Mitä nuorena leskeksi jääneelle Tuomakselle kuuluu nyt?

Jaa artikkeli
Vaimonsa toiveen mukaisesti Tuomas asettaa Miihkalin tarpeet etusijalle elämässään. Kuva on otettu vuonna 2011. © Rami Marjamäki
Tuomas Tiainen kertoi kolme vuotta sitten ilmestyneessä Seurassa vaimonsa kuolemasta ja siitä, miten hän jäi pienen Miihkalin yksinhuoltajaksi. Lue ensin alkuperäinen juttu Tuomaksen surusta ja tämän jälkeen miehen nykyiset kuulumiset.

Maila 9-vuotiaan Miihkalin kädessä heilahtaa ja punainen pallo lämähtää seinään. Pöytää kattava Tuomas Tiainen, 36, ei hätkähdä päänsä vierestä sujahtavaa pelivälinettä. Isä ja poika ovat pelanneet sählyä sisällä aiemminkin.

Kerran pojan tähtäys epäonnistui. Pallo mäjähti suoraan Tuomaksen kasvoille ja särki silmälasit.

”Ehkä Taija ei antaisi pelata sisällä. Ainakin hän kehottaisi olemaan varovainen”, arvelee Miihkali.

Taija Vepsäläinen ehti kertoa rakkaimmilleen ajatuksiaan monesta asiasta ennen kuolemaansa. Hän kannusti puolisoaan myös rakastumaan uudelleen. Tuomas ei oikein jaksa uskoa, että hän voisi kohdata elämänsä naisen toisenkin kerran.

Kuin olisi tullut kotiin

22-vuotias Taija ja 25-vuotias Tuomas tiesivät löytäneensä etsimänsä, kun heidän katseensa kohtasivat Tampere-talon aulassa maaliskuussa 2001. Elokuvajuhlien antiin tutustumaan tullut mies pysähtyi kirjoja esitelleen naisen myyntipöydän luo.

”Hän oli vastaus moniin kysymyksiin. Se oli kohtalonomainen tunne, aivan kuin olisin tullut kotiin”, Tuomas kuvaa.

Ensikohtaamisesta muistuttaa kirjahyllyn aarteena Jorma Lehtolan teos Lailasta Lailaan, tarinoita elokuvien sitkeistä lappalaisista.

”Jälkeenpäin paljastui, että Taija maksoi kirjan hinnasta antamansa alennuksen omasta pussistaan”, Tuomas hymyilee.

Pari kohtasi sattumalta uudelleen vielä samana iltana.

”Istuin Tulliklubilla toivoen hänen saapuvan ja istuvan pöytääni. Tunnin päästä niin tapahtui.”

Seuraavana keväänä he muuttivat yhteen asumaan. Joulukuussa 2002 syntyi Miihkali.

”Tiesin heti, että tämän naisen kanssa haluan lapsia. Taija puolestaan oli haaveillut äitiydestä jo kuusivuotiaasta alkaen.”

He unelmoivat kolmesta lapsesta, mutta toisin kävi.

Pelon päivät

Syksyllä 2004 Taijalla todettiin syöpä.

”Totta kai tieto hätkäytti, mutta kummallakaan ei ollut tapana jäädä tuleen makaamaan. Pieni poika määritti arjen eikä elämämme pysähtynyt.”

Taija leikattiin ja hän toipui operaatiosta parissa viikossa. Nuoripari jätti sairauden taakseen ja suuntasi katseensa tulevaisuuteen.

Taija pääsi opiskelemaan Turun yliopiston erityispedagogiikan laitokselle ja Tuomas sai opettajan paikan ammattikorkeakoulusta. He ostivat rivitaloasunnon, ensimmäisen oman kotinsa.

Jouluna todettiin, että syöpä oli levinnyt. Kyseessä oli erittäin aggressiivinen tautilaji. Välitön leikkaus pelasti Taijan hengen, muutamaa viikkoa myöhemmin olisi ollut jo myöhäistä.

Tällä kerralla leikkausta seurasivat rankat säde- ja solusalpaajahoidot, jotka jatkuivat heinäkuun 2005 loppuun saakka. Hoitojakson jälkeiset kontrollit Tuomas muistaa ”pelon päivinä”.

