Mummodiskossa jorataan ja eletään hetkessä - Näin Joni Tammisalosta tuli mummojen tanssittaja

Kun Joni Tammisalo opiskeli geronomiksi, hän alkoi miettiä, miksi vanhuksia ei nähdä yksilöinä. Ja miksi kaikkien pitäisi tykätä samoista asioista? Kysymyksistä syntyi Mummodisko, jossa jokainen saa olla yksilö, musiikkimakuaan myöten.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helsinkiläinen Vuotalo täyttyi syksyisenä iltapäivänä mummodiskoilijoista. Paikalle löysi Joni Tammisalon mukaan yli 300 tanssijaa.

Kun Joni Tammisalo opiskeli geronomiksi, hän alkoi miettiä, miksi vanhuksia ei nähdä yksilöinä. Ja miksi kaikkien pitäisi tykätä samoista asioista? Kysymyksistä syntyi Mummodisko, jossa jokainen saa olla yksilö, musiikkimakuaan myöten.
(Päivitetty: )
Teksti: Irina Björkman

Ilmassa on jännitystä, ellei peräti kauhua. Tuleeko kukaan tänään ja mitä jos ei tule?
Tällaisia Joni Tammisalo miettii aina pari tuntia ennen diskon alkua.

”Olen joka kerta satavarma, ettei kukaan tule ja sitten hämmästyn, ilahdun, riehaannun ja liikutun.”

Sama ajatuskaava on pyörinyt Tammisalon päässä jo pari vuotta, ensimmäisestä järjestetystä Mummodiskosta lähtien. Silloin, Helsingin Tavastialla, oli lopulta tosin lähes päinvastainen ongelma. Mummodiskon perustajat Joni Tammisalo ja Mikko Haapalainen olivat haaveilleet parista sadasta osallistujasta.

”Pelkäsimme jo, että paikka ratkeaa liitoksistaan, kun ovista työntyi noin 700 ihmistä paikalle. Se oli vaikuttava näky.”

Vahingossa vanhuuteen

Ikäihmisten kohtaaminen. Joni Tammisalo puhuu silmät loistaen mummodiskoista, vanhuksista, heidän yksinäisyydestään ja tarpeesta ihmiskontakteihin. Itse hän on 28-vuotias.

”Mulla oli pitkä nuoruus, ja aikoja, etten tiennyt yhtään, mitä tekisin elämälläni. Voisi sanoa, että mulla meni kirjoitusten jälkeen suurin piirtein vuosi niin, että päivän kohokohta oli valmisaterian lämmitys. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että sen vuoden aikana opin aika lailla ymmärtämään, minkälaista voi olla ikäihmisen arki”, Tammisalo virnistää.

Ja se ikäihmisen elämä.

Sitä Tammisalo alkoi lopulta muutamien etsikkovuosien jälkeen opiskella. Hän päätyi lukemaan vanhustyötä Metropolian ammattikorkeakouluun. Se valikoitui alaksi vähän sattumalta, mutta pääsykirjoja lukiessa Tammisalo innostui.

”Ei se pääseminenkään tapahtunut mitenkään mutkattomasti. En nimittäin päässyt, vaikka luin mielestäni ihan hirveästi. Lopulta äitini keksi, että voisin saada opiskelupaikan avoimen opintoväylän kautta, ja sain. Ensimmäisen vuoden aikana minut sitten hyväksyttiin täyspäiväiseksi opiskelijaksi.”

Ja jos totta puhutaan, Tammisalon äiti keksi alun perin koko opintolinjankin.

”Sanotaanko niin, että mulla on ollut tosiaan pitkä etsikkoaika, jossa äidistä on ollut iso apu. Hän on tukenut tässä Mummodisko-hankkeessakin aina ihan täysillä.”

Menevää toimintaterapiaa

Joni Tammisalo myöntää auliisti, että Mummodiskojen pyörittäminen on vaatinut uskoa laajemmaltakin lähipiiriltä. Diskot eivät ole olleet perustajilleen mikään kultakaivos.

Mummodisko-tilaisuudet ovat ilmaisia, rahoitus tilaisuuksiin kerätään yhteistyökumppaneiden ja sponsoreiden kautta. Mummodiskoissa esiintyy myös artisteja ja tilaisuudet juontaa usein näyttelijä Tuija Piepponen.

”Keväällä tiukimmillaan panttasin omani ja veljeni Jopot, että sain Tavastian vuokran kuitattua”, Tammisalo nauraa.

Tammisalo ja Mikko Haapalainen tutustuivat koulussa, he olivat opintolinjan harvoja miespuolisia opiskelijoita.

