Mitä miestään hoitaneelle yhdeksänkymppiselle Helville kuuluu nyt?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kahdeksan porrasaskelmaa on melkoinen haaste, mutta ei ylitsepääsemätön este toistaiseksi. Helvi, keppi ja kaide auttavat Einoa selviytymään rapuista. © Kaisa Rautaheimo
Kuusi vuotta sitten kerroimme miehensä omaishoitajana toimineesta Helvi Savutiestä, joka oli tuolloin 85-vuotias. Mitä Helvin elämässä on tapahtunut jutun julkaisemisen jälkeen? Lue ensin alkuperäinen juttu ja sen jälkeen Helvin nykyiset kuulumiset.

Helvi Savutie nostaa kattilasta lautaselle aimo annoksen kaurapuuroa, lisää sekaan puolukkasurvosta ja lorauksen maitoa. Keittiön pöydän ääressä istuva Eino Savutie kiittää ja alkaa lusikoida eteensä tarjoiltua aamupalaa.

Aviopari on herännyt tänään hieman normaalia varhaisemmin, puoli kahdeksan tienoilla. Helvillä on monta askaretta hoidettavana ennen kuin hän pääsee pulahtamaan läheisen uimahallin ohjattuun allasvoimisteluun.

Lähes liikuntakyvyttömän puolison tarpeista huolehtiminen on vaimon tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Suomessa arvioidaan olevan yli 300 000 läheistään hoitavaa ihmistä. Heistä noin 10 prosenttia saa omaishoidon tukea. 85-vuotias Helvi Savutie on ollut marraskuusta lähtien  92-vuotiaan puolisonsa Eino Savutien virallinen omaishoitaja, epävirallisesti hän on auttanut miestään jo useita vuosia.

Hirveän hyvä yhdessä

Helvi ja Eino Savutie asuvat hissittömän kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa Lahden keskustassa. Kotitien nimi kuvaa pariskunnan kodin ilmapiiriä:  Onnelantiellä asuu tasapainoinen, toisiaan hellästi rakastava pari.

Kyyneleet nousevat Einon silmäkulmiin – ja näin tapahtuu päivän kuluessa useita kertoja – kun hän kiittää vaimoaan hyvästä hoidosta. Aina kiitoksen kuullessaan pyyhkii silmiään myös Helvi.

””Helviä parempaa hoitajaa minulla ei voisi olla. Ilman häntä en tule toimeen. Olisin kuollut jo kauan aikaa sitten, ellei hän hoitaisi minua. Helvi on ihana ihminen”, Eino sanoo.

Helvin ääni sortuu:

”Kiitän Taivaan Isää, että olen säilynyt näin hyvässä kunnossa ja voin hoitaa Einoa. Tai enhän minä häntä hoida, vaan minulla on ilo pitää hänet luonani kotona. Meillä on hirveän hyvä olla yhdessä.”

Ei kipuja

Eino Savutien liikuntakyky romahti kolmisen vuotta sitten. Jalkojen pettämiseen ei ole löydetty yksiselitteistä syytä. Aviopari itse epäilee, että syynä on runsas 40 vuotta sitten hoitamatta jäänyt iskias.

Jalkojen toimimattomuutta huomattavasti pienempi vaiva on oikeassa kädessä: sormet eivät suostu suoristumaan.

Toisesta korvasta mies menetti kuulon jo kansakouluikäisenä, toisesta kuulo on heikentynyt iän myötä. Kuulolaitteen avulla mielipiteiden vaihto onnistuu joten kuten.

”Minulla ei ole mitään sairautta tai kipua. En vain pysty liikkumaan kunnolla”, mies itse sanoo.

Jos jalat kantavat

Joka aamu Helvi tarttuu Einoa käsistä ja vetää sängyn laidalle istumaan. Eino nukkuu parisängyssä ikkunan puolella, patterin vieressä.

Mies kiskoo patterin avulla itsensä seisomaan Helvin auttaessa. Patteri on Einon tukena myös Helvin vaihtaessa hänelle yöasun tilalle päivävaatteet.

Toistaiseksi Eino ei suostu käyttämään uutta, kevytrakenteista rollaattoria, joka mahtuisi kulkemaan parisängyn päätypuolessa. Huonekaluihin tukeutuen hän hilautuu makuuhuoneen ovella odottavan tutun ja tukevan rollaattorin luo. Sen kanssa matka jatkuu kylpyhuoneeseen, jossa Helvi vaihtaa vaipan uuteen yön jäljiltä.

Hyvinä aamuina Eino jaksaa seisoa suihkukopissa seinätankoon tukeutuen. Jos jalat eivät suostu yhteistyöhön, Helvi pesee Einon vessanpöntön päällä käsisuihkulla.

