Näyttelijä Aliisa Pulkkinen: ”Aivokammiossani on kaksi silikoniletkua”

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Isojen leikkauksien yhteydessä potilaalle olisi hyvä antaa myös psyykkistä tukea”, Aliisa Pulkkinen sanoo. © Rami Marjamäki
Aliisa Pulkkisen aivoselkäydinnesteen kuljetuksesta aivoista poispäin huolehtivat nykyään ihon alle asennetut letkut eli shuntit ja pieni venttiili.

Näyttelijä Aliisa Pulkkinen kadotti yllättäen lavalla ajan- ja paikantajun. Viipalekuvauksessa selvisi, että hänen aivoselkydinnesteensä ei virtaa kunnolla.

Tähän havahduin

”Tunsin kesken näytöksen, että jotakin on nyt vinossa. Näyttelin täydelle katsomolle rooliani, mutta en tiennyt missä olen ja kuka olen. En mennyt enää loppukumarruksiin, koska kaikki tuntui sumuiselta.

Työkaverit epäilivät paniikkihäiriötä, ja joku soitti miehelleni. Kun hän saapui paikalle, lähdimme kohti päivystystä. Oli lokakuu 2004.

Vastaanotolle

Lääkäri epäili äkillistä aivoverenkiertohäiriötä, ja jäin sairaalaan tarkkailtavaksi yön yli. Seuraavana päivänä pääsin kotiin, mutta oloni oli edelleen sekava, ja päivän näytännöt peruttiin.

Viikonlopun jälkeen hakeuduin uudelleen neurologian poliklinikan päivystykseen. Taysissa neurologi ymmärsi nopeasti, mistä kohdallani on kyse.

Viipalekuvauksessa selvisi, että aivoselkäydinneste ei pääse virtamaan pois aivoista ja aiheuttaa kallonsisäistä painetta. Minut oli leikattava.

Näin hoidettiin

Muistan neurokirurgin sanat ”nyt on kiire”. Kysyin, voinko käydä suihkussa ennen leikkausta. Hän vastasi, että nyt ei ehdi. Edes leikkausvaatteita ei ehditty pukea. Kun mieheni kysyi, mitä tapahtuu, jos minua ei leikata, hän sai yksiselitteisen vastauksen: potilas menehtyy.

Useita tuntia kestäneessä leikkauksessa aivojeni kolmanteen aivokammioon vietiin kaksi silikonista valmistettua letkua eli shunttia.

Letkut voi tuntea päässä ihoni alla.Ne kulkevat otsan yläpuolelta toisen korvan taakse. Korvan yläpuolella on pieni venttiili, jonka avulla letkut kuljettavat aivoselkäydinnesteen päästä vatsaonteloon, jossa neste imeytyy takaisin elimistöön.

Tärkeä tuki

Minulla on aina ollut pitkät ja vahvat hiukset, jotka oli leikkauksessa ajettu pään toiselta puolelta kokonaan pois. Se oli kova paikka.

Sairauslomalla olin pari kuukautta. Sinä aikana masennuin ja lihoin. Isojen leikkausten yhteydessä hoitoon olisi minusta hyvä kuulua automaattisesti myös psyykkistä tukea.

Paras tukeni oli mieheni. Toipumislääkkeeni oli työ. Myös lapset pitivät elämässä kiinni. Tuolloin 12-vuotiaan Elisar-poikani soittama viulumusiikki tuntui terapeuttiselta.

Oloani helpotti, kun kuulin, että monilla muillakin, esimerkiksi jääkiekkoilijoilla, on samanlainen laite ja että siitä huolimatta voi elää aktiivista elämää. Kun huomasin muistinkin toimivan entiseen tapaan, aloin uskoa, että elämä kantaa.

Kolme vuotta sitten kesken monologin esittämisen minulle tuli kummallinen olo. Keskeytin esityksen ja lähdin suorinta tietä Taysin neuropoliklinikalle.

Shuntteja hienosäädettiin, mutta muuten pääsin säikähdyksellä.

Tässä ja nyt

Aivoissani on kysta, joka estää aivoselkäydinnesteen kulkemisen normaalisti. Kysta on niin lähellä muistikeskusta, että sitä ei ole leikattu. En mieti asiaa kovinkaan usein. Olen oppinut luottamaan shuntteihin, ja ne eivät estä normaalia elämää.

Pidän itsestäni hyvää huolta. Jos saan flunssan tai muun vaivan, menen heti lääkäriin, jotta saan lääkityksen eivätkä pöpöt lähde kulkemaan shunteissa.

Harjoittelen parhaillaan syksyllä ensi-iltaan tulevan ihmisten asenteista ja erilaisuudesta kertovan komediaa.

Silmähermoja paine vaurioitti sen verran, että tarvitsen nykyään aina lasit. Toisaalta lääkäri on jälkitarkastuksien magneettikuvauksissa ihmetellyt, kuinka hyvässä kunnossa aivot ikäisekseni ovat.

Haluan elää jokaisen päivän täysillä: jos elämässä jää pelkäämään jotakin, ei kohta enää uskalla mitään.”

X