Nyt se on todistettu: Vanhana mikään ei hävetä – nämä mummot kertovat itsestään aivan kaiken

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sirpa Meilahti
Sirpa Meilahti haaveili lapsesta asti näyttelemisestä. Nyt hän toteuttaa unelmaansa Taidekoulu Estradin senioriryhmässä. © Ari Nakari
Etsimme Seuran Mummo-sarjakuvasta tehdyn näytelmän kunniaksi Etelä-Karjalasta mummoa, joka muistuttaisi piirroshahmoa. Tässä he nyt ovat, puskaradion kautta käydyn kisan kolme finalistia.

Pitäisi löytää jostain täältä Etelä-Karjalasta sellainen mummo, että oksat pois. Mummo, joka jää mieleen.

Vähän sellainen samanlainen kuin tämä Seura-lehden sivuilla seikkaileva sarjakuva-Mummo. Se on sarjakuvataiteilija Anni Nykäsen luomus, ja siitä on nyt tehty näytelmäkin Lappeenrannan upouuteen kaupunginteatteriin.

Heti kun löydän kylän kovimman mummon, kutsun hänet kanssani näytelmän ensi-iltaan. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä ensi-ilta on jo tänään.

Mutta tarkennetaan vielä vähän, millaista mummoa tässä oikein metsästetään.

Anni Nykänen kuvailee mummoa pelottomaksi pakkaukseksi, joka uskaltaa tehdä ja sanoa mitä lystää muiden mielipiteistä välittämättä.

”Mummo on myös elämänmyönteinen, ja hänen pitää tulla toimeen ihmisten kanssa”, Nykänen sanoo.

Asia selvä.

Olen etukäteen kysellyt paikallisilta asukkailta vihjeitä mummoista, jotka saattaisivat täyttää nuo kriteerit. Ajetaan ensin Lappeenrannan Hanhijärvelle. Siellä asuu 74-vuotias Sirpa Meilahti.

Ehdokas 1: Sirpa raitisti miehen kertaheitolla

Sarjakuvan mummo on ruma kuin perkele, mutta tiilitalon oven avaa todellinen kaunotar.

Mutta ei lannistuta. Anni Nykänenkin korosti, ettei mummon ulkonäöllä ole mitään väliä. Tärkeintä on mummon sisäinen maailma.

Sirpa Meilahti tervehtii iloisesti ja pyytää peremmälle kauniiseen kotiinsa. Paikalla on myös hänen avomiehensä Olavi Salonen.

Pariskunta tapasi toisensa viisitoista vuotta sitten, kun Sirpa esitteli Olaville poikansa vuokrattavana olevaa asuntoa. Olavi oli juuri eronnut ja ilmoitti Sirpalle ottavansa mieluusti sekä asunnon että hänet. Sirpa oli jäänyt leskeksi vuotta aiemmin avioliitosta, jota ehti kestää vain vuoden. Ensimmäisestä miehestään hän erosi 45-vuotiaana.

”Myö tehtiin parissakymmenessä vuodessa kolme lasta ja kahdeksan taloa. Avioliitto jäi siinä rytäkässä hoitamatta.”

Sirpa suostui lounaalle Olavin kanssa, mutta ihmetteli, kun tämä ei syönyt mitään. Olavi tunnusti olevansa krapulassa – ja alkoholisti. Kertoi juopotelleensa vuosikymmeniä.

Sirpa asetti seurustelun ehdoksi, ettei Olavi enää ikinä juo viinaa. Olavi raitistui käskystä kerralla.

Pariskunta viettää mieluiten aikaansa Sirpan lastenlasten kanssa. Kolme heistä asuu lähellä, toiset kolme Yhdysvalloissa. Sirpan Anna-tytär työskentelee siellä naisvankilan vartijana.

”Selkeästi on tytär minuun tullut”, Sirpa sanoo ja nauraa päälle.

Kettutytöistä katastrofi

Sirpa ja Olavi viettivät seitsemän syksyä ja talvea Kanarialla. Siellä Sirpa toipui vuosien stressistä ja rasituksista. Hän joutui luopumaan turkisliikkeestään saatuaan sydänkohtauksen 56-vuotiaana. Turkisalalle Sirpa päätyi myytyään kolme pääkaupunkiseudulla olevaa antikvariaattiaan.