Idea diskosta syntyi opintojen loppuvaiheessa.

Työnjako on sellainen, että Joni vastaa tunnelman ylläpitämisestä ja Mikko Haapalainen vastaa musiikista. Vuotalossa levyjä pyöritti myös Harri Hertell.

Työnjako on sellainen, että Joni vastaa tunnelman ylläpitämisestä ja Mikko Haapalainen vastaa musiikista. Vuotalossa levyjä pyöritti myös Harri Hertell. Tommi Tuomi / Otavamedia

”Mikko on musamiehiä ja me alettiin kerran pohtia, että minkä ihmeen takia ikäihmisille halutaan aina soittaa vain valssia tai iskelmiä. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta kaikki eivät välttämättä pidä samanlaisesta musiikista.”

Opiskelujen edetessä molemmat miehet olivat muutenkin pistäneet merkille, kuinka samanlaisena harmaana massana ikäihmiset yhä yhteiskunnassa nähdään. Ja valitettavasti usein myös hoitolaitoksissa. Ikään kuin kaikki yli seitsemänkymppiset söisivät, joisivat ja pukeutuisivat samoin – ja kuuntelisivat samoja iskelmiä.

”Sitten Mikko kertoi, että oli työharjoittelujaksollaan Koskelan palvelukeskuksessa soitellut vanhuksille erilaista musiikkia, muun muassa jatsia, joka oli herättänyt kiinnostusta. Niin Mikko oli päättänyt vähän kokeilla ja luukuttanut muun muassa Black Sabbathin Paranoidin. Innostuin ajatuksesta.”

Niin miehet ryhtyivät miettimään sopivaa konseptia, jossa voitaisiin soitella vähän menevämpää musiikkia, hengailla ja jutella vapaamuotoisesti. Näistä ajatuksista syntyi Mummodisko, paikkakunnalta toiselle siirrettävä tapahtuma, joka sponsorien avustuksella on kävijöilleen ilmainen. Nyt takana on noin 100 mummodiskoa, joissa on esiintynyt lukuisia eri artisteja.

Jokainen disko on vaatinut ponnistelua, paikallisten palvelukeskusten ja hoivakotien houkuttelua paikalle, yhteydenpitoa erilaisiin vapaaehtoisjärjestöihin ja yhdistyksiin. Ja erilaista byrokratiaa, apurahahakemuksen täyttöä sekä markkinointia.

”Ja silti jokaisen diskon jälkeen on ollut sellainen olo, että voi vitsi, tämä on aivan mahtavaa. Olen aina monta päivää diskon jälkeen ihan fiiliksissä.”

Iloa musiikista ja yhteisestä hauskanpidosta

Jos Tammisalo on fiiliksissä diskon jälkeen, niin tuntuvat olevan kävijätkin.

”Yksi koskettava hetki oli kerran kuin sellainen pieni mummo, minua kainaloon yltänyt, rutisti diskon päätteeksi tosi lujaa. Hoitaja yritti jo ehdotella, että lähdettäisiinkö, mutta mummo vain jatkoi rutistamista ja sanoi, että ei halua, kun kotona odottaa vain ikävä ja kuolema.”

Ilo musiikista ja yhteisestä hauskanpidosta on pitänyt diskoissa yhtä kertaa lukuunottamatta lääkärin ja ambulanssimiehet loitolla.

”Kerran eräs mummo sai meidän diskossa, kesken Jussi Raittisen keikan, jonkinlaisen sairauskohtauksen. Kun ambulanssimiehet tulivat paikalle, hän viittoi lattialta, että ei saa tulla eteen, ei saa tukkia näköalaa. Mummo halusi katsoa lattialta Raittisen keikan ensin loppuun, vasta sen jälkeen ambulanssimiehet saivat kantaa hänet mukaansa.”

Ja yksi ehdottomasti parhaista näyistä diskoissa on Joni Tammisalon mielestä aina röykkiö hylättyjä rollaattoreita tanssilattian vieressä.

”Kun sellaista kasaa katsoo, ei voi kuin miettiä, että mikä muu voisi samalla lailla olla toimintakykyä ylläpitävää kuin tämä!”

Get on kuuluu iltaan

Yksi asia yllättää Joni Tammisalon mummosdiskoissa kerta toisensa jälkeen: tunnelma. Se tempaa aina mukaansa. Usein tapahtuman jälkeen hän huomaa, että omatkin jalat ovat ihan puhki tanssimisesta. Tammisalon tehtävänä diskoissa on yleensä hengailla, jutella ja tanssia muitten mukana. Haapalainen taas hoitaa dj:n tehtäviä.

