Päihdehelvetti oli viedä Kristinan hengen – ”Kun olin vienyt lapset tarhaan, ryyppäsin ja möin itseäni”
Kristina Karlsson eli vuosikausia huumehöyryistä ja holtitonta elämää. Nyt hän auttaa muita.
Kristina Karlssonin elämä tuntuu nyt joka solulla erilaiselta ja vapaalta. Hän kävelee ja seisoo tukevasti paljain jaloin maan- kamaralla. ”On ihanaa pystyä tuntemaan pieniä asioita suuresti.”
Neljä vuotta sitten Kristina Karlsson päätti tehdä itsemurhan. Hän meni papin puheille ja kertoi haluavansa tietynlaiset hautajaiset, sitten kun kuolema joskus koittaisi.
Pappi ymmärsi Kristinan tuskan ja kuunteli, koska huomasi, että siten Kristina saa rauhan. Kristina oli tyytyväinen: nyt hänen kaikki viisi lastaan saisivat äitinsä näköiset hautajaiset.
Hän oli viikkoa aiemmin hankkinut myös chihuahua-koiralleen, undulaatilleen ja kissalleen uudet kodit.
Kahdelle vanhimmalle lapselleen hän soitti jäähyväispuhelut.
Vielä puhelu ystävättärelle, mutta onneksi tämä ymmärsi tilanteen vakavuuden.
Ystävätär tuli ja pelasti Kristinan.
Kristinan elämä oli kuitenkin umpikujassa. Hän oli juuri menettänyt kaksi nuorinta lastaan sijaisperheelle.
Yksi vanhemmista lapsista asui isänsä luona, toinen omillaan. Kolmas niin ikään isänsä luona.
”Tunsin, ettei minulla ollut syytä elää. Minulla ei ollut tunteita, en kuullut, en nähnyt, en haistanut mitään. Olin elossa, mutta kuitenkin kuollut. Oli vain tyhjää.”
Kristina eli myös kaksoiselämää. Päivisin hän opiskeli kristillisessä opinahjossa, iltaisin ja öisin hän ryyppäsi, käytti huumeita ja möi seksuaalisia palvelujaan.
”En pystynyt huolehtimaan lapsistani ja uuvuin täysin. Oli järkevää, mutta erittäin tuskaista antaa heidät sijaiskotiin.”
Lapsuus Ruotsissa
Kristinan suomalainen äiti muutti nuorena Ruotsiin, jossa Kristina syntyi. Vanhemmat erosivat, kun tyttö oli oli 4-vuotias.
Kuusilapsisessa perheessä juotiin, ja rahasta oli aina pula. Kristinaa kiusattiin koulussa eikä kotona koskaan käynyt kavereita. Kristina alkoi oireilla.
Ensimmäisen humalansa hän joi 12-vuotiaana. Pian kapinoiva tyttö poltteli hasista, lintsasi koulusta ja varasteli kaupoista. Hän joutui tyttöjen koulukotiin. Siellä oli panssarilasit ikkunoissa ja kova kuri.
Muut sisarukset muuttivat äidin kanssa takaisin Suomeen, mutta 15-vuotias Kristina jäi Ruotsiin. Siitä alkoi alamäki.
”Rahaa ansaitakseni en keksinyt muuta kuin alkaa myydä itseäni kadulla. Eikä aikaakaan, kun tapasin parikymmentä vuotta vanhemman miehen, kovanluokan huumekauppiaan. Hänen kanssaan menin kihloihin 17-vuotiaana ja asuin Tukholmassa. Arki oli amfetamiinin, heroiinin ja kokaiinin kanssa pelaamista.”
Mies joutui vankilaan, eikä Kristina pystynyt jatkamaan miehensä bisneksiä vaan joutui kadulle.
”Siitä seurasi taas vanhimman ammatin harjoittamista.”
Kristina eli pari vuotta täysin yhteiskunnan ulkopuolella väkivaltaisten miesten armoilla, kunnes hänen äitinsä päätti hakea tyttärensä Suomeen.
”Olen kiitollinen äidilleni, että hän pelasti minut. Muuten en varmaankaan olisi tänään tässä.”
Yksinhuoltajana
20-vuotiaana Kristina sai lapsen. Hän asui tuolloin Pohjanmaalla. Pari vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsi uuden avopuolison kanssa. Seurasi seitsemän hyvää vuotta, mutta sitten viina otti vallan. Kristina jätti kaksi lastaan, miehen, talon ja muutti Ruotsiin.
”29-vuotiaana olin tavallaan menettänyt jo kaiken.”
Ruotsissa Kristina oli hoivatyössä, mutta päihteiden käytön takia työt loppuivat lyhyeen. Pian hän oli samoissa piireissä kuin ennenkin.
”Hakeuduin väkivaltaisten miesten seuraan. Se oli todella sairas kuvio, enkä välttynyt raiskauksiltakaan. Olin uhri, ja itsetuntoni oli nollassa.”
Kristina muutti takaisin Pohjanmaalle. Suhteita tuli ja meni, ja jälleen hän hakeutui väkivaltaisten miesten seuraan. Milloin häntä uhkailtiin ase ohimolla, milloin hakattiin tai potkittiin. Kun Kristina oli töissä päiväkodissa, poliisit joutuivat ajoittain turvaamaan Kristinan työmatkan.
Omia lapsiaan Kristina ei saanut oikeuden päätöksellä liiemmin nähdä. Hän taisteli oikeudessa seitsemän kertaa kuuden vuoden aikana oikeudesta tavata heitä. Turhaan.