”Olen aina ollut kovin myyntihenkinen. Möin monta turkkia asiakkaille jo oottaessani kutsua työhaastatteluun. Lapsena möin kukkaset äitini penkistä hyvään hintaan.”

Sirpa eteni myymäläpäälliköksi Helsingin keskustan turkisliikkeeseen. Sitten tulivat kettutytöt.

”He spreijasivat turkit ja asiakkaat. Se oli katastrofi. Liike meni konkurssiin, ja päätin lähteä takaisin synnyinseuduilleni Lappeenrantaan. Ostin osan varastosta ja perustin tänne oman liikkeen.”

Helsinkiin Sirpa päätyi, kun viisitoistavuotiaana myi Lappeenrannan torilla vihanneksia ja itsensä lastenhoitajaksi näyttelijäpariskunta Anja Kolan ja Sakari Jurkan perheeseen.

Hän hoiti perheen Jari ja Lali-nimisiä poikia kaksi vuotta ja tutustui koko Jurkkien taiteilijasukuun. Ja muihinkin sen ajan kuuluisuuksiin.

Voi pojat, miten mukava olisi jäädä niistäkin ajoista turisemaan, mutta nyt on pakko jatkaa matkaa.

Meitä odottaa mummo, joka kuulemma löytää aina asioista hyvät puolet, vaikka on elänyt rankan elämän.

Ehdokas 2: Anja ei ole enää seksiriippuvainen

Anja Yli-Hakala

Anja Yli-Hakala piti kunnon 40-vuotisjuhlat, koska uskoi, ettei eläisi seuraaviin pyöreisiin saakka. Rippikuvassa hän on 15-vuotias.

Olohuone on täynnä pehmoleluja. Miksi?

”Kaikki sitä kysyy. No, ku en niitä lapsena saanu”, Anja Yli-Hakala sanoo ja nauraa päälle.

70-vuotias Anja asuu Lappeenrannassa lapsuuskotinsa yläkerrassa. Hänen 92-vuotias äitinsä asuu alakerrassa. Anja muutti takaisin taloon, koska haluaa auttaa äitiään arjen askareissa.

Lapsena Anja oli ujo ja arka. Itsetuntokin oli huono.

Viisivuotiaana Anja sattui paikalle, kun neljä miestä makasi metsässä vuorotellen hänen naapurinsa, kehitysvammaisen nuoren naisen. Muutaman kuukauden kuluttua Anja löysi naisen ja tämän yksinhuoltajaäidin rappusilta makaamasta. Molempien suusta tuli vaahtoa. Äiti oli tappanut itsensä ja tyttärensä lipeällä. Selvisi, että tytär oli kuollessaan raskaana.

”Miulle jäi siitä tapauksesta jostain syystä sellane ajatus, et pitää olla kiltti miehille tai kuolee. Mie hain jatkuvasti muitten hyväksyntää, olin aivan vietävissä.”

Kun Anja oli 16-vuotias, Elviksen näköinen Erkki tarttui hänen pyöräntarakkaansa eikä päästänyt irti. Pari alkoi seurustella, ja kun Erkki ehdotti lapsen tekoa, Anja suostui. Vaikkei Erkkiä rakastanutkaan. Naimisiin he menivät 17-vuotiaina.

Pari oli yhdessä kolmetoista vuotta, lapsia tuli kolme. Mies viihtyi kapakoissa ja eli kuin poikamies.

”Mie laiton herran aina hienoks, ku hää lähti kapakkaa toisii naisii. Mie olin nii lapselline sillo. Mie kuvittelin, et hää muuttus. Hoivavietti minuu kai kannatteli.”

Eräänä iltana tuli täyteen kymmenes perättäinen päivä, kun aviomies könysi kotiin umpihumalassa. Lapset olivat pieniä, Anja umpiväsynyt.

Anja katseli sohvalle sammunutta miestään, haki keittiöstä veitsen ja piteli sitä koholla miehensä rinnan yllä.

”Mie aatteli, et hitto, nyt mie lyön. Mut sitte joku ääni sano, et tonko paskan tähe lähet linnaa ja jätät lapset yksin.”