”Tulee samalla pestyä kylpyhuoneen lattiakin.”

Aamiaisen yhteydessä Helvi annostelee lääkkeet. Helvi ja Eino Savutie eivät popsi turhia lääkkeitä. Eino ottaa aamuisin nitron ja verenkiertoa parantavan tabletin sekä eturauhasen liikakasvua hillitsevän lääkkeen. Helville on määrätty ainoastaan verenpainetta alentava lääke.

”Ja tietysti otamme vitamiineja, pitäähän hivenaineita saada”, Helvi nauraa.

”Einolle ehdotettiin verenohennuslääkettä, mutta siitä hän kieltäytyi. Asiaa täytyy harkita, sillä kuka tietää varmasti, miten runsas lääkitys vaikuttaa. Olen yrittänyt pitää Einosta
huolta ruokavaliolla. En anna hänelle mitään vihreää, esimerkiksi rypäleitä, enkä mustia viinimarjoja. Ne paksuntavat verta,” Helvi uskoo.

Hänen hyvä ystävänsä joutui puolison kuoltua muuttamaan hoitokotiin. Parin kuukauden kuluttua aiemmin tervejärkinen rouva ei tiennyt maailman menosta enää mitään eikä tunnistanut vierailulle tullutta ystäväänsä.

Helvin mielestä ystävä oli lääkitty sängyn pohjalle.

”Emme ole koskaan käyttäneet unilääkettä. Vatsat toimivat hyvin, kun keitän aamuisin kaurapuuroa ja laitan sekaan tuoreita marjoja.”

Aamupalan jälkeen Helvi auttaa Einon olohuoneen sohvalle istumaan. Hän kantaa pöydälle miehen käden ulottuville juotavaa ja valmiiksi pilkottuja hedelmiä. Mandariini- ja appelsiinilohkot ovat herkkua, mutta omenakin maistuu.

Suuri plasmatelevisio tarjoaa ajankulua Helvin allasjumpan ajan.

Tuki evättiin

Onko omaishoitajan lupa käydä missään? Sitä Helvi Savutie on joutunut pohtimaan.

”Jos ottavatkin omaishoitajan tuen pois”, hän aprikoi.

Tästä hänellä on kokemusta. Helvi sai omaishoitajan tukea kerran aikaisemminkin, mutta se evättiin vajaa kolme vuotta sitten.

Eino kykeni tuolloin liikkumaan kodin sisällä niin, että sai avattua oven kaupungin sosiaalitoimesta tulleelle tarkastajalle. Tarkastaja arvioi, ettei näin hyväkuntoinen mies tarvitse hoitajaa. Päätöskirjeessä on myös moitteita Helville.

”Olin lähtenyt aamulla Sotaveteraaniliiton naisten keskustoimikunnan kokoukseen Helsinkiin edustamaan Lahden piiriä. Aamutoimien jälkeen autoin Einon sohvalle odottamaan Kari-poikaansa, joka vietti päivän isänsä seurana. Laitoin juotavat ja syötävät valmiiksi käden ulottuville. Tarkastaja ehti kuitenkin käydä ennen kuin Kari saapui”, Helvi kertoo.

”Sosiaalitoimiston kirjeessä luki, että minun olisi pitänyt olla hoidettavan luona 24 tuntia vuorokaudessa. Jos näin on, yhteiskunta saa nopeasti myös hoitajan hoidettavakseen.”

Helvin ei ole helppo lähteä pois Einon luota.

”Ainahan sydämessä on kuitenkin huoli siitä, miten Eino voi, vaikka olen vain lyhyen ajan poissa.”

Pienen turvantunteen antaa Einon ranteeseen kiinnitetty turvapuhelin, jonka napin painallus hälyttää apua. Turvasta pariskunta maksaa 42 euroa kuukaudessa.

”Ajattelin kysyä, saisiko veloituksen vähentää verotuksessa. Tavallaanhan puhelin on Einon työntekijä, kun se on hänen turvansa.”

Onneksi on jälkeläiset

Helvi Savutielle jää omaishoidon tukea veronpidätyksen jälkeen alle 200 euroa kuukaudessa. Rahallista korvausta merkittävämpänä hän pitää mahdollisuutta vapaapäiviin, joita kertyy kolme kuukaudessa. Vapaapäivikseen hän voi viedä Eino-puolison läheiseen hoitokotiin. Hoitopäivistä joutuu maksamaan, mutta korvaus on kohtuullinen.