Seuraavasta suhteesta syntynyt kolmas lapsi jäi isälleen asumaan. Pian Kristina tapasi miehen, jolla ei myöskään ollut puhtaat jauhot pussissa. Tämän kanssa syntyi kaksi lasta. Kun Kristina oli synnyttänyt, saapui sairaalaan nuori henkilö häntä ja vauvaa tervehtimään.
”Kysyin sairaanhoitajalta kuka tuo tuntematon henkilö mahtoi olla. Hoitaja kertoi, että kyseinen ihminen oli vanhin lapseni.”
Kristina ei ollut tuolloin saanut nähdä kahta vanhinta lastaan seitsemään vuoteen.
Elämä kukoisti taas, mutta vain hetkittäin. Elämä alkoi lasten isän kanssa käydä sietämättömäksi, sillä suutuspäissään mies uhkasi tappaa Kristinan.
”Kuvittelin, että lapset ovat suojassa, jos vain pidän heitä sylissäni. Kuinka väärässä olinkaan, sillä pakenin lasten kanssa monta kertaa turvakotiin.”
Mies joutui vankilaan, ja Kristinasta tuli jälleen yksinhuoltaja. Jokainen päivä oli selviytymistaistelua, koska rahat olivat tiukassa.
”Kun olin vienyt lapset tarhaan, join viiniä. Sitten otin asiakkaita vastaan seksuaalisiin palveluihini. Itseni myyminen etoi minua, mutta rahat eivät muutoin riittäneet.”
Kristinalla oli välillä niin suuri rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu, ettei hän edes ottanut rahaa asiakkailtaan, pelkkä läheisyys riitti.
Sisimmässään hän ymmärsi, ettei näin voinut jatkua. Hän oli välillä henkisesti niin uupunut, että joutui lyhyiksi jaksoiksi mielisairaalaan.
”Jouduin sairaalaan, koska kärsin hallusinaatioista, itsetuhoisuudesta, masennuksesta ja kuolemanpelosta. Aina lähtiessäni sain mukaani paljon lääkkeitä, joilla turrutin mieltäni.”
Rauha löytyi
Kristina tapasi pohjanmaalaisen papin, joka ehdotti, että hän menisi raamattukouluun Tukholmaan. Se oli Kristinan elämän käännekohta.
”Löysin Jumalan. Olin raamattukoulussa vuoden ja tapasin siellä kohtalotovereitani, sain kunnioitusta ja vertaistukea. Sain Taivaan isältä voimaa ja uskoa huomiseen. Rauhoituin. Itsetuntoni nousi ja astuin ulos uhrin saappaista.
Elämässä alkoi uusi vaihe: raittius. Kristina alkoi kaivata lapsiaan niin paljon, että pää oli hajota. Hän halusi luoda heihin uuden ja paremman suhteen.
”Rakastan kaikkia lapsiani äärettömästi. Tajusin, että tulen aina olemaan heille äiti, se ainoa.”
Raitistuttuaan Kristina pisti tuulemaan. Hän muutti Suomeen, missä kaikki lapsensa asuivat. Kristina opiskeli kokemusasiantuntijaksi ja valmistui tänä keväänä. Opiskeluun kuuluvan työharjoittelun hän suoritti päiväkeskus Hyddanissa Uudessakaarlepyyssä.
”Oli suurenmoista, kun ihmiset alkoivat uskoa minuun.”
Nyt Kristina asuu ja työskentelee Helsingissä kokemusasiatuntijana kristillisessä Kran-yhdistyksessä ja opiskelee samalla päihdetyötä. Hän ohjaa narkomaaneille ja alkoholisteille tarkoitettuja vertaistukiryhmiä, auttaa vertaistukipuhelimessa ja kertoo tarinaansa muun muassa kouluissa. Hän jakaa myös kerran viikossa ilmaista ruokaa köyhille.
”Tämä on unelmatyöni. Pääsen lähelle ihmisiä, jotka tarvitsevat tukeani ja hyötyvät kokemuksistani. Samalla eheydyn itsekin.”
Mutta ahdistuksen hetkiä tulee vieläkin.
Kun Kristinaa ahdistaa, hän ottaa uuden tatuoinnin. Niitä on jo noin 50 ympäri kehoa.
”Kun tatuoijan neula tikittää iholla, tunnen keveneväni. Huolet kaikkoavat ja voin paremmin.”
Nyt Kristina haaveilee, että hänen elämästään kirjoitettaisiin jonakin päivänä kirja.
”Omistaisin sen lapsilleni. Kertoisin siinä kaikki asiat. Lapsilla on paljon kysymyksiä, ja he ovat valitettavasti saaneet osansa tästä minun elämästäni.”
Syksyllä hän aikoo käydä työmatkoilla Pohjanmaalla. Samoilla matkoillaan hän aikoo tavata kolmea alakouluikäistä, ja ainakin yhtä aikuista lastaan.
”Vanhin lapsistani on valitettavasti katkaissut välinsä minuun. Ymmärrän kyllä, etten välttämättä ole ollut luottamuksen arvoinen, mutta haluaisin eheät välit kaikkiin lapsiini.”
Nuorimpiaan Kristina saa tavata vain viiden viikon välein.
”Uskon, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Minulla on nyt rauha ja tavoitteita eikä vanhaan elämään enää ole paluuta. Jonakin päivänä lapseni saavat olla ylpeitä minusta. Haluan näyttää kaikille, että pohjalta voi nousta, jos on halua ja saa oikeaa apua.”
Jaa juttu Facebookissa
Jaa juttu Twitterissä
Tilaa Seura