Anja laski veitsen alas. Ja ymmärsi, että hänen oli pakko erota Erkistä.

Alamäki jyrkkenee

Eron jälkeen Anja tunsi itsensä vapaaksi. Ja myös vapaaksi juhlimaan. Nyt jos koskaan oli hänen vuoronsa.

Anja tutustui Jarmoon, alkoholistiin, ja alkoi viettää aikaansa kapakoissa.

”Seki minuu varmaa piti yhes Jarmon kans, että mie olin seksiriippuvainen.”

Anja piti kodin puhtaana ja teki ruoan valmiiksi koulusta palaaville lapsilleen, mutta tuli usein umpitunnelissa kotiin. Hän ei enää pystynyt olemaan juomatta. Hänestäkin oli tullut alkoholisti.

”Se häpee ja syyllisyys oli kamalaa.”

Teini-ikäiset lapset viettivät yhä enemmän aikaa Anjan vanhempien luona, jotka onneksi asuivat lähellä. He muuttivat sinne yksi kerrallaan.

Anjan alamäki jyrkkeni. Lopulta hän sai pomoltaan Kaukaan vaneritehtaalla kaksi vaihtoehtoa: potkut tai kuntoutus.

Anja valitsi kuntoutuksen. Ja raitistui neljässä viikossa, 42-vuotiaana. Koska halusi. Siitä lähtien hän ei ole ottanut pisaraakaan.

Uusi ura auttajana

Puolitoista vuotta raitistumisen jälkeen Anja korjasi vaneritehtaalla tukkeutunutta työkonetta käsi koneen uumenissa, kun se lähtikin häiriön vuoksi käyntiin. Anjan ranteen hermoradat ja jänteet katkesivat. Työura jäi siihen.

Mutta tuli toinen ura, auttajan ura. Anja on monen ikäihmisen luottohenkilö, entisen anoppinsakin. Hän rakastaa lapsia ja on hoitanut paljon kuutta lastenlastaan. Lapset ovat hänelle paras palkinto raittiudesta.

Onkohan Anjalla nyt omaa mielitiettyä?

”On, Jukka, hää o ihana luonnonlaps. Hänes ei oo mitää teennäist. Mie oli pitkää seurustelua vastaa, mut Jukka sulatti miu sydäme.”

Entä se seksiriippuvuus, onko Anja parantunut siitä?

”Sekii o entist elämää. Miulle riittää, ett toinen o lähel. Hengittää siin vierel samaa tahtii.”

Kun Anja päättää tarinansa, tekee mieli taputtaa.

Mutta vielä on jäljellä yksi ehdokas. Siinä vasta mummo, minulle on kerrottu ihailua äänessä.

Ehdokas 3: Maija ei huolinut miestään takaisin

Maija Vinho-Juutilainen

Maija Vinho-Juutilainen aloittaa aina aamunsa jollain itsekehittämällään pasianssilla. Tämän pelin nimi on Rakkauden korkea veisu.

Maija Vinho-Juutilainen,75, asuu Imatralla kerrostalossa. Aiemmin hän on asunut kuudessa omin käsin peruskorjaamassaan omakotitalossa. Teki niihin viemäröinnitkin.

Aina kun Maija oli saanut remontin valmiiksi, hän myi talon ja osti uuden remontoijan unelman. Hän rakensi kesämökkinsäkin lähes yksin.

”Ja mulla on ollut työkaluina vain mitta, saha, vasara, puukko ja hiekkapaperi. Vasta myöhemmin hankin porakoneen, jiirin ja ruuvinvääntimen. Ei se varmaan järkevää ollut, olkapäästä ei ole nivelsiteitäkään enää jäljellä”, Maija sanoo ja nauraa rämäkästi päälle.

Maija kasvoi isättömänä lapsena Simpeleellä äitinsä uusperheessä. Murrosiässä hän kysyi äidiltään, kuka hänen isänsä oikein on. Äidin vastaus oli ”yksi poika Paneliasta”. Se on kylä Eurassa.