Helvi ja Eino Savutie ovat onnellisessa asemassa, sillä Einon hoidossa ovat auttaneet jo ennen omaishoitajuutta perilliset perheineen. Einolla on ensimmäisestä avioliitostaan kolme ja Helvillä kaksi lasta. Lastenlapsia on yhteensä kaksitoista ja lastenlastenlapsia kolmetoista.

”Syksyllä olin viikon veteraaninaisten kuntoleirillä, eikä Einon tarvinnut olla yhtään hetkeä yksin”, Helvi kiittää.

Allasjumpan jälkeen Helvi ryhtyy ruoan laittoon. Porkkanamuhennos ja hunajabroileripihvit maistuvat Einolle, kuten kaikki vaimon laittamat ruoat. Jälkiruoaksi Helvi on keittänyt omenasoseesta kiisseliä, johon hän lisää vielä vadelmia mausteeksi.

Helvi pilkkoo broilerinpalat valmiiksi, mutta syöttää puolisoa ei tarvitse. Lusikka pysyy käyristyneissä sormissa ainakin toistaiseksi. Ohralimpusta pitää leikata kantapala. Mies motkottaa silmää vilkuttaen, että vähän reilummin olisi vaimo voinut voita palalle sivellä.

”Mitäs minä tekisin, ellen laittaisi ruokaa ja tiskaisi”, Helvi juttelee.

Hän myös pesee pariskunnan kaikki pyykit itse ja mankeloi lakanat taloyhtiön pesutuvassa. Veteraaniliitto lähettää siivoojat kerran kuukaudessa, mutta päivittäisen siistimisen Helvi hoitaa itse.

Ruokaa sulatellaan yhdessä olohuoneessa television äärellä. Helvi ojentaa pajukoria ja kehottaa valitsemaan kutomistaan tumpuista mieleiset.

”Kudon aina kun katson televisiota”, hän kertoo.

Eino innostuu toisinaan lukemaan lehteä, mutta mieluisimman viihteen tarjoaa Eurosport-kanava. Hiihto ja juoksu ovat lempilajit, autourheilu ei kiinnosta.

”Saattaahan tämä vaikuttaa ulkopuolisesta yksitoikkoiselta elämältä, mutta meistä se ei tunnu siltä lainkaan. Jos kotona on hyvä sopu, on nautinto vain olla”, Eino kuvaa.

Turha surra etukäteen

Vielä kymmenen vuotta sitten pariskunta Savutie käveli yhdessä kadulla, vaikka Helvin pitikin jo tuolloin taluttaa Einoa.

”Hain kävelykepin, kun lonkkaani rupesi särkemään. Sanoin Einolle, että se on minua varten, kun en uskaltanut keppiä hänelle tarjota. Eino kuitenkin omi kepin heti itselleen  eikä se sen koommin ole minulle joutanut.”

”Ensin keppi, sitten sauvat, sen jälkeen rollaattori ja viimeksi pyörätuoli. Siinä on kymmenen vuoden saldo.”

Pyörätuolia Eino on käyttänyt viitisen vuotta, mutta vain kodin seinien ulkopuolella. Helvi tietää, että päivittäiset ponnistelut kotona pitävät jäljelle jäänyttä liikuntakykyä yllä.

Helvi kuitenkin tietää, että edessä voi olla päivä, jolloin Eino ei ota enää askeltakaan.

”Sitten teen olohuoneesta makuuhuoneen. Ostan sängyn, jota voi nostaa ja laskea sähköllä. Jos Eino ei pääse sängystä ylös, katsokoon sieltä televisiota.”

Helvi luottaa myös luvattuun, ulkopuoliseen apuun.

”Einoa tutkinut lääkäri lähetti kotisairaanhoitajat katsomaan, miten me pärjäämme. He lupasivat, että saamme tarvittaessa apua esimerkiksi pesutoimiin.”

”Asumme yhdessä kotona niin kauan kuin pystymme. Vähällä en anna Einoa pois, jos olen itse terve. Hartain toiveemme on, että saamme olla yhdessä mahdollisimman  pitkään.”

Helvin mielestä tulevaa on turha surra etukäteen.

”Jokaisesta päivästä kiitän Taivaan isää. Elämä on Jumalan lahja.”

44 yhteistä vuotta

Onnelantielle Helvi ja Eino Savutie muuttivat kymmenen vuotta sitten, kun omakotitalon puutarhan hoitaminen kävi ylivoimaiseksi.

Kodissa näkyy eletty elämä, 44 yhteistä vuotta. Helvin maalausharrastuksesta kertovat kymmenet maalaukset kodin seinillä. Valokuvissa hymyilevät lapset ja heidän perheensä.

