Narkomaanityttären äiti Raisa menetti lapsensa huumeille: ”Lasta ei voi omistaa – eikä pelastaa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Raisa Valtonen
Raisa Valtosen uusperheeseen kuuluu neljä lasta, joista kolme on jo aikuisia. Heistä 21-vuotias Noora on huumeriippuvainen. © MIKKO NIKKINEN
Raisa Valtonen on vetänyt rajan itsensä ja tyttärensä väliin, sillä hän haluaa varjella omaa elämäänsä ja mielenrauhaansa. Äidinrakkaus kuitenkin on ja pysyy.

Valokuvassa polkkatukkainen tyttö suukottaa vauvaa päähän. Vauva on hänen pikkusiskonsa, ja siitä isosisko on valtavan tohkeissaan.

Noora oli 6-vuotias, kun hänen pikkusiskonsa syntyi. Hän oli hurjan hoivaava isosisko. Hän tykkäsi kanniskella vauvaa, viettää aikaa hänen kanssaan ja piirrellä hänelle kuvia”, Raisa Valtonen, 42, muistelee ja katselee kädessään olevaa valokuvaa.

Vilkas ja temperamenttinen, herkkä, eläväinen ja auttavainen. Myös näin Raisa kuvailee toiseksi nuorinta lastaan Nooraa.

Jossakin vaiheessa Nooran nuoruutta asiat vinksahtivat kuitenkin sijoiltaan. Noorasta tuli narkomaani, joka nykyään – 21-vuotiaana – piikittää Subutexia suoneen selvitäkseen päivästään.

Raisalle tyttären huumeriippuvuus on raskas asia, jonka kanssa hänen on vain tultava toimeen. Jaksaakseen Raisa on vetänyt selkeän rajan.

”En voi pelastaa lastani. Minun on säästettävä voimia omaan elämääni. Olen riittävänä kaukana, mutta kuitenkin lähellä. Tukena ja turvana silloin, kun hän oikeasti tarvitsee sitä.”

Huumekokeilut lähtivät pilvenpoltosta

Kaikki lävähti silmille kesällä 2013, kun 16-vuotias Noora oli hoitamassa pikkusiskoaan poikaystävänsä kanssa. Kauneus- ja jalkahoitajana työskentelevä Raisa oli asiakaskäynneillä. Hän päätti tulla välillä kotiin syömään.

Kotona häntä odotti kaksi sekavaa ja hilpeää nuorta.

Raisalta pääsi kirosana. ”Nyt ette ole kyllä selvinpäin!” hän huusi. Pihalta löytyi isoja limpparipulloja, joista oli leikattu pohjat pois ja ämpäri, jossa oli vettä. Niistä Noora ja hänen poikakaverinsa olivat väsänneet vesipiipun, joilla he olivat polttaneet kannabista.

Raisa teki heti lastensuojeluilmoituksen tyttärestään.

”Se ei tuntunut kivalta, mutta se oli pakko tehdä sekä Nooran että pikkusiskon vuoksi.”

Lastensuojelussa puututtiin asiaan napakasti. Noora sai apua ja lupasi lopettaa kannabiksen käytön.

Jälkeenpäin ajatellen merkkejä oli ollut ilmassa. Raisa ja hänen miehensä, Nooran isäpuoli, eivät olleet kuitenkaan ymmärtäneet – tai halunneet ymmärtää.

”Nooran silmät olivat joskus oudonnäköiset, tuijottavat ja punaiset. Mutta oliko se sitten sitä vanhemman puolustusreaktiota, että vakuutteli itselleen kaiken olevan kunnossa.”

Joskus tytär ei ilmestynyt ajoissa kotiin eikä vastannut äitinsä puhelinsoittoihin. Huolissaan Raisa soitteli ympäri kyliä.

”Tiesin, että hän pyöri porukoissa, joissa oli jo täysi-ikäisiä poikia. Pelkäsin, että hän joutuisi humalassa hyväksikäytetyksi.”

