Orpo Aina-karhu sai kodin Sulo Karjalaisen Suurpetokeskuksesta: ”Jos Aina ei viihdy yksin talvipesässään, minun on mentävä sen viereen nukkumaan”

Aina-karhu oli kiivennyt pihapuuhun. Pentu käänteli päätään, tuhisi ja katseli kuhmolaisen omakotitalon pihalle kerääntyneitä ihmisiä.

Pentua pelotti, mutta viimein se laskeutui takaperin männystä maahan. Pentu vipelsi kanervikkoon, se muksahteli kuonolleen ja kyljelleen kunnes pääsi seuraavan männyn juurelle ja kiipesi taas puuhun.

Päivän aikana pentu ehti kiivetä viiteen pihapiirin puuhun ennen kuin se toukokuisen illan hämärtyessä loittoni metsään.

Seuraavana päivänä karhu tuli taas saman talon pihaan. Pentu kierteli nurmikolla ja hamusi suuhunsa heiniä ja koirankarvoja.

Pentu oli nälissään.

Se ei ollut löytänyt yön aikana emoaan eikä emo ollut löytänyt pentuaan.

Oliko pieni karhu jäänyt orvoksi?

Pieni karhu pitää puuhun kiipeämisestä. © Keijo Lehtimäki

Ilmasta haaviin

Lounasaikaan 6. toukokuuta kuhmolaisen aktiivimetsästäjän Kimmo Piiraisen puhelin hälytti. Soittaja oli poliisi, joka pyysi Piiraiselta apua kuhmolaiselle pihalle toistamiseen ilmestyneen karhunpennun kiinni ottamiseen.

Piirainen kuuluu riistanhoitoyhdistysten ylläpitämään Suurriistavirka-apu-palveluun, joka auttaa poliisia suurpetojen ja vaikka liikenteessä loukkaantuneiden villieläinten hallinnassa.

Ennen kuin Piirainen kumppaneineen alkoi pyydystää pihalla vilistänyttä pentua, he kiersivät varmuuden vuoksi lähimaastossa etsimässä emokarhun jälkiä. He eivät kuitenkaan löytäneet havaintoja siitä, että emo olisi lähistöllä.

Pentu täytyi ottaa turvaan.

Pieni, kooltaan vain hieman mäyräkoiraa suurempi karhu kierteli sähisten ja uikuttaen pihalla eikä päästänyt ihmisiä lähelleen. Kömpelö pentu horjahteli ja kaatuili pitkässä heinikossa, mutta pihan laidalla se oli jo päästä pakoon.

”Kun pikkukarhu yritti hypätä ojan yli, sain napattua sen ilmasta suoraan haaviin”, Piirainen kertoo.

Vaikka pentu oli uupunut ja hengästynyt, se puolustautui ja iski muristen hampaansa Piiraisen paksuihin hanskoihin, kun hän nosti sen haavista koirankuljetushäkkiin.

”Pentu oli paniikissa ja nälissään, mutta muuten hyvässä kunnossa. Onneksi pelko siitä, että joutuisimme lopettamaan pennun, osoittautui turhaksi”, Piirainen kertoo.

Autokyydillä Kuusamoon

Orpo karhunpentu sai syödäkseen vedessä kostutettua ja hunajalla valeltua koirien kuivamuonaa ennen kuin se kuljettiin poliisiautolla Suomussalmelle, mistä sen matka jatkui suomussalmelaisen Petri Väyrysen maastoauton takakontissa kohti Kuusamon Suurpetokeskusta.

Väyrynen antoi pennulle evääksi vettä ja hunajaa ja peitti kuljetuksen ajaksi häkin kangaspeitteellä.

”Pentu oli yhä selkeästi peloissaan, mutta peiton alla se rauhoittui”, Väyrynen kertoo.

”Kun kävin katsomassa sitä matkan aikana muutamaan kertaan, se joko söi tai nukkui.”

Kuusamon Suurpetokeskuksessa pentua oli vastaanottamassa Suomen tunnetuimpiin karhunhoitajiin kuuluva, jo 80-vuotias Sulo Karjalainen.

Jopa taidemaalarina esiintyneen, tiettävästi Euroopan suurimman, yli 600 kiloa painavan ruskeakarhu Juuson isäntä kohtasi ärhäkän pikkukarhun.

”Jos ei olisi ollut hanskoja kädessä, niin kädet olisivat olleet verillä”, Karjalainen muistelee.