”Mutta kun mitään ei löytynyt, uskalsimme jälleen haaveilla tulevaisuudesta.”

Taija ja Tuomas eivät enää voineet saada Miihkalille biologista sisarusta, mutta löysivät toisenlaisen mahdollisuuden. He kävivät Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhekoulutuksessa.

Vuoden 2006 alussa alkoivat Miihkalia vuotta vanhemman pojan viikonloppuvierailut. Puolen vuoden päästä he saivat tukilapsikseen lisäksi saman ikäluokan siskokset.

Toivoon takertujat

Vuoden ajan perheen kotona hyöri neljä alle kouluikäistä lasta viikonlopun ajan kerran kuukaudessa. Mukavia muistoja yhteisistä hetkistä on paljon.

Aikuiset tekivät esimerkiksi kevään 2007 eduskuntavaaleissa äänestämisestä lapsille hauskan tapahtuman.

”Esittelimme lapsille äänestyspaikan ja kerroimme, miten ja miksi äänestetään. Sitten äänestimme vuorotellen toisen puhaltaessa lasten kanssa saippuakuplia ulkona. Tapahtuman päätteeksi söimme jäätelöt.”

Taija ja Tuomas rohkaistuivat vaihtamaan rivitaloasunnon omakotitaloon, jonne pääsivät muuttamaan kesän kynnyksellä. Uudessa kodissa heidän oli helppo sivuuttaa Taijan harmittomilta vaikuttaneet tuntemukset.

Kohtalo oli kuitenkin armoton.

Marraskuussa Taijan syövän todettiin levinneen jälleen. Joulukuussa Miihkali täytti viisi vuotta.

”Emme luovuttaneet, vaan menimme eteenpäin jonkinlaisella pakkoenergialla.”

Kesäkuussa 2008 parille kerrottiin, etteivät lääkkeet tehoa Taijan syöpään.

”Silti odotimme, että jokin lääke löytyy. Ehkä se oli suojautumiskeino. Jaksoimme, koska toivoimme.”

Unohtumaton syntymäpäivä

Lokakuun alussa Tiaisilta vietiin viimeinenkin toivo. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Taijan kunto romahti välittömästi musertavan tiedon jälkeen.

Tuomasta lohduttaa yhä, että Taijan kuolinhetki oli kuin tämän itsensä valitsema.

Lokakuun 28. päivä Tuomas täytti 33 vuotta. Taija ei jaksanut enää puhua, mutta ilmaisi käden puristuksellaan haluavansa juhlia miehensä syntymäpäivää.

He matkasivat Tampereelle Taijan vanhempien ja pikkuveljen luo. Paikalle kutsuttiin myös Tuomaksen veli ja perheen läheisiä ystäviä.

”Joku voi oudoksua, että vietimme syntymäpäivää tuollaisessa tilanteessa. Se oli kuitenkin äärimmäisen luonnollista ja Taijan toive. Hän sanoi aina, ettei juhlia ole koskaan liikaa.”

Juhlijat söivät kakkua ja joivat muutaman lasin viiniä. He lauloivat yhdessä Rauli Badding Somerjoen kappaleita Tuomaksen veljen säestäessä kitaralla. Miihkali esitti häntä vuotta nuoremman Matias-enonsa kanssa duettona Juha Tapion kappaleen Mitä silmät ei nää.

”Olen varma, että Taija kuunteli.”

Yöllä hän hengitti viimeisen kerran.

”Elokuvassa tuollainen kohtaus olisi huonoa draamaa. Todellisessa elämässä se oli hyvin taijamainen tapa lähteä, kuolla juhlien päätteeksi.”

Jälkeenpäin Tuomas on osannut arvostaa myös sitä, että Taijan kuollessa he olivat poissa kotoa lähiomaisten ja ystävien ympäröimänä.

”Se oli kuin lupaus tulevasta elämästä.”

Suojelevaa voimaa

Ainoan vanhemman vastuu lankesi raskaana Tuomaksen hartioille. Hän tajusi, että hänen on jaksettava ja pysyttävä terveenä voidakseen pitää huolta pienestä Miihkalista.

”Juoksin ja hiihdin. Hikoileminen ja hengästyminen tekivät hyvää, sillä liikkumalla pääsin hetkeksi pakoon surua.”