Raisa miettii, että vanhemman on todella vaikea eritellä, mikä käytös on normaalia murrosikään kuuluvaa kapinaa ja mikä jotain, mistä pitäisi olla huolissaan.

”Koulu Nooralta sujui hyvin eikä hän ikinä lintsannut. Hän heräsi aamuisin tunnollisesti ja keitti minullekin kahvit valmiiksi.”

Raisa ja Noora

Vuonna 1997 syntynyt Noora oli herkkä ja eläväinen lapsi. © RAISA VALTOSEN KOTIALBUMI

Raskaita aikoja – Suonensisäiset huumeet osaksi arkea täysikäisenä

Kun Raisa kertoo menneistä, hänen on vaikea muistaa kaikkea. Stressi ja huoli ovat syöneet niin paljon energiaa, että muisti tekee tepposiaan.

Tapahtui ainakin tätä: Noora jäi ammattikoulussa kiinni kannabiksesta. Opinnot tyssäsivät hiljalleen. Noora sijoitettiin kiireellisesti lastenkotiin. Välillä tyttö laihtui. Kuvioon tulivat amfetamiini- ja Subutex-pillerit. Joskus poliisit löysivät tytön epämääräisistä porukoista.

Täytettyään 18 vuotta Noora opetteli pistämään. Elämä oli rajua, poikakaverit vaihtuivat.

”Monta kertaa Noora lupasi lopettaa. Hän väitti, että huumeidenkäyttö oli hänen hallinnassaan.”

Kesä ennen Nooran 18-vuotissynttäreitä oli pahin. Raisa oli väsynyt ja huolesta sairas. Monesti hän ajeli etsimässä tytärtään ympäri kuntaa.

Jaksaakseen Raisa kävi juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja söi hetken mielialalääkkeitä. Hän haki apua myös Irti huumeista ry:n Facebook-tukiryhmästä.

”Kun Noora sitten täysi-ikäiseksi tultuaan sanoi muuttavansa pois kotoa, oli se minulle helpotus oman mielenrauhani ja perheeni hyvinvoinnin takia.”

Huoli oli kuitenkin jatkuva seuralainen. Kerran Noora soitti äidilleen psykoosissa. Hän kuvitteli, että hänet yritetään tappaa ja että hänen jalkojaan poltetaan lattian alta. Kun Raisa menin paikalle ensihoitajien kanssa, Noora oli rakentanut oven eteen barrikadin.

Amfetamiini oli laukaissut psykoosin. Noora jätti amfetamiinin ja alkoi piikittää Subutexia.

On päästettävä irti – päihderiippuvainen tekee omat valintansa

Alussa Raisa yritti puuttua lapsensa elämään, ohjata ja neuvoa. Hän maksoi Nooran laskuja. Vei pitkiin mustiin nahkasaappaisiin, rikkinäisiin sukkahousuisin ja minihameeseen pukeutuneen tyttönsä kauppaan ja osti tälle ruokaa.

Pienessä lähikaupassa ihmiset tuijottivat. Tuijottakoot, Raisa ajatteli.

Sitten Raisa ymmärsi, että jaksaakseen hänen on otettava etäisyyttä ja vedettävä raja siihen, kuinka paljon hän osallistuu Nooran elämään.

”Lapsesta on päästettävä irti, sillä lasta ei voi omistaa. Vaikka päihderiippuvuus on sairaus, tekee täysi-ikäinen silti omat valintansa ja elää omaa elämäänsä”, Raisa sanoo.

Sairaanhoitajaksi parhaillaan opiskeleva Raisa on opintojensa myötä muuttanut mielipidettään myös pakkohoidosta.

”Jossain vaiheessa ajattelin, että Noora on saatava pakkohoitoon. Ihmisen itsemääräämisoikeus on kuitenkin hyvin vahva, ja niin sen täytyy ollakin.”

Enää hän ei myöskään auta Nooraa taloudellisesti.

”Hän saa hoitaa laskunsa ja ulosottovelkansa itse. Moni yrittää hoitaa asioita päihderiippuvaisen lapsensa puolesta, mutta se on loputon suo. Tiedän, että jos minä autan Nooraa taloudellisesti, hän käyttää säästyneet rahansa huumeisiin.”