Musiikki vaihtelee aika lailla tilanteen ja tunnelman mukana.

”Joitakin kappaleita pitää olla aina. Ainakin Village Peoplea, Hurriganesia, Abbaa ja Jussi Raittista.”

Tammisalo on huomannut, että vaikka ihmiset tanssivat, myös moni haluaa jutella ¬ tai ainakin kertoa, miten on paikalle tullut.

”Tai no eivät ihan kaikki. Kun loppukesästä olimme Hyvinkäällä, eräs mies hyppäsi heti alkumetreillä lavalle tanssimaan, vähän niin kuin esitanssijaksi. Hän tanssitti koko diskon ajan mummoja ja jorasi kuin ammattilainen. Joku sitten selvensi, että mies oli noin yhdeksänkymppinen ja paikallisten joukossa kuuluisa tanssitaidoistaan.”

Samassa Mummodiskossa paikallisen tanssiravintolan baarimikko totesi, ettei heidän ravintolassaan ole koskaan ole ollut näin villiä menoa tanssilattialla. Ja kello oli tosiaan kaksi iltapäivällä.

Mummodisko saapuu marraskuussa muun muassa Joensuuhun ja Lohjalle. Diskoista löytyy lisätietoa parhaiten Facebookin Mummodisko-sivuilta.

Mummodisko saapuu marraskuussa muun muassa Joensuuhun ja Lohjalle. Diskoista löytyy lisätietoa parhaiten Facebookin Mummodisko-sivuilta. Tommi Tuomi / Otavamedia

Mukana kaikenikäisiä

Mutta palataan siihen, kuinka Tammisaloa hermostuttaa, löytävätkö ihmiset paikalle. Se ei ole hänestä aina turha huoli. Tai pikemminkin hän kantaa huolta siitä, tuodaanko kaikki halukkaat paikalle.

”Välillä tuntuu, että palvelutaloissa ollaan nykyään niin uupuneita työtaakan alle, ettei tällaisiin tilaisuuksiin ei oikein jaksettaisi lähteä. Se tuntuu tosi surulliselta, mutta onneksi meitä kutsutaan säännöllisesti myös palvelutaloihin tanssittamaan.”

Sielläkin ihmiset innostuvat aina ihan samalla lailla.

”Ei se ole tanssitaidoista ja -kyvyistä kiinni. Yksi meidän vakioasiakas ja innokkaimpia tanssijoita istuu pyörätuolissa. Hänen menonsa on todella vauhdikasta.”

Tammisalo myös toivoo, että näkisi tilaisuuksissa yhä enemmän eri ikäisiä ihmisiä. Aina kun hän näkee, hän ilahtuu.

”Viimeksi eräs sukulaisporukka tuli kertomaan, että he olivat tulleet kolmessa sukupolvessa paikan päälle ja kaikilla tuntui olevan tosi hyvä tunnelma. Oikeastaan haluaisin, että ikä unohtuisi kokonaan, olisi vain ihmisiä.”

Ihminen, ei asiantuntija

Kun Joni Tammisalo ei tanssi mummojen kanssa, hän suunnittelee seuraavia kohtaamisia heidän kanssaan. Tätä kaikkea hän haluaa tehdä myös tulevaisuudessa.

”Kun valmistuin, ja joku mainitsi, että olet nyt sitten vanhustyön asiantuntija, kavahdin jotenkin ajatusta. Mikä ihmeen asiantuntija? En usko, että voisin koskaan tehdä tätä työnä, jossa puetaan jonkinlainen ammattihaarniska päälle. Mieluummin kohtaan ihmisiä, ihan ihmisenä.”

Ja hassua kyllä, mummodiskossa Tammisalo toteuttaa juuri kaikkea sitä, mitä hän on opiskellut. Diskoissa vetreydytään, solmitaan sosiaalisia suhteita, muistellaan ja kosketetaan toisia, aivan kuin geriatrian oppikirjojen vanhustyön tavoitteissa.
Ja eletään hetkessä.

”Elämä koostuu hetkistä, olemme sitten terveitä tai muistisairaita. Ja iloisia hetkiä tarvitsee jokainen, niitä ei ole ikinä liikaa.”

Lue myös: Tanssinopettaja Susa Matson harmittelee tanssilavakulttuurin seksistisyyttä: ”Naiset istuvat rivissä ja äijät käyvät valitsemassa. Sitten ei muka saisi sanoa, että ei kiitos.”

X