Miihkali palasi esikouluun, kun Taijan kuolemasta oli kulunut viikko.

”Se oli erittäin hyvä ratkaisu. Leikissä on suojelevaa voimaa.”

”Taija sanoi, ettei hän halua surutaloa. Suru tulee muutenkin.”

Aluksi Tuomas oli äärimmäisen huolestunut. Miten pieni poika selviää elämässään ilman äitiä?

Kuluneet vuodet ovat hälventäneet huolta.

”Olen nähnyt, että onnellinen varhaislapsuus kantaa Miihkalia.”

Hän haluaa pitää äidin edelleen läsnä pojan arkipäivissä.

”Puhumme Taijasta lähes päivittäin. Haluan Miihkalin muistavan, minkälainen äiti oli, mitä hän teki ja miten hän puhui.”

Onnentäyteiset vuodet auttavat yhä myös Tuomasta.

”Vaikeinta on ollut päättää kaikesta yksin. Teimme aina ratkaisut yhdessä, mutta nyt minulta puuttuu toisen näkökulma.”

Hankalassa tilanteessa hän pohtii yhä, mitä Taija asiasta ajattelisi.

Rakkaus korostuu

Kesällä 2010 Tuomas toteutti yhden puolisonsa viimeisimmistä toiveista. Hän muutti Miihkalin kanssa Tampereelle lähelle veljeään ja Taijan vanhempia.

”Hän ei halunnut sanella arkeamme kuolemansa jälkeen, mutta pyrki neuvoillaan auttamaan meitä mahdollisimman paljon etukäteen.”

Sairautensa loppuvaiheessa Taija kirjoitti kirjeet pojalleen ja miehelleen. Hän kertoi niissä rakkaudestaan, muistoistaan ja haaveistaan. Hänellä oli rohkeutta ja viisautta kuvitella rakkaimpiensa elämää myös vuosia kuolemansa jälkeen.

”Muista sitten, kun rakastut uudestaan, älä hullaannu ja pidä Miihkali aina ykkösenä. Ja muista, että olen onnellinen puolestasi jo nyt”, Taija vakuutti kirjeessään puolisolleen.

Kolmessa vuodessa Tuomaksen suru on painunut pinnan alle. Se ei enää hallitse, eikä esiin noustessaan lamaannuta toimintakyvyttömäksi.

Vähitellen on alkanut elää myös toivo uudesta kumppanista.

”Taija teki minuun lähtemättömän vaikutuksen enkä voi koskaan unohtaa häntä. Olen kerran löytänyt elämäni naisen ja toisinaan pohdin, voiko toista ollakaan.”

”Parien eroon on olemassa syy. Toinen tekee ehkä jotain väärin tai he vieraantuvat toisistaan ja tunteet kuolevat. Sen sijaan leskenä rakkaus toista kohtaan korostuu entisestään.”

Liian valmis pöytä?

Sinkkumiehen rooliin Tuomas on heittäytynyt lähtiessään ulos ystävien kanssa. Yksinhuoltajuutta pidetään naisen kohdalla helposti epäonnistumisena, mutta onko se miehelle valtti?

”Miihkalin tarpeet ovat tärkeimmät. Kukaan ei voi kiilata hänen eteensä, mutta hyvä vanhemmuus ei ole välttämättä arvostettua valuuttaa parisuhteessa. Nainen ei ehkä haluakaan jakaa huomiotani lapsen kanssa”, Tuomas arvelee.

”Kaikki lapsettomat sinkut eivät ymmärrä, kuinka kotivoittoista arkeni on. En voi lähteä joka ilta jonnekin esimerkiksi harrastamaan.”

Hänellä on asiasta omakohtaisiakin kokemuksia.

”Minusta isyyteni on ainoastaan hyvää elämänkokemusta, mutta joidenkin naisten mielestä pöytäni on liian valmiiksi katettu.”

Tuomas ei tunne itseään yksinäiseksi ollessaan Miihkalin kanssa. Mutta kun Miihkali on esimerkiksi isovanhempien luona, todellisuus lyö toisinaan korville.

”Arjen huumori on tärkeä osa elämää, mutta eihän kukaan kerro vitsejä ja tarinoita itselleen.”