Nykyään Raisa pyrkii keskittymään omaan elämäänsä: työntekoon, opiskeluun, kotona asuvaan kuopukseen ja mieheensä.

Äiti ja tytär ovat yhteydessä viikoittain ja tapaavat noin kerran kuukaudessa. Joskus Noora käy poikaystävänsä kanssa lapsuudenkodissaan. Ehtona on se, että he tulevat selvinpäin.

”Viimeksi he olivat täällä kesällä. Leikkasivat nurmikkoa ja tekivät muita hommia. He olivat myös pikkusiskon rippijuhlissa – selvinä, mutta tärisevin käsin.”

Raisa Valtonen

Raisalla on halu auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia. Hän on paikallisen Irti huumeista ry:n läheisten vertaistukiryhmän toinen vetäjä. © MIKKO NIKKINEN

Huumeidenkäyttäjän äiti elää tunteiden ristiaallokossa

Syyllisyys. Epäonnistuminen. Häpeä. Näitä Raisa on vatvonut mielessään, mutta päästänyt lopulta irti.

Hän on työstänyt asioita itsekseen, psykiatrisen sairaanhoitajan ja vertaistuen avulla. Hän on aktiivisesti mukana paikkakunnan Irti huumeista ry:n vertaistukiryhmässä, jossa hän toimii toisena ohjaajana.

”Totta kai olemme mieheni kanssa miettineet, olemmeko tehneet jotain virheitä kasvatuksessa. Mutta toisaalta – meillä on yhteensä neljä lasta, joista kolmella ei ole mitään ongelmia.”

Raisa kertookin lopettaneensa miksi-kysymyksen vatvomisen, koska se vie vain energiaa. Hän säästää mieluummin voimansa asioihin, joille voi tehdä jotakin. Raisa lähtee esimerkiksi tarvittaessa Nooran tueksi käynneille sosiaaliviranomaisten luokse.

”Ennen kaikkea olen surullinen. Minua surettaa se, että hän tuhoaa omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan. On sääli, ettei hän ole saanut kokea normaalia nuoruutta.”

Myös pelko on ja pysyy. Kun Raisan nyt jo aikuinen esikoispoika oli pieni, hän sairastui pehmytkudossarkoomaan. Raisa joutui pelkäämään, että menettää lapsensa. Syöpä saatiin hoidettua, ja poika toipui.

”Luulin, että syöpä vie lapseni, mutta selvisimme. Nyt saan pelätä sitä, että huumeet vievät lapseni.”

Kaiken alla rakas Noora

Raisa näyttää Nooran kuvaa kännykästään. Kuvassa poseeraa kaunis tummasilmäinen ja tummatukkainen tyttö, lävistys silmäkulmassa ja pieni hymy huulilla.

Valoa ja toivoa on näkyvissä. Kun Noora viimeksi kävi katkolla, hoitajat sanoivat, että hän oli hoitomyönteisempi kuin aiemmin.

”Noora on myös kertonut minulle, ettei jaksaisi enää huumeidenkäyttäjän elämää. Hän on alkanut väsyä, sillä se on päivästä toiseen samanlaista. Olen sanonut Nooralle, että sitten kun hän on valmis raitistumaan, annan hänelle kaiken mahdollisen tuen ja avun.”

Raisa miettii, että Noorassa on luonnetta ja temperamenttia. Jos hän vain päättää raitistua, hän varmasti taistelee.

Toki Raisa on ajatellut läpi senkin vaihtoehdon, että käännettä parempaan ei koskaan tule. Jos huumeet vievät Nooran lopullisesti, on se hyväksyttävä.

Vahvin side ei kuitenkaan katkea koskaan. Raisa tietää, että huumeidenkäyttäjän välinpitämättömän, äkäisen ja valehtelevan persoonan alla on se sama herkkä, iloinen ja auttavainen Noora.

”Äidinrakkaus on ja pysyy.”

Nooran nimi on muutettu.

X