Pahoinpitely vei Mikan muistin ja aiheutti puhevamman – uusi rakkaus antoi syyn elää

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mikan onnettomuudesta huolimatta pariskunta elää hyvää ja onnellista arkea. © Sofia Virtanen
Pahoinpitely vei muusikolta muistin ja puhekyvyn. Nyt Mika Honkanen tekee paluun laulajana. Toipumista auttoi uusi rakas.

Ambulanssi kaartaa pillit ulvoen Karhulan linja-autoaseman pihaan Kotkassa lokakuisena iltana vuonna 2011.

Ravintolailta on päättynyt pahoinpitelyyn. Tilanne on äärimmäisen vakava.

Silminnäkijän mukaan mies on tönäissyt toista niin, että tämä on lyönyt päänsä betonipylvääseen ja sen jälkeen kaatunut selälleen maahan. Pään osuessa asfalttiin kuului kova kumahdus.

Paikalle saapuva ensihoitaja näkee kadulla tiedottomana makaavan miehen ja ajattelee: tuo ei tule selviämään tästä.

Ambulanssi kiidättää Mika Honkasen keskussairaalaan. Lääkäri toteaa kallonpohjan murtumia, päänsisäisen verenpurkauman ja erittäin vaikean aivovamman.

Mika on kaksi kuukautta tehohoidossa, suurimman osan aikaa tajuttomana ja hengityskoneessa. Hengenvaaralliset vammat vaativat useita leikkauksia.

Lopulta varmistuu, että Mika jää eloon. Sairaalassa heräävä mies ei kuitenkaan muista mitään illan tapahtumista – eikä juuri muustakaan.

Aivovamman seuraukset

Lähes neljä vuotta myöhemmin Mika, 48, tervehtii hymyillen kotonaan Haminassa. Välitön ja ystävällinen mies pahoittelee, ettei pysty heti juttelemaan.

Oikea käsi on taas puutunut ja samalla puhe puuroutuu. Niin käy aina välillä, mutta se menee kyllä ohi.

Yksi aivovamman seurauksista on afasia, puheen tuottamisen häiriö. Viime vuosien aikana puhumisesta on tullut helpompaa, mutta lukeminen ja kirjoittaminen eivät oikein onnistu.

Muistissa on paljon aukkoja. Lapsuusmuistot ovat säilyneet parhaiten, mutta monista aikuisiän tapahtumista Mika tietää vain sen, mitä ystävät ovat kertoneet.

Lähimuistikin on nykyisin lyhyt. Eilen sovitut asiat saattavat unohtua, eivätkä ihmisten nimet aina jää mieleen.

Tilanne on silti paljon parempi kuin se oli kuntoutumisajan alussa. Silloin Mika yritti puhua, mutta ei tajunnut, ettei kukaan ymmärrä häntä.

”Saatoin mennä tupakalle ihmettelemään, miksi hoitajat eivät tunnu kuuntelevan, kun puhun heille. Päätin kysyä heiltä siitä, mutta kun tulin sisään, olin jo unohtanut mitä minun piti tehdä.”

Hänen piti opetella puhumisen taito uudelleen, sana kerrallaan.

Menneisyyden monet roolit

Entisessä elämässään Mika ehti olla muusikko, yrittäjä ja työntekijä.

Monipuolinen laulaja tulkitsi eri tyylilajeja humpasta heviin. Omien musiikkiprojektien lisäksi Mika soitti muun muassa Frederikin ja Joel Hallikaisen kitaristina.

Armeijan jälkeen perustettu oma yritys valmisti kuljetuslaatikoita, joita muun muassa muusikot käyttävät.

Epäsäännöllinen elämäntapa vaati kuitenkin veronsa. Keikkailu ja runsas alkoholinkäyttö haittasivat perhe-elämää.

Nuorimman lapsen syntymän jälkeen ammattimuusikon ja yrittäjän urat saivat jäädä.

”Tyttö on paljon tärkeämpi asia kuin kapakassa soittaminen. On tärkeää, että isä tulee kotiin neljältä joka päivä sen sijaan, että on viikon rokkikeikalla Kuopiossa”, Mika toteaa.

Neljän lapsen isä löysi sopivan päivätyön kotkalaiselta valimolta, jossa hän sulatti terästä seitsemän vuoden ajan.

Ammatinvaihdos ei kuitenkaan ratkaissut kaikkia ongelmia. Syksyllä 2011 avioero oli vireillä, ja Mika haki alkoholista lohtua yksinäisyyteen.

Samana syksynä hänet pahoinpideltiin, ja elämä muuttui entistäkin vaikeammaksi.

Pohjakosketus

Sairaalajakson ja Helsingissä vietetyn kuntoutusajan jälkeen Mika siirrettiin Haminaan vaikeavammaisten asumisyksikköön.

Siellä hän alkoi ymmärtää, ettei elämä tulisi koskaan palaamaan ennalleen. Toimeliaasta miehestä oli tullut pysyvästi työkyvytön.

Toisten avun varassa oleminen oli kova paikka. Arvottomuuden tunne masensi ja tuotti itsetuhoisia ajatuksia.

”Ajattelin, että jos elämä on tällaista, on helpompaa ampua itseni.”

Terveyden ja työkyvyn menettäminen tuntui kohtuuttomalta. Se synnytti myös vihan ja häpeän tunteita, joita Mikan oli varsinkin alkuun vaikea käsitellä.