”Arka pentu vaatii aikansa ennen kuin karhu tottuu ihmisten läsnäoloon.”

Kauramaitoa tuttipullosta

Petoeläinkeskuksessa pentu punnittiin: runsaat kolme kiloa. Karjalaisen mukaan arviolta tammi-helmikuussa syntynyt pentu oli ikäisekseen pienikokoinen ja laiha.

”Pentu lienee ollut vielä emonsa maidon varassa ennen kuin se jäi orvoksi”, Karjalainen kertoo.

Hän kuten Ranua Zoon intendentti Heini Niinimäkikään ei osaa varmuudella sanoa, miksi pentu oli jäänyt ilman emoa.

”Emolle on voinut sattua jotain ja se on loukkaantunut tai menehtynyt”, Niinimäki kertoo.

”Nuoret, ensimmäistä kertaa synnyttävät karhuemot eivät aina osaa huolehtia pennuistaan, ja pentu on mahdollisesti päässyt eksymään emostaan.”

Niinimäen mukaan pentu ei olisi selvinnyt metsässä pitkään yksin. Pikkukarhu olisi joko menehtynyt nälkään tai syöty.

”Uroskarhu tappaa vaistomaisesti pentuja, koska uroksilla on geeneissä tarve saada naaraat mahdollisimman pian kiimaan lisääntyäkseen nopeasti”, Niinimäki kertoo.

Karjalainen alkoi syöttää vielä kiinteään ravintoon tottumattomalle pennulle tuttipullosta eläimille kehitettyä kauramaitoa.

Suurpetokeskuksen uuden tulokkaan hän nimesi Penaksi.

Kauramaito maistuu pienelle karhunpennulle.  © Pasi Jäntti

Penasta Ainaksi

Sulo Karjalainen on kolmen vuosikymmenen aikana kasvattanut aikuisiksi kahdeksan orvoksi jäänyttä karhunpentua.

Karjalainen on ottanut useimmat pennuista ensin kotiinsa asumaan. Runsaat parikymmentä vuotta sitten löydetty Juuso-karhu jopa nukkui Karjalaisen kanssa samassa sängyssä.

”Kun karhu hengitti poskeani vasten, pystyin tarkkailemaan, missä määrin karhun hengitystiheys laskee lepotilassa”, Karjalainen kertoo.

Pena yllätti ärhäkkyydellään. Pentu malttoi istua keinutuolissa kiikuttelevan Karjalaisen sylissä, mutta villiintyessään nalle veteli pöytäliinoja lattialle, kaatoi maljakoita ja kynsi Karjalaisen jalkoihin naarmuja.

”Kaikki karhut ovat yksilöitä kuten me ihmisetkin. Pentu ei ollut ilkeä. Karhu on peto ja tämä oli luonteeltaan hurjempi kuin aiemmat Suurpetokeskukseen tuodut karhunpennut”, Karjalainen kertoo.

Pentua nostellessaan Karjalainen myös huomasi, että se ei ollutkaan uros.

Karhun nimi piti vaihtaa.

Penasta tuli Aina.

Itkua ja puremista

Suurpetokeskuksessa pieni orpokarhu majoitettiin aluksi konehalliin, mistä Sulo Karjalainen otti sen sisälle kotiinsa. Kun Aina alkoi riehua olohuoneessa, Karjalainen siirsi sen saunaan.

”Pentu näytti viihtyvän lauteilla ja se kylpi omassa pesusoikossaan”, Karjalainen kertoo.

Kun Aina kasvoi, se alkoi kuitenkin ikävöidä yksin omissa oloissaan, joten Karjalainen siirsi sen yhteen omakotitalonsa makuuhuoneista.

”Kun Aina jäi kamariin, se itki ja huusi perääni, mutta rauhoittui kuultuaan askeleeni oven takaa. Karhu ymmärsi, että se ei ole talossa yksin”, Karjalainen kertoo.

Hänen lisäkseen Ainaa hoitivat Kuusamon Suurpetokeskuksen eläintenhoitajat. Kun eläintenhoitaja Sami Huttu meni ruokkimaan Ainaa tai siivoamaan sen huonetta, karhu alkoi hyppiä paikallaan ja puhista, mistä Huttu tiesi, että Aina oli hyökkäämässä hänen kimppuunsa.

Aina oli alkusyksystä saavuttanut yli 30 kilon painon.

