita ei sentään ollut yksin; hän oli joitakin vuosia aiemmin löytänyt rinnalleen elämänkumppanin, Helsingin kaupunginorkesterissa pasuunaa soittaneen Raimon.

Raimo lupasi tukea Britaa Hommanäsissa niin kuin kaikessa muussakin aina.

Muusikkomies kuitenkin muistutti, että hänellä on sitten peukalo keskellä kämmentä.

”Mutta kyllä minä silti uskalsin, olen aina tehnyt paljon. Käytän edelleen moottorisahaakin.”

Kartanon kunnostukseen saatiin asiantuntija-apua ja talkoolaisiakin kävi paljon.

Esimerkiksi Raimon luotsaama puhallinorkesteri auttoi ottamaan alas ja puhdistamaan kaikki ulkokaton neljätuhatta tiiltä.

Alun perin tarkoituksena oli vain kartanon kunnostaminen ja siinä asuminen.

Ensimmäiset vuodet Brita teki edelleen luokanopettajan töitä. Vaikka kulttuurikohteen kunnostamiseen oli saatu matalakorkoista lainaa, raha oli tiukassa – ja sitten Britalta meni selkä.

Selkä leikattiin kolme kertaa. Britan liukastuttua koulun portailla hän joutui vielä yhteen leikkaukseen ja vuoteenomaksi. Se oli piinallista touhuamaan tottuneelle naiselle.

Alkoi näyttää siltä, että selkävaivojensa vuoksi hän joutuisi jäämään eläkkeelle, vain viisikymppisenä.

Pitkien syyspäivien aikana Brita makasi tuskastuneena aloillaan ja katseli ikkunan takana punaisenaan loimottavia pihlajanmarjoja. Niitä tuli sinä vuonna paljon.

”Ajattelin, että kunhan minä tästä nousen, niin keitän pihlajanmarjahyytelöä.”

Sitä isä oli tehnyt, kun Brita oli pieni, ja tarjonnut jänispaistin kyytipoikana.

Ei Brita siitä mitään sen kummempaa yritystoimintaa visioinut, kunhan keksi itselleen mielekästä tekemistä.

Siitä kasvoi kuitenkin menestystarina, joka varmisti koko Hommanäsille uuden elämän.

Tänä kesänä Brita Andersson täyttää 73 vuotta. Enää hän ei pidä kahvilaa kartanossaan. Varsinaista bisnestä eli mehustamoa on jo pitkään pyörittänyt hänen poikansa Magnus Andersson. Pekka Nieminen / Otavamedia

Puuhastelu kasvaa

Alku oli suorastaan naurettava – niin Brita Andersson sanoo itse.

Hän keitti pihlajanmarjahyytelöään kartanon keittiön puuhellalla. Hyytelö säilöttiin ystäviltä ja tuttavilta haalittuihin pilttipurkkeihin, jotka Brita pesi ja keitti. Omat entiset oppilaat tienasivat taskurahaa poimimalla hyytelömarjat kartanon pihapuista.

Melkoista puuhastelua siis.

Toisaalta Britalla oli tajua siitä, mikä myy. Tuote oli yksinkertainen ja perinteikäs hyytelö, jossa ei käytetty lisäaineita. Lisäksi Brita pakkasi kaiken kauniisti: silkkinauhaa piti olla aina. Jo alusta asti Brita osasi myös käyttää hyväkseen kartanon mainetta ja historiaa.

Pilttipurkit Brita latoi pakettiautoon ja körötteli yön pikkutunteina Helsingin silakkamarkkinoille jonottamaan myyntipaikkaa.

Siitä se alkoi, ja kymmenen vuotta sitten Hommanäsin pihapiiriin rakennettiin oma mehustamo, jota johtaa Britan poika Magnus. Kartanon keittiön puuhellalla on silti syntynyt aivan viime vuosiin asti joitakin erikoistuotteita, kuten Britan mummon reseptillä inkivääriliemeen säilöttyjä vihreitä tomaatteja.

Tänä vuonna Brita täyttää 73 vuotta. Hän viettää ensimmäistä kesää pitkiin aikoihin ilman kesäkahvilan pitoa Hommanäsissa.

Kartanon kävijät jäävät nyt ilman Britan maineikasta porkkanakakkua, mutta rouva lienee leponsa ansainnut.

Se paras rakkaus

Hommanäsin pihamaalla nähtiin 1990-luvulla riutunut mies, jonka entisestä arvokkuudesta muistutti enää kaulaan solmittu rusetti.

Håkan Anderssonin loppu oli karu. Hän ei koskaan raitistunut vaan oli välillä hoidettavana ja sitten taas pohjalla, entistä syvemmälle vajonneena.

Ennen kuolemaansa hän ehti joitakin kertoja käydä Hommanäsissa ja nähdä kartanon uudessa kukoistuksessaan.

”Ne olivat järkyttäviä käyntejä. Hän oli kyllä iloinen mutta myös hyvin surullinen”, Brita Andersson sanoo.

Kyllä Brita yhä muistaa, miksi kerran rakastui Hommanäsin perijään niin palavasti.

Paljon pitempään, pian neljäkymmentä vuotta, hän on kuitenkin elänyt Raimon kanssa.

”Hän on aivan upea ihminen, hän kannustaa minua kaikessa. Meillä on tavattoman hyvä elämä.”

Toisen ihmisen tuella voi pelastaa vaikka kokonaisen kartanon. Mutta toista ihmistä ei voi pelastaa, ellei hän sitä itse halua.

Eikä elämän suurin rakkaus ole aina se paras.