Sitten elämään astui Hannah.

Kihlatusta omaishoitaja

Hannah Honkanen oli kuullut Mikasta ennenkin, yhteisten tuttujen kautta. Tieto onnettomuudesta oli koskenut syvälle sydämeen, vaikka he eivät olleet koskaan tavanneet.

Vuonna 2012 he osuivat samaan tapahtumaan Haminassa. Mika istui kahvilla, ja Hannah meni esittäytymään. Jotain odottamatonta tapahtui.

”Se oli ihmeellinen, kaunis tapaaminen. Vaikka Mika ei pystynyt paljoa puhumaan, välillemme syntyi siinä hetkessä vahva ja vilpitön kiintymys”, Hannah muistelee.

Ensitapaamisen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Seuraavana päivänä Mika ilmestyi Hannahin työpaikalle. Puhelinnumeroita vaihdettiin.

Hannah ei vieläkään tiedä, miten Mika oli löytänyt perille, koska tämä ei vielä silloin pystynyt hahmottamaan kaupunkia.

Pian he tapasivat tai juttelivat puhelimessa päivittäin.

”Aina oli asiaa. Joka päivä mietin etukäteen, mitä sanon sitten kun nähdään”, Mika kertoo ja nauraa.

Hannahia kiehtoi Mikassa erityisesti tämän rehellisyys ja huumorintaju. Toinen tuntui sielunkumppanilta, jonka seurassa sai olla oma itsensä. Sen rinnalla vammautuminen ja erilaiset taustat olivat pieniä asioita.

Mikalle rakkaus antoi syyn elää. Siitä sai voimaa toipumiseen ja vaikean kokemuksen käsittelemiseen.

Pariskunta kihlautui, ja Hannah ryhtyi Mikan omaishoitajaksi. Hoitolaitoksesta omaan kotiin pääseminen oli Mikalle tärkeä askel elämässä eteenpäin.

Apua musiikista

Vammautumisen jälkeen laulaminen oli Mikalle mahdotonta, mutta muutaman viime vuoden aikana musiikista on taas tullut tärkeä osa elämää.

Mikan ja Hannahin häitä juhlittiin kesällä 2014. Siellä sulhanen lauloi kaksi omaa kappalettaan.

Opeteltavaa tosin riittää. Aivovamman takia sadat kappaleet, jotka hän osasi ulkoa, ovat pyyhkiytyneet mielestä. Ne omatkin kappaleet tuntuvat vierailta.

”Piti varmistaa kavereilta, että olenko minä todella tehnyt nämä biisit.”

Nyt hän laulaa ja soittaa kitaraa säännöllisesti. Alku oli kankeaa ja päivissä on eroja, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan.

Terapeuttien mukaan mielihyvää tuottava, mielekäs tekeminen luo aivoihin uusia oppimispolkuja ja auttaa kuntoutumisessa.

Mikalle on tärkeää myös se, että musiikin avulla voi näyttää itselle ja muille pystyvänsä johonkin.

Paluu musiikin pariin synnytti pian konkreettisen tavoitteen: Mika halusi tehdä levyn omista kappaleistaan.

Vanhat soittokaverit jo kouluaikoina syntyneestä Zarabande-yhtyeestä lähtivät ilomielin mukaan. Laulutaidon palauttaminen oli kovan työn takana, mutta se kannatti.

Tänä vuonna julkaistiin levy nimeltä Huomiseen. Mika laulaa kaikki kappaleet.

Elämän ilot ja surut

Vaikka Mika on kuntoutunut hyvin, elämä ei suinkaan ole helppoa. Muistin ja puheen kanssa on edelleen ongelmia. Se turhauttaa.

Muita aivovamman seurauksia ovat tunteiden ailahtelu, aloitekyvyttömyys ja ajoittaiset huimaus- sekä puutumiskohtaukset.

Vaikeuksista huolimatta elämässä on paljon hyvää.

”Minulla on ihanat lapset ja hyviä ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin”, Mika sanoo.

Lapset asuvat Haminassa ja tapaavat isäänsä säännöllisesti. Mikan tavoin he ovat musikaalisia.

Järkyttävä onnettomuus on kaikesta huolimatta myös tuonut yhteen kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä.

”On ihan totta, että hyviäkin asioita on tapahtunut”, Mika toteaa.

Toisinaan tuntuu jopa siltä, että asiat ovat paremmin kuin ennen vammautumista. Se riippuu siitä, mitä verrataan.

Kohti parempaa huomista

Huumori ja läheisyys ovat Mikan ja Hannahin yhteisen arjen kulmakiviä. Niiden avulla elämä menee eteenpäin päivä kerrallaan.

Pariskunta on tehnyt yhteisiä tutkimusmatkoja Mikan menneisyyteen.

Vierailut lapsuuden mökkimaisemissa, työpaikoilla ja soittokeikoilta tutuissa kaupungeissa palauttavat asioita mieleen, samoin vanhojen valokuvien katselu.

Keskustelut ystävien ja Mikan perheen kanssa paljastavat aina uusia asioita sekä Mikalle että Hannahille. Menneisyys avautuu vähitellen.

Vanhojen muistelua tärkeämpää on kuitenkin elää tätä päivää. Siihen kuuluvat rakkaus ja musiikki.

Syksyn ensimmäiset keikat on jo sovittu.

X