Lukemattomat muistoesineet, esimerkiksi Kiinasta tuodut pienet terrakottapatsaat, muistuttavat ikimuistoisista matkoista. Yhdistystoimintaa, erityisesti molemmille rakasta sotaveteraanitoimintaa, esittelevät viirit ja liput.

Helvi poimii hyllystä kehystetyn valokuvan, jossa neljä nuorta miestä poseeraa lumisessa maisemassa. Eino nimeää miettimättä sota-aikana otetusta kuvasta  rippikoulukaverinsa. Kymmenien vuosien takaiset asiat ovat kirkkaina mielessä, mutta lähimuisti on alkanut tuottaa ongelmia.

”Olemme odottaneet kutsua muistilääkärille jo melkein vuoden. Muistisairaanhoitajan vastaanotolla olemme käyneet, ja kallokuvauksen mukaan Einon muisti on heikentynyt
kovasti”, Helvi huolehtii.

Helvillä on ajokortti

Iltapäivällä kolmen maissa Helvi kiehauttaa päiväkahvit. Sitten on aika lähteä pankkiin. Einon pitää käydä henkilökohtaisesti sanomassa irti tarpeettomaksi käyneen Visa-kortin sopimus.

Ulosmeno rinteeseen rakennetusta talosta sujuu lumettomana aikana takapihan terassin kautta. Tuleva kevät näyttää, nousevatko Einon jalat yhä terassin kynnyksen yli. Talviaikana ulosmeno on suurempi haaste.

Helvi pukee eteisessä Einolle ulkovaatteet. Mies pääsee kodin kynnyksen yli ja porraskaiteen viereen rollaattorin kanssa. Eino laskeutuu kahdeksan porrasaskelmaa alaspäin kaiteesta kiinni pitäen. Helvi tukee toiselta puolelta.

”Ei unhoittua nuo muistot kauniit voi…”, hyräilee Eino ja siirtää jalat askelmalle kerrallaan.

Kiirettä ei ole. Portaiden alapäässä, ulko-oven vieressä odottaa pyörätuoli. Helvi uusi ajokorttinsa syksyllä. Ajolupa ja oma auto helpottavat jokapäiväistä elämää, vaikka  pariskunnan liikkeellelähtö saa katsojankin hikoilemaan.

Helvi kipaisee avaamaan auton apukuskin puoleisen oven ja työntää Einon pyörätuolilla mahdollisimman lähelle istuinpenkkiä. Eino tarttuu oven yläpuolella olevaan kahvaan toisella ja auton ovenkahvaan toisella kädellä. Helvin työntäessä hän vetää itsensä auton penkille istumaan.

Helvi kumartuu nostamaan miehen jalat auton sisäpuolelle ja kurottautuu sitten miehen yli laittamaan tämän turvavyön kiinni. Eino suikkaa suukon ympärillään touhuavalle vaimolle.

Pyörätuolin Helvi työntää auton taakse, irrottaa siitä jalkatuet ja taittaa kokoon nostaakseen tavaratilaan. Vyötettyään tuolin kiinni hän istahtaa kuskin paikalle ja lukitsee oman turvavyönsä.

”Ja ei kun menoksi”, Helvi toteaa startatessaan.

Kotiin palatessa edessä on päivän ainoa asia, josta Helvi ei selviydy yksin. Epäröimättä hän huikkaa ohikulkijoita tai talon asukkaita nostamaan kanssaan Einoa ja pyörätuolia  ulkorapun ylitse.

”Tässä talossa asuu enkeleitä. Eino on kaatunut monta kertaa kotona sisällä ja tässä ulkonakin. Jokainen naapuri on vuorollaan tullut nostamaan häntä ylös, kun olen apua huutanut. Ennen joulua Eino mätkähti pyörätuolista asfaltille. Kolme ohi kulkevaa koulupoikaa tuli auttamaan. He toivottivat vielä hyvää jatkoakin meille lähtiessään. Aivan  turhaan aina moititaan nuorisoa.”

Sänkyyn seitsemältä

Kello on jo hieman yli viisi, kun Helvi riisuu Einolta ulkovaatteita eteisessä. Autoretken jälkeen on aika kiehauttaa velliä iltapalaksi.

Seitsemän tienoilla Eino tuntee itsensä väsyneeksi ja haluaa nukkumaan. Helvi vaihtaa miehelle vaipan, pukee yöasun ja auttaa sänkyyn. Vaimon peitellessä miestä täkin alle  pariskunta antaa toisilleen hellän hyvänyönsuukon.

”Miten minä sinut löysinkin. Parempaa emäntää en olisi voinut saada”, muistaa Eino kiittää päivän päätteeksi.