Tuomas yrittää keksiä pieniä juhlan aiheita ja pyytää ystäviä kylään. Voi silti kulua kuukausi, ettei heillä käy kukaan.

Hänellä ei silti ole kiire. Miihkalinkin kanssa hän on jutellut aiheesta vasta ohimennen.

Voisiko isä alkaa seurustella mukavan naisen kohdatessaan?

Miihkali katselee tutkivasti Tuomasta ja tokaisee:

”Argh, se on paha kysymys.”

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 2/2012.

Tuomaksen kuulumiset tänään: Toivon uutta rakkautta

Miksi iltayhdeksän jälkeen esitettävää elokuvaa ei saa katsoa, jos seuraavana aamuna on aikainen herätys? Miksi tekemättömät läksyt estävät tabletilla pelaamisen?

Kaksitoistavuotias Miihkali kyseenalaistaa samat kiellot kuin suuri osa hänen ikätovereistaan.

Tuomas puolestaan kuohahtaa, jos hänen laittamansa ruoka ei maistu pojalle.

”Yleensä ratkaisuksi löytyy kaapista nuudelipussi ja tonnikalapurkki. Tee sitten itse!”

Tunteiden kuohuntaa Tuomas pitää yksinomaan hyvänä.

”Mihin kasvava poika tunteitaan purkaisi ellei isäänsä? Parempi niin kuin että ne aiheuttaisivat ongelmia kaveripiirissä tai koulussa.”

Isovanhemmat lähellä

Tuomas ja Miihkali asuvat edelleen kahdestaan. Vuosi sitten he muuttivat kerrostalosta rivitaloon, joka sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Tampereen keskustasta.

Samassa taloyhtiössä asuvat Miihkalin edesmenneen äidin, Taijan, vanhemmat.

”He ovat tärkeä osa elämäämme. Meillä on molemmin puolinen yya-sopimus, jonka nojalla olemme toistemme apuna. Heidän iltatähtensä Matias on vuoden Miihkalia nuorempi.”

Pojat viihtyvät yhdessä kuin veljekset.

”Mummolan läheisyys helpottaa erittäin paljon arkeamme. Meillä on Miihkalin kanssa läheiset välit, mutta on hyvä, että lähellä on muitakin luottoaikuisia.”

Tervetuloa rakkaus

Miihkali käy säännöllisesti jalkapalloharjoituksissa, mutta isä ja poika potkivat palloa toisinaan kahdestaankin.

Myös elokuvat ovat yhteinen harrastus.

”Olemme katsoneet kutakuinkin kaikki John Waynen ja John Fordin elokuvat. Kovin monta westernklassikkoa ei ole näkemättä.”

Miihkalin kasvaessa Tuomaksella on mahdollisuus panostaa omiinkin harrastuksiin. Hän juoksee, hiihtää, joogaa ja käy kuntosalilla.

”Tosin usein Miihkalin läksyt ovat tekemättä, jos tulen kotiin tavallista myöhemmin. Se viivästyttää nukkumaanmenoa ja tekee aamuherätyksestä vaikean. En silti soimaa itseäni. Omastakin jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää.”

Yksi purkautumisväylä on blogi, jonne Tuomas kirjoittaa ajatuksiaan yksinhuoltajuudesta.

Entä uusi rakkaus, johon Taija puolisoaan kannusti ennen kuolemaansa?

Tuomas on vuosien kuluessa seurustellut, mutta pysyvää suhdetta ei ole syntynyt. Hän kuitenkin uskoo, että oikea nainen tulee vastaan aikanaan.

”Lapsikaan ei ole mahdoton ajatus. Voin toivoa sitä, mutta se ei ole pakkomielle.”

Kipeät muistot palasivat

Viimeksi kuluneen vuoden aikana Tuomaksen mieleen ovat palanneet kipeät muistot ja kokemukset vaimon sairaudesta.

”Äitini sairastui vakavasti vuoden 2012 lopulla. Nyt hän tarvitsee apua koko ajan.”

Tuomas yrittää järjestää kerran kuussa pidennetyn viikonloppuvapaan, jolloin hän voi auttaa äitiään ja näin helpottaa isänsä taakkaa.

”On raskasta nähdä taas omaisen vakava sairaus.”

 

Tuomaksen blogi: http://yh-daddy.blogspot.fi/

X