”Paini Ainan kanssa alkoi olla hikistä vääntämistä, missä voimat olivat ehtyä hyvinkin nopeasti”, Huttu kertoo.

Huttu selvisi Ainan hoitovuoroistaan pelkillä naarmuilla. Hänen kollgansa ei päässyt yhtä vähällä: Aina iski hampaansa hoitajansa jalasta läpi.

”Sulon kimppuun Aina ei käy yhtä hanakasti, koska se pitää Suloa emonaan. Pennun hoito onkin nyt jätetty mahdollisimman pitkälle yksin Sulon vastuulle.”

Aina pitää Sulo Karjalaista miltei emonaan ja suostuu myös syömään hänen kädestään. © Keijo Lehtimäki

Ainan mielestä havut ovat vähän väärässä paikassa. Niitä siirrellessä voi mutustella myös vähän neulasia. © Keijo Lehtimäki

Ensi kesänä esille

Pitkin kesää ja alkusyksyä Sulo Karjalainen ulkoilutti Aina-karhua lähimetsässä. Pentu juoksenteli, telmi, söi muurahaiskeosta munia, kiipeili puihin ja kävi järvessä uimassa.

Ainaa ei kuitenkaan ole ollut Suurpetokeskuksen muiden karhujen tavoin yleisön nähtävissä, vaan pennun on annettu olla Karjalaisen kanssa omissa oloissaan.

”Aina pääsee vasta ensi kesänä muiden karhujen kanssa aitaukseen. Vielä on liian varhaista sanoa, miten ja minkä karhujen kanssa pentu soveltuu samaan tilaan”, Karjalainen kertoo.

Jos Aina laskettaisiin vapaaksi, se olisi Karjalaisen mukaan eläinrääkkäystä, koska ihmisen apuun tottunut karhu ei selviäisi yksin luonnossa.

Ranua Zoon intendentti Heini Niinimäki kertoo, että ihmisiin pennusta asti tottunut karhu voisi olla jopa ympäristölleen vaarallinen.

Se hakeutuisi nälissään todennäköisesti tuttuihin hajuihin, ihmisten asumusten liepeille hakemaan ravintoa.

”Ihmisen hoidossa olleelta karhulta puuttuisi saalistuskyky ja ylipäätään luonnossa selviytymisen perustaidot”, Niinimäki sanoo.

Vaikka Aina on osoittautunut käytöstavoiltaan hieman hankalaksi karhunpennuksi, Karjalainen uskoo, että uusi tulokas sopeutuu Suurpetokeskuksen arkeen.

Kokenut karhujenhoitaja Sulo Karjalainen vertaa Ainaa ihmislapseen.

”Kun sille tulee nälkä tai ikävä, niin se itkee ja kiukuttelee. Kun Ainan maha on täynnä ja se saa leikkiä, se on tyytyväinen. Ihmislapsesta karhunpennun erottaa oikeastaan se, että karhulle ei tarvitse vaihtaa vaippaa.”

Karhumiehenä tunnettu Sulo Karjalainen tuo Ainan päivittäin ulkoilemaan Kuusamon Suurpetokeskuksen tiluksille. © Keijo Lehtimäki

Aina-karhu talviunille halkovajaan

Toukokuussa kuhmolaisen omakotitalon pihalta löydetty Aina-karhunpentu valmistautuu Kuusamon Suurpetokeskuksessa ensimmäisiin talviuniinsa.

Luonnossa karhut vetäytyvät talvipesilleen lumi- ja säätilanteesta riippuen syys-marraskuussa ja ne heräävät maalis-toukokuussa.

Kuusamon Suurpetokeskuksessa karhut ovat käyneet talviunille lokakuun loppupuolella tai marraskuussa.

Koska Aina-karhua ei voida sijoittaa vielä muiden karhujen joukkoon, Sulo Karjalainen rakensi sille oman talvipesän halkoliiteriinsä. ”Karhun keinopesän” tulee Karjalaisen mukaan olla pehmeä ja pimeä.

Karjalainen ei osaa vielä sanoa, milloin Aina mahdollisesti on valmis talviunille.

”Karhu saa päättää sen itse. Jos Aina ei viihdy yksin talvipesässään, minun on mentävä aluksi sen viereen nukkumaan.”

Lue myös: Sulo Karjalainen kertoo, miten poromiehen pojasta kasvoi karhujen pusuttelija

Pedon vaistolla Aina haistelee pahnoista mahdollisen saaliin hajua. © Keijo Lehtimäki