Elinsiirto ei hidasta

Janne Mäkinen, 42, oli teini-ikäinen, kun häneltä löydettiin polykystinen munuaistauti. Lääkkeiden avulla hän eli 25 vuotta melko normaalia elämää. Sitten munuaiset sanoivat itsensä irti. Edessä oli elinsiirto. Viidessä vuodessa mies on toipunut ja voitti vastikään tukun kultamitaleja vammaisurheilun MM-talvikisoissa Ranskassa.

Tähän havahduin

Olin 13-vuotias, kun kouluterveydenhoitaja huomasi kohonneen verenpaineen. Sain lähetteen sairaalaan. Selvisi, että minulla on polykystinen munuaistauti. Se on perinnöllinen sairaus, joka voi olla periaatteessa kenellä vaan. Munuaisten pintaan kehittyy rakkuloita. Jos ne kasvavat riittävän suuriksi, ne haittaavat munuaisten toimintaa.

Kohonnutta verenpainetta alettiin hoitaa lääkkeillä. Hoito tepsi, eikä tauti haitannut elämääni. Teini-ikäisenä hiihdin aktiivisesti kilpaa SM-tasolla.

Armeija-aikana kiinnostus kilpaurheilua kohtaan laimeni. Tilalle tuli opiskelut, työ ja perhe. Söin kaikki ne vuodet verenpainelääkkeitä säännöllisesti. 25-vuotta elin normaalia elämää. Mutta 37-vuotiaana aloin tuntea outoa väsymystä. Menin lääkäriin rutiinitarkastukseen. Veriarvoni olivat ihan pielessä.

Vastaanotolle

Sain uusia lääkkeitä, joiden avulla hoidettiin verenpainetta ja anemiaa. Minulle kerrottiin, että munuaisteni toimintateho oli enää alle kymmenen prosenttia normaalista. Rakkulat olivat kasvaneet niin suuriksi, että edessä olisi munuaissiirto.

Se oli iso ja aika pelottava asia, jonka kohtaaminen vaati perheeltäkin paljon. Meillä on kaksi lasta. Mutta sitkeäsi kaikki kestivät sen tilanteen, siitä kiitos heille.

Näin hoidettiin

Elinsiirtoleikkaus tehtiin maaliskuussa 2009. Kaikki meni hyvin, eikä komplikaatioita tullut. Ensimmäiset kolme kuukautta lepäilin rauhassa, en saanut tehdä mitään raskasta. Kerran päivässä tein lyhyen kävelylenkin. Syksyyn mennessä aloin yrittää jo vähän muutakin.

Toipuminen tapahtui päivä kerrallaan. En asettanut itselleni mitään tavoitetta, liikuin vain omaksi ilokseni. Toipumisen kannalta on tosi tärkeää, että yrittää nauttia liikunnasta. Urheilutaustani kautta minulla on ollut ehkä fyysiseen harjoitteluun ymmärrystä. Varmasti se on auttanut minua motivoitumaan ja sitä kautta toipumaan.

Siirtoleikkauksen jälkeen olen alkanut etsiä uusia fyysisiä haasteita. Siihen on ollut mahdollisuus. Lapset ovat isompia, ja työajat säännölliset.

Liityin työpaikan kaukalopallojoukkueeseen ja kiinnostuin uudelleen hiihtämisestä.

Tässä ja nyt

Tänä talvena voitin Ranskassa pidetyissä elinsiirron saaneiden World Transplant Games -talvikisoissa kolme kultamitalia. Ampumahiihdossa meinasi käydä huonosti, kun ase jumittui makuuammunnassa. Sain siitä hyvästä kaksi sakkokierrosta. Mutta hiihtovauhdin ansiosta selvisin voittajana maaliin.

Toistaiseksi kultamitalit ovat vielä mahtuneet perheen lasikaappiin. Vaimon ei ole tarvinnut siirtää kristalleja sivuun.

Toipumisen kannalta kilpailullinen tavoite ei varmaankaan tuo mitään lisäarvoa. Itselleni kyse on henkilökohtaisesta motivaatiosta. Minulle vammaisurheilu tarjoaa mahdollisuuden tavoitteiden asettamiseen. Ranskan kisoihin valmistautuminen oli puolentoista vuoden projekti.

Nyt kun kisat ovat ohi, minulla ei ole vakavia urheilullisia tavoitteita. Liikunnan tärkein hyöty on pitää mieli ja keho virkeänä.

Seura 07/2014