Leena sairastui rintasyöpään: ”Ajattelin aina, että syöpä on iäkkäämpien sairaus”

Jaa artikkeli
”Tutuille olen sanonut, että jos löydätte rinnasta pienenkin patin, menkää heti lääkäriin”, Leena Vanhatalo neuvoo. © sara pihlaja/otavmedia
Leena Vanhatalo sairastui rintasyöpään työikäisenä. Nyt hän tukee muita sairastuneita.

Kun Leena Vanhatalo löysi rinnastaan patin 44-vuotiaana, hän ei osannut pelätä. Hän ajatteli, että syöpä on iäkkäämpien sairaus. Nyt, kahdeksan vuotta diagnoosin jälkeen, Leena elää hyvää elämää. Sairastumisesta muistuttaa enää arpi.

Tähän havahduin

”Löysin syyskuussa 2007 vasemman rintani alaosasta patin. Otin asian puheeksi samalla viikolla lääkärissä, jonne olin varannut ajan muun asian takia. Lääkäri arveli, että kyseessä olisi kysta. Sain kuitenkin lähetteen mammografiaan asian varmistamiseksi.

Vastaanotolle

Mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa lääkäri epäili heti, että pattini on pahanlaatuinen. Varmistus tuli viikon päästä. Diagnoosin antaneelle lääkärille totesin, että ”elämässä ei selviä hengissä, mutta onko minun elämäni jo tässä.” Lääkäri vastasi, että sano noin vasta, kun olemme yhdeksänkymppisiä ja kirjoitti lähetteen Taysiin.

Näin rintasyöpä hoidettiin

Minulle tehtiin lokakuussa 2007 vasemman rinnan säästävä leikkaus. Etäpesäkkeitä ei huomattu leikkauksessa. Patologisten tutkimusten varmistuttua neljän viikon kuluttua jouduin uudestaan leikkauspöydälle.

Leikkausten jälkeen minulle määrättiin hoidoksi solunsalpaajia, sädehoitoa ja hormonaalista hoitoa. Pian solunsalpaajahoidon alkamisen jälkeen hiustuppoja alkoi tippua lattialle. Pyysin miestäni ajamaan partakoneella loputkin hiukset pois, ja tallensin suortuvat kirjekuoreen.

Käytin huivia, mutta peruukkia en halunnut. Orientoiduin niin, että suunta on parempaan päin.

Rankin vaihe sairastumisessa oli solusalpaajien saaminen kuusi kertaa kolmen viikon välein. Ensimmäinen viikko lääketiputuksen jälkeen meni aina toipumiseen, koska oloni oli niin voimaton.

En kuitenkaan halunnut olla kokonaan poissa töistä, vaan yritin pitää arjen mahdollisimman samanlaisena kuin ennenkin.

Tärkeä tuki

Perhe piti minut elämässä kiinni. Kun kysyin mieheltäni ennen leikkausta, opettelisiko hän laskujen verkkomaksamisen siltä varalta, että kuolen, hän totesi heti, että et sinä kuole.

Kun sytostaattihoitojen aikaan olin niin voimaton ja pahoinvoiva, että olisin halunnut maata koko päivän sängyssä, pojat eivät antaneet minun tehdä niin. Oli hyvä, että he pyysivät tekemään esimerkiksi eväitä harrastuksiin, jolloin en jäänyt liiaksi vellomaan huonossa olossani.

Ennen leikkausta ystäväni kysyi, haluaisinko soittaa hänen tuttavalleen, joka oli myös sairastanut rintasyövän.

Puhuin ventovieraan kanssa puhelimessa kaksi tuntia. Puhelun jälkeen ajattelin ensimmäisen kerran, että voin oikeasti selvitä. Sen jälkeen en nähnyt öisin painajaisia.

Tässä ja nyt

Syövän hoitoon liittyvät hormonaaliset lääkkeet lopetettiin keväällä 2013, samalla päättyi jälkiseuranta. Nykyään sairastumisesta muistuttaa kaksi asiaa: arpi rinnassani ja se, etten voi enää luovuttaa verta.

Lääkärien mukaan todennäköisyyteni syövän uusiutumiselle on sama kuin sellaisella, joka ei ole koskaan sairastanut rintasyöpää.

Vertaistuki oli minulle niin tärkeää, että haluan nyt auttaa muita sairastuneita. Toimin Pirkanmaan syöpäyhdistyksessä tukihenkilönä.

Sairastuminen ei jalostanut minua, mutta opetti olemaan kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä. Riskitekijöitä minulla ei ollut, joten en käytä aikaa sen miettimiseen, miksi juuri minä sairastuin.

Tutuille olen sanonut, että jos löydätte rinnasta pienenkin patin, menkää heti lääkäriin.”

X