Helvi viihtyy vielä hetken olohuoneessa televisiota katsellen ja kutoen ennen kuin siirtyy itsekin sänkyyn. Yöpöydällä odottavat hartauskirja, päivän tunnussana ja Raamattu.

”Luen kaikkia pätkän ja sitten otan romaanin”, hän hykertää.

Pitkän, puuhakkaan päivän kruunaa suosikkikirjailija Laila Hirvisaaren Vuoksen Helmi.

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 4/2009.

 

Helvin kuulumiset tänään: Eino nukkui pois

 

Eino Savutie sai elää Helvin hoitamana heidän yhteisessä kodissaan lähes loppuun asti.

”Hän oli ihana hoidettava. Hän ei koskaan kironnut, huutanut tai valittanut, vaan haasteli aina nätisti”, Helvi muistelee.

Viimeisinä vuosina Helvin ei enää tarvinnut kiskoa Einoa käsistä sängystä ylös, vaan hänellä oli apuna nostolaite.

”Eino oli ihan pirteä. Hän soi aamupuuroakin enemmän kuin minä. Hänellä ei ollut mitään sairauksiakaan ennen kuin hän sai makuuhaavan, joka ärtyi.”

Helvillä oli omaishoitajan työstään vapaata kolme päivää kuukaudessa. Kesäkuussa 2012 hän vei Einon niiden ajaksi hoitokotiin, mistä mies siirrettiin toisena päivänä sairaalaan makuuhaavan vuoksi.

Olette hoitaneet häntä niin kauan, nyt on meidän vuoro, Helville sanottiin.

Helvi käveli joka päivä sairaalaan katsomaan ja syöttämään Einoa.

”Mutta sitten Eino lopetti syömisen. Ruoka oli oikein maittavaa, mutta hän ei suostunut avaamaan suutaan. Kehotin ottamaan, ja kun hän sanoi ei, pistin lusikalla ruokaa suuhun. Vähän ajan päästä väsyin, sillä eihän ketään voi pakolla syöttää.”

Eino kuoli heinäkuussa 2012, vajaa seitsemän viikkoa sairaalaan joutumisen jälkeen.

”Vielä illalla hän oli ihan virkeä. Yöllä yhdeltä soittivat, että hän oli nukkunut pois.”

Helvi ikävöi Einoa joka päivä. Häntä lohduttaa se, ettei toinen joutunut tuntemaan tuskaa.

”Hänen kuolemansa ymmärrän, mutta eri asia on, kun vietiin poika.”

Helvin poika menehtyi syöpään 62-vuotiaana vuonna 2013 samana päivänä, jona Helvi täytti 90 vuotta.

”Viimeiset sanani hänelle olivat: minä rakastan sinua.”

En ole yksin

Helvi on onnellinen yksinkin kodissaan Onnelantiellä. Hän laittaa ruokaa sekä pesee pyykit ja mankeloi lakanat taloyhtiön pesutuvassa. Veteraaniliiton lähettämät siivoojat käyvät kerran kuukaudessa, muuten hän huolehtii kodista itse.

Helvi ajoi autoa 90-vuotiaaksi saakka. Hän ei yrittänyt enää uusia ajokorttiaan, sillä veritulppa on tehnyt toisesta silmästä sokean ja silmäpohjarappeuma heikentää näköä toisessakin.

Lähellä asuvat pojanpoika ja hänen kihlattunsa sekä kummitytär käyttävät Helviä kaupassa.

”Eikä ole ongelma, vaikka eivät aina ehtisikään. Otan sauvat ja kävelen.”

Helvi sauvoo puolentoista kilometrin lenkkejä ja käy kerran viikossa uima-allasjumpassa. Olohuoneen nurkassa olevalla soutulaitteella hän pyrkii kiskomaan 50–70 vetoa joka päivä.

Olohuoneessa kilisevät myös sukkapuikot. Helvi seuraa televisiosta urheilua ja kutoo samalla. Jokainen kävijä saa valita mieleisensä sukat ja kirjokintaat.

Runonlausuntaa hän on harrastanut jo 40 vuotta. Vastikään hän ilahdutti ystävän 90-vuotispäivillä lausumalla kuusi runoa.

”Minulla ei ollut sanoja mukana, vaan muistin kaikki ulkoa.”

Joulun Helvi vietti toisen poikansa perheen luona Sysmässä.

”Olen onnellinen ja kiitollinen ihanasta perheestäni. On suuri rikkaus, että on lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia. Minun ei tarvitse olla yksin.”

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lisää aiheesta

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

X