Viisikymppisenä Maija sai päähänsä poiketa ohikulkumatkalla Euran kirkkoherranvirastoon. Siellä selvisi, että hänen isänsä nimi oli Voitto Haavisto. Haavisto kaatui 24-vuotiaana alikersanttina Laatokalla Lunkulansaaressa 24.7. 1941.

Maija löysi isänsä 80-vuotiaan Risto-veljen. Setä sulki Maijan heti syliinsä, kun sai kuulla hänen nimensä.

Selvisi, että Maijan Voitto-isä oli tehnyt kaksi naista raskaaksi yhtä aikaa ja toisen naisen vanhemmat olivat pakottaneet Voiton avioliittoon. Sydänsuruinen Maijan äiti kielsi Ristoa ja muuta sukua ottamasta yhteyttä Maijaan.

”Kun uskalsin kertoa äidilleni tietäväni, kuka oikea isäni on, näin, kuinka kivi putosi hänen sydämeltään. Äiti kertoi, että isä oli nähnyt minut ja nimennyt Maija-Liisaksi. Totuus lähensi meitä hirveästi, viime hetkillä. Pian äiti kuoli syöpään.”

Sydän särjettynä Lappiin

Maija muutti nuorena Helsinkiin, kävi iltalukiota ja olisi halunnut toimittajaksi, mutta opinnot keskeytyivät vatsahaavaan 19-vuotiaana.

Hän näki lehti-ilmoituksen sairaanhoitajakoulusta samalla hetkellä, kun hänen isäpuolensa haukkui, ettei hänestä ole mihinkään. Maija päätti kiukuspäissään hakea kouluun – ja pääsi sisään.

”Siihen aikaan ei saanut olla hellä potilaille, kädestä pito oli kielletty, samoin sängynlaidalla istuminen. Uhmasin kieltoja koko ajan. Potilaat kyllä tykkäsivät minusta.”

Maija haaveili edelleen toimittajan ammatista, hän rakasti kirjoittamista, mutta jäi Lappeenrantaan, koska rakastui mieheensä, taiteelliseen Jereen, ja perheeseen syntyi kaksi lasta. Pariskunta erosi 80-luvun alussa, kun Jere löysi nuoren venäläisnaisen Leningradin-matkaltaan ja tämä alkoi odottaa lasta.

Masentunut Maija päätti vaihtaa maisemaa ja päätyi lehti-ilmoituksen perusteella Utsjoelle sairaanhoitajan äitiysloman sijaiseksi.

”Pakkasin mukaani mukin, puukon, lautasen ja pöytägrillin. Muuta en eron jälkeen omistanutkaan, sillä en huolinut osuuttani talosta, mikä oli todella tyhmää!”

Utsjoella Maija osti untuvapuvun ja asettui Mantojärven jäälle selälleen katselemaan revontulia. Ne nousivat tuntureiden takaa ja pitivät ääntä tullessaan.

”Revontulet oikein suihkusivat sieltä. Imin itseeni sitä kauneutta ja totesin, että kas, elämä ei loppunutkaan.”

Vuosia myöhemmin, uuden liiton kariuduttua, Maijan mies olisi halunnut Maijan takaisin. Maija ei suostunut, mutta pysyi entisen miehensä ystävänä tämän kuolemaan saakka.

”En enää ehtinyt seurustelemaan, elämäni oli niin täyttä. Tein taloja, kirjoitin runoja, harrastin teatteria ja kiersin esittämässä monologejani ympäri Suomea.”

Maijan toinen runokirja Ajalla on perspektiivi ilmestyi kuun alussa.

Kuka lähtee ensi-iltaan?

Ja näistä mummoista pitäisi siis valita vain yksi kanssani teatteriin Mummon ensi-iltaan?

Ei onnistu. Haluan heidät kaikki! Mutta Maija ei jaksa lähteä, hän on tänään haudannut parhaan ystävänsä.

Seurakseni lähtevät Sirpa ja Anja. Ensi-iltaan on tulossa myös sarjakuvataitelija Anni Nykänen, Mummon äiti. En malta odottaa, että hänkin kuulee mummojeni tarinat.

Ne taitavat olla vähän liian rajuja siihen sarjakuvaan.

Mutta hyvän elokuvan niistä kyllä